Sivu 1/1

Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 11:32 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen seksuaalisesta kajoamisesta lapseen
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2001 syntyneen miehen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen seksuaalisesta kajoamisesta lapseen. Lisäksi hän joutuu maksamaan sisarelleen korvauksena 9000 euroa,

Tuomio on pääosin salattu uhrin suojelemiseksi.
Tuomioon johtaneet teot tapahtuivat vuonna 2023, jolloin uhri oli 12–13-vuotias ja tekijä 21–22-vuotias. He asuivat samassa taloudessa.
Käräjäoikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan rikos koostui muun muassa peniskuvien ja -videoiden lähettämisestä siskolle, seksuaalisista ehdotteluista, seksuaalissävytteisistä viesteistä ja yrityksistä saada sisko lähettämään alastonkuvia itsestään. Mies oli myös kerran kosketellut siskonsa sukuelintä tämän shortsien päältä.

Oikeus piti kertomusta tapahtumista yksityiskohtaisena ja uskottavana. Uskottavuutta tukivat myös lääkärinlausunnot tekojen jälkeen ilmenneistä vakavista psyykkisistä oireista.
Syyttäjä oli vaatinut miehelle tuomiota törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta lapseen. Törkeässä tekomuodossa rangaistuksena on aina vähintään kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.

Käräjäoikeuden mukaan lievempää rikosnimikettä kuitenkin puolsi se, että teot liittyivät useiden kuukausien aikana lähetettyihin viesteihin ja kuviin, eivät niinkään fyysiseen kontaktiin.
– Vaikka tällaisetkin teot voivat olla uhrin psyykkistä terveyttä vahingoittavia, ei niiden vahingollisuuden kumulatiivinen vaikutus kuitenkaan kasva samassa suhteessa viestien ja kuvien määrän kasvun kanssa, oikeus perusteli.
Oikeuden mukaan uhri oli voinut myös itse vaikuttaa siihen, katsooko hän saamiaan viestejä ja kuvia vai ei. Sisarukset eivät ikäeronsa takia olleet kovinkaan läheisiä, vaikka asuivat samassa taloudessa.

Käräjäoikeuden antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/9715271

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 11:54 am
Kirjoittaja Amberla
Terve meininki :shock: :shock: :shock:

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 12:00 pm
Kirjoittaja PutsiKostari
Pohjois-Suomi olisi ensimmäisenä tullut mieleen. Ehkäpä etelään työn perässä muuttaneita?

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 12:06 pm
Kirjoittaja Esko Hobitti
PutsiKostari kirjoitti: To Elo 20, 2026 12:00 pm Pohjois-Suomi olisi ensimmäisenä tullut mieleen. Ehkäpä etelään työn perässä muuttaneita?
Ensimmäisenä Afrikka, Lähi-itä tuli mielee. Ehkä Kelan perässä pohjosee muuttaneita?

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 12:11 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Siskon nussija.

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 4:13 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Oisko joku lestaperhe, niillähän insestitouhut periytyy isältä pojalle.

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 9:22 pm
Kirjoittaja Maura Isles
uhri oli voinut myös itse vaikuttaa siihen, katsooko hän saamiaan viestejä ja kuvia vai ei.


Muistakaa että kaikenlaisia kuvia saa laittaa, koska vastuu on vastaanottajalla, joka voi valita, että katsooko niitä kuvia vai ei.

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: To Elo 20, 2026 10:06 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
Maura Isles kirjoitti: To Elo 20, 2026 9:22 pm
Muistakaa että kaikenlaisia kuvia saa laittaa, koska vastuu on vastaanottajalla, joka voi valita, että katsooko niitä kuvia vai ei.
.

Muuten ihan aiheellinen muistutus käräjäoikeudelle.

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: Pe Elo 21, 2026 10:15 am
Kirjoittaja apässi
Erikoinen tuomio taas; tällä kertaa syytä vieritetään alakoulu-ikäiselle, ja tuomio ehdollinen vaikka ilmeisesti oli kosketteluakin. Ja sisko.

Ilmeisesti iso ikäero ja läheinen sukulaisuussuhde alensi tuomiota? :?:

Jotenkin tuntuu, että tämä velipoika jotenkin lievästi kehitysvammainen tai jotain.

No, jos poika olisi olut 18ja tyttö 15- vuotias ei- sisko, olisi ehdoton vankeustuomio heilahtanut vaikka ilman todisteita meidän luotettavan oikeuslaitoksemme tuotoksena.

Re: Hämeessä aikuinen veli lähetti peniskuvia ja vonkasi seksiä alaikäiseltä siskoltaan

Lähetetty: Pe Elo 21, 2026 10:39 am
Kirjoittaja siiantaika
Maura Isles kirjoitti: To Elo 20, 2026 9:22 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Elo 20, 2026 11:32 am uhri oli voinut myös itse vaikuttaa siihen, katsooko hän saamiaan viestejä ja kuvia vai ei.
Muistakaa että kaikenlaisia kuvia saa laittaa, koska vastuu on vastaanottajalla, joka voi valita, että katsooko niitä kuvia vai ei.
On vähän vakava asia alkaa vitsailla, vai valehteletko tarkoituksella?