Sivu 1/2

Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 1:34 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Ainakin 12 henkilön epäillään saaneen Suomen kansalaisuuden perusteettomasti

Pääepäilty perusti yrityksiä Suomeen ja järjesti ulkomaalaisille tekaistuja työsuhteita.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos on tutkinut yhdessä Kaakkois-Suomen rajavartioston kanssa rikoskokonaisuutta, jossa ainakin 12 henkilön epäillään saaneen Suomen kansalaisuuden perusteettomasti.

Lisäksi viiden henkilön kansalaisuushakemukset olivat vielä käsittelyssä esitutkinnan alkaessa, selviää poliisin tiedotteesta.

Rikoskokonaisuuden pääepäillyn epäillään perustaneen Suomeen vuodesta 2003 lähtien useita yrityksiä ja järjestäneen niiden kautta ulkomaalaisille henkilöille tekaistuja työsuhteita. Työsuhteiden perusteella henkilöt ovat voineet hakea oleskelulupaa ja myöhemmin Suomen kansalaisuutta.

Hakijoiden epäillään maksaneen pääepäillylle ja hänen rikoskumppaneilleen työsuhteiden, oleskelulupien ja kansalaisuuksien järjestämisestä.

Esitutkinnan perusteella yrityksillä ei ole ollut todellista liiketoimintaa tai se on ollut hyvin vähäistä. Normaaleja liiketoiminnan tuloja ei ole juuri ollut, ja yrityksiin tulleet varat ovat pääosin menneet palkkojen maksamiseen.

Lisäksi esitutkinnassa on selvinnyt, että pääepäillyn ja hänen rikoskumppaneidensa epäillään suorittaneen muiden henkilöiden puolesta suomen kielen kielitutkintoja ja suomenkielisiä opintokokonaisuuksia.
Riittävä suomen kielen taito on yksi Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksistä, ja sen voi osoittaa esimerkiksi kielitutkinnolla tai suomen kielellä suoritetuilla opinnoilla. Henkilöillä ei olisi ollut tosiasiallista mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuutta ilman petollista menettelyä.

Lisäksi tutkinnassa on tullut esiin henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden jo aiemmin. Heidän osaltaan esitutkintaa ei kuitenkaan ole tehty, koska mahdolliset rikokset ovat vanhentuneet.

Rikoskokonaisuudessa henkilöiden epäilleen syyllistyneen törkeään petokseen. Asiassa on tutkittu myös törkeää väärennystä ja törkeää kirjanpitorikosta.

Asia siirtyi syyteharkintaan kesällä 2026.
----

Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012234376.html

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan iiman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 1:38 pm
Kirjoittaja Oulun_Kungas
Ompa woke otsikko.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan iiman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 2:20 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 27, 2026 1:38 pm Ompa woke otsikko.
Where is the woke part? :lol:

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 2:32 pm
Kirjoittaja URSA
Kuvaavampi otsikko olisi "lukuisat ulkomaalaiset hankkineet Suomen kansalaisuuksia törkeillä petoksilla - onko tämä tavallista toimintaa Suomessa".

On lottovoitto syntyä Suomeen mutta petos kannattaa aina.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 6:28 pm
Kirjoittaja Feliza
Kyllä nuo on ollut tiedossa tavallisella kansalaisella.
Eikö niitä yrityksiä tutkita kunnolla?
Ihan sama juttu pizzerioitten ja parturiliikkeiden kohdalla. Samoin autopesulat- ja korjaamot.

Aina sama juttu. Meitä vedätetään koko ajan.
Mikä siinä on, että uskotaan jokainen satu ja tarina :twisted:

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 6:45 pm
Kirjoittaja Folihattu-73
Feliza kirjoitti: To Elo 27, 2026 6:28 pm Kyllä nuo on ollut tiedossa tavallisella kansalaisella.
Eikö niitä yrityksiä tutkita kunnolla?
Ihan sama juttu pizzerioitten ja parturiliikkeiden kohdalla. Samoin autopesulat- ja korjaamot.

Aina sama juttu. Meitä vedätetään koko ajan.
Mikä siinä on, että uskotaan jokainen satu ja tarina :twisted:
Miettynyt ihan samaa monesti et miten nää parturit ja pitseriat pyörii vaikka kaikissa ei ikinä juuri asiakkaita..

Nopeesti laskien Tikkurilan keskustan alueella on joku kulmalla se ählämi Barberi shop, oisko 10kpl ja taajama kun taajama niin joka nurkalla kuten pitserioitakin.. Nää ei terveellä pohjalla pyöri se on ihan varma.

Näihin ehdottomasti valvontaa ja ratsioita :!:

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 6:46 pm
Kirjoittaja McCall
Ryssä on ryssä.
Yle 27.8.2026 / https://yle.fi/a/74-20243220

Ainakin 12 Venäjän kansalaisen epäillään saaneen Suomen kansalaisuuden petoksella – ostivat työsuhteen ja kielitutkinnon

Poliisi ja rajavartiosto epäilevät, että henkilö on solminut tekaistuja työsuhteita, joiden perusteella ulkomaiset henkilöt ovat voineet hakea Suomen kansalaisuutta. Toiminta on jatkunut mahdollisesti yli 20 vuotta.

Viranomaiset epäilevät, että henkilö on järjestellyt ulkomaalaisille henkilöille tekaistuja työsuhteita, joiden perusteella he ovat voineet hakea Suomen oleskelulupaa ja kansalaisuutta.

Rikoskokonaisuudessa epäillään ainakin 12 henkilön saaneen Suomen kansalaisuuden perusteettomasti. Viiden henkilön kansalaisuusprosessi oli kesken, kun esitutkinta asiassa aloitettiin.

Rikoskomisario Teppo Tähtinen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että poliisi aloitti esitutkinnan vuonna 2024.

– Tapauksen laajuus yllätti, Tähtinen sanoo.

Lisäksi tapauksen epäillään liittyvän henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden jo aikaisemmin. Heidän osaltaan esitutkintaa ei ole suoritettu, koska mahdollinen rikos on vanhentunut.

Pääepäilty on perustanut vuodesta 2003 lähtien useita eri yrityksiä Kaakkois-Suomeen.

Poliisi ja Kaakkois-Suomen rajavartiosto epäilevät, että yrityksissä ei ole ollut todellista liiketoimintaa tai sitä on ollut hyvin vähän. Rikollinen toiminta on alkanut Tähtisen mukaan pian vuoden 2003 jälkeen.

Suomen oleskelulupaa ja kansalaisuutta hakeneiden henkilöiden epäillään maksaneen työsuhteen sekä Suomen oleskeluluvan ja kansalaisuuden järjestämisestä.

Sekä pääepäilty että henkilöt, joille hän on järjestänyt kansalaisuuksia ovat Venäjän kansalaisia.

Kielitutkintoja toisten puolesta

Suomen kansalaisuushakemuksen perusteena on riittävä kielitaito.

Esitutkinnassa on tullut ilmi, että pääepäilty on yhdessä rikoskumppaneidensa kanssa tehnyt toisten henkilöiden puolesta suomen kielen kielitutkintoja sekä suomen kielellä tehtyjä opintokokonaisuuksia.

Poliisin ja rajavartioston mukaan kansalaisuutta hakeneilla ei olisi ollut tosiasiallista mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuutta ilman petollista menettelyä.

Viranomaiset epäilevät petollisella menettelyllä kansalaisuutta hakeneita sekä pääepäiltyä törkeistä petoksista. Rikoskokonaisuudessa on tutkittu myös törkeää väärennystä ja törkeää kirjanpitorikosta.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: To Elo 27, 2026 7:23 pm
Kirjoittaja blindpedestrian
Hehe.. siksi tuosta kerrottiin, koska olivat venäläisiä? Entä ne tuhannet afrikkalaiset?

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: Pe Elo 28, 2026 4:31 am
Kirjoittaja Kalle-Ville
URSA kirjoitti: To Elo 27, 2026 2:32 pm Kuvaavampi otsikko olisi "lukuisat ulkomaalaiset hankkineet Suomen kansalaisuuksia törkeillä petoksilla - onko tämä tavallista toimintaa Suomessa".
On tuo varmaan kohtuullisen tavallista toimintaa aikoinaan ollut, minkä vuoksi Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on nyt kiristetty, ettei niitä jaettaisi enää, kuten ämpäreitä eri tilaisuuksissa jaetaan usein.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: Pe Elo 28, 2026 5:13 am
Kirjoittaja Puheenjohtaja
blindpedestrian kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:23 pm Hehe.. siksi tuosta kerrottiin, koska olivat venäläisiä? Entä ne tuhannet afrikkalaiset?
Tuhannet afrikkalaiset? Varmasti tutkittaisiin ja uutisoitaisiin jos tuhansille afrikkalaisille olisi vilpillisesti myönnetty Suomen kansalaisuus. Valoja päälle siellä Ano Turtiaisen fanikerhossa!

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: Pe Elo 28, 2026 6:15 pm
Kirjoittaja weisses fleisch
blindpedestrian kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:23 pm Hehe.. siksi tuosta kerrottiin, koska olivat venäläisiä? Entä ne tuhannet afrikkalaiset?
Samaa mietin, mutta sitten tajusin, että eiväthän ne tuhannet mutakuonot ole saaneet kansalaisuutta vilpillisin perustein, heille on vaan eri säännöt kuin vähempiarvoisille valkoisille.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: Pe Elo 28, 2026 10:27 pm
Kirjoittaja Öyhö
weisses fleisch kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 6:15 pm
blindpedestrian kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:23 pm Hehe.. siksi tuosta kerrottiin, koska olivat venäläisiä? Entä ne tuhannet afrikkalaiset?
Samaa mietin, mutta sitten tajusin, että eiväthän ne tuhannet mutakuonot ole saaneet kansalaisuutta vilpillisin perustein, heille on vaan eri säännöt kuin vähempiarvoisille valkoisille.
Pikemminkin niin, että rasistien noloimmat ulostulot tekevät rasismin niin noloksi että viranomaiset pelkäävät kaikkein eniten rasistiksi leimautumista.

Polarisointi siis polarisoi.

Sinänsä uskon hyvin, että tämä ei todellakaan venäläisiin rajoitu.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: La Elo 29, 2026 8:35 pm
Kirjoittaja Confusius
Eikö se oo jaettu jo perusteetta n 1 miljoonalle siviilille

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: La Elo 29, 2026 10:22 pm
Kirjoittaja KARJU!!
Minulla on tuttuja, venäläisiä syntyperältään, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, ovat ihmetelleet sitä, miten jotkut heidän maanmiehistään ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, päivääkään työtä tekemättä, ilman Suomen kielen taitoa. No nyt se selvisi. Haminasta minäkin tiedän pari tapausta, jotka eivät puhu Suomea, ei Ruotsia, silti kansalaisuus on. Tuntemani rehellisesti kansalaisuuden saaneet, ovat sitä mieltä, että Suomalaisia virkamiehiä on lahjottu. Kyselevät, miten on mahdollista kielikokeeseen pääsy, sen läpäiseminen ilman kielitaitoa? Näiden tuttujeni mennessä kielikokeeseen nenkilöllisyys tarkastettiin perusteellisesti, ovat sitä mieltä, että huijaaminen on mahdotonta, joten niiden, jotka henkilöllisyyttä tarkastavat, kielikokeen suorittavat/hyväksyvät, heidän joukossaan on satavarmasti ollut lahjottuja henkilöitä.

Re: Suomen kansalaisuuksia jaellaan ilman perusteita

Lähetetty: La Elo 29, 2026 10:37 pm
Kirjoittaja Haddock
YLEn MOT ohjelmassa oli joskus pari vuotta sitten joku venäläinen(?) Imatralla firmaa pyörittävä yrittäjä jolle venäjänkielinen YLE Novostin toimittaja soitteli ja kyseli oleskeluluvista ja kuinka saada äitinsä Venäjältä Suomeen. Monia ratkaisukeinoja oli tarjolla rahaa vastaan.
En väitä että nyt epäilty henkilö olisi tuo yrittäjä, mutta hänellä oli kyllä luovaa ongelmanratkaisukykyä.