MURHA.INFO

Lapsuuden aikainen pahoinpitely muuttaa stressivasteeseen vaikuttavan geenin toimintaa pysyvästi

23.02.2009, klo 07.00
Lapsuuden aikainen kaltoinkohtelu vaikuttaa geenien toimintaan aivoissa pysyvästi, havaittiin Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa. Se muuttaa stressivastetta mikä näkyy stressireaktiota säätelevässä ns. HPA-akselissa eli aivojen hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten yhteistoiminnassa. Tutkimus vahvistaa, että aiemmin rotilla ja apinoilla todettu lapsuuden aikainen hoivan puute vaikuttaa aivoihin myös ihmisellä negatiivisesti aivoihin.


Psyykkiset häiriöt johtuvat osin perimästä, osin ympäristötekijöistä mutta nämä eivät ole toisistaan riippumattomia vaan esimerkiksi kasvatus vaikuttaa geneettisen alttiuden toteutumiseen. Kanadassa tutkittiin itsemurhan tehneiltä aivojen hippokampuksen aluetta sekä lapsuudessa pahoinpidellyiltä että siltä säästyneiltä.

Vertailuryhmänä oli lisäksi ihmisiä, jotka olivat kuolleet onnettomuuksissa. Vertailuryhmän ihmisiä ei ollut pahoinpidelty lapsuudessa. Kaikki tutkitut olivat miehiä ja keskimääräinen ikä oli 35 vuoden paikkeilla. Pahoinpitely tarkoitti tässä yhteydessä seksuaalista väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa tai vakavaa laiminlyöntiä.

Ennestään tiedetään että lapsuudessa pahoinpidellyt ihmiset kärsivät muita useammin erilaisista psyykkisistä ongelmista kuten masennuksesta ja itsemurha-alttiudesta. Toisaalta useisiin psyykkisiin häiriöihin tiedetään liittyvän aivoissa hippokampuksen alueella alentunut glukokortikoidin reseptorien määrä. Rottakokeissa on havaittu, että emosta ennenaikaisesti vieroitetuilla ja siten emon hoivaa vaille jääneillä rotanpoikasilla on aikuisina muista poikkeava stressivaste ja glukokortikoidin reseptorien määrä aivoissa.

Sama ilmiö löytyi tutkimuksessa ihmisiltä. Itsemurhan tehneillä, lapsuudessa pahoinpidellyillä ihmisillä glukokortikoidin reseptoreita oli selvästi vähemmän kuin kahdella muulla ryhmällä. Pelkkä itsemurha, jonka taustalla on usein vakava masennus, ei näkynyt tämän stressivasteen kannalta merkittävän reseptorin pitoisuuksissa. Sinänsä tämän reseptorin valmistamiseen tarvittava geeni oli kaikilla samanlainen, joten sen määrän erot johtuvat ns. epigeneettisistä syistä eli eroista geenin aktiivisuudessa.

Sigmund Freud olisi luultavasti tyytyväinen tämän tutkimuksen nähdessään. Hän oli lääkäri ja alkujaan neurologi, joka uskoi että ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat tekijät näkyvät aivojen neuroneissa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun laitteet eivät riittäneet selvittämään käyttäytymistä tällä tasolla, joten Freud ajautui pohtimaan käyttäytymistä lapsuuden kokemuksia kartoittamalla.

(Yle tiedeuutiset, Nature Neuroscience)