MURHA.INFO

Poikani on 10-vuotias, viidesluokkalainen. Olen erittäin huolissani hänen pelaamisestaan, mutta en tiedä mitä tehdä ja mikä loppujen lopuksi on oikein. Tiedän, että tällä palstalla on ihmisiä, joilla on oikeasti tietoa tämäntapaisista asioista - siksi kysyn täällä enkä lastenhoitopalstoilla.

Lyhyesti ongelma on, että Mika (nimi on keksitty) pelaa lähes kaiken vapaa-aikansa PlayStation- ja PC-pelejä tai katselee tv:tä. Kuvailen malliksi tämän päivän kulun: Mika tuli koulusta klo 12 kaverin kanssa ja tekivät yhdessä läksyjä noin puoli tuntia. Sitten hän halusi "näyttää" kaverille uuden lataamansa pelin, jota pelasivat tunnin verran. Kaverin piti lähteä kotiin ja minä ilmoitin tarvitsevani tietokonetta, minkä vuoksi Mika siirtyi PS:n ääreen. Sitä hän pelasi puolen tunnin kylpyä lukuunottamatta neljään asti, jolloin tuli taas kaveri, jonka kanssa jatkoivat pelaamista viiteen. Silloin he lähtivät kaverin luokse (5min kävelymatkan päähän), missä aivan varmasti pelasivat koko kaksituntisen kaverin PS:a. Seitsemältä Mika tuli kotiin ja katsoi tv:tä sekä pelasi melkein yhdeksään, jolloin aloin käymään hänen kanssaan päivän kouluaiheita läpi. Niiden parissa vierähti kolme varttia eli 21.45 saakka, jolloin oikeastaan Mikan pitäisi jo olla sängyssä. Hän kuitenkin aneli vielä lisäpeliaikaa 22.15 asti ja käytyämme raastavan keskustelun odottavasta aamuväsymyksestä annoin periksi. Klo 22.15 hän ilmoitti pelaavansa vielä kohdan loppuun, että voi tallettaa pelin. 10 minuutin päästä hän marisi, ettei pystykään vielä tallettamaan, vaan joutuu pelaamaan vielä seuraavan kentän, muuten menee kahden tunnin pelaaminen hukkaan. Pakotin panemaan pelin kiinni, vaikka joutuisi kuinka pelaamaan samat kentät uudestaan, koska senikäisen olisi ihan oikeasti kuulunut olla jo ajat sitten sängyssä. Suurten vastalauseiden saattelemana hän meni sänkyyn ja nukahti saman tien. (Ruokailut tietenkin olivat välillä, ken niitä jäi kaipaamaan).

Nyt varmaan moni haukkoo henkeä, että huh millainen äiti sallii tuollaista toimintaa, täysin vastuutonta. Sallikaa kuitenkin tarinan jatkua. Muutama vuosi sitten (silloin kun vielä rajoitin pelaamista/tv:tä pariin tuntiin päivässä) huomasin, että pojallani on peleihin erilainen suhde kuin ikätovereillaan. Hänelle ei peliajan rajoittaminen "riittänyt", sillä hän pelasi mielessään silloinkin kun ei saanut/voinut. Kaikki rajoitukset johtivat meillä jatkuvaan takkuamiseen eikä siitä ollut mitään näkyvää hyötyä. Mika piti minua "ilonpilaajana" eikä ryhtynyt mihinkään vaihtoehtoiseen toimintaan, vaan vain tylsistyneenä odotti sängyllä maaten seuraavaa pelihetkeä. Monien äitien kanssa juttelin asiasta, mutta heidän lapsillaan ei ollut mitään vaikeuksia tehdä muutakin eivätkä nämä äidit tuntuneet ollenkaan käsittävän mitä heille yritin kertoa. Rajoitin vuosia pelaamisaikaa kuten asiaan kuului, mutta siitä oli vain huonoja seurauksia.

Mika on muuten aivan tavallinen poika. Koulu sujuu hyvin ja hän menee sinne mielellään eikä kiusaamista tms. melko suurella varmuudella tapahdu. Hän tulee hyvin juttuun ikäistensä kanssa ja neljä poikaa käyvät meillä säännöllisesti kylässä, melkein päivittäin joku. Mika leikkii mielellään ulkona, mutta yhä enenevässä määrin on vaikea innostaa kavereita siihen, koska heitä kaikkia kiinnostaa vain pelaaminen. Kuitenkin "vaadin" osan ajasta vietettävän ulkoleikeissä, vaikka ymmärrän ettei siellä kerrostalojen keskellä kovin kauaa saa aikaansa kulumaan. Viime kevääseen asti Mika harrasti myös liikuntaa, mm. salibandya ja uimista, mutta tänä syksynä ei enää halua jatkaa. Minun ja hänen välinen suhde on mielestäni hyvä, ehkä liian tiivis, ja Mika kertoo edelleen iltaisin hänen sänkynsä laidalla istuessani huolensa ja ajatuksensa, joihin yhdessä pohdimme ratkaisua. Tästä peliasiastakin olemme keskustelleet syvällisesti ja hän sanoo, ettei voi sille mitään, että pelaaminen on niin lumoavaa eikä muu innosta.

Jos ja kun Mika tekee kotona jotain muuta kuin pelaa, niin se on "ukoilla" eli erilaisilla taisteluhahmoilla leikkimistä. Mitään muuta hän ei oma-aloitteisesti tee, mutta saattaa kyllä joskus suostua pelaamaan kanssani esim. korteilla tai maalaamaan, mutta vain ja ainoastaan kanssani, ei koskaan yksin. Joskus hän tosin piirtää (yleensä taistelutilanteita).

Kuulostaa yksinkertaiselta ratkaisulta vain kieltää pelaaminen tai rajoittaa sitä tuntuvasti. Olen kuitenkin kuluneiden vuosien aikana tosissani yrittänyt, mutta se ei tunnu onnistuvan. Toisaalta minä en pysty olemaan riittävän luja, kun Mika heittäytyy tosi hankalaksi (makaa vaikka keittiön lattialla ja voihkii kuolevansa; kiusaa loputtomiin pikkusiskoaan; mekkaloi että naapurit häiriintyisivät;jne.) tai alkaa ovelasti puhumaan minua ympäri luvan saamiseksi (vien roskat ja käyn kaupassa, jos sitten saan pelata edes puoli tuntia; äiti ole kiltti edes viistoista minuuttia, sitten en enää pyydä; kun en eilen voinut x-syystä pelata, niin tänään saan tuplasti; jne.) Kerran kannoin PlayStation ja telkkarin kellariin kuukaudeksi ja se sujui ihmeen hyvin (uhkasin, että vempeleet tulevat takaisin vasta, kun en viikkoon ole kuullut asiasta mitään ruikutusta), mutta luisui kuitenkin nopeasti lähes yhtä runsaaseen tietokonepelaamiseen, mikä oli hankalaa, kun itsekin tarvitsen konetta usein. PC:n käyttö oli jatkuvaa riitelyä eikä koko kuukauden aikana tapahtunut kertaakaan, että Mika olisi touhunnut jotain muuta (kävi ehkä tavallista useammin kavereiden luona... ja mitäköhän tekemässä?). Kotona hän joko pelasi tietokoneella tai odotti seuraavaa peliaikaa maailmanlopun merkeissä.

Pari kuukautta sitten luovutin ja sanoin, että saat pelata lähes rajatta, kunhan hoidat kaikki velvollisuutesi ensin pois (esim. läksyt, kylpemisen, huoneen siivoamisen, yms.) etkä ruikuta, kun syystä tai toisesta sanon, että nyt riittää. Tämä on sujunut paremmin kuin aikaan sidotut rajoitukset, mutta olen järkyttynyt pelaamiseen kuluvasti ajasta. Se on aivan valtava; Mika ei käytännössä tee niiden "velvollisuuksiensa" ohella mitään muuta kuin pelaa (tai katsoo tv:tä), kavereidenkin kanssa he vain pelaavat ja ulkona käydään kääntymässä (keskimäärin ehkä tunnin ulkoilua päivässä).

Entä pelien sisältö? Ihan huippu-in ovat SmackDown-tyyppiset pelit, joissa mäiskitään toisia miten sattuu. Oma rajani on kulkenut siinä, että sellaisia pelejä ei taloon tule, joissa tapetaan "viattomia" ja veri roiskuu, mutta kamppailupelit olen hyväksynyt siinä uskossa, että heikkoon kohdistuva väkivalta ja samanvahvuisten vapaaehtoiset kamppailut ovat aivan kaksi eri asiaa (ovatko?). Poikani rakastaa kamppailu- ja taistelupelejä, mutta en ole ikinä havainnut hänessä mitään väkivaltaisia piirteitä, vaan päinvastoin hän säälii heikkoja ja haluaisi auttaa koko maailman kärsiviä. Kauhajoen tapahtumien jälkeen kysyin kiusataanko hänen luokallaan jotakuta tai onko siellä joku jolla ei ole yhtään kavereita, mihin hän vastasi ettei kiusata ketään ja jos olisi joku ilman kaveria niin hän olisi sen kaveri. Se tuli sydämestä; tunnen hänet juuri tällaisena: ostaa viikkorahoillaan jotain ihan turhaa tavaraa katukauppiaalta, kun hänen käy sääliksi miesparkaa, jolta kukaan muu ei osta...

Mika ostaa pelit itse säästämillään viikkorahoilla. Poimin tuosta lattialta sattumanvaraisesti 10 peliä, joiden nimet ovat:
- DragonBall Z Budokai Tenkaichi 2
- SpongeBob (Paavo Pesusieni, heh)
- Mortal Kombat Shaolin Monks
- Need for Speed Underground
- Asterix&Obelix XXL2
- Splinter Cell Pandora tomorrow
- Spider-man
- Metal Gear Solid 2 Sons of liberty
- One Piece Grand Adventure
- Spyro A new beginning
(Ovatko ihan normaaleja pelejä 10-vuotiaan varastossa? Hänellä on myös yksi SmackDown-peli ja tykkäisi katsoa sitä tv:stä, en anna, mutta peli on kuulemma kavereillakin.)

Tuli pitkä selostus, mutta olen niin kauan miettinyt tätä ja kantanut huolta, että vihdoin haluan purkaa sen kokonaisuudessaan ja toivoa jonkun viisaan ja todella huolellisesti sanansa harkitsevan neuvoja. Kasvatuspalstojen mammoilla ja neuvolan tädeillä ei riitä ymmärrystä. Sananen vielä pojan isäsuhteesta (joka aina kaikkia kiinnostaa): isä on elämässä mukana, mutta erittäin paljon töissä eikä koskaan tee mitään pojan kanssa. Isän kotona ollessa poika on hiljaa ja kiltisti, mutta näen hänen sisäisesti kiuhuvan, kun ei saa pelata eikä katsoa tv:tä. Tämä kiukku patoutuu ja purkautuu välittömästi isän lähdettyä taas työhön/työmatkalle. Minä en vastaavaa kuria saa pidettyä ja muutenkin näen tuon sisäisen ahdistuksen enkä tiedä olisiko jatkuva kova kuri edes hyväksi tuollaiselle pojalle.

Mikalla on myös kypsynyt oikeudentaju, jonka kanssa toisinaan olen aika neuvoton. Hän argumentoi myös niin, että mitä haittaa on pelaamisesta, jos on jo muuten tehnyt kaiken mitä pitää, ja hän myös odottaa kysymykseensä pätevää vastausta eikä pelkkä vetoaminen lapsen parhaaseen tai aikuisen määräysvaltaan enää riitä.

Mitä minun tulisi tämän pojan kanssa tehdä? Syytä huoleen?

Aivan normaali poika ton perusteella minun nähdäkseni. Siinä vaihees ennemmin kannattais huolestua jos pelaaminen/koulu/kaverit ei kiinnostais eikä kotona oleilu jne. Pelaaminen on harrastus siinä missä muutkin.

Perkele ei tossa iässä kuulu tuhlata vapaa aikaansa pelien kanssa pelkästään ja jos poika kerran haluaa toimintaa niin pistä harrastamaan nyrkkeilyä.

Poikasi on vielä niin nuori, että hänelle voi laittaa tiukkojakin sääntöjä.

Vanhempien tehtävä ei ole olla lapsille kiva kaveri, jonka kanssa neuvotellaan, vaan rajojen ja sääntöjen asettaja, joka laittaa raamit lapsen elämälle.

Jos poikasi hoitaa kaikki pakolliset hommat ennen pelaamista (miltä ei kyllä kuulostanut kertomuksesi perusteella), niin laita lisää vaatimuksia, kuten että harrastaa liikuntaa. Tunnen parikin kaveria, joilla on aikuisena ryhtivika liian koneella kasvuiässä käkkimisen seurauksena, tuskinpa haluat lapsellesi sellaista? Joku ehdotti jotain toiminnallista lajia, se voisi olla hyvä ehdotus pojallesi.

Kirjoituksestasi paistaa läpi se, että pystyt kyllä laittamaan lapsellesi rajat, mutta et haluaisi tehdä sitä, koska silloin hän ei pidä sinusta. Sinun pitää vain hyväksyä se, että vanhemman tehtävä on joskus myös olla se sylkykuppi, mikäli se on lapsen parhaaksi. Ja nyt tosiaan puhutaan vielä ihan lapsesta, ei edes varhaisteinistä!

ABC kirjoitti: Sinun pitää vain hyväksyä se, että vanhemman tehtävä on joskus myös olla se sylkykuppi, mikäli se on lapsen parhaaksi.

En pysty kyllä miltää kannalta katsottuna näkemään että olisi lapsen parhaaksi rajoittaa hänen pelaamistaan (=rakkainta harrastustaan) ilman mitään syytä, kun kerran kavereita riittää, koulu sujuu ja välit perheen kanssa ovat kunnossa niin mitä ihmettä pojan nyt vielä pitäis tehdä/olla ?

Mun mielestä pojan kanssa voisi sopia että peliaikaa on arkipäivänä esim. 2 tuntia ja viikonloppuna sitten enempi.
Useammilla tuttavillani on suurin piirtein tuon ikäisiä poikia ja tuo "pelihulluus" on normaalia tuossa iässä, mutta vanhemmilla on kuitenkin velvollisuus pitää huolta ettei mopo karkaa käsistä.

Eihän tuo ole terveellistäkään, monta tuntia päivittäin tapittaa tietokoneen/television ruutua.
Enkä minä näkisi että sinun tulisi pojalle mitään perustella (terveyshaitat tosin on pätevä syy) vaan vanhempana sinulla on oltava määräysvalta.
Ja aina kun kiukutellaan tms niin se on vartti pois peliajasta.

Ja miksei asiasta voisi myöskin keskustella muiden lasten vanhempien kanssa esim. vanhempainillassa koululla ja miettiä yhdessä ratkaisuja. Et varmasti ole ainoa jolla on sama huolenaihe.

Pojan kanssa voisi myöskin yrittää keksiä jonkin mukavan harrastuksen.

YBJ kirjoitti:

ABC kirjoitti: Sinun pitää vain hyväksyä se, että vanhemman tehtävä on joskus myös olla se sylkykuppi, mikäli se on lapsen parhaaksi.

En pysty kyllä miltää kannalta katsottuna näkemään että olisi lapsen parhaaksi rajoittaa hänen pelaamistaan (=rakkainta harrastustaan) ilman mitään syytä, kun kerran kavereita riittää, koulu sujuu ja välit perheen kanssa ovat kunnossa niin mitä ihmettä pojan nyt vielä pitäis tehdä/olla ?

Minusta se on yksi helvetin hyvä syy, että pelaamisesta ei ole yhtikäs mitään hyötyä kellekään. Liikkumisesta, lukemisesta tai muusta harrastamisesta sen sijaa on.

Ja turha tulla nyt sössöttämään niistä tapauksista, jotka ovat pelanneet pienenä niin paljon että saavat pelikonsolialoista itselleen ammatin. Paremminkin nuoruutensa voisi käyttää kuin ruudun eressä kykkimiseen.

joey kirjoitti:

YBJ kirjoitti:

ABC kirjoitti: Sinun pitää vain hyväksyä se, että vanhemman tehtävä on joskus myös olla se sylkykuppi, mikäli se on lapsen parhaaksi.

En pysty kyllä miltää kannalta katsottuna näkemään että olisi lapsen parhaaksi rajoittaa hänen pelaamistaan (=rakkainta harrastustaan) ilman mitään syytä, kun kerran kavereita riittää, koulu sujuu ja välit perheen kanssa ovat kunnossa niin mitä ihmettä pojan nyt vielä pitäis tehdä/olla ?

Minusta se on yksi helvetin hyvä syy, että pelaamisesta ei ole yhtikäs mitään hyötyä kellekään. Liikkumisesta, lukemisesta tai muusta harrastamisesta sen sijaa on.

Ottamatta kantaa tuohon hyötyasiaan olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että liika on liikaa. Johan niissä pelien mukana tulevissa ohjeissa on varoitukset: Liika pelaaminen voi aiheuttaa epileptisiä kohtauksia. Kahdessa meidän tuttavaperheessä on jo käynyt niin, toisen pojan kaikki toiminta pysähtyi tuijottavaan katseeseen ja paikoilleen jähmettymiseen, toisen kohtaus puolestaan jätti aivot kelaamaan peliä vielä sen lopettamisen jälkeen. Lääkärin hoitoon molemmat joutuivat ja pelit olivat pitkään pois käytöstä. Päivittäinen peliaika olisi siis hyvä rajoittaa esim. max 2een tuntiin, ja lisäksi pitää välillä joka tunnista vartin verran taukoa.

joey kirjoitti: Ja turha tulla nyt sössöttämään niistä tapauksista, jotka ovat pelanneet pienenä niin paljon että saavat pelikonsolialoista itselleen ammatin. Paremminkin nuoruutensa voisi käyttää kuin ruudun eressä kykkimiseen.

Samaa mieltä. Lapsen luontainen luovuus kärsii, jos kaikki tapahtuu nappia painamalla ja hanikkaa vääntämällä. Kehokin rapistuu, mikäli kyseessä ei ole jokin liikuntapeli.
LehtoLapsi laittoi myös hyvät kommentit aiheesta.

Poikasi on pelinarkkari, siinä missä esim. rahapeleihin sortuneet ihmiset.

Tässä parit testit, joilla tuolle väitteelle saisi tod.näk. tukea (kysymyksiä pitää soveltaa mielessään, koska kummatkaan testit ei ole suoranaisia konsoli/PC-peli addiktiota mittaavia... Maalaisjärkeä...

http://www.paihdelinkki.fi/testaa/netinkaytto

tai...

http://www.paihdelinkki.fi/testaa/rahapelitesti

...Vilkaise Lupu huviksesi noi linkit ja vaikkapa täytä ne huviksesi niin, kuin olettaisit ne poikasi täyttävän.

Toi pelilista näyttää sinällään kyllä ihan positiiviselta... Seikkailua ja jonkin verran mätkintää, mutta ei laidasta toiseen mitään pelkkää "etsi ja tuhoa" pelejä.

Omia huomiota:
Meillä poika haluasi pelata eläkeikään saakka. Viikolla peliaikaa on 1 tunti / päivässä, lauantaina 2 h ja sunnuntaina ei ollenkaan.
Tämä koskee myös vaihtoehtoista videon/dvd;:n tuijottamista.
Pelaaminen ja videoiden tuijottaminen tuntuu tuhoavan oman mielikuvituksen / aloitekyvyn, myös keskittyminen tuntuu kärsivän pelaamisesta.

pojalla on vaiketa keksiä itse jotain tekemistä, olen yrittänyt antaa vinkkejä ja kehittää kaikkea sellaista mikä voisi edesautta kykyä keksiä ja käyttää mielikuvitusta. En ole huolissani itse pelaamisesta vaan niistä sivuvaikutuksista, mitä tuossa otin esille. Vertaan poikani itseeni, huomaan että keksin tekemistä ihan mistä vaan, missä vaan ja milloin vaan, mielikuvituksella ei ole rajoja.

Olen mahdollistanut pojalle PC:n ja PS2 sekä ostanut hänelle myös pelejä, joten oma syyni hyvin pitkälle tässä asiassa, joten yritän ottaa vastuuta myös muun tekemisen järjestämisestä, kuten olemme alkaneet yhdessä harrastamaan jousiammuntaa ja sain pojan mukaan judoon, ongelma on siinä että nyky-yhteiskunnassa / markkinataloudessa ei anneta tarpeeksi aikaa perheelliselle olla lastenkanssa, ellei sitten heittäydy työttömäksi sossun varaan jotta voi kasvattaa ja olla läsnä mahdollisiman paljon jälkikasvun kanssa, koska monen onnistumisen takana on se että minun pitää olla mukana kannustamassa ja osallistumassa harrastustoimintaan. Toivon että kun pojalle tulee ikää = itsenäisyyttä, niin hän kykenee jatkamaan harrastuksiaan ominavuin ja tajuaa/osaa kontrolloida omaa pelaamistaan jen. sekava kirjoutus, mutta koittakaan poimia ollennainen.

Oma näkeymys/kokemus,joka nyt ei välttämättä toimi kaikkien kohdalla. Lapset 15 ja 13 v.

Peliaikaa koulupäivinä,ei yhtään (vnkloppuisin ei rajotusta)
Tietokoneella saa olla päivittäin pari tuntia (lasten kone on tehty sellaiseksi että pelaaminen sillä ei onnistu,ainoastaa surffailu/mesetys sun muut)
Videoita nuo nyt enää jaksa ees tuijotella ku ani harvoin joten siihen ei oo tarvint puuttua aikoihin.

Alkuun tuotti kitinää ja lapsien keskinäistä kahinaa mutta nykyään tai aika heti alku hankaluuksien jälkeen (tämä malli toiminut jo monta vuotta) on käytäntö toiminut todella hyvin.

Eli esimerkiksi kun vknloppuisin saa pelata pleikkaa mielin määrin niin eivät sitä todellakaan ees tee vaan ovat kavereidensa kanssa ulkona/harrastuksissa jne ja saattaa mennä koko vknloppu niinkin ettei koko pleikkaan ees kosketa.

Nämä säännöt tuli tehtyä aikoinaan juuri siksi että homma alkoi mennä siihen ettei muuta ois enää tehtykkään ku pelattu,pelattu ja pelattu (tietsikalla tai pleikalla) toinen tietsikalla ja toinen pleikkarin ääressä.

Maailma on muuttunut niin paljon. Nuorille pojille se lienee normaalia, että sotaleikit (vaikkapa ukkojen kanssa toteutettuna) kiinnostavat.
Lisäksi kavereihin voidaan pitää yhteyttä internetin välityksellä ja pelaaminen on sellaista "aikuismaisempaa" leikkimistä, kuin ukkojen kanssa lattialla töhertely. (Kyllähän sitten aikuiset äijät viettävät tuntikausia autojensa parissa tai päältä ajettavien ruohonleikkurien kanssa. )

Eli lapset kasvavat ja lelut vaihtuvat. Oliko se mukamas niin ongelmallista mikäli lapsi halusi jatkuvasti vain olla kavereidensa kanssa leikkimässä? Niin mitäpäs muuta kuin sotaa tai vastaavaa... Nyt se toteutetaan peleillä, joiden luettelossa on muuten niin "lapsellisia" pelejä, että en itse niihin olisi viidesluokkalaisena koskenutkaan... Toisaalta siihen aikaan peleissä ammuttiin pallolla laatikoita rikki kuvaruudun ylälaidasta vain. Tottakai jos olisin saanut autolla ajaa ihmisten yli tai toteuttaa kirjastoampumisen niin ne pelit mulla olisi pyörinyt yötä päivää...
Silloin oli leikkitappelut ulkona, nykyisin ne käydään kuvaruudulla.

Kerrottakoot eräästä ystäväperheestä, jossa 4-vuotias lapsi piti muovimopolla leikistä, jossa yritti ajaa muiden lasten yli ja muut hyppivät karkuun. Tuskinpa hän ajatteli, että oikeasti mopolla yliajaminen olisi hauskaa. Mutta nyt oli hauskaa ja iloa riitti kikatellen jokaiselle!

Tietyt rajat voi ja toki saakin laittaa, mutta anna nyt edes pelata tallennuspisteeseen saakka pelinsä ennenkuin repäiset töpselin irti seinästä... Sopikaa vaikkapa pari pelituokiota päivässä, joiden aikaraja on "häilyväinen" peleissä, joissa on tallennuspisteet, jotta sen pelin oikeasti ehtii tallentamaan. (kunhan vain voit luottaa, että peli ei jatku vielä "vähän aikaa" seuraavan tallennuspisteen jälkeen ja veny vielä seuraavaan jne...)

Ei internetistä voi vain nousta ylös, koska siellä langan toisessa päässä voi olla koulukaverin kanssa juttu kesken. Ei peliä voi vain sammuttaa, koska kentän väleissä vain saattaa olla tallennuspisteet ja muutoin joutuu pitkän ja vaikean urakan tekemään uudelleen.
Mikään ei ole tuskaisempaa, kuin pelata 3-5h yhteen putkeen, jonka päätteeksi tietokone sekoaa ja tallennustiedosto hajoaa... kaikki uudestaan ja yrityskertoja vaikeille kohdille on voinut tulla satojakin kappaleita ennen onnistumista.

Heitetääs legendaarinen tytär puhuu puhelimessa fraasi tähän väliin... Kuka oikeasti uskoo, että se lapsi voi aivan oikeasti lopettaa sen puhelun aivan samalla sekunnilla? Eipä kukaan.

Sellainen vinkki, että ihan ennen nukkumista ei saisi antaa pelata, koska silloin mieli on "ylikiihottunut" ja aktiivinen. En muista nyt sitä tarkkaa aikaa, mutta tunninkin kun annat rauhoittua niin lapsen pitäisi nukkua paremmin.

2h tuntuu itseltäni ainakin aika vähältä peliajalta, mutta jos neljältäkin on kotona niin 4h on jo ehdottomasti aivan liikaa (Eli oikeastaan koko päivän ellei oteta syömisiä sun muita pakollisia tarpeita väliin.)
lyhkäisempinä koulupäivinä suosittelisin kahteen otteeseen pelisessiota, jonka välissä ja ennen iltaa olisi muuta aikaa (Esim sitä television katselua... Sitähän 90% suomalaisista koko päivän katsoo.)
Pidempinä koulupäivinä sitten yksi pelisessio, jolloin se häilyväinen 2h olisi ihan ok. Kunhan sen jälkeen antaa jatkaa vielä sen 5-20min, jotta voi tallentaa tai päästä strategiseen kohtaan, josta taas seuraavana päivänä on helppo jatkaa.

Myös, koska tuolaiset väkivaltaisuudet kiinostavat kuten itseäni niin suosittelisin kamppailu-urheilun aloittamista ja innostuttamista jopa. Siellä oppii terveitä arvoja ja aikaa kuluu illassa rutkasti poissa television ja tietokoneen ääreltä. (Terveisiin nimimerkki nörtti ja 7 vuotiaasta asti kamppailua eri muodoissa!)

Mainittakoot vielä peleistä sellainen asia, että ne kehittävät ongelmanratkaisua tutkimuksien mukaan! Eli vanha kansa teki ristikoita, nuori kansa pelaa ristikoita kuvaruudulta.

Siitä, että mikä peli sopii pojallesi niin se on aivan tapauskohtaista. Suosittelisin, että et mene ottamaan mitään jo pelattavissa olevaa peliä häneltä pois, mutta tulevaisuudessa katsot mikä on pelin ikäraja. Tuskinpa vuosi sinne tai tänne tekee haittaa (13 vuotiaana pelaa k15 tai vastaavaa.) Mutta ne antavat hyvin vinkkiä siitä, että pyöritäänkö yhtään samoissa ikävuosissa vai mennäänkö jo pitkällä tulevaisuudessa.
Mikäli poikasi on onnistunut kyseisen pelin kaupasta ostamaan niin sen on väkisinkin sisällöltään sovittava poikasi ikäisille.

Lupu kirjoitti:Mika ostaa pelit itse säästämillään viikkorahoilla. Poimin tuosta lattialta sattumanvaraisesti 10 peliä, joiden nimet ovat:
- DragonBall Z Budokai Tenkaichi 2
- SpongeBob (Paavo Pesusieni, heh)
- Mortal Kombat Shaolin Monks
- Need for Speed Underground
- Asterix&Obelix XXL2
- Splinter Cell Pandora tomorrow
- Spider-man
- Metal Gear Solid 2 Sons of liberty
- One Piece Grand Adventure
- Spyro A new beginning
(Ovatko ihan normaaleja pelejä 10-vuotiaan varastossa? Hänellä on myös yksi SmackDown-peli ja tykkäisi katsoa sitä tv:stä, en anna, mutta peli on kuulemma kavereillakin.)

Mitä minun tulisi tämän pojan kanssa tehdä? Syytä huoleen?

Kymppivuotiaasi pelaa aika rankasti, mutta älä huoli; jokainen noista luettelemistasi peleistä on mielestäni melkolailla normaalia 10-vee kamaa, joukossa on jopa ilahduttavasti Spyro, mikä on siis sekä tyttöjen ja poikien suosiossa ja kuuluu ns. söpöstelypelijoukkoihin. Jos pelien sisällöllä on mitään vaikutusta lapseesi, niin noilla peleillä en ole odottamassa pojastasi kasvavan yhtään mitään sen kamalempaa kuin korkeintaan tietokoneiden kanssa aikuisena työskentelevän tai kenties jonkinlaisen pelinörtin, joka suunnittelee pelejä - nämä ammatithan taas toisaalta ovat huippuhyvä juttu, sillä palkkaus on aika mainio hommansa osaavalla.

Oletko ajatellut asiaa koskaan lapsesi kannalta kunnolla? Miksi siihen pelaamiseen kuluu niin paljon aikaa? Ehkä et tiedäkään ihan kaikkea, vaan taustalla voi myös olla jotain muuta (ei aina, mutta joskus todellakin on). Ehkä sitä kiusaamista esiintyykin tai kavereita on vähän. Virikkeitä selkeästi puuttuu, jos aika kuluu pelaamiseen. Jos pojalle keksisi jotain muuta, vielä pelaamistakin mielekkäämpää tekemistä, saattaisi se pelaaminenkin vähentyä. Silti, en olisi huolissani siitäkään, jos aika kuluu pelaamiseen. Moni ihminen, joka ei ole lapsuudessaan ja nuoruudessaan kuluttanut aikaansa pelien äärellä vastustaa usein pitkäaikaista pelaamista syystä, etteivät välttämättä edes tiedä mikä mielihyvän tunne ja karkaan maailmaa-fiilis siitä pelaamisesta syntyy. Entisenä lähes 24/7-pelaajana voin kertoa salaisuuden; murrosikään mennessä se pelaaminen on yleensä rauhoittuu rankasti, tai viimeistään sen aikana.

Tänä päivänä on lisäksi lähes mahdoton keksiä jotain mielenkiintoisempaa tuon ikäiselle kuin netti tai pelaaminen; sinällänsä en ihmettele sitä, sillä useimmat voivat olla ystäviinsä yhteydessä netin välityksellä halvemmalla, paremmin ja pidempään kuin esimerkiksi puhelimen välityksellä. Pelaaminen voi olla myös sosiaalista toimintaa jos sen välityksellä pystyy olemaan samalla muihin yhteydessä; jos ei, niin se voi olla muuten vain jopa terapeuttista, kun saa ajatuksensa muualle.

Vaikea sanoa, mikä kiinnostaisi poikaasi enemmän kuin pelit ja pelaaminen, kun en henkilökohtaisesti tunne, mutta jos ihan tolkuttoman huolissasi olet, niin kannattaa miettiä sitä asiaa tarkkaan; haluaako poika ehkä painijaksi? Alkaa harrastamaan karatea tai muuta taistelulajia? Need for Speed on autopeli, ehkä siis kartingia tai jotain vastaavaa autolajia? Metal Gear Solidiin turvautuen, paintball-pelejä?

Joku tuossa ylempänä jo sitä sanoikin, että jos poika kuitenkin hoitaa hommansa tunnollisesti, niin syytä huoleen ei ihan välttämättä ole.

Hei Lupu. Olisin voinut luulla että olet äitini joka kirjoittaa pikkuveljeni arjesta. Kotonani on samanlainen jatkunut vuosia, ja varmasti jatkuu vieläkin vaikka en kotona enää asukaan. Veljen päivät kuluvat, kuten sanoit, pelien kimpussa. Oli se sitten pleikkari tai tietsikka. Hänellä yleensä jää läksyt tekemättä iltamyöhään jolloin hän itkuraivareissa tekee ne äitini kanssa. Veljeni on jo alusta alkaen tottunut saamaan tahtonsa läpi vaikka ensin vastattaisiinkin kieltävästi, tästä olen oppinut jotain omien lapsieni kohdalle. Ei on EI ja jos siitä lipsuu niin lapsi oppii sen ja tietää että saa tahtonsa läpi. Ensikerralla vinkuu kovempaa ja pidempään kunnes saa jälleen tahtonsa läpi ja tästä se noidankehä alkaa.
Olisin enemmän huolissani veljeni peleistä kun lapsesi jotka näin verraten eivät mitään pahoja ole, joukossa on kuitenkin spyro ja spongebob. Kuitenkin joukkoon mahtuu muitakin mutta siellä ei ole GTA pelejä, joita ikävän moni tuon ikäinenkin jo pelaa. Ko. pelithän ovat kiellettyjä monessa maassa ja niissä on ikäraja 18.
Virikkeitä kannattaa miettiä, VoDKa sanoikin jo mielettömän hyviä esimerkkejä. Oman veljen pelaaminen rauhoittui kahdeksi tunniksi kun hänellä on jääkiekkoharkat Voi olla että poikasi myös haluaisi tehdä sinun kanssasi jotain, sanoithan että hän kyllä askartelee vaikka onkin hänen mielestään tylsää (eli ei tekisi sitä yksin). Ehkä voisit keksiä jotain muuta ajanvietettä yhdessä?
Kannatan myös sen verran sisäistymistä peleihin että tiedät koska sen voi tallentaa, näin ollen sinua ei voida siinä asiassa ihan helposti vetää nenästä.
Tuossa Miken antamassa linkissä on mahdollisuus vastata myös vanhemman näkökulmasta (IAT-P), kannattaa kokeilla.

Voi prkl kun ihmiset ovat taas uusavuttomia. Miten olis mitenkään semmoinen, että jannu on tietokoneella vain tietyn rajatun ajan päivässä, esim. sen kaksi tuntia. Piuhat muuna aikana koneesta pois. Suurin ongelma nykyään on siinä ettei monet vanhemmat enää uskalla olla vanhempia, ettei se penska vain mitenkään pahoita mieltään jos asetetaan tietyt rajat. Lapsi ei ole aikuinen, ei lapsen kanssa väitellä. Kun homma on näin, niin se on näin ja sillä sipuli. Pistäkää jälkikasvunne välillä kotitöihin niinkuin minun nuoruudessa tehtiin, esim. leikkaamaan nurmikkoa, lumitöihin, polttopuun tekoon. Ei kaiken tarvitse aina olla kivaa.

Monessa nykyperheessä penskat vie vanhempia kuin litran mittaa ja vanhemmat vikisee. Sitten tulee ongelmia jo päiväkodissa, koulussa, opiskelussa, armeijassa ja työelämässä kun kaikki ei menekään aina niinkuin penska haluaa ja vastaan tulee auktoriteetti, millaiseen ei olla koskaan totuttu.