Koulupojat hakkasivat 10-vuotiaan
Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 12:11 pm
6.2.2009 2:55 (Päivitetty 6.2.2009 11:36)
Pikkupoika pahoinpideltiin eteläsuomalaisen koulun pihalla torstai-iltana.
- Hän huusi, että te tapatte minut kohta, mutta he eivät lopettaneet. Hänet jätettiin hankeen verissään makaamaan. He heittivät vielä lunta päälle, äiti kertaa järkyttyneenä torstai-illan tapahtumia Iltalehdelle.
Pahoinpitely sattui eteläsuomalaisen koulun edustalla torstaina kello 18 jälkeen.
10-vuotias urheilijapoika oli lähdössä kävelemään koulun jälkeisestä liikuntakerhosta kotia kohti, kun kerhosta tutut ikätoverit kamppasivat pojan lumihankeen ja kävivät pojan kimppuun.
- He löivät, potkivat ja hakkasivat sählymailalla päähän.
Pahoinpitelyn jälkeen neljäs- ja viidesluokkalaisista koostuva porukka - johon kuului äidin mukaan jopa 6-7 henkilöä - häipyi paikalta juosten.
10-vuotiaan löysivät ulkoa kaksi koulun oppilasta. He toimittivat 10-vuotiaan sisälle lämpimään, jossa ohjat otti liikuntakerhon vetäjä.
- Olin juuri lähdössä, kun poika tuotiin sisälle. Hänen päästään valui verta. Hän näytti säikähtäneeltä ja oli jonkinlaisessa sokissa, liikunnanohjaaja kuvailee.
Liikunnanohjaaja otti pojalta tämän kännykän ja soitti äidin paikalle.
- Hän soitti ja kysyi, viitsinkö tulla hakemaan pojan. Hän puhui pienestä haavasta, joten luulin, että se on vain pieni naarmu. Näky oli karmea: tukka ja vaatteet olivat veressä ja poika itki hysteerisenä, äiti kertoo.
Äiti toimitti pojan sairaalaan, jossa pojan päähän ommeltiin 3-4 tikkiä.
- Takaraivossa oli kuhmuja ja päässä oli useita ruhjeita. Yhdessä kuhmussa oli ammottava avohaava, pari senttiä leveä, puoli milliä syvä. Hän sai lievän aivotärähdyksen ja kärsi pahoinvoinnista.
Torstaipäivän poika oli sairauslomalla.
- Häntä ahdistaa ja pelottaa. Liikuntakerhossa käyminen ja sählyn pelaaminen on ollut hänelle erityisen tärkeä harrastus. Nyt hän sanoo, ettei mene enää ikinä kerhoon, äiti valittelee.
Pojan äiti teki torstaina tapauksesta rikosilmoituksen. Myös koulussa selvitetään asiaa.
OLLI VARIS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009020 ... 4_uu.shtml