Sivu 1/1

Vuosittain yli kymmenen tahallista kuolonkolaria

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 9:33 pm
Kirjoittaja Beatrix K.
Yli puolet kohdistuu vastaantulevaan rekkaan.

Toistakymmentä suomalaista hyppää vuosittain rattiin itsetuhoisin ajatuksin. Viime vuonna kaksitoista varmaa tapausta, sitä edellisenä kymmenen: raju ylinopeus, ei jarrutusjälkiä, ei turvavyötä.

Viimeisten kahden vuoden aikana tapahtuneista yli kahdestakymmenestä itsemurhakolarista enemmän kuin puolet oli tapauksia, joissa henkilöauto törmäsi kovassa vauhdissa päin vastaantulevaa rekkaa.

Neljässä tapauksessa jalankulkija hyppäsi rekan alle.

Useimmat eivät olleet jättäneet mitään viestiä läheisilleen. Poliisitutkimuksissa kuitenkin ilmeni, että kolmellatoista oli taustallaan ylivoimaiseksi koettuja ongelmia parisuhteessa. Kuudella oli ollut mielenterveysongelmia, osa heistä oli turhaan yrittänyt päästä hoitoon.

Kahdeksalla kuljettajalla oli alkoholiongelma.

Väsyi vaimon hoitamiseen

Yhtä poikkeusta lukuunottamatta itsemurhakuljettajat olivat miehiä.

Nuorimmat olivat kaksi 20-vuotiasta moniongelmaista, jotka ajoivat henkilöautolla päin rekkaa. Vanhin oli 88-vuotias mies, joka ei enää jaksanut yksin hoitaa sairasta vaimoaan.

Tilastoja tutkinut ylikomisario Heikki Seppä myöntää, ettei poliisilla ole keinoja estää liikenneitsemurhia.

- Yllättävän impulsiivisia tapauksia. Ei ole nähty enää ulospääsyä ihmissuhdesolmuista. On lähdetty pikaistuksissa viimeiselle matkalle mielessä uhma, kosto, ylpeys tai epätoivo. Ei siihen poliisi millään pysty puuttumaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008102 ... 3_uu.shtml

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 9:36 pm
Kirjoittaja otus
Mä en vain käsitä tätä tapaa..

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 9:39 pm
Kirjoittaja loneliness
Jos ei ole kirjeitä omaisille ollut niin voisi olettaa noiden olevan aika paljon spontaaneita itsareita. Ei ehkä ole suunniteltu juuri sillä tavalla tehdä itsemurhaa, mutta joku ikävä puhelu tai vanha tapahtuma hypännyt mieleen ja ajateltu että antaa olla sitten...rekka tulee...mä alle. Yhtä monta kuin on näitä itsemurhaajia auton alle niin on kuskikin uhri jolle jää tapahtuma pyörimään mieleen. Kova paikka mennä rattiin seuraavalla kerralla...

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 9:47 pm
Kirjoittaja otus
Niin eihän nämä mitään kovin järjissään olevia ihmisiä enää ole, kun tähän päätyvät, hoitoa ei ole saatu, tai sitten sitä ei olla tajuttu pyytää, tai se ei ole vaan toiminut..

Re: Vuosittain yli kymmenen tahallista kuolonkolaria

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 10:24 pm
Kirjoittaja Michaelm
Beatrix K. kirjoitti:Useimmat eivät olleet jättäneet mitään viestiä läheisilleen. Poliisitutkimuksissa kuitenkin ilmeni, että kolmellatoista oli taustallaan ylivoimaiseksi koettuja ongelmia parisuhteessa. Kuudella oli ollut mielenterveysongelmia, osa heistä oli turhaan yrittänyt päästä hoitoon.
Lihavointi omani

Ei pitäisi päästä tapahtumaan, että turhaan yrittää päästä hoitoon. Hyvin surullista, kun osa tapauksista olisi vältettävissä, mutta syystä tai toisesta näitä henkilöitä ei otettukaan hoitoon.

Lähetetty: Ti Loka 21, 2008 11:57 pm
Kirjoittaja vasikka
Jos jää yleensä henkiin. Junan alle, jos hyppää niin siinä ei sentään toistn henkeä vaaranna, vaikka onhan se vähän paskamainen temppu sekin. Oli aika surkea tapaus se, missä se nuori mies yritti itsaria ajamalla autolla rekkaa pahki. Kävikin niin, että itsarin yrittäjä jäi henkiin, mutta rekkamies kuoli. Tuomittiin taposta -ihan oikein.

Tiedän yhden puolitutun tapauksen, joka tappoi itsensä tuolla tavalla. Sillä kertaa lähti onneksi yläkertaan oikea mies.
loneliness kirjoitti:Yhtä monta kuin on näitä itsemurhaajia auton alle niin on kuskikin uhri jolle jää tapahtuma pyörimään mieleen. Kova paikka mennä rattiin seuraavalla kerralla...

Re: Vuosittain yli kymmenen tahallista kuolonkolaria

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 12:09 am
Kirjoittaja MotiivitOn
Michaelm kirjoitti:Ei pitäisi päästä tapahtumaan, että turhaan yrittää päästä hoitoon. Hyvin surullista, kun osa tapauksista olisi vältettävissä, mutta syystä tai toisesta näitä henkilöitä ei otettukaan hoitoon.

Itse olen todistanut tapausta, jossa terveydenhuoltohenkilökunta eväsi alkoholisoituneen miehen sisään ottamisen humalatilan vuoksi, mutta eivät liikauttaneet sormeaankaan estääkseen miehen poistumisen estämiseksi autolla!
Olisi kuulemma saattanut tulla turpaan... mulle ei tullut, mutta se ei ole pointtini, vaan se, että moni ei todellakaan näistä ongelmaisista pääse hoitoon esimerkiksi humalatilan vuoksi.

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 10:24 am
Kirjoittaja Rizzo
^^ Jep, itsekin tiedän edelliseltä kesältä tuommoisen tapauksen, jossa miestä oltiin viemässä sairaalaan, mutta häntä ei otettu sinne, koska oli humalassa... No, seuraavana päivänä mies löydettiin kuolleena kämpästään. :(

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 11:13 am
Kirjoittaja Kotipeikko
loneliness kirjoitti:Jos ei ole kirjeitä omaisille ollut niin voisi olettaa noiden olevan aika paljon spontaaneita itsareita. Ei ehkä ole suunniteltu juuri sillä tavalla tehdä itsemurhaa, mutta joku ikävä puhelu tai vanha tapahtuma hypännyt mieleen ja ajateltu että antaa olla sitten...rekka tulee...mä alle. Yhtä monta kuin on näitä itsemurhaajia auton alle niin on kuskikin uhri jolle jää tapahtuma pyörimään mieleen. Kova paikka mennä rattiin seuraavalla kerralla...
Usko pois, ei monetkaan itsemurhan tehneet jätä kirjettä, vaikka itsaria olisi jo suunniteltu.
Lähipiirissäni on 3 itsemurhatapausta, eikä yksikään jättänyt kirjettä, mutta varmasti teko ei ollut spontaani yhdelläkään.
Jotenkin tuntuu, että ihmiset ovat oppineet leffoista sen, että itsemurhan tekijät kirjoittavat aina kirjeen. Muutoin kyseessä on tietysti murha. :D

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 1:16 pm
Kirjoittaja loneliness
Kotipeikko kirjoitti:

Ei se pelkästään mikään leffailmiö ole se itsemurhakirje. Kyllä monet niitä kirjeitä jättää jälkeensä. Eivät toki kaikki jätä, eikä ollut tarkoitus sellaista kuvaa antaakaan.

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 1:25 pm
Kirjoittaja otus
loneliness kirjoitti:

Muistaakseni oli tehty joku tutkimus, että todella harva jättää mitään viestiä..

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 1:36 pm
Kirjoittaja EuroJR
otus kirjoitti:

Kröhöm, joudun nyt muistin varassa tässä olemaan, mutta voin kyllä lyödä vetoa, että tutkimusten mukaan suurin osa itsemurhaajista jättää viestin. Mielenkiintoinen pointti tässä nyt otettu esille.

Olisi hyvä nyt saada jostain haettua tuohon tilasto, niin ei tarvitse siitä aina peistä vääntää. Mites ois, ABC löytäisitkös jostain?

Olen kuitenkin päinvastaista mieltä näissä rekan alle ajamisissa. Mielipiteen ja uskon varassa tässä mennään, mutta väittäisin sen olevan useimmiten spontaani tai puolisellainen. Ihmisellä erittäin paha olo ja päättää yhtäkkiä kesken ajon lopettaa homman kuin "seinään", jos ilmaisu sallitaan. Muutamista tapauksista olen jutellutkin (selvinneet kolarista) ja niissä on kysymys juuri tämänkaltaisesta toiminnasta.

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 1:39 pm
Kirjoittaja loneliness
A suicide note is a message left by someone who later attempts or commits suicide. It is estimated that 12-20% of suicides are accompanied by a note.[1] However, incidence rates may depend on ethnicity, method of suicide, and cultural differences, and may reach rates as high as 50% in certain demographics.[2][3]

http://en.wikipedia.org/wiki/Suicide_note

No piti vähän googletella asiaa ja luulin kyllä ennestään, että olisi enemmän noita kirjeitä mitä itsemurhaajat jättää, mutta wikin perusteella, mikä nyt ei aina ole niin luotettava olette oikeassa kuitenkin.

Nämä auton alle menemiset vaan mun mielessä esiintyy monesti sellaisena spontaanina tekona, kun tulee mahdollisuus tehdä se ikäänkuin helpolla tavalla ja nopeasti. Ei tarvitse hommata mahdollisia aseita, köyttä hirttäytymiseen tai vetää huumeilla överit.

Lähetetty: Ke Loka 22, 2008 1:41 pm
Kirjoittaja EuroJR
Jahas eipä se sen vaikeampaa näköjään ollut löytää. Kiitoksia.

Myönnän siis olleeni väärässä tuon kanssa. Mielenkiintoinen seikka. Ajatteluani on sumentanut liiat dekkarit ja filmit. Onneksi on kuitenkin internet!