Sivu 1/2

Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 7:51 am
Kirjoittaja apollo
En löytänyt tälle aihetta, mistä näitä sikiää:
"Britannian Josef Fritzliä" uhkaa elinkautinen vankeus.

Sheffieldiläinen 56-vuotias insesti-isä aloitti kahden tyttärensä seksuaalisen hyväksikäytön jo näiden ollessa lapsia. Nyt oikeudessa puitavat tapahtumat kestivät vuodesta 1979 tämän vuoden helmikuuhun, jolloin kolmikymppiset sisarukset lopulta paljastivat asian sosiaaliviranomaisille.

Tyttäret synnyttivät isälleen yhteensä yhdeksän lasta, joista kaksi kuoli jo synnyinpäivänään. Muut 19 raskaudesta päättyivät joko keskenmenoon tai aborttiin, kun sikiöseulonnassa havaittiin poikkeavuuksia.

Sheffieldin lähiössä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa asunut mies on tunnustanut yhdeksän vanhempaan ja 16 nuorempaan tyttäreensä kohdistunutta raiskausta.

Kaikki lapset vammaisia
Syyttäjän mukaan kaikki tytärten saamat lapset kärsivät jonkinlaisesta vammasta. Kaksi heistä on vaikeavammaisia ja kolmas kuolemansairas.

Mies on myöntänyt olevansa lasten isä.

Psykiatrin raportin mukaan Britannian insesti-isä ei ole psyykkisesti sairas. Jutussa voi tosin tulla esiin vielä uusia raportteja ja todisteita.

Syyttäjä Nicholas Campbell tuonee oikeuteen raportteja lasten sairauksista.

- Lääketieteellinen todistusaineisto osoittaa, että vastaajan dna sekoitettuna hänen tytärtensä dna:han osoitti alusta alkaen, millaisia vaurioita heidän jälkikasvulleen voisi tulla. Vaikka vahingot olivat ilmiselviä, hän jatkoi tytärtensä hedelmöittämistä, Campbell sanoi.

"Mädätköön helvetissä"
Syytetty, joka on nyt eronnut, pysyy telkien takana marraskuun 25. päivään saakka, jolloin hänet on määrä tuomita.

Toinen hänen tyttäristään sanoi oikeuden istunnon jälkeen Daily Mail -lehdelle:

- Hän alkoi kosketella minua, kun olin viisivuotias. Se jatkui vuosia, mutta vasta paljon myöhemmin sain tietää, että hän käytti hyväkseen myös pikkusiskoani.

Tytär sanoi, että hänen on yritettävä selittää asia lapsilleen, mutta "se tulee olemaan vaikeaa".

- Mikäli meistä riippuu, hän voi mädätä helvetissä. Mutta vaikka lapsemme syntyivät vihasta, rakastamme lapsiamme ja tulemme aina rakastamaan.

SIRPA KULONEN
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200810 ... 6_ul.shtml

Re: Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 9:07 am
Kirjoittaja Aariel

Psykiatrin raportin mukaan Britannian insesti-isä ei ole psyykkisesti sairas.
Anteeksi mitä? Tämä lause ei mene jakeluun, ei millään. Kyllä jonkinasteinen sairaus täytyy löytyä, jos tällaista tekee.
Miksihän tytöt päättivät olla hiljaa? Ymmärrän, että pieni lapsi ei tajua vääryyttä tapahtuvan, mutta vanhempana se pitäisi jo tajuta.
Ja vieläpä äitikin asunut samassa asunnossa :shock: Ellei ole mykkä, sokea ja kuuro, on äidinkin täytynyt tajuta tapahtumat. Näin ollen myös hänet laitettava rikoksesta vastuuseen.

Edit. Korjattu lainaus ja lisätty tekstiä hieman.

Re: Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 11:18 am
Kirjoittaja Clyde
Aariel kirjoitti:Miksihän tytöt päättivät olla hiljaa? Ymmärrän, että pieni lapsi ei tajua vääryyttä tapahtuvan, mutta vanhempana se pitäisi jo tajuta.
Useiila pedofiileillä on ikävä kyllä semmonen vaikutus ettei lapset/teinit uskalla kertoa asiasta. Ja useinhan hyväksikäytetyt syyttävät itseään, kokevat häpeää eikä siksikään halua asiasta kertoa.
Onneksi tytöt nyt saivat asian julki ja isä vastuuseen teoistaan.

Re: Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 11:43 am
Kirjoittaja Mariacka
Aariel kirjoitti:

Psykiatrin raportin mukaan Britannian insesti-isä ei ole psyykkisesti sairas.
Anteeksi mitä? Tämä lause ei mene jakeluun, ei millään. Kyllä jonkinasteinen sairaus täytyy löytyä, jos tällaista tekee.
Miksihän tytöt päättivät olla hiljaa? Ymmärrän, että pieni lapsi ei tajua vääryyttä tapahtuvan, mutta vanhempana se pitäisi jo tajuta.
Ja vieläpä äitikin asunut samassa asunnossa :shock: Ellei ole mykkä, sokea ja kuuro, on äidinkin täytynyt tajuta tapahtumat. Näin ollen myös hänet laitettava rikoksesta vastuuseen.

Edit. Korjattu lainaus ja lisätty tekstiä hieman.
Tulkitsen tuon niin, ettei isällä ole ollut sen asteista sairautta, jossa äänet tahi harhaluulot olisivat yllyttäneet häntä tyttöjensä raiskaukseen. Yksinkertainen ja moraaliton hän on ollut ja läpeensä paha. Persoonallisuushäiriöt eivät ole varsinaisia mielisairauksia.

Joskus äidit tietävät, joskus ei. On äitejä, jotka hyväksyvät tytärten hyväksikäytön, koska mies ei mene "vieraisiin" ja silti saa itse olla rauhassa. Tyhmä silloinkin pitää olla (äiti voi myös olla henkisesti kehitysvammainen/henkisesti sairas). Tai isä on aina terrorisoinut perhettä sekä fyysisesti että psyykkisesti, joten tilanne on ollut kyseisen perheen "normaalia" toimintaa.

Minusta on outoa, ettei kukaan viranomainen (neuvola, abortin tehneet lääkärit jne.) ole tajunnut tilannetta.

Lähetetty: To Loka 23, 2008 11:56 am
Kirjoittaja Mata Hari
Syyttäjä Nicholas Campbell tuonee oikeuteen raportteja lasten sairauksista.

- Lääketieteellinen todistusaineisto osoittaa, että vastaajan dna sekoitettuna hänen tytärtensä dna:han osoitti alusta alkaen, millaisia vaurioita heidän jälkikasvulleen voisi tulla. Vaikka vahingot olivat ilmiselviä, hän jatkoi tytärtensä hedelmöittämistä, Campbell sanoi.

Tuota minä en käsitä, oltiinko isukille ihan kerrottu, että jos hän vielä tekee tyttäriensä kanssa vauvoja , niin sairaita tulee. Miten isukki vielä pystyi jatkamaan vauvojen tekoa, eikö olisi kuulunut jo olla viranomaisten huomassa tuolloin.. Mie varmaan en nyt oikein ymmärrä.. :?:

Lähetetty: To Loka 23, 2008 12:29 pm
Kirjoittaja Mariacka
Mata Hari kirjoitti:Syyttäjä Nicholas Campbell tuonee oikeuteen raportteja lasten sairauksista.

- Lääketieteellinen todistusaineisto osoittaa, että vastaajan dna sekoitettuna hänen tytärtensä dna:han osoitti alusta alkaen, millaisia vaurioita heidän jälkikasvulleen voisi tulla. Vaikka vahingot olivat ilmiselviä, hän jatkoi tytärtensä hedelmöittämistä, Campbell sanoi.

Tuota minä en käsitä, oltiinko isukille ihan kerrottu, että jos hän vielä tekee tyttäriensä kanssa vauvoja , niin sairaita tulee. Miten isukki vielä pystyi jatkamaan vauvojen tekoa, eikö olisi kuulunut jo olla viranomaisten huomassa tuolloin.. Mie varmaan en nyt oikein ymmärrä.. :?:
En usko, että tuota olisi isälle aiemmin osoitettu, tuossa siteerauksessa/käännöksessä vain aikajärjestys mättää. Ilmiselvällä tarkoitettaneen sitä, että isän on pitänyt nähdä tuottavansa elinkelvottomia ja sairaita jälkeläisiä tyttäriensä kanssa.

Lähetetty: To Loka 23, 2008 1:20 pm
Kirjoittaja otus
pedofiileilta "pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan

Re: Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 3:07 pm
Kirjoittaja Teme-84
Aariel kirjoitti: Miksihän tytöt päättivät olla hiljaa? Ymmärrän, että pieni lapsi ei tajua vääryyttä tapahtuvan, mutta vanhempana se pitäisi jo tajuta.
Olisikohan kyseessä Tukholman syndrooma..

Ja vai ettei ole psyykkisesti sairas.. :roll:

Lähetetty: To Loka 23, 2008 3:15 pm
Kirjoittaja aamu
Minkähän ikäisiä tyttäret mahtoivat olla,kun ensimmäisen kerran tulivat raskaiksi...Mietin vaan,että eikö viranomaisilla soinut minkäänlaisia hälyytyskelloja, sillä tytöt varmaankin asuivat kotona?? (tuskin olisivat edes päästäneet raiskaaja-isää kotiinsa,jos olivat jo kotoaan muuttaneet..)

Jos nyt kuvitellaan,että molemmat tytöt olivat teini-ikäisiä,ja molemmat synnyttivät vammaiset lapset,niin kai joku sosiaali-täti olisi tullut paikalle katsomaan,kuinka lastenhoito sujuu yms..ja lasten isän henkilöllisyyttä olisi koitettu selvittää??

Re: Isä saattoi kaksi tytärtään raskaaksi yhteensä 19 kertaa

Lähetetty: To Loka 23, 2008 3:24 pm
Kirjoittaja Mariacka
Teme-84 kirjoitti:Ja vai ettei ole psyykkisesti sairas.. :roll:
Sanotaanko niin, että lastensa toistuva raiskaaminen ei ole minkään mielisairauden oire eikä missään nimessä luonteenomaista psyykkisesti sairaille.

Lähetetty: To Loka 23, 2008 3:45 pm
Kirjoittaja vandt
otus kirjoitti:pedofiileilta "pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan
Heittää ne munat linnaan? Toisaalta jos ne on siellä pedofiilin perseessä, niin meneehän se pedofiili muniensa mukana linnaan :D

Lähetetty: To Loka 23, 2008 5:24 pm
Kirjoittaja miinushka
Kyllä on sairasta. :x

Kyllä tuo isä on sairas, kuka voi tehdä tuollaista omille lapsilleen. Vaikka tuo lääkärin lausunto tuosta sairaudesta taitaa tosiaan tarkoittaa ihan muuta, niin kuin joku jo sanoikin.

Olen yhä edelleen sitä mieltä, että pedofiileille ja insestiin sortuville täytyisi suorittaa pakkokastrointi. :twisted:

Lähetetty: To Loka 23, 2008 5:26 pm
Kirjoittaja otus
vandt kirjoitti:
otus kirjoitti:pedofiileilta "pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan
Heittää ne munat linnaan? Toisaalta jos ne on siellä pedofiilin perseessä, niin meneehän se pedofiili muniensa mukana linnaan :D
Arvasin..

Lähetetty: To Loka 23, 2008 5:38 pm
Kirjoittaja vandt
otus kirjoitti:
vandt kirjoitti:
otus kirjoitti:pedofiileilta "pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan
Heittää ne munat linnaan? Toisaalta jos ne on siellä pedofiilin perseessä, niin meneehän se pedofiili muniensa mukana linnaan :D
Arvasin..
Miksi alunperinkään kirjoitat kieliopillisesti noin väärin, jos sitten vaan "arvaat" että joku siihen reagoi?

Lähetetty: To Loka 23, 2008 5:51 pm
Kirjoittaja otus
vandt kirjoitti:
otus kirjoitti:
vandt kirjoitti: Heittää ne munat linnaan? Toisaalta jos ne on siellä pedofiilin perseessä, niin meneehän se pedofiili muniensa mukana linnaan :D
Arvasin..
Miksi alunperinkään kirjoitat kieliopillisesti noin väärin, jos sitten vaan "arvaat" että joku siihen reagoi?
Woi hellanlettas sentään..