Sivu 1/2

Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Su Elo 16, 2026 6:50 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis
80 päiväsakkoa vain. Mitä vittua? Poliisi, tai tuomarin kaveri.

Lapsi kiidätettiin päivystyksestä Lastensairaalaan – poliisi löysi isän, 35, puhelimelta poikkeukselliset haut
Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Vantaalaisvanhemmat toivat noin kuukauden ikäisen poikansa päivystykseen helmikuun alussa. Isä kertoi myöhemmin oikeudessa, että päivystyksessä alkoi nopeasti ”kauhea kuhina” ja hoitohenkilökunta lähetti lapsen ambulanssilla Lastensairaalaan Helsinkiin.

Kun isä, 35, poistui sairaalatutkimusten aikana hakemaan ruokaa itselleen ja lapsen äidille, nurkan takana odottanut poliisi pysäytti hänet.

Poliisi pyysi isän puhelimen ja hänet vietiin poliisivankilaan.

Tutkimuksissa pikkuvauvalta oli paljastunut muun muassa aivoverenvuoto, kallonmurtuma, kahden kylkiluun murtuma ja keuhkoverenvuotoa. Isän epäiltiin aiheuttaneen vammat.

Poliisi löysi hänen puhelimeltaan muun muassa verkkohaut ”4vk vauvanpää on litteä toiselta puolelta” ja ”vauvalla mustelma lastensuojelu” sekä käynnin Käypä hoito -sivuston ”Lapsen pahoinpitely ja sen aiheuttamat toimenpiteet” -sivulla.

Syyttäjän mukaan isä oli aiheuttanut lapsen vammat lyömällä tämän pään hoitopöytään ja painelemalla jalkoja voimakkaasti lapsen vatsaa vasten.

Tämän jälkeen hän ei syyttäjien mukaan useaan päivään kertonut teoistaan kenellekään.

Isä kiisti aiheuttaneensa mitään vammoja tahallaan. Hän kuitenkin myönsi vauvan pään osuneen hoitopöytään hänen hoitaessaan lastaan ja pumpanneensa tämän jalkoja vatsaa vasten osana jumppaa, jonka oli tarkoitus auttaa ummetukseen.

Isä sanoi lähteneensä keskellä yötä vaihtamaan vauvan vaippoja. Kertomansa mukaan hän oli pitänyt lasta sylissään ja samalla kääntynyt nappaamaan vessan valoja ohjaavan kaukosäätimeen käteensä. Tässä yhteydessä lapsen pää oli isän mukaan osunut vahingossa hoitopöytään.

Hän kertoi myös tarttuneensa vauvaa kahdella kädellä kyljistä kiinni, koska oli pelästynyt tilannetta.

Isä kiisti vauvalla olleen tapahtuneen jälkeen muita oireita kuin itkuisuutta, minkä vuoksi lasta ei lähdetty viemään lääkäriin.

Isä myönsi esitutkinnassa, että oli luultavasti jumpannut vauvaa liian ronskisti painamalla tämän jalkoja rintaa vasten. Tämä saattoi hänen mukaansa aiheuttaa kylkiluiden murtumat.

Tuomioistuin totesi lapsen vakavien vammojen johtuneen isän huolimattomasta toiminnasta, mutta piti niitä vahinkoina.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen törkeästä pahoinpitelystä ja tuomitsi isän toissijaisesti vaaditun törkeän vammantuottamuksenkin sijaan vain vammantuottamuksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi isän 80 päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 4 080 euroa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012180685.html

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:43 am
Kirjoittaja Nipe
Nile Jarvis kirjoitti: Su Elo 16, 2026 6:50 pm 80 päiväsakkoa vain. Mitä vittua? Poliisi, tai tuomarin kaveri.

Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 2:40 am
Kirjoittaja m1ckey

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 4:52 am
Kirjoittaja NeroKatti
HYi hyi hyi hyi koko otsikko hyi :evil: oksennus ...toivon hyvin kivuliasta kuolemaa tuli lle (en pysty edes perehtymään tarkemmin) ja toivon voimia läheisille ja sairaala henkilökunnalle,poliiseille ja tutkijoille syyttäjälle, tuomareille ja kaikille viranomaisille ketkä ovat mitenkään olleet asian kanssa tekemisisssä...en pysty edes lukea tuota juttua loppuun ilman että oksennan..nämä lapsi jutut voisi ehkä jotenkin laittaa vaikka eri otsikon alle?????!

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 8:47 am
Kirjoittaja PutsiKostari
Isä sanoi lähteneensä keskellä yötä vaihtamaan vauvan vaippoja. Kertomansa mukaan hän oli pitänyt lasta sylissään ja samalla kääntynyt nappaamaan vessan valoja ohjaavan kaukosäätimeen käteensä. Tässä yhteydessä lapsen pää oli isän mukaan osunut vahingossa hoitopöytään.
No onhan tämä selkeästi jostain paremmista piireistä. Vai monellako teistä on vessassa kauko-ohjaimella toimiva valaistus? :roll: :wink:

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 8:48 am
Kirjoittaja PutsiKostari
NeroKatti kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 4:52 am HYi hyi hyi hyi koko otsikko hyi :evil: oksennus ...toivon hyvin kivuliasta kuolemaa tuli lle (en pysty edes perehtymään tarkemmin) ja toivon voimia läheisille ja sairaala henkilökunnalle,poliiseille ja tutkijoille syyttäjälle, tuomareille ja kaikille viranomaisille ketkä ovat mitenkään olleet asian kanssa tekemisisssä...en pysty edes lukea tuota juttua loppuun ilman että oksennan..nämä lapsi jutut voisi ehkä jotenkin laittaa vaikka eri otsikon alle?????!
ei oo pakko lukea

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:33 am
Kirjoittaja McPanty
Nipe kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 12:43 am
Olin kyllä aivan varma, että kyseessä on joku elämänkallu, mutta kyllähän kaveri on tienannut 3350e/kk nettona joten ei mikään ihan matalimman tuloluokan tapaus. Liekkö jonkinasteinen päihdeongelma kyseessä ja päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat. Toivottavasti ei mitään pahempia oireita jää lapselle ja isä menee hoitamaan ongelmansa kuntoon.
Päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleen :wink:

On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:43 am
Kirjoittaja PutsiKostari
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:33 am

Kyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinen

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:46 am
Kirjoittaja McPanty
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:43 am

Ei se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
Kirjoittaja Ifigeneia
On vain ajan kysymys koska se ihmisen irvikuva saa lapsen hengiltä. Todennäköisesti joku "minä tiedän kaiken paremmin kuin muut" -narskuttelija. Tai psykopaatti, täysin kylmä ihminen.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
Kirjoittaja PutsiKostari
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:46 am
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:43 am
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:33 am

Päihtyneenä huutavaan lapseen palanut hihat? On kyllä nuorena kehittänyt päihdeongelman itselleen :wink:

On tainnut olla kyseessä kunnon satusetä kun saanut puhuttua mustan valkoiseksi. Tuollaisia vammoja kukaan vahingossa aiheuta.
Kyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinen
Ei se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
Kirjoittaja Jonessa11
Uskomatonta että ei anneta painoarvoa noille googletteluille. Että ihan vahinko sitten niin.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:51 am
Kirjoittaja McPanty
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:46 am
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:43 am
Kyllähän 35 alkaa olla jo keski-ikäinen
Ei se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.
Ei väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisit :)

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:55 am
Kirjoittaja PutsiKostari
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:51 am
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:46 am

Ei se päihtyneenä huutava lapsi keski-ikäinen ole.
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.
Ei väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisit :)
Kaiken tekstin voi halutessaan ymmärtää väärin. Siitähän tässäkin on osaltaan kysymys vänkäämisessäsi.

Re: Lapsella todettiin muun muassa aivoverenvuotoa ja kallonmurtuma. Isä myönsi jumpanneensa vauvaa liian ”ronskisti”.

Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 9:57 am
Kirjoittaja McPanty
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:55 am
McPanty kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:51 am
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:48 am
Kukaan ei ole väittänyt, että huutava lapsi olisi päihtynyt.
Ei väittänytkään, mutta niin se teksti antoi ymmärtää. Olisit ollut hereillä/paikalla koulussa niin ymmärtäisit :)
Kaiken tekstin voi halutessaan ymmärtää väärin. Siitähän tässäkin on osaltaan kysymys vänkäämisessäsi.
Jokin teksti on helppo "ymmärtää väärin" jos sen kirjoittaa väärin. Sinähän tässä vänkäät vaikka et edes ollut tuon kyseisen tekstin kirjoittaja. Rauhoitupas nyt ja mene vaikka takaisin nukkumaan. Tästä tulee kohta bannia molemmille :lol: