Sivu 1/1
Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 5:40 pm
Kirjoittaja esmes-
Lasten hyväksikäyttö toi tuomion JyväskylässäIsä kahdeksaksi vuodeksi vankilaan
15:46 (Päivitetty 16:14) Heli Paananen
Alaikäisten lasten pitkäkestoinen hyväksikäyttö toi ehdottoman vankeustuomion keskisuomalaiselle miehelle ja hänen veljelleen.
Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1970 syntyneelle miehelle kahdeksan vuotta vankeutta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken sekä ampuma-aserikoksesta. Neljälle lapselleen mies velvoitettiin korvaamaan kullekin 17 500 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä heidän oikeudenkäyntikulunsa, runsaat 6100 euroa.
Oikeus käsitteli jutut suljetuin ovin ja määräsi asiakirjat salaisiksi, mutta antoi tuomiosta julkisen selosteen. Selosteen mukaan tuomittu mies syyllistyi rikoksiin vuosina 1998-2008 tekemällä lapsileen useita kymmeniä kertoja seksuaalisia tekoja. Isä oli kosketellut lapsiaan vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Kolmen lapsen osalta hyväksikäyttöön oli liittynyt myös kehoon tunkeutumista, jonka oikeus katsoi täyttävän sukupuoliyhteyden tunnusmerkistön. Varsinaista siitimellä sukupuolielimeen tunkeutumista ei oikeuden mukaan näytetty tapahtuneen.
Kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion sai lasten setä. Oikeuden mukaan vuonna 1988 syntynyt pohjoissuomalainen mies oli vuosina 2003-2008 lasten isän tavoin kosketellut lapsia vaatteiden päältä ja alta paljaalta iholta. Mies oli myös yrittänyt saada lapsia koskettelemaan hänen sukupuolielintään. Yhteen tapaukseen oli liittynyt sormella sukupuolielimeen tunkeutumista. Lapset olivat tekoaikaan 7-14-vuotiaita.
Lisäksi mies oli ollut kerran sukupuoliyhteydessä häntä nuoremman, tekoaikaan 15 vuotta täyttäneen, sisarensa kanssa.
Syyttäjä vaati myös sedälle tuomiota törkeistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta oikeus ei pitänyt hänen rikoksiaan törkeinä ja luki tuomion neljästä nuorena henkilönä tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomittu syyllistyi osaan rikoksista ollessaan alaikäinen. Neljälle lapselle mies velvoitettiin korvaamaan kärsimyksestä kullekin 5000 euroa sekä heidän yli 7300 euron oikeudenkäyntikulut.
Rikosten uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi Keskisuomalainen ei julkaise tuomittujen nimiä.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... aan/461898
melkosta porukkaa...
tulee mieleen joku uskonlahko tms. jossa isot perheet asuu tiiviisti..
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 5:47 pm
Kirjoittaja v-a-45
Ja taas täytyy kysyä, eikö äiti huomannut mitään. Tuo alennettu tuomio sedälle joka makasi siskonsa saa mut täysin ulalle, eli jos sisko on 15v niin se ei ole niin kova juttu vai? Mitä teki ennen sitä? Aikamoinen suku kyllä!
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 6:14 pm
Kirjoittaja odin
no onneks päätekijälle tuli kuiteskin kunnon kakku,tosin sekin pitäs istua päivästä päivään ja kerroksilla!!! jyppilän käräjäoikeus on muutenkin antanut aika kovia tuomioita kaikista rikoksista viimeaikoina..
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 7:02 pm
Kirjoittaja apollo
v-a-45 kirjoitti:Tuo alennettu tuomio sedälle joka makasi siskonsa saa mut täysin ulalle, eli jos sisko on 15v niin se ei ole niin kova juttu vai?
Näinhän Itä-Suomen hovioikeus kertoi jo aikaisemmin, sillä linjallako tässä nyt mennään

:
Hovi lievensi raiskaajapoliisin tuomiota: "Uhri oli jo 15-vuotias"
Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt tuntuvasti alaikäisen raiskauksesta tuomitun, vuonna 1954 syntyneen suonenjokelaisen poliisimiehen rangaistusta. Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen hyväksikäytöstä.
Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeuden.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 4&start=45
Onneksi tässä Jyväskylän tapauksessa tuli kunnon tuomiot.
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 8:14 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Hieno homma, tuomioista en tällä kertaa purppase yhtään! Olisiko tuo 15- vuotiaan siskon makaaminen tapahtunut tyypin itsensäkin ollessa vasta täysi- ikäisyyden saavuttanut? Vai mitenkäs nykyisin tulkitaan ja tuomitaanko yleensä kahden alaikäisen rutsaista suhdetta? Joka tapauksessa yhdistetyksi tuomioksi ei mielestäni niin kovin huono.. tosin eipä tuossa julkisuuteen annetussa osiossa kovin runsaasti tietoa ollut.
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: Pe Heinä 03, 2009 10:11 pm
Kirjoittaja joey
Minkäköhänlaiset ovat olleet veljesten kotiolot? Onko veljeksillä muita sisaruksia? Jos on, kehottaisin marssittamaan kipin kapin nuppitohtorin juttusille.
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: La Heinä 04, 2009 1:00 pm
Kirjoittaja esmes-
^mietin samaa. monestihan pedofiilit on ollu itse lapsena hyväksikäytettyjä. voi olla että sitä sukurutsausta on tapahtunu jo useamman sukupolven ajan ja silloin väkisinkin osa jälkeläisistä olisi lähisukulaisten yhteisiä lapsia. karmivaa

Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: La Heinä 04, 2009 8:02 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
v-a-45 kirjoitti:Ja taas täytyy kysyä, eikö äiti huomannut mitään. Tuo alennettu tuomio sedälle joka makasi siskonsa saa mut täysin ulalle, eli jos sisko on 15v niin se ei ole niin kova juttu vai? Mitä teki ennen sitä? Aikamoinen suku kyllä!
Minkähän ikäinen setä oli tekohetkellä? Alaikäinen? Jos teot on tapahtuneet 2003 -> niin setä on voinut olla 16v (väkisin?)maatessaan siskonsa. Siitäkään ei nyt ollut tietoa, oliko yhdyntä siskon kanssa pakotettu. Jotkut sisarukset harrastavat seksiä vapaaehtoisesti keskenään, vaikkakin se on rikosoikeudellisesti tuomittavaa jos toinen on alle 18v ja toinen yli. Sitä en muista, onko vanha kunnon sukurutsa Suomessa laitonta vai vaan paheksuttua kun molemmat ovat täysi-ikäisiä. Jos joku muistaa, olisi kiva saada muistutus.
Kummaa touhua, en mä sitä sano. Mutta otin vain esiin mahdolliset lieventävät asianhaarat.
PS. Laitoin itse asiasta tänään tekstiä seksuaalirikoksiin, kun en huomannut tätä. Viestini voinee poistaa.
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: La Heinä 04, 2009 9:42 pm
Kirjoittaja Zukuluku
Nylonköysi kirjoitti:Sitä en muista, onko vanha kunnon sukurutsa Suomessa laitonta vai vaan paheksuttua kun molemmat ovat täysi-ikäisiä. Jos joku muistaa, olisi kiva saada muistutus.

Jos molemmilla osapuolilla on samat vanhemmat, on rangaistavaa, ellei ole pakotettu tai lainvastaisesti taivutettu sukupuoliyhteyteen. Rangaistus on sakkoa tai korkeintaan 2 vuotta vankeutta. (Lähde rikoslain 17. luku, 22 §)
Re: Lasten hyväksikäyttö toi tuomion Jyväskylässä
Lähetetty: La Heinä 04, 2009 9:43 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
Zukuluku kirjoitti:Nylonköysi kirjoitti:Sitä en muista, onko vanha kunnon sukurutsa Suomessa laitonta vai vaan paheksuttua kun molemmat ovat täysi-ikäisiä. Jos joku muistaa, olisi kiva saada muistutus.

Jos molemmilla osapuolilla on samat vanhemmat, on rangaistavaa, ellei ole pakotettu tai lainvastaisesti taivutettu sukupuoliyhteyteen. Rangaistus on sakkoa tai korkeintaan 2 vuotta vankeutta. (Lähde rikoslain 17. luku, 22 §)
Kiitos Zukuluku.