Sivu 1/3
Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 7:53 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Mahtavaa että toiset ihan oikeasti jaksaa taistella byrokratiaa vastaan....
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012183693.html
"Yksityishenkilönä toimiva oikeustieteen maisteri kertoo, että hän jätti tiistaina kiireellisen kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Se koskee Hämeen TE-toimiston, Keha-keskuksen ja Kelan virkamiesten menettelyä Niko Huuskosen tapauksessa, josta Ilta-Sanomat uutisoi hiljattain.
Lue lisää: Niko teki musiikkia, Kela leikkasi tuet
Huuskosen työttömyysturva katkaistiin sen jälkeen, kun hän oli julkaissut omaa musiikkiaan verkossa. Hän oli tienannut musiikillaan 14 senttiä.
Kantelun jättänyt Jukka Karhinen vaatii viranomaisille virallista huomautusta ja tapauksen viemistä virkasyytemenettelyyn asti.
– Virkamiehet ovat toimineet tietoisesti ja törkeän huolimattomasti vastoin oikeusasiamiehen vakiintunutta aiempaa oikeusohjetta ja ratkaisukäytäntöä, jonka mukaan harrastustoiminta ei saa katkaista perusturvaa, hän perusteli.
Ilta-Sanomat on nähnyt kantelun. Karhinen kertoo, että ei ole ollut yhteydessä Huuskoseen.
Hänen mukaansa 14 sentin vuositulon rinnastaminen päätoimiseen yrittäjyyteen ”loukkaa räikeästi hallintolain suhteellisuusperiaatetta ja täyttää hallinnollisen mielivallan tunnusmerkit”.".......
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 11:11 am
Kirjoittaja TimoTyön
*Poistettu OT-persuilua*tm
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 11:22 am
Kirjoittaja RL11/6
Suomalainen vastine amerikkalaiselle 50 centille. Toki suomalainen on suomalaisittain leikattu 14 centin muotoon, eihän se muuten olisi suomalainen. Siitä, siis tästä meidän artistista on otettu 36 centtiä pois, jotta valtion pohatoilla on millä mällätä. 14 centillä saa Chupa Chups -tikkarin. 50 centkin pitää tikkareista. Tässä tapauksessa piilee sitä 90-luvun Wutang clania, kun Pelastusarmeijasta pitää hakea päällensä niitä rytkyjä, mitä löytyy ilmaiseksi, jotta ei palellu talvella ja poikkeuksetta ne ovat laihalle nälkiintyneelle suomalaiselle liian isoja hiphopvaatteita. Enää ei näy katumuodissa 2000-vuosituhannen taitteen MicMaceja edes Palefacella, tai millään muullakaan kulahtaneella vanhalla spedellä. Jos räp-kulttuuri tulee joskus Suomeen takaisin, toivon sen tulevan juurikin Pelastusarmeijan vaatetuksessa, jossa on sitä aitoa 90-luvun Harlemia ja todellista köyhää neekeriyttä, eikä mitään Arman Alizadin faijan Airamin tehtaan pukuloistoa.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 11:43 am
Kirjoittaja Puheenjohtaja
Tuon pitäisi koskea sitten kaikkia niitä työttömiä jotka tekevät youtubeen videoita ja tienaavat sillä. Näinhän ei ole kuitenkaan.
Keha-keskus totesi Kelalle antamassaan työvoimapoliittisessa lausunnossa, ettei Huuskosella ollut oikeutta työttömyysetuuteen marraskuusta 2024 alkaen. Syynä oli se, että Huuskonen oli ilmoittanut kuluttavansa musiikin tekoon vähintään kaksi tuntia päivässä
Ahaa, nyt vähän ymmärrettävää.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 12:04 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Painottaisin jutussa ehkä eniten tuota Keha-keskuksen perustelua, jonka mukaan työttömän on täytyy päästä kokopäivätöihin, jotta voi todistaa, että voi ottaa vastaan kokopäivätyön. Työttämän olisi siis oltava töissä, jolloin kokopäivätyön vastaanottaminen on mahdotonta, mutta kuitenkin töissä ollessa osoitettava, että voi ottaa vastaan kokopäivätyön. Tässähän on mennyt todenäköisimmin valitus Työttömyysturvan valituslautakuntaan. Jos sieltä tulee valittajalle hylky, on seuraavana vuorossa Vakuutusoikeus, jonka jälkeen voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Todennäköisimmin tapausta on käsitellyt alkujaan työkkärissä myös liian virkaintoinen tai yksinkertaisesti kusipää virkamies.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012183693.html
Karhinen kuvaa Kelan toimintaa "mentaaliakrobatiaksi" ja vallan väärinkäytöksi: Keha-keskuksen perustelu, jonka mukaan Huuskosen täytyy hankkia kokopäivätyö voidakseen todistaa pystyvänsä ottamaan vastaan kokopäivätyö, muodostaa ”laittoman hallinnollisen ansan”.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012142508.html
Niko teki musiikkia, Kela leikkasi tuet
Kela on leikkaamassa työttömän Niko Huuskosen tukia, koska viranomaisten tulkinnan mukaan hänen musiikkiharrastuksensa estää häntä tekemästä työtä, joita hän ei ole hakemisesta huolimatta saanut.
(...)
– Hakijalla ei ole yritystoiminnan kanssa samanaikaista kokonaistyötä tai päätoimisia opintoja, joilla hän voisi osoittaa, että yritystoiminta ei ole esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle, kuuluu Kehan lausunto.
– Hakija ei ole myöskään esittänyt ulkopuolista näyttöä yritystoiminnan työllistävyydestä. Näin ollen yritystoiminnan on katsottava olevan niin työllistävää, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle ja hakijan katsotaan näin ollen työllistyvän yritystoiminnassaan päätoimisesti.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 12:39 pm

Ehkä tällä viranomaisella avautuisi silmät, jos hänelle maksettaisiin yhdessä kuussa 14c palkkaa verojen jälkeen.
Harrastustoimintaahan tuollainen näpertely on, jolla ei tule toimeen. Se 14c voidaan vähentää työttömyysturvasta tuloina.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 12:57 pm
Kirjoittaja jotunheimen
TimoTyön kirjoitti: Ke Elo 05, 2026 11:11 am
14c on samaa luokkaa mitä perussuomalaiset maksaisivat työntekijälle vuodessa, jos saisivat päättää ohi liittojen. Ilmankos tällaista on päässyt tapahtumaan.
Silloin olisi varmaankin järkevää perustaa yritys ja maksaa työntekijöille 28c vuodessa. Liitot eivät tee muuta kuin nosta kampaviinerien myyntiä sekä työttömyyttä.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 1:09 pm
Kirjoittaja Anoteus
Eikö liitto tue näissä asioissa? Mitä varten niitä on?
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 1:27 pm
Kirjoittaja MrBig
Meillä on tälläisiä turhia virkamiehiä, jotka eivät osaa käyttää edes vähimmän tason maalaisjärkeä.
Verottaja on samaa luokkaa. Ne karhuaa vaikka 1 sentin.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 2:05 pm
Kirjoittaja Calabash
Olen töissä, mutta jäisi mulle silti vielä 16 tuntia vuorokaudessa musiikin tekoon. Ei se minusta kokopäiväistä yrittäjää tekisi, vaikka saisin jotain myydyksi tai tienaisin 14 senttiä. Työttömästä tekee. Kai perivät vähintään puolen vuoden tuet takaisin, ettei vain aleta mitään missään yrittelemään.
Jotenkin kuulostaa Suomelta tämä. Ei ihme, ettei mitään tapahdu. Johtuuko tämä siitä, kun hallitus otti suojaosan pois? "Kannustaa" sillä tavalla kokopäivätyöhön vaikka töitä ei ole.
Töitä on, jos on yrityksiä, jotka luovat työpaikkoja, mutta kyllä tämä yhteiskunta pohjimmiltaan vihaa kaikkea yrittämistä. Myös tämä hallitus on epäonnistunut eikä ole tehnyt mitään tällekään ongelmalle, kuten eivät muutkaan.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 3:03 pm
Kirjoittaja Rapsuttaja
Huuskonen oli ilmoittanut kuluttavansa musiikin tekoon vähintään kaksi tuntia päivässä
Valtio ja viranomaiset ovat sairaalloisen mustasukkaisia työttömän ajankäytöstä. Työttömän pitäisi olla toimeton 24 tuntia vuorokaudessa, 8 tuntia työttömyyttä päivässä ei riitä. Työssäkäyvät voivat tehdä mitä lystäävät vapaa-ajallaan, työttömällä sellaista ei ole. On kyllä vitunmoista kyräilyä, Stasi olisi ylpeä meidän viranomaisista.
Ehdotan että poliisin koirapartiot alkavat tekemään yllätysrynnäköitä työttömien koteihin, koira kyllä haistaa jos työtön on ollut toimelias.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 3:32 pm
Kirjoittaja Antsa
Calabash kirjoitti: Ke Elo 05, 2026 2:05 pm
Jotenkin kuulostaa Suomelta tämä. Ei ihme, ettei mitään tapahdu. Johtuuko tämä siitä, kun hallitus otti suojaosan pois? "Kannustaa" sillä tavalla kokopäivätyöhön vaikka töitä ei ole.
Tuo suojaosan poistaminen taisi kyllä aiheuttaa päinvastaisen trendin kuin mitä hallituksen tollot luulivat. Eli ne jotka tekivät ennen jotain ja ottivat pieniä hommia vastaan joista sitten saattoi kehittyä vakituisia työpaikkoja eivät enää ota mitään vastaan kun se pienikin tulo katkaisee tuet. Ei se parin tunnin työstä saatu palkka lämmitä koko kuukautta jos jatkosta ei ole tietoa. Nopeasti mietittynä tunnen 4 ihmistä jotka ennen tekivät jotain ja etsivät pieniäkin hommia ja nyt keräävät vain Kelan rahoja.
Tiedän myös sosiaalipuolelta, että esimerkiksi tukiperheistä on pulaa kun työtön ei viitsi alkaa tappelemaan ja selittämään mistä ne rahat tuli tilille kun joku lapsi oli yhden viikonlopun hoidossa. Tiedän kokemuksesta kuinka haastava prosessi tuo on. Siinä olet sitten 2-3kk ilman rahaa kun olit tuhma ja sait 200€ tukiperheenä toimimisesta. Tuokin on aika villiä miten ne tuon tulkitsee. Jossain tukiperheenä toimiminen on "hyväntekeväisyyttä" ja siihen Kelassa kannustetaan, mutta jossain muualla onkin työtä ja saat selvitellä asiaa vaikka kuinka ja ei ole mitenkään selvää, että saisit rahasi takautuvasti.
No jälleen kerran nähdään, että mikään ei ole niin tyhmä otus kuin poliitikko.
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 3:35 pm
Kirjoittaja Antsa
Rapsuttaja kirjoitti: Ke Elo 05, 2026 3:03 pm
Huuskonen oli ilmoittanut kuluttavansa musiikin tekoon vähintään kaksi tuntia päivässä
Valtio ja viranomaiset ovat sairaalloisen mustasukkaisia työttömän ajankäytöstä. Työttömän pitäisi olla toimeton 24 tuntia vuorokaudessa, 8 tuntia työttömyyttä päivässä ei riitä. Työssäkäyvät voivat tehdä mitä lystäävät vapaa-ajallaan, työttömällä sellaista ei ole. On kyllä vitunmoista kyräilyä, Stasi olisi ylpeä meidän viranomaisista.
Ehdotan että poliisin koirapartiot alkavat tekemään yllätysrynnäköitä työttömien koteihin, koira kyllä haistaa jos työtön on ollut toimelias.
Tiedän tapauksen jossa työtön erehtyi sanomaan Kelan tädille, että tietty päivämäärä ei sovi puhelinajaksi kun lähtee miehensä kanssa pienelle kesälomareissulle. No siitähän tuli sitten kunnon show ja piti tehdä selvitys minne, miten ja millä rahalla kun kyseinen parin päivän kotimaan matka ilmeisesti esti työnhaun ja sitä kautta ei enää tulisikaan tukea. Eli avioliitossakaan ei sitten se työtön saa lähteä mukaan jos se lomalla oleva haluaa reissata!
Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 5:22 pm
Kirjoittaja Rapsuttaja
Antsa kirjoitti: Ke Elo 05, 2026 3:35 pm
Eli avioliitossakaan ei sitten se työtön saa lähteä mukaan jos se lomalla oleva haluaa reissata!
No tällaisessa tapauksessa olisi reilua, että lomalla käynyt työtön korvaa loma-ajan toimeliaisuuden olemalla "ylityötön" seuraavat pari kuukautta. Toimettomuus on työttömän työtä, siitähän heille maksetaan.

Re: Jukka pöyristyi Kelan touhusta – kanteli ”hallinnollisesta mielivallasta”
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 5:36 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Anoteus kirjoitti: Ke Elo 05, 2026 1:09 pm
Eikö liitto tue näissä asioissa? Mitä varten niitä on?
Ammattiliitot auttavat jäseniään. Eli pitäisi maksella sitä ammattiliiton jäsenmaksua.
Tuskin työtön musiikintekijä on kuulunut ammattiliittoon.
Jos taas maksaa kerran vuodessa "Loimaan kassaan" (YTK) niin ei sieltä mitään oikeus- ja lakipalveluja saa.