Sivu 1/2

Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 12:19 pm
Kirjoittaja Damien
Kuva
Amerikkalainen lastentarhanhoitaja Bernard Baran sai 1980-luvulla kolme elinkautista tuomiota lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

19-vuotiaana tuomittu mies ehti istua eri vankiloissa 21 vuoden ajan. Hän pääsi viimein vuonna 2006 vapauteen, kun tuomari kumosi tuomion, koska löydettiin viranomaisten hukkaamia todisteita. Tuomari määräsi uuden oikeudenkäynnin. Viime toukokuussa 42-vuotias Baran todettiin lopulta täysin syyttömäksi, uutistoimisto AP kertoi.

Baran kertoi, että hänen lastentarhassa hoitamiensa lasten vanhemmat syyttivät häntä ahdistelusta, koska hän ei peitellyt olevansa homoseksuaali.

Ensimmäisenä häntä alkoivat syyttää erään lapsen narkomaanivanhemmat, jotka toimivat poliisin ilmiantajina. He kertoivat poliiseille, etteivät halua homon hoitavan lastaan. Lopulta muutkin vanhemmat alkoivat tehtailla syytöksiä Barania vastaan.

Syyttäjällä oli hallussaan tuntien verran videonauhaa, jossa lapset kertovat, ettei Baran ole tehnyt heille mitään. Sitä ei kuitenkaan näytetty oikeudessa, ja nauhat hävisivät. Kun ne lopulta löydettiin, alkoi prosessi, joka johti Baranin vapauttamiseen.

Baran kertoi, että muut vangit hakkasivat häntä usein.

- Jos on lasten hyväksikäyttäjä on vankilassa pohjasakkaa. Jos on vielä lisäksi homo, on sitäkin pahempi, Baran sanoi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200908 ... 3_ul.shtml
System has failed...Again.Kuinkahan paljon syyttömiä Usan vankiloissa istuu vähäisten
tai "kadonneiden" todisteiden takia?

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 12:51 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Kiinnostaisi tietää millä todisteilla on tuon tuomionsa saanut? Onko oikeudessa vaan yksinkertaisesti todettu että "joo, lasten mukaan hyväksikäyttöä on tapahtunut" kun kerran ne videonauhat olivat "mystisesti kadonneet"?

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 12:53 pm
Kirjoittaja Damien
Tuolla näyttäisi nopealla vilkaisulla olevan melko paljon tietoa asiasta:
http://www.freebaran.org/
Voin suomennella tänne joku ilta kunhan on aikaa, ellei joku muu halua. 8)
lisäys: http://www.religioustolerance.org/ra_baran.htm

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 6:56 pm
Kirjoittaja markja
Aizerbaidzan kirjoitti:Kiinnostaisi tietää millä todisteilla on tuon tuomionsa saanut? Onko oikeudessa vaan yksinkertaisesti todettu että "joo, lasten mukaan hyväksikäyttöä on tapahtunut" kun kerran ne videonauhat olivat "mystisesti kadonneet"?
Juuri tuollaisin perustein miehiä tuomitaan aivan yleisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista. Eläköön oikeusvaltio(t)!

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 7:11 pm
Kirjoittaja Damien
Tässäkin tapauksessa muistaa miksi täällä on kiva asua.Onneksi meillä ei tapahdu tuollaista. :evil:

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 1:15 am
Kirjoittaja markja
Damien kirjoitti:Tässäkin tapauksessa muistaa miksi täällä on kiva asua.Onneksi meillä ei tapahdu tuollaista. :evil:
Eipä tietenkään. Täällä vain ihmisiä heitetään vankilaan yli kahdeksi vuodeksi, kun nämä tekevät pilakuvia johtavista poliitikoistamme ja virkamiehistä. Niin ja tuomitaan lapsipornon hallussapidosta vain siksi, että omaavat nettiyhteyden (ilman omaa toimintaa hankkia lapsipornoa tai tallentaa sitä tietokoneelleen). Samaan aikaan lapsia vuosikausia raiskannut pääsee ehdollisella tuomiolla. Niinpä niin, kyllä Suomi on oikein ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion mallimaa... :roll: :roll:

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 1:33 am
Kirjoittaja Damien
Onhan se.Miten pilakuvien töhertely ja niistä saadut tuomiot liittyvät nyt vääriin hyväksikäyttötuomioihin?

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 2:59 am
Kirjoittaja markja
Damien kirjoitti:Onhan se.Miten pilakuvien töhertely ja niistä saadut tuomiot liittyvät nyt vääriin hyväksikäyttötuomioihin?
Siten, että Suomessakin tuomitaan ihmisiä väärin perustein ja naurettaviin tuomioihin, vaikka monet kansalaiset luulevat, että Suomi on oikeusvaltio ja esim. USA joku suuri saatana.

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 12:30 pm
Kirjoittaja Marsalkka
markja kirjoitti:Eipä tietenkään. Täällä vain ihmisiä heitetään vankilaan yli kahdeksi vuodeksi, kun nämä tekevät pilakuvia johtavista poliitikoistamme ja virkamiehistä.
Eikö Seppo mitään muuta tehnyt kuin vähän pilakuvia?
Samaan aikaan lapsia vuosikausia raiskannut pääsee ehdollisella tuomiolla.
Onko tällaisesta esimerkkejä?

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 8:09 pm
Kirjoittaja loneliness
Elämme vielä nykyäänkin sen verran perinteisten arvojen pauloissa, että lastenhoito ja ruoka ovat usein naisten hommia ja autohommat miesten hommia, mies lastentarhassa koetaan oudoksi ja häneen saatetaan suhtautua skeptisesti ja tässä vielä on yllykkeenä ollut miehen homous, ehkä ajateltiin, että kun hänellä on tuollainen vinoutuma, eli homous, niin hän olisi myös pedofiili. Sellaisesta ei varmaankaan ole näyttöjä, että homot olisivat useammin pedareita?

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ke Elo 12, 2009 12:18 am
Kirjoittaja markja
Marsalkka kirjoitti:
markja kirjoitti:Eipä tietenkään. Täällä vain ihmisiä heitetään vankilaan yli kahdeksi vuodeksi, kun nämä tekevät pilakuvia johtavista poliitikoistamme ja virkamiehistä.
Eikö Seppo mitään muuta tehnyt kuin vähän pilakuvia?
Samaan aikaan lapsia vuosikausia raiskannut pääsee ehdollisella tuomiolla.
Onko tällaisesta esimerkkejä?
Turhaan trollaat, molemmat aiheet on käyty tällä palstalla jo rautalangasta vääntäen läpi.

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Ke Elo 12, 2009 6:56 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Arvelinkin, että kysymykset ovat vaikeita.

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: To Elo 13, 2009 10:00 am
Kirjoittaja markja
Marsalkka kirjoitti:Arvelinkin, että kysymykset ovat vaikeita.
Tai vastausten ymmärtäminen liian vaikeata.

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: To Elo 13, 2009 11:00 am
Kirjoittaja Marsalkka
markja kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:Arvelinkin, että kysymykset ovat vaikeita.
Tai vastausten ymmärtäminen liian vaikeata.
Jos saisi niitä vastauksia, niin voisi yrittää ymmärtää niitä. Mutta kun ei. Odotan edelleen:

Marsalkka kirjoitti:
markja kirjoitti:Eipä tietenkään. Täällä vain ihmisiä heitetään vankilaan yli kahdeksi vuodeksi, kun nämä tekevät pilakuvia johtavista poliitikoistamme ja virkamiehistä.
Eikö Seppo mitään muuta tehnyt kuin vähän pilakuvia?
Marsalkka kirjoitti:
Samaan aikaan lapsia vuosikausia raiskannut pääsee ehdollisella tuomiolla.
Onko tällaisesta esimerkkejä?
Tai ehkä sinä vain hieman juksasit, eikä asia olekaan niin kuin kirjoitit.

Re: Syytön istui vankilassa 21 vuotta jenkeissä

Lähetetty: Su Elo 30, 2009 1:49 pm
Kirjoittaja elisa_day
Tältä sivulta http://www.religioustolerance.org/ra_baran.htm poimin tällaiset jutut:

Kaksi asiaa näyttivät johtaneen Baranin tuomioon vanhempien mielipuolisten syytösten lisäksi:
Pojalla, jonka vanhemmat aloittivat koko ruljanssin, löydettiin kurkusta tippuri sekä tytöltä, joka oli samaisessa päiväkodissa, ja jonka äiti myös syytti Barania, löydettiin repeämä immenkalvosta. Ilmeisesti edellä mainitut syyt riittivät tuomion langettamiseen, sen lisäksi siis, että lasten homofobiset vanhemmat vaativat miehen päätä vadille.

Edellä mainittuihin liittyvät ristiriitaisuudet:
Poikaa käytti todennäköisesti hyväkseen hänen äitinsä poikaystävä. Poika osasi kertoa hyvin yksityiskohtaisesti hyväksikäytöstä, ja oli usein mustelmilla ja haavoilla. Lisäksi äiti ja isäpuoli olivat väkivaltaisia narkomaaneja. Myöhemmin poika kertoi, ettei Baran ollut koskaan kajonnut häneen, ja tätä kertomaa tuki myös päiväkodin työntekijä. Tytöllä, jolta löydettiin repeämä, oli ilmeisesti taipumusta työntää tavaroita alapäähänsä, joten immenkalvon repeämä oli todennäköisesti seurausta siitä. Baranille tehtiin myös tippuritesti; se oli negatiivinen, ja tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin, ettei Barania oltu koskaan hoidettu tippurin takia. Eräs tytöistä tunnusti pian oikeudenkäynnin jälkeen terapeutilleen,ettei hyväksikäyttöä koskaan tapahtunutkaan, ja että hänen äitinsä oli kehottanut häntä valehtelemaan.

Saavatkohan näiden lasten vanhemmat, jotka valheellisia syytöksiä tekivät, minkäänlaisia rangaistuksia? Eikö väärä vala ole rikos? :roll: