Sivu 1/3

Kahdesti tuomittu HIV-tartuttaja Timo Rikkonen

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 6:42 am
Kirjoittaja otus
Poliisi tutkii hiv-miestä
18.11.2008 3:23
Kaksi naista teki ex-kumppanistaan poliisille tutkintapyynnön.

Vantaan poliisi epäilee hi-virusta kantavaa miestä törkeistä pahoinpitelyjen yrityksistä, kun mies ei poliisin mukaan kertonut naisystävilleen tartunnastaan.

Tapaus tuli tutkintaan noin kuukausi sitten, kun miehen kaksi entistä naisystävää teki toisistaan tietämättä miehestä tutkintapyynnön poliisille. Naiset olivat saaneet tuolloin tietää ex-kumppaninsa mahdollisesta hiv-tartunnasta.

Mies kiisti ensin kuulusteluissa, että hän olisi hiv-positiivinen, mutta myönsi sen myöhemmin. Poliisin mukaan mies ei selittänyt syytä, miksi salasi asian naisilta.

- Ilmeisesti hän ei vain halunnut tuoda sitä julki, sanoo rikoskomisario Juha Juurinen Vantaan poliisista.

Mies oli poliisin mukaan saanut tietää tartunnastaan muutamia vuosia sitten.

Poliisin mukaan tutkintapyynnön tehneet naiset eivät ainakaan ensimmäisten tutkimustulosten mukaan ole saaneet tartuntaa.

- Seurantaa on kuitenkin vielä jatkettava, Juurinen huomauttaa.

Poliisi epäilee, että miehellä on tutkintapyynnön tehneiden naisten lisäksi ollut mahdollisesti vielä kolmas naisystävä.

Enemmän aiheesta tiistain Iltalehdessä.

http://www.iltalehti.fi/vantaa/200811188606500_va.shtml
Jaahas minkälainenkohan vyyhti tästä vielä purkautuu, jos vaikka oli samanmoinen häntäheikki, kuin A.H

Voipi olla, että on kohta tän Jampan naama julki.., noh tuskin sitten kuitenkaan, kun on vapaaksikin päästetty..saas nähdä..

Otsikko uusittu tekojen saatua jatkoa
-NILS-

Re: (K) Poliisi tutkii uutta hiv-miestä

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 9:01 am
Kirjoittaja Mike Manner
otus kirjoitti:jos vaikka oli samanmoinen häntäheikki, kuin A.H
Mikä tän A.H:n nimi oli? Kai sä sen täällä voit kertoo, tuomittu rikollinen ja kaikkee...

Re: (K) Poliisi tutkii uutta hiv-miestä

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 10:15 am
Kirjoittaja hemuli
Mike Manner kirjoitti:
otus kirjoitti:jos vaikka oli samanmoinen häntäheikki, kuin A.H
Mikä tän A.H:n nimi oli? Kai sä sen täällä voit kertoo, tuomittu rikollinen ja kaikkee...
A.H. eli Rovaniemen hiv-tartuttaja Aki Hakkarainen. Hänestä on oma ketju täällä http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1407

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 10:58 am
Kirjoittaja anneli1
No mutta, eiks ole aika selvää, ett jos adonis on just tavannut hemaisevan kumppanin ja onnistunut hänet silkkilakanoille taivuttamaan, niin ei kai siinä fiiliksiä pilata ilmoittamalla jotenskin näin: Voi ku sä oot ihana ja kaunis, muruseni, pst mull on muuten Hivi, he he!

Häpeä ja salailu on varmaan yleistä tässäkin asiassa.

Kun kerran kaveri on tiennyt tartunnastaan, kyseessä on mun mielestä törkeä pahoinpitely tai tapon yritys.

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 1:08 pm
Kirjoittaja Zodiac
Miksi naiset antavat tökkiä itseään suojaamattomalla vehkeellä? eivät kai naiset ole niin naiveja että uskovat jos joku sanoo ettei ole tauteja....eiväthän?

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 1:27 pm
Kirjoittaja Loka
Zodiac kirjoitti:Miksi naiset antavat tökkiä itseään suojaamattomalla vehkeellä? eivät kai naiset ole niin naiveja että uskovat jos joku sanoo ettei ole tauteja....eiväthän?
Miksi miehet puikottavat lyhtypylvästäkin joka on suojaamaton? Eivät kai miehet ole niin naiveja että uskovat jos joku sanoo ettei ole tauteja...eiväthän?

Luulin että aikuiset ihmiset tietävät että tämä tauti voi tarttua myös naisesta.

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 1:33 pm
Kirjoittaja Zodiac
Mikä vastaus tuo nyt muka oli? eli siis jos mies saa taudin (vaikka venäjällä) on paikallinen horo syyllinen tapahtuneeseen?

Lähetetty: Ti Marras 18, 2008 1:47 pm
Kirjoittaja Loka
Zodiac kirjoitti:Mikä vastaus tuo nyt muka oli? eli siis jos mies saa taudin (vaikka venäjällä) on paikallinen horo syyllinen tapahtuneeseen?
No toki. Vai olisiko se alkulähde? Sitä nyt vaan on ehkä virolaisen horon takaa vaikea löytää. Mutta mun pointti oli se, ettet yleistäisi näin että naiset ovat typeriä kun eivät tajua ehkäisyä käyttää. Niin harmillista kuin se onkin, tämä tauti voi tarttua myös naisen levittämänä typerään mieheen joka ei kumia käytä.

Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 12:25 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/vantaa/200901168901274_va.shtml

Hiv-mies iski taas
16.1.2009 5:00

Käräjäoikeus vangitsi törkeiden pahoinpitelyjen yrityksistä epäillyn miehen.

Vantaan poliisi epäilee hi-virusta kantavaa miestä jo kolmesta törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Poliisi epäilee miehen salanneen tartuntansa naisystäviltään. Vantaan käräjäoikeus vangitsi miehen.

Tapaus tuli alun perin poliisin tutkintaan, kun kaksi naista teki miehestä viime lokakuussa tutkintapyynnön saatuaan tietää tämän mahdollisesta hiv-tartunnasta.

Mies kiisti aluksi kuulusteluissa, että olisi hiv-positiivinen, mutta myönsi sen myöhemmin. Poliisin mukaan tutkinnassa ei selvinnyt syytä, miksi mies ei ollut kertonut kumppaneilleen hivistä. Hän oli poliisin mukaan saanut tietää tartunnasta muutamia vuosia sitten.

Mies oli kiinniotettuna, mutta hänet laskettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi. Poliisi oli lähettänyt esitutkinta-aineiston jo syyttäjälle syyteharkintaan, kun sille tehtiin uusi ilmoitus miehestä tämän vuoden alkupuolella.

Ilmoituksen teki nainen, joka oli alkanut seurustella miehen kanssa loppuvuonna. Poliisin tietojen mukaan suhde päättyi tämän vuoden alussa, kun nainen sai kuulla kumppaninsa hivistä. Naisen mukaan mies oli salannut sen häneltä.

Poliisi pidätti miehen, mutta tämä kiistää naisen väitteet.

- Hänen mukaansa mitään kanssakäymistä heidän välillään ei ollut tapahtunut, sanoo rikoskomisario Juha Juurinen Vantaan poliisista.

Poliisi esitti kuitenkin miehen vangitsemista jatkamisvaaran takia ja käräjäoikeus vangitsi miehen.

Lue lisää perjantain (16.1.2009) Iltalehdestä!

JARMO LUUPPALA
[email protected]

Lähetetty: Ti Tammi 20, 2009 10:01 am
Kirjoittaja susse
Jokaisen joka suojaamattomia yhdyntöjä harrastaa vieraiden ihmisten kanssa pitäisi tietää että enemmän on todennäköistä saada joku tauti kuin ettei saisi.Mietin joskus tätä hivi asiaa,esim eräässä asuntolassa jossa asuu narkomaaneja, oli heistä 80% hiv positiivisia,( ja sitä ei kyllä näy päälle päin)Hmm..Jos yksi pokaa tytön baarista ja makaa sen kanssa,ja tartuttaa hivin ja tämä tyttö taas tartuttaa sitä eteenpäin seuraavalla baarikierrolleksella löytämäänsä mieheen, ja tämä taas seuraavaan niin..
Ihan hullua paneskella ilman kumia irtosuhteissa.

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2009 8:12 am
Kirjoittaja otus
Poliisi epäilee:
Hiv-miehellä jo neljä uhria
3.2.2009 5:24

IL 16.1.2009: Hiv-mies iski taas
IL 18.11.2008: Poliisi tutkii hiv-miestä
Hi-virusta kantavaa miestä epäillään jo neljästä törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Toistaiseksi viimeisin uhri tuli poliisin tietoon sen omien selvitysten kautta.

- Nainen ei tiennyt asiasta mitään ennen kuin otimme häneen yhteyttä, sanoo rikoskomisario Juha Juurinen Vantaan poliisista.

Naisen mukaan mies ei ollut kertonut hänelle hivistä. Mies taas kiisti kuulusteluissa syyllistyneensä epäiltyyn tekoon, koska oli kertomansa mukaan ollut naisen kanssa suojatussa suhteessa.

- Naisen mukaan näin ei kuitenkaan ollut, Juurinen kertoo.

Hiv-miehen tutkimukset alkoivat viime lokakuussa, kun kaksi naista teki poliisille tutkintapyynnön saatuaan tietää kumppaninsa hiv-tartunnasta. Poliisin mukaan mies oli saanut tietää tartunnastaan muutamia vuosia sitten.

Vantaan poliisi oli jo päättämässä esitutkintaa, kun kolmas nainen teki miehestä ilmoituksen tämän vuoden alussa. Mies puolestaan kiisti naisen väitteet, koska hänen mukaansa mitään kanssakäymistä heidän välillään ei ollut edes tapahtunut.

Vantaan käräjäoikeus vangitsi kuitenkin miehen poliisin hakemuksen perusteella jatkamisvaaran takia.

Poliisi jatkoi tämän jälkeen jutun tutkintaa, ja tässä yhteydessä tulivat epäilyt neljännestä tapauksesta. Poliisi katsoi kuitenkin, ettei miestä voida pitää enää vangittuna ja haki hänet vapaaksi viime keskiviikkona.

- Tulimme siihen tulokseen, että olisi ollut kohtuutonta pitää häntä vielä tutkintavankeudessa, koska mahdollisen syytteen nostaminen siirtyy kuukausilla eteenpäin, Juurinen perustelee.

Ensimmäisten tulosten perusteella naiset eivät ole saaneet mieheltä hiv-tartuntaa, mutta lopullista varmuutta ei poliisin mukaan voida vielä sanoa, vaan seurantaa jatketaan.


JARMO LUUPPALA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/vantaa/200902039004961_va.shtml
Ei riko silti lähellekkään Aki-Boy:n Recordia..

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2009 8:33 am
Kirjoittaja Chopper
otus kirjoitti:
Ei riko silti lähellekkään Aki-Boy:n Recordia..
Parempi niin,vielä parempi ettei olisi ensimmäistäkään uhria.Täytyy edelleen hämmästellä miten joku nainen voi olla niin munan kipeä ettei välitä omasta terveydestään ja harrastaa suojaamatonta seksiä :shock: tuntemattoman kanssa.

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2009 9:17 am
Kirjoittaja YBJ
Chopper kirjoitti:Täytyy edelleen hämmästellä miten joku nainen voi olla niin munan kipeä ettei välitä omasta terveydestään ja harrastaa suojaamatonta seksiä :shock: tuntemattoman kanssa.
Eikö se hiv:n saamisen todennäkösyys kuitenki oo aika mitättömän pieni suomessa jos hässii ns. normaalien ihmisten kanssa eikä mitää pirinistejä/ryssähuoria tms ? Itelle ainakaa ole kortongin käyttö käyny ees mielessä enää vuosiin, joskus nuorempana ko tytötki oli nuorempia sitä saatto joku vaatia mut eipä kyl enää käytännös kukaa, pillereillä hoituu ehkäsy ja jumala suojelee taudeilta...

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2009 11:25 am
Kirjoittaja Mike Manner
YBJ kirjoitti:
Chopper kirjoitti:Täytyy edelleen hämmästellä miten joku nainen voi olla niin munan kipeä ettei välitä omasta terveydestään ja harrastaa suojaamatonta seksiä :shock: tuntemattoman kanssa.
Eikö se hiv:n saamisen todennäkösyys kuitenki oo aika mitättömän pieni suomessa jos hässii ns. normaalien ihmisten kanssa eikä mitää pirinistejä/ryssähuoria tms ? Itelle ainakaa ole kortongin käyttö käyny ees mielessä enää vuosiin, joskus nuorempana ko tytötki oli nuorempia sitä saatto joku vaatia mut eipä kyl enää käytännös kukaa, pillereillä hoituu ehkäsy ja jumala suojelee taudeilta...
Ei sodassakaan kaikki kuole.

Lähetetty: Ti Helmi 03, 2009 12:19 pm
Kirjoittaja ABC
^^^ Voi vittu. Mies saa todella harvoin HIV:in suomalaiselta naiselta, mutta kun tuolla asenteella menee lahden taakse, niin ei ole ihme, että suomalainen nainen saakin sitten paljon useammin tartunnan suomalaiselta mieheltä. :evil: