Leila Junno, 35v., surmattu 7.7.1991, Oulu
Lähetetty: La Tammi 17, 2009 11:16 pm
Rikosposti 11/1991
Uusikatu 88 on idyllinen puutalo.
Aina siellä ei ole vietetty ihanteellista elämää; sen tiesivät poliisitkin, kun heinäkuun 13. päivän iltana lähtivät "kotihälytykselle" tuohon osoitteeseen. Talonmies oli ilmoittanut että "heillä taitaa olla talossa ruumis."
Tieto vainajasta oli tullut talonmiehelle varsin erikoisella tavalla. Talon kaksi asukasta olivat kuulleet kolmannelta, että hänen asunnossaan oli "mahdollisesti" joku tapettu. Talonmiestä informoitiin asiasta ja tämä joutui murtautumaan Eino Kokon asunnon portaikkoon.
Sieltä tosiaan löytyi hengetön nainen.
Vainajalla ei ollut minkäänlaisia papereita eikä hän vaikuttanut "poliisin vanhalta tutulta.
Eino Kokko nukkui viattoman unta asunnossaan. Varmuuden vuoksi isäntä vietiin säilöön ja puhutteluun. Ennen kaikkea poliisia kiinnosti, kuka oli aikaansaanut kolme puukonreikää naisen kylkeen.
Eino Kokko yritti muistella. Vaikeaa se oli ja mies myönsikin olevansa krapulainen. Hajanaisia muistikuvia sentään löytyi:
-Noin viikko sitten asunnollani oli tuntematon mies. Samaisesta päivästä muistan sen että kun olin menossa talon yläkertaan, löysin oven takaa naisen ruumiin. Näin siinä vammoja... kolme, neljä reikää.
-Nainen oli noin 20-23-vuotias enkä häntä tunne. Asunnollani ei ole käynyt kukaan, joten en voi auttaa naisen henkilöllisuuden suhteen.
-Löydettyäni ruumiin, kysyin S.P:ltä(käytämme epäillystä nimeä S.P.), mikä rapussa oleva ruumis oikein on. Hän sanoi tappaneensa naisen.
Samaa Eino toisteli kuulusteluissa. Koko totuutta hän ei kertonut tai ei muistanut.
Eino vannoi soittaneensa poliisille samana iltana, eli 7.7.1991, mutta sellaista soittoa ei hälytyskeskukseen oltu kirjattu.
Ilmeisesti tenttu on niin vahva aine että se hämärtää ajan ja paikan tajun.
Viimein löytyi vainajalle nimi.
Leila Inkeri Junno, ikä 35 vuotta.
Kaikille oululaisille tutun Otto Karhin puiston vakiojengissä pyörinyt nainen. Tuo puisto on poliisin tietopankki, kun joku Oulussa pääsee hengestään. Sieltä löytyvät parhaat tiedottajat- jos haluavat puhua.
Usein sieltä löytyy myös tekijä.
Puistopuheitten perusteella löytyivät tässäkin asiassa parhaat tiedottajat ja todistajat. Ensin kutsuttiin haastatteluun rakennusmies Kaarlo J., joka kolmesti kielsi olleensa missään tekemisissä jutun kanssa. Vasta kun poliisit kertoivat hänelle, että Eino Kokon luona tidettiin olleen vieraita tuona päivänä, hän alkoi "muistaa":
-Juomisesta johtuen kaikki asiat eivät ole kunnolla muistissa vuorokausista ja kellonajoista puhumattakaan.
-Joitakin aikoja sitten menin Eino Kokon asunnolle, mutta en muista päivää. Joimme tenttua koska Alko oli kiinni.
Kaarlo muisti että Kokon asunnolla oli myös muuan S.P. Myös miehen naisystävä oli paikalla sekä muuan neljäs mies. Saunaa lämmitettiin, majurina etupäässä Kaarlo.
-Saunalta menin sisään Kokolle. Näin keittiössä lattialla makaavan naisen ilmeisesti kuolleena. En tuntenut naista. Hänen toisella poskellaan oli verta.
-S.P. sanoi että pitäisi varastaa auto ja hävittää ruumis. Hä sanoi tietävänsä hyvän paikan. Asia jäi kuitenkin siltä osin silleen...
Poliisi alkoi solmia jutun nyörejä yhteen. Sairaalasta oli jo pidätetty S.P. Hän oli huonomuistinen ja kielsi jyrkästi kaiken. Kaarlo sen sijaan muisti naisen liittyneen seuraan illalla. Tärkeä havainto oli se että S.P. varmasti tunsi naisen.
Ainakin oppi tuntemaan, sillä S.P:n tyttöystävällä ja surmatulla oli riitaa illalla. Tora koski raha-asioita.
Kaarlo kertoi että riita oli kiihtynyt ja silloin siihen oli ottanut osaa myös S.P.
-Jompikumpi kävi tuuppimassa naista. Minä sanoin että antakaa koko asian olla.
Kaarlo kävi lisäämässä saunan pesään puita. Kun hän palasi sisälle, nainen oli jo kuollut.
-Arvasin heti että S.P. oli teon tehnyt.
-Meistä muista ei siinä parvessa ole ketään tappamaan.
Sitä hän ei muistanut, miten ruumis oli siirretty eteiseen ja vintille johtaviin portaisiin, mutta muisti että sinne ruumista suunniteltiin kätkettäväksi, kun ajatus vainajan kuskaamisesta muualle tapahtui.
Hän myönsi siivonneensa kaverinsa kanssa veret keittiön lattialta ja oletti että tapahtumapäivä voisi olla sunnuntai ja näinollen 7.7.
-En ole varma, jäikö saunominen siltä kerralta. Kaikki olimme humalassa.
Oulun rikospoliisi löysi S.P:n helposti.
Tämä oli joutunut hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan "vaikean vatsahaavan" takia. Se oli syntynyt 11.7.1991 puukonpistosta.
Sairaalasta takavarikoitiin S.P:n vaatteet ja ne pantiin lähempiin tutkimuksiin. Samalla potilas pidätettiin. Ensimmäinen kuulustelu käytiin osastolla 3 sairaalassa. S.P. kertoi juopotelleensa kolme kuukautta yhteen menoon.
-Asiat eivät ole kunnolla mielessäni, mies totesi.
S.P. kertoi viettäneensä öitään rappukäytävissä Tuiran kaupunginosassa ja tavanneensa "eri henkilöitä". Yhdeksi hän nimesi naisystävänsä Ritvan.
-Tunnen Eino Kokon ja olen hänen luonaan ollut Heinäpäässä. Lähinnä olen käynyt juomassa hänen asunnollaan. Ehkä pari yötä olen viettänyt siellä. Samaan aikaan Kokolla ei ole ollut muita kuin Kokko, Ritva ja minä.
Lausunto on joko valhe tai huonon muistin tulos. Kaksi todistajaa oli jo ehtinyt kertoa poliisille aivan muuta.
-Minulla ei ole mitään tietoa naisen surmaamisesta. Minä en ole sellaiseen syyllistynyt enkä tiedä asiasta mitään, vakuutti S.P.
Sen lausunnon hän allekirjoitti mutta hän ei sulkenut pois mahdollisuutta, että olisi Kokon asunnolla tuona viikonvaihteena vieraillut.
-Jatkuvan juomisen takia en pysty yksilöimään liikkeitäni.
Joku oli poliisille kertonut S.P:n itse kertoneen naisen surmaamisesta. Tuohon tietoon epäilty suhtautui kylmän rauhallisesti:
-Ei pidä paikkaansa. Jos jotkut väittävät minun naisen surmanneen Kokon asunnolla, on puheet perättömiä.
S.P. oli hävittänyt vaatteitaan tapahtumapäivän jälkeen, mutta tuolle oli selitys:
-Sain paremmat tilalle.
Siinä vaiheessa kun vainajalla ei ollut vielä nimeä, ruumista näytettiin myös S.P:lle.
No?
-En ole koskaan nähnyt ruumista enkä henkilöä elävänä. En tiedä kuka on kyseessä. En ole koskaan ollut tekemisissä hänen kanssaan. Nimi ei sano minulle mitään.
Poliisi nouti myös S.P:n tyttökaverin laitokselle, sillä Kaarlohan kertoi että raha-asioista käytiin käsirysyä. Entinen apuhoitaja Ritva oli joko täysin tietämätön asioista tai sitten todellinen "alan ammattilainen" kuulusteluissa.
-Aina silloin tällöin olimme asunnolla yötä olleet. Viime aikoina olemme kuitenkin olleet omilla teillämme. Juhannuksen tienoilla olin viikon selvinpäin, mutta muuten olen ryypännyt lähes päivittäin.
Eikä seuraava lausahdus ollut rikostutkijoille uutinen:
-Kovasta ryyppäämisestä johtuen on minulle aikojen määritteleminen huonoa, koska juopottelu on ollut aamusta iltaan jatkuvaa.
Ritva ei asiasta "tiennyt" muuta kuin että oli kuullut kaupungilla jonkun kertoneen S.P:n tappaneen naisen Kokon asunnolla. Poliisi tiesi kyllä tarkemmin. Ritva oli nimittäin joutunut 9.7. aamuyöllä Kontinkankaan terveyskeskuksesta juoppoputkaan ja silloin höpissyt poliisiautossa, että S.P. tappoi Kokon asunnolla naisen...
Harmittava takaisku!
Mutta poliisin mielipahaksi Ritva oli kummallisesti kadonnut, kun poliisi etsi häntä uusintakuulusteluun.
Kaarlon kuulusteluissa kävi ilmi että S.P. olisi puhunut ruumiin siirtämisestä vintin portaisiin. Hän ei voinut tietää vainajan löytöpaikkaa ellei siis ollut itse mukana tai kuullut siitä. Poliisit eivät paikasta Kaarlolle puhuneet.
Kun hän myös oli kertonut nähneensä naisen kuolleena keittiön lattialla, näytti siltä että jutun umpisolmut olisivat näillä näytöillä auenneet. Tutkimukset nimittäin osoittivat lahjomattomasti, että Leila Junno oli siirretty portaisiin kuolemansa jälkeen.
Oulun raastuvanoikeus vangitsi S.P:n 17.7.1991 ja hänelle luettiin tapposyyte 13.8.1991. Loppuun asti hän kielsi syyllisyytensä.
Kaksi viikkoa ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen jatkettiin asian selvittelyä. Laboratoriotutkimuksissa oli todettu, että S.P:n vaatteissa ollut veri saattoi olla kuolleen naisen verta. Vainajan veriryhmä oli erittäin harvinainen.
S.P:n asianajaja Jussi Väisänen piti tuloksia epäluotettavina ja puutteellisina ja vaati syytetyn välitöntä vapauttamista.
Tunnin verran harkitsivat oikeuden miehet asiaa ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan syyttäjän näytöt eivät riittäneet S.P:n syyllisyyttä todistamaan. Päätös oli shokki paikallaolleille. Varsinkaan vainajan omaiset eivät lainkaan ymmärtäneet tehtyä ratkaisua.
-Sitä ei siis tappanut kukaan! ihmettelivät sukulaiset kuorossa.
Juttu jatkuu pian hovioikeudessa, sillä syyttäjä Eva Lindblad ilmoitti heti tyytymättömyytensä päätökseen.
Kuinka hovissa kävi?
edit. korjattu typoja
Uusikatu 88 on idyllinen puutalo.
Aina siellä ei ole vietetty ihanteellista elämää; sen tiesivät poliisitkin, kun heinäkuun 13. päivän iltana lähtivät "kotihälytykselle" tuohon osoitteeseen. Talonmies oli ilmoittanut että "heillä taitaa olla talossa ruumis."
Tieto vainajasta oli tullut talonmiehelle varsin erikoisella tavalla. Talon kaksi asukasta olivat kuulleet kolmannelta, että hänen asunnossaan oli "mahdollisesti" joku tapettu. Talonmiestä informoitiin asiasta ja tämä joutui murtautumaan Eino Kokon asunnon portaikkoon.
Sieltä tosiaan löytyi hengetön nainen.
Vainajalla ei ollut minkäänlaisia papereita eikä hän vaikuttanut "poliisin vanhalta tutulta.
Eino Kokko nukkui viattoman unta asunnossaan. Varmuuden vuoksi isäntä vietiin säilöön ja puhutteluun. Ennen kaikkea poliisia kiinnosti, kuka oli aikaansaanut kolme puukonreikää naisen kylkeen.
Eino Kokko yritti muistella. Vaikeaa se oli ja mies myönsikin olevansa krapulainen. Hajanaisia muistikuvia sentään löytyi:
-Noin viikko sitten asunnollani oli tuntematon mies. Samaisesta päivästä muistan sen että kun olin menossa talon yläkertaan, löysin oven takaa naisen ruumiin. Näin siinä vammoja... kolme, neljä reikää.
-Nainen oli noin 20-23-vuotias enkä häntä tunne. Asunnollani ei ole käynyt kukaan, joten en voi auttaa naisen henkilöllisuuden suhteen.
-Löydettyäni ruumiin, kysyin S.P:ltä(käytämme epäillystä nimeä S.P.), mikä rapussa oleva ruumis oikein on. Hän sanoi tappaneensa naisen.
Samaa Eino toisteli kuulusteluissa. Koko totuutta hän ei kertonut tai ei muistanut.
Eino vannoi soittaneensa poliisille samana iltana, eli 7.7.1991, mutta sellaista soittoa ei hälytyskeskukseen oltu kirjattu.
Ilmeisesti tenttu on niin vahva aine että se hämärtää ajan ja paikan tajun.
Viimein löytyi vainajalle nimi.
Leila Inkeri Junno, ikä 35 vuotta.
Kaikille oululaisille tutun Otto Karhin puiston vakiojengissä pyörinyt nainen. Tuo puisto on poliisin tietopankki, kun joku Oulussa pääsee hengestään. Sieltä löytyvät parhaat tiedottajat- jos haluavat puhua.
Usein sieltä löytyy myös tekijä.
Puistopuheitten perusteella löytyivät tässäkin asiassa parhaat tiedottajat ja todistajat. Ensin kutsuttiin haastatteluun rakennusmies Kaarlo J., joka kolmesti kielsi olleensa missään tekemisissä jutun kanssa. Vasta kun poliisit kertoivat hänelle, että Eino Kokon luona tidettiin olleen vieraita tuona päivänä, hän alkoi "muistaa":
-Juomisesta johtuen kaikki asiat eivät ole kunnolla muistissa vuorokausista ja kellonajoista puhumattakaan.
-Joitakin aikoja sitten menin Eino Kokon asunnolle, mutta en muista päivää. Joimme tenttua koska Alko oli kiinni.
Kaarlo muisti että Kokon asunnolla oli myös muuan S.P. Myös miehen naisystävä oli paikalla sekä muuan neljäs mies. Saunaa lämmitettiin, majurina etupäässä Kaarlo.
-Saunalta menin sisään Kokolle. Näin keittiössä lattialla makaavan naisen ilmeisesti kuolleena. En tuntenut naista. Hänen toisella poskellaan oli verta.
-S.P. sanoi että pitäisi varastaa auto ja hävittää ruumis. Hä sanoi tietävänsä hyvän paikan. Asia jäi kuitenkin siltä osin silleen...
Poliisi alkoi solmia jutun nyörejä yhteen. Sairaalasta oli jo pidätetty S.P. Hän oli huonomuistinen ja kielsi jyrkästi kaiken. Kaarlo sen sijaan muisti naisen liittyneen seuraan illalla. Tärkeä havainto oli se että S.P. varmasti tunsi naisen.
Ainakin oppi tuntemaan, sillä S.P:n tyttöystävällä ja surmatulla oli riitaa illalla. Tora koski raha-asioita.
Kaarlo kertoi että riita oli kiihtynyt ja silloin siihen oli ottanut osaa myös S.P.
-Jompikumpi kävi tuuppimassa naista. Minä sanoin että antakaa koko asian olla.
Kaarlo kävi lisäämässä saunan pesään puita. Kun hän palasi sisälle, nainen oli jo kuollut.
-Arvasin heti että S.P. oli teon tehnyt.
-Meistä muista ei siinä parvessa ole ketään tappamaan.
Sitä hän ei muistanut, miten ruumis oli siirretty eteiseen ja vintille johtaviin portaisiin, mutta muisti että sinne ruumista suunniteltiin kätkettäväksi, kun ajatus vainajan kuskaamisesta muualle tapahtui.
Hän myönsi siivonneensa kaverinsa kanssa veret keittiön lattialta ja oletti että tapahtumapäivä voisi olla sunnuntai ja näinollen 7.7.
-En ole varma, jäikö saunominen siltä kerralta. Kaikki olimme humalassa.
Oulun rikospoliisi löysi S.P:n helposti.
Tämä oli joutunut hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan "vaikean vatsahaavan" takia. Se oli syntynyt 11.7.1991 puukonpistosta.
Sairaalasta takavarikoitiin S.P:n vaatteet ja ne pantiin lähempiin tutkimuksiin. Samalla potilas pidätettiin. Ensimmäinen kuulustelu käytiin osastolla 3 sairaalassa. S.P. kertoi juopotelleensa kolme kuukautta yhteen menoon.
-Asiat eivät ole kunnolla mielessäni, mies totesi.
S.P. kertoi viettäneensä öitään rappukäytävissä Tuiran kaupunginosassa ja tavanneensa "eri henkilöitä". Yhdeksi hän nimesi naisystävänsä Ritvan.
-Tunnen Eino Kokon ja olen hänen luonaan ollut Heinäpäässä. Lähinnä olen käynyt juomassa hänen asunnollaan. Ehkä pari yötä olen viettänyt siellä. Samaan aikaan Kokolla ei ole ollut muita kuin Kokko, Ritva ja minä.
Lausunto on joko valhe tai huonon muistin tulos. Kaksi todistajaa oli jo ehtinyt kertoa poliisille aivan muuta.
-Minulla ei ole mitään tietoa naisen surmaamisesta. Minä en ole sellaiseen syyllistynyt enkä tiedä asiasta mitään, vakuutti S.P.
Sen lausunnon hän allekirjoitti mutta hän ei sulkenut pois mahdollisuutta, että olisi Kokon asunnolla tuona viikonvaihteena vieraillut.
-Jatkuvan juomisen takia en pysty yksilöimään liikkeitäni.
Joku oli poliisille kertonut S.P:n itse kertoneen naisen surmaamisesta. Tuohon tietoon epäilty suhtautui kylmän rauhallisesti:
-Ei pidä paikkaansa. Jos jotkut väittävät minun naisen surmanneen Kokon asunnolla, on puheet perättömiä.
S.P. oli hävittänyt vaatteitaan tapahtumapäivän jälkeen, mutta tuolle oli selitys:
-Sain paremmat tilalle.
Siinä vaiheessa kun vainajalla ei ollut vielä nimeä, ruumista näytettiin myös S.P:lle.
No?
-En ole koskaan nähnyt ruumista enkä henkilöä elävänä. En tiedä kuka on kyseessä. En ole koskaan ollut tekemisissä hänen kanssaan. Nimi ei sano minulle mitään.
Poliisi nouti myös S.P:n tyttökaverin laitokselle, sillä Kaarlohan kertoi että raha-asioista käytiin käsirysyä. Entinen apuhoitaja Ritva oli joko täysin tietämätön asioista tai sitten todellinen "alan ammattilainen" kuulusteluissa.
-Aina silloin tällöin olimme asunnolla yötä olleet. Viime aikoina olemme kuitenkin olleet omilla teillämme. Juhannuksen tienoilla olin viikon selvinpäin, mutta muuten olen ryypännyt lähes päivittäin.
Eikä seuraava lausahdus ollut rikostutkijoille uutinen:
-Kovasta ryyppäämisestä johtuen on minulle aikojen määritteleminen huonoa, koska juopottelu on ollut aamusta iltaan jatkuvaa.
Ritva ei asiasta "tiennyt" muuta kuin että oli kuullut kaupungilla jonkun kertoneen S.P:n tappaneen naisen Kokon asunnolla. Poliisi tiesi kyllä tarkemmin. Ritva oli nimittäin joutunut 9.7. aamuyöllä Kontinkankaan terveyskeskuksesta juoppoputkaan ja silloin höpissyt poliisiautossa, että S.P. tappoi Kokon asunnolla naisen...
Harmittava takaisku!
Mutta poliisin mielipahaksi Ritva oli kummallisesti kadonnut, kun poliisi etsi häntä uusintakuulusteluun.
Kaarlon kuulusteluissa kävi ilmi että S.P. olisi puhunut ruumiin siirtämisestä vintin portaisiin. Hän ei voinut tietää vainajan löytöpaikkaa ellei siis ollut itse mukana tai kuullut siitä. Poliisit eivät paikasta Kaarlolle puhuneet.
Kun hän myös oli kertonut nähneensä naisen kuolleena keittiön lattialla, näytti siltä että jutun umpisolmut olisivat näillä näytöillä auenneet. Tutkimukset nimittäin osoittivat lahjomattomasti, että Leila Junno oli siirretty portaisiin kuolemansa jälkeen.
Oulun raastuvanoikeus vangitsi S.P:n 17.7.1991 ja hänelle luettiin tapposyyte 13.8.1991. Loppuun asti hän kielsi syyllisyytensä.
Kaksi viikkoa ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen jatkettiin asian selvittelyä. Laboratoriotutkimuksissa oli todettu, että S.P:n vaatteissa ollut veri saattoi olla kuolleen naisen verta. Vainajan veriryhmä oli erittäin harvinainen.
S.P:n asianajaja Jussi Väisänen piti tuloksia epäluotettavina ja puutteellisina ja vaati syytetyn välitöntä vapauttamista.
Tunnin verran harkitsivat oikeuden miehet asiaa ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan syyttäjän näytöt eivät riittäneet S.P:n syyllisyyttä todistamaan. Päätös oli shokki paikallaolleille. Varsinkaan vainajan omaiset eivät lainkaan ymmärtäneet tehtyä ratkaisua.
-Sitä ei siis tappanut kukaan! ihmettelivät sukulaiset kuorossa.
Juttu jatkuu pian hovioikeudessa, sillä syyttäjä Eva Lindblad ilmoitti heti tyytymättömyytensä päätökseen.
Kuinka hovissa kävi?
edit. korjattu typoja