Sivu 1/1
Poliisi sai tekeytyä toimittajaksi Rovaniemellä
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:17 pm
Kirjoittaja Kirsi
Iltalehti kirjoitti:Poliisi sai tekeytyä toimittajaksi Rovaniemellä
30.9.2008 9:30 (Päivitetty 30.9.2008 16:21)
Toimittajaksi tekeytynyt poliisi ei toiminut virheellisesti taltuttaessaan ulkomaalaista polttoitsemurhalla uhannutta miestä Rovaniemen keskustassa.
Lapin lääninhallituksen poliisiosaston selvityksen mukaan poliisin erikoinen toimintatapa oli hyväksyttävää, koska kyse oli erittäin vakavasta tilanteesta ja hengen pelastamisesta.
Siviiliasuinen poliisi esiintyi toimittajana, kun karkotuspäätöksen saanut ulkomaalainen mies uhkasi elokuussa oikeustalon edessä polttoitsemurhalla. Bensalla itsensä valellut mies vaati paikalle lehdistöä ja televisiota, jotta hän olisi voinut esiintyä suorassa tv-lähetyksessä 15 minuutin sisällä. Toimittajana esiintynyt poliisi sai miehen kiinni ilman, että hän ehti sytyttää itseään tuleen ja aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille.
Poliisiosaston selvityksessä todetaan, että poliisin käyttämä toimenpide oli itsemurhalla uhanneen miehen näkökulmasta selvästi lievempi kuin harkinnassa olleet poliisin muut toimintataktiset menetelmät. Asiassa ei poliisiosaston mukaan ole aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen hyväksyy poliisin toiminnan, koska kyseessä oli selkeästi poikkeustapaus. Muutoin hänestä on tärkeää, että poliisin ja toimittajan roolit pidetään erillään.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008093 ... 2_uu.shtml
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:20 pm
Kirjoittaja Kirsi
Ja heti perään Aarno Laitisen jo viikon takainen, (ei häneltä, mutta yleensä) harvinaisen terävä ja ansiokas kommentti asiaa koskien, samasta julkaisusta:
Toimittajat poliiseina
23.8.2008 7:25
Maahanmuuttaja uhkasi tehdä polttoitsemurhan, kun hänelle ei annettu kansalaisuutta. Bensakanisterilla ja sytytysvälineillä varustautunut mies vaati toimittajaa paikalle tehdäkseen asiasta mahdollisimman julkisen.
Poliisi tekeytyi toimittajaksi, tuli paikalle ja onnistui estämään itsemurhan.
Nyt lehdistö on tuohtunut poliisin toiminnasta, vaikka tämä onnistui pelastamaan ihmishengen. Tällainen poliisin pikku vilppi on muka sananvapauden vaarantamista.
Mikä tahansa kriisitilanne syntyykin, niin lehdistö alkaa aina hurskastella sananvapaudella.
Jokelan koulusurmien aikana lehdistö kiukutteli, ettei poliisi järjestänyt riittävän nopeasti tiedotustilaisuutta. Kun panttivankeja ottanut pankkiryöstäjä pakeni poliisisaattueen seuraamana Mikkeliin, toimittajien suurin hätä oli, että tiedotus oli laiminlyöty.
Luulisi että tällaisten kriisien aikana poliisilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin tarjota kahveja ja voileipiä toimittajille tiedotustilaisuuksissa.
Paljon suurempi ongelma on, että toimittajat ovat ottaneet poliisin, syyttäjän ja tuomarin roolin etenkin televisiossa ja Helsingin Sanomissa.
Viimeksi Patrian toimitusjohtaja joutui eroamaan, kun nämä poliisi-syyttäjä-tuomari-toimittajat leimasivat hänet lahjusten antajaksi.
Ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan, kun häntä syytettiin harmittomien tekstiviestien lähettämisestä. Jokainen nuori toimittaja kirkui Kanervalle kurkku suorana: "Aiotteko erota!"
Tämä "aiotteko erota" -huuto kuuluu nykyisin aina, kun nuorten toimittajien lauma kohtaa poliitikon tai yritysjohtajan, jolla on ollut vastoinkäymisiä.
Kukaan ei kehtaa kysyä arvostelukyvyttömiltä ja ammattitaidottomilta toimittajilta, aikovatko nämä erota, vaikka heidän juttunsa paljastuvat perättömiksi. Heillehän annetaan yleensä tiedonjulkistamispalkintoja.
Vähäiselle huomiolle on jäänyt se, kuinka monta itsemurhaa ja mielenterveyshäiriötä media on aiheuttanut kiusaamiensa uhrien perheenjäsenille.
Pahimman lajin ihmisten vainoaja on television Ajankohtainen kakkonen. Se on nyt ottanut maalitaulukseen Olkiluodon ydinvoimalan. Ensin se väitti, ettei voimalan hitsauksia ole valvottu kunnolla. Säteilyturvakeskus todisti, että niitä on valvottu, mutta Ajankohtainen kakkonen kaivoi esille paperin, jonka mukaan työntekijöitä on kielletty kertomasta ydinvoimalan asioista ulkopuolisille ja erityisesti toimittajille.
Aivan oikea neuvo! Minäkin neuvoisin jokaista, ettei edesvastuuttomille toimittajille kannata kertoa mitään.
Ydinvoimala herättää sellaisia tunteita, että väärän tiedon levittäminen aiheuttaa turhia pelkoja ihmisissä. Tilannetta käyttävät aina hyväkseen vihreiden ympäristöhuligaanien järjestö Greenpeace sekä kansanedustaja Heidi Hautala, jonka masinoimat kantelut nostavat jokaisen suuren hankkeen hintaa kymmenillä miljoonilla euroilla ja lykkäävät valmistumista vuosilla.
AARNO LAITINEN
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200 ... 5_k6.shtml
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:31 pm
Kirjoittaja loneliness
Ketjua avaessa nousi vähän karvat pystyyn ja ajattelin että poliisi on poliisi, eikä heidän pitäisi sallia esiintyä muissa rooleissa työaikanaan. Tämä oli kuitenkin hyvä oivallus ja merkki soveltamisesta, jota vähän jokaisessa hommassa kaivataan. Hienosti hoidettu, ei voi muuta sanoa.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:52 pm
Kirjoittaja Clyde
Mun mielestä myös todella hyvä idea ja hyvin meni tuokin rooli. Onhan poliisit ottaneet rooleja esim. huumeiden ostajina ja näin napanneet kiinni välittäjiä. En ymmärrä miksi "roolileikkien" pitäisi olla huono asia, saa ihmiset valppaammiksi

Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 7:13 pm
Kirjoittaja Kirsi
Olen samaa mieltä, aivan loistavaa tilannetajua ja ihmishenki pelastettiin- hengenpelastusmitalin tai julkisen kiitoksen sijaan tosin tuli sitten kantelu. On se hyvä että on nämä prioriteetit kohdillaan aikuisilla ihmisillä ja ammattikunnilla, siinä on paljon tapetilla olleella nykynuorisolla yksi trendi, mistä ottaa tätä aikuismaisen käyttäytymisen ja arvomaailman mallia taas kerran.
Yksi asia ihmetyttää:
Miten vitussa toimittaja-ammattikunta kuvittelee (tai siis tämä päänsä omiin perseisiinsä työntänyt ja sinne unohtanut, rutiseva ja kanteleva segmentti heistä), että poliisi heiksi tekeytymällä kovin usein tai jatkossakin mitään asioitaan/tutkimuksiaan hoitaisi (sitä varten kai kantelu oli täytynyt tehdä). Eikö poliisin tutkintojen kohteena oleva porukka pääasiassa ja useimmiten mieluummin lähde sata lasissa pakoon tai sulje visusti suutaan, jos joku toimittajana itseään tykö tekee.
Kaikenlaista

Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 7:32 pm
Kirjoittaja Teme-84
Clyde kirjoitti:Mun mielestä myös todella hyvä idea ja hyvin meni tuokin rooli. Onhan poliisit ottaneet rooleja esim. huumeiden ostajina ja näin napanneet kiinni välittäjiä. En ymmärrä miksi "roolileikkien" pitäisi olla huono asia, saa ihmiset valppaammiksi

Näistä jutuista oli mielenkiintoisin se kun Englannissa poliisit olivat menneet tutkimaan jotain kiinteistöä jossa epäiltiin olevan bordellitoimintaa. No, poliisithan olivat sitten tehneet oikein perusteellista tutkimustyötä ja olivat menneet myös asiakkaiksi taloon.
Ja Rovaniemen tapauksesta.. Erinomaisesti toimittu.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:27 pm
Kirjoittaja jamppa
Lehdistöhän on tässä tapauksessa varmaankin tehnyt kantelun siitä syystä, että seuraavalla kerralla, kun joku sekopää haluaa sanoa lehdistön kautta jotain (tätähän journalismi janoaa) niin kaveri saattaakin ruveta kesken kaiken kelaamaan, että toimittaja onkin poliisi ja saattaa sitten vaikka pistää kylmäksi toimittaja paran.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:30 pm
Kirjoittaja Mike Manner
jamppa kirjoitti:Lehdistöhän on tässä tapauksessa varmaankin tehnyt kantelun siitä syystä, että seuraavalla kerralla, kun joku sekopää haluaa sanoa lehdistön kautta jotain (tätähän journalismi janoaa) niin kaveri saattaakin ruveta kesken kaiken kelaamaan, että toimittaja onkin poliisi ja saattaa sitten vaikka pistää kylmäksi toimittaja paran.
No shit... Aika näppärästi päätelty.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:32 pm
Kirjoittaja jamppa
Mike Manner kirjoitti:jamppa kirjoitti:Lehdistöhän on tässä tapauksessa varmaankin tehnyt kantelun siitä syystä, että seuraavalla kerralla, kun joku sekopää haluaa sanoa lehdistön kautta jotain (tätähän journalismi janoaa) niin kaveri saattaakin ruveta kesken kaiken kelaamaan, että toimittaja onkin poliisi ja saattaa sitten vaikka pistää kylmäksi toimittaja paran.
No shit... Aika näppärästi päätelty.
Niin onko se nyt niin ihme, että kantelun tekivät asiasta? sitähän sinä manner et tietenkään vartijana tajunut.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:41 pm
Kirjoittaja Mike Manner
jamppa kirjoitti:Niin onko se nyt niin ihme, että kantelun tekivät asiasta? sitähän sinä manner et tietenkään vartijana tajunut.
No ei todellakaan ole ihme, että tekivät kantelun asiasta. Ovat siinä ihan oikeassa, mutta tuo sun fiiliksissä ja oivaltamisen ilossa heitetty päätelmä oli hauska. Kai tuon tyhmempikin kaveri tajuaa sanomattakin.
Ja sä olet tainut joskus saada sitä mitä olet tilannut, kun sulla on noita patoutumia?
Minulle itselleni on ihan sama mitä ihmiset tuumailee alasta/vartijoita, koska olen itsekkin nähnyt niin surullisia tapauksia, että oikein hävettää heidän kanssaan olla samalla alalla, mutta ei pidä yleistää siitäkään huolimatta.
Olis hassua nähdä lopputulos, jos tän maan kaikki vartijat menis lakkoon kuukaudeksi. ois aika villit 4vk. tiedossa.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:47 pm
Kirjoittaja Kirsi
jamppa kirjoitti:Lehdistöhän on tässä tapauksessa varmaankin tehnyt kantelun siitä syystä, että seuraavalla kerralla, kun joku sekopää haluaa sanoa lehdistön kautta jotain (tätähän journalismi janoaa) niin kaveri saattaakin ruveta kesken kaiken kelaamaan, että toimittaja onkin poliisi ja saattaa sitten vaikka pistää kylmäksi toimittaja paran.
Eikö tuo nyt ole aikaa kaukaa haettua? Mä ymmärsin että juttu kävi lähinnä ammattiylpeydelle. Enemmän mä kuitenkin poliiseja kunnioitan kuin toimittajia, vähän tietysti poliisista ja tomittajasta riippuen, mut noin kokonaisuutena, ammattikuntina.
Poliisin niskaan on nyt kaadettu kasapäin taas lähes täysin perusteetta kaikenlaista (tämä, kauhajoki-case jne. mitä lähes jokainen duunipäivä tullessaan tuo, ja tällainen kanteluiden ja mediapaskan uhka niskassa koko ajan) Hatunnosto ja syvä kumarrus näille alan miehille ja naisille kun kuitenkin viitsivät ja jaksavat alalla.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 10:56 pm
Kirjoittaja jamppa
Mike Manner kirjoitti:jamppa kirjoitti:Niin onko se nyt niin ihme, että kantelun tekivät asiasta? sitähän sinä manner et tietenkään vartijana tajunut.
No ei todellakaan ole ihme, että tekivät kantelun asiasta. Ovat siinä ihan oikeassa, mutta tuo sun fiiliksissä ja oivaltamisen ilossa heitetty päätelmä oli hauska. Kai tuon tyhmempikin kaveri tajuaa sanomattakin.
Niin kuten varmaan huomaat kaikki eivät tosiaankaan ajaellut asioita noin. Ja mitä tulee jälleen yritykseesi viedä juttu ot:eeksi niin kommentoin, että eipä ole tullut otettua vartijoiden kanssa yhteen päin vastoin minä olen säälinyt raukkoja enemmänkin.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 11:04 pm
Kirjoittaja Mike Manner
jamppa kirjoitti:päin vastoin minä olen säälinyt raukkoja enemmänkin.
Ei kannata sääliä. Ei meistä alalla olijoista kummiskaan olisi mihinkään muuhun, kuin tähän halveksittuun ja alipalkattuun hommaan, eli tässä ollaan ihan iloisia, että on edes tää työpaikka.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 11:09 pm
Kirjoittaja Kirsi
Mike Manner kirjoitti:Ei kannata sääliä. Ei meistä alalla olijoista kummiskaan olisi mihinkään muuhun, kuin tähän halveksittuun ja alipalkattuun hommaan, eli tässä ollaan ihan iloisia, että on edes tää työpaikka.
Hei, tuohon ei pidä mennä, ihan totta.
Pyydän Mike omasta puolestani
anteeksi sanojani toisessa threadissa, olen siivonnut jälkeni.