Johan minä sen tiistaina julki toin, mutta kehveli kun hävisi...
Tästä jutusta on tänne jo monikin ehtinyt kirjoitella tekijän nimeä myöten, mutta käydään juttu nyt vielä kerran läpi ja ehkä toistellen jo tiedossa olevia juttuja.
Tämän kirjoituksen lähteet ovat Poliisi kertoo 2004 (Itämaista rakkautta) sekä HS arkistot.
PPK-kirjoissa surmaajan nimi on Heikki Tuisku, ystävättärensä nimi on Nadja hänen nuorimman poikansa nimi on Ilja ja vanhemman pojan nimi Oleg. Todellisuudessa Heikki on toholampilainen
Antero Typpö, tuolloin tapahtumaketjun alkaessa 49-vuotias rakennusmies. Hänet oli tuomittu ensimmäisen kerran vankilaan jo 16-vuotiaana varkauksista. Joitakin vuosia myöhemmin heilui jo puukko ja AT lähti istumaan törkeästä pahoinpitelystä. 70-luvun alkupuolella vankilakierre jatkui edelleen omaisuusrikoksilla, mutta kesällä -78 AT riitaantui eräässä ryyppyporukassa ja tällöin hän oli pahoinpidellyt erästä seurueen jäsentä lyöden ja potkien sekä viimeistellyt tekonsa pudottamalla miehen päähän ison kiven. AT oli täyttä ymmärrystä vaille ja sai tästä teostaan 7 vuoden vankeustuomion. Kaikissa hänen teoissaan oli vahvasti mukana alkkoholi. AT vapautui vankilasta 1983 ja muutti asumaan äitinsä ja velipuolensa luokse. Vankilassa hän oli koristautunut tatuoinneilla, mutta päässyt myös irti alkkoholista ollen absolutisti. AT:n naissuhteet olivat lyhyenlaisia ja hän eleli poikamiehenä ja yksin omakotitalossaan, sillä velipuoli oli äidin kuoleman jälkeen muuttanut omaan talouteensa.
Eräs AT:n naapureista alkoi seurustella Kostamuksessa asuvan naisen kanssa ja tämän naisen ystävätär, Nadja, oikeasti
Tamara Sorokaletova, halusi hänkin kokeilla onneaan suomalaisen jörrikän kanssa. Kirjeitä ja valokuvia vaihdeltiin –tosin naapurin rouvan toimiessa apuna kirjeiden laatimisessa. Tamara osasi suomea hyvin vähän ja AT ei venäjää senkään vertaa.
AT kutsui Tamaran Suomeen ja ensitapaaminen oli 15.4.-99, jolloin AT haki Tamaran Kajaanista kotiinsa Toholammelle. Sanakirjan avulla vaihdettiin joitakin ajatuksia ja sympatiasta toista kohtaan syntyi mieltymys ja sitä kautta ehkä jopa rakkautta. Oliko sitä koskaan heidän välillään, sitä emme saa koskaan tietää.
Suhde kehittyi nopeasti ja jo toisella tapaamiskerralla Antero ja Tamara kihlautuivat Toholammilla 9.5.-99. AT kävi ensimmäisen kerran Kostamuksessa 6.6.-99 tavaten siellä myös Tamaran pojat; Iljan, oikeammin siis
Pavel Sorokaletov ja Olegin, hänen oikeaa nimeä en tiedä. Hääkellot soivat 11.8.-99 ja Tamara vietti yhä enemmän aikaansa AT:n luona Toholammilla ja myös Pavelille haettiin oma turistiviisumi, koska katsottiin hänen olevan parempi aloittaa koulunkäynti Toholammilla joulukuussa -99.
Helmi-maliskuun vaihteessa 2000 tuli kuitenkin harmittava takaisku kun Tamaran ja Pavelin oleskelulupa-anomus hylättiin ja heidän katsottiin asuneen Suomessa turistiviisumilla. AT palautti heidät Kostamukseen 3.3.-00.
AT:n vartalossa ja käsivarsissa olevat tatuoinnit arveluttivat Tamaran ystävättäriä. Tamara ei moisista puheista piitannut ja väitti niiden olevan koristeita, (Venäjällä oli pitkään sellainen käytäntö, että tautuointeja oli vain vankilassa olleilla päinvastoin kuin Suomessa, jossa ”tatskoja” on muillakin yhä enenevässä määrin). No, rakkaus on sokea ja siitä Tamara ja Pavel maksoivat kalliimman hinnan mukaan.
25.4.-00 tuli Kostamuksesta tieto, että Tamara oli löydetty 20.4. surmattuna asunnostaan. Henkirikos oli tiettävästi tapahtunut 14.-15.4. jona aikana AT oli vieraillut Kostamuksessa. Kävi myös ilmi, että Pavel kävi edelleen koulua Toholammilla ja nähty siellä viimeksi 6.4. AT oli vastannut opettajan uteluihin pojan poissaoloista, että tämä potee keuhkoputkentulehdusta.
AT tavoitettiin 26.4. jolloin hänet otettiin kiinni epäiltynä vaimonsa taposta Kostamuksessa sekä poikapuolensa taposta Toholammilla. AT kertoi Pavelin saaneen 60 päivän turistiviisumin Suomeen maaliskuun lopulla ja hän oli hakenut pojan Toholammille 2.4. vanhalla, punaisella Ford Taunus merkkisellä farmariautollaan. Pavel oli aloittanut koulun ja käynyt sitä muutaman päivän kunnes katosi. AT:n mukaan hän oli palauttanut pojan Kostamukseen ja lähtenyt sinne 7.4. klo 03:00. AT oli palannut takaisin Suomeen 9.4. ja kertoi viimeksi nähneensä vaimonsa 14.4. vierailtuaan hänen luonaan, mutta löytänyt hänet surmattuna ja omien sanojensa mukaan itkenyt ja joutunut paniikkiin ainoana ajatuksenaan lähteä kiiruusti takaisin Suomeen. Rajalta hän oli sitten soittanut Kostamukseen suomea osaavalle naiselle ja kertonut Tamaran olevan kuolleena asunnossaan.
Tästä alkoi selvittelyjen vyyhti, jossa ynnättiin em. osapuolien tulemisia ja menemisiä. AT käytti reissullaan myös kaverilta lainaamaansa punaista Isuzu-merkkistä avolavapakettiautoa, koska oli myynyt Ford Taunuksensa kannuslaiseen romuliikkeeseen 11.4. Jossain vaiheessa Tamaran toinenkin poika kävi Suomessa ja hänet AT jätti tien varteen ilman rahaa ja passia. Tämä oli lämpimikseen joutunut kävelemään kolmisen tuntia ennen kuin Viitasaaren poliisin partio korjasi hänet suojiinsa.
Todisteita AT:tä vastaan ei löytynyt, joten hänet vapautettiin 29.4.-00. Moni kuitenkin muisti nähneensä AT:n useaan otteeseen rajalla vaikka AT näin kiisti, sillä hänen olemuksensa oli mieleenpainuva. Nahka-asu ja takatukka toivat monelle mieleen yli-ikäisen rokkarin. Tamaran surma ja Pavelin katoaminen jäivät kuitenkin selvittämättä. AT jäi leskimieheksi lyhyen ja ehkä tulisenkin avioliittonsa jälkeen. Kenties ne olivat nämä yksinäisen leskimiehen paineet, jotka sitten purkautuivat 5.3.-02 kun yöllä huomattiin AT:n talon olevan tulessa. Pahiten oli kärsinyt se huone, mikä oli ollut Pavelin käytössä. Saman päivän aamuna AT oli soittanut Kokkolan poliisiin ja kertonut tuikanneensa talonsa tuleen todeten, että ”minultahan ei mitään ulosmitata”. AT tavoitettiin sittemmin pääkaupunkiseudulta ja häntä kuulusteltiin niin osuudestaan tähän tuhotyöhön kuin myös osuudestaan Pavelin katoamiseen. AT kiisti kuitenkin edelleen kaiken mikä liittyi hänen osuuteensa Pavelin kataomisessa.
26.3.-02 AT kuitenkin ilmestyi Kokkolan poliisiasemalle ja kertoi surmanneensa Pavelin ja halusi samalla näyttää missä ruumis on. Paikalta löytyi musta jätesäkki ja siinä luita ja niiden DNA:n perusteella katsottiin luiden olevan Pavelin jäänteitä. Loput ruumiista olivat kadonneet metsän eläinten suihin. AT tunnusti kuristaneensa pojan narulla hetken mielijohteestaan 6.4. Myöhemmin hän perui lausuntonsa ja eikä osannut sanoa, kuinka osasi kertoa pojan löytöpaikan poliiseille. Oikeudenkäynti alkoi Kokkolan käräjäoikeudessa 25.7.-02 ja samalla AT:tä syytettiin myös vaimonsa Tamaran surmasta.
Käräjäoikeus antoi päätöksensä 31.12.-02. Se katsoi Antero Typön tappaneen 6.4. narulla kuristaen Pavelin. Tappo oli tehty erityisen julmalla ja raa´alla tavalla, koska se oli kohdistunut tekohetkellä yksin olevaan ja nukkuessaan puolustuskyvyttömään 13-vuotiaaseen lapseen. Rikosta pidettiin kokonaisuudessaan törkeänä. Oikeus katsoi myös toteennäytetyksi, että AT oli tappanut 15.4. vaimonsa Tamaran Kostamuksessa lyömällä tätä useita kymmeniä kertoja veitsellä päähän, kaulaan, ylä- ja keskivartaloon. Näistä pisto- ja leikkuuhaavoista oli aiheutunut runsasta verenvuotoa ja ne olivat aiheuttaneet uhrin kuoleman. Myös tämä rikos luokiteltiin törkeäksi. Oikeudessa esiintynyt venäläinen todistaja joutui puolestaan AT:n uhkailun kohteeksi tämän mulkoillessa naista vihaisesti ja näyttämällä keskisormeaan. Iltapäivälehdet kirjoittivat: ”venäläisnaisen murhasta syytetty uhkaili todistajaa”.
Antero Typpö tuomittiin kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen ja velvoitettiin suorittamaan Tamaran äidille korvauksia henkisistä kärsimyksistä 8000 euroa.
AT valitti Vaasan hovioikeuteen ja se pääkäsitteli asian 4.11.-03. AT vaati syytteiden hylkäämistä Tamaran osalta ja Pavelin osalta syytteen muuttamista tapoksi. Hovioikeus antoi tuomion 26.11.-03 eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä, joka siis näin sai lainvoiman.
Tapaus oli aikoinaan esillä sangen usein myös Poliisi-TV:n lähetyksissä. AT:n osuutta pidettiin ilmeisenä pojan kohtaloon, mutta todisteita ei ollut.
AT murhasi vaimonsa sinä päivänä kun heidän ensitapaamisestaan oli kulunut yksi vuosi. Tamaran perhettä kohtasi siis odotetun yhteiselämän sijaan poikkeuksellinen määrä vastoinkäymisiä. Ensin surmattiin poika, sitten runsaan viikon kuluttua äiti ja ennen tätä oikeudenkäyntiä myös toinen pojista sai surmansa tapaturmaisesti. Ainoaksi oikeudenomistajaksi jäi Tamaran iäkäs äiti.
Tässä jutussa on outoa se, että Typpöä ei vangittu Tamaran surmasta aikaisemmin. Vasta pojan surman tunnustaminen avasi koko vyyhden. Typpö eleli liki pari vuotta vapaana kaksi murhaa omallatunnollaan –jos hänellä siis sellainen oli.
Sellainen kävi mielessä, että eikös tämä Typpö voisi suorittaa rangaistuksen Venäjällä kun on sielläkin niitä tekojansa tehnyt...
