Sivu 1/1

Mustalainen ennustajana ja EU-avustajana

Lähetetty: Su Elo 30, 2009 8:32 pm
Kirjoittaja Ailar
Minut ehkä leimataan mustalais-rasismista, mutta ei voi mitään; seuraavakin juttu kertoo romaneista. Ihan koko jutun ajan on vaikea pitää pokkaansa, mutta uhri se on tälläkin jutulla. Lähde on Alibi 4/2008:

Keski-Suomessa asuvalla 65-v Väinöllä oli 2000-luvun alussa perhehuolia. Avioliitto oli hajoamassa. Väinö ei halunnut eroa. Väinö huomasi Keski-Suomalaisessa ilmoituksen, jossa tarjottiin ennustuspalvelua. Numerosta vastasi Mauri-niminen henkilö (hän oli mustalainen).
Väinö kertoi surunsa Maurille. Puhelu maksoi 250 mk. Väinö soitti uudelleen samaiseen numeroon, jolloin Mauri kysyi, voisiko hän tulla käymään Väinön luona. Tullessaan Maurilla oli mukana nainen sekä alle 10-v poika.

Mauri soitti uudemmankin kerran ja ehdotti tapaamista. Se kävi Väinölle.
-Mauri pyysi minua lainaamaan rahaa. Lupasin lainata 3350 e. Teimme velkakirjan.

Väinöllä oli joitain asioita, joita hän halusi hoitaa EU-hallinnossa. Selvännäkijän palveluita tarjonnut Mauri ryhtyi yllättäen Väinön EU-asioiden hoitajaksi.
-Mauri sanoi 12/2002 olevansa menossa Strasbourgiin kertomaan asiani. Hän tarvitsi lentolippuihin rahaa 1750 e. Väinö siirsi rahat tilille. Myöhemmin Mauri tarvitsi 3150 e EU:n ihmiskomission käsittelijämaksuun.
-Saman syksyn aikana lainasin äidiltäni 6000 e käsittelymaksuihin. Väinö sai vastikkeeksi kuitin, jossa luki allekirjoitukset: Robert Schuman ja Arnold Wolff.

Keväällä 2003 Väinö lainasi Maurille jälleen rahaa. Summa oli 500 e. Tilisiirtolappuun tuli merkintä Vesipumppu.
-Minulle luvattiin, että kunhan perheasioitani koskeva vääryys EU-hallinnossa todettaisiin, niin maksamani rahat palautettaisiin.
Omasta mielestään Väinö oli henkisesti kunnossa ja täysijärkinen.
-Olin kuitenkin masentunut ja ahdistunut.
Väinön taloudellinen tilanne oli kohtalainen. Hänellä oli tilillään parhaimmillaan noin 7000 e. Rahat olivat tuloja metsämyynnistä. Lisänä oli eläke ja äidiltä lainatut rahat.

Huijaaminen paljastui Väinölle 2004. Hän alkoi saada Ellos Finans Oy:ltä maksukehotuksia 2300 e:n lainasta. Väinö ei tiennyt sellaisesta mitään.
Selvisi, että Mauri oli pyytänyt Väinöltä 2300 e lainan Norjan työkomennukselle. Koska Väinöllä ei ollut rahaa, Mauri otti lainan Väinön nimissä.
Kesällä 2004 Väinö meni vihdoin poliisin puheille. Jämsän käräjäoikeus vangitsi Maurin myöhemmin. Kaikki kolme epäiltyä ovat iältään 30-45 v. Vastaajille vaadittiin rangaistuksia törkeästä petoksesta., avunannosta törkeään petokseen ja väärennyksestä.

Syyttäjän mukaan Mauri erehdytti eläkeläismiestä luovuttamaan hänelle yht. 16.900 e. Summa pienentyi hieman, koska Mauri maksoi syksyllä 2004 reilu 2000 e takaisin, jotta rikosilmoitus silloin peruuntui.
Romanimies kertoi silloin työkomennuksestaan Väinölle. Hän menisi Norjaan. Todellisuudessa hän meni linnareissulleen Naarajärven vankilaan. Mauri kävi Väinön kanssa kirjeenvaihtoa, mutta vastaanottaa hän ei voinut kirjeitä, vaan ne menivät tuttavan kautta, jotta Väinölle ei selviäisi lopullinen osoite.
-Omasta mielestäni olin oikeutettu saamaan häneltä rahaa, koska kuuntelin häntä satoja tunteja, eikä kukaan ala sellaiseen hommaan ilmaiseksi. Uskon myös, että siitä oli Väinölle apua, kun edes joku kuunteli, Mauri kertoi esitutkinnassa. Sanottakoon, ettei Mauri osaa sanaakaan englantia, joten se siitä EU-jutusta.

Avunannosta syytetty nainen sanoi aavistaneensa, ettei Väinön asiat ole kunnossa.
-Minulle jäi sellainen kuva, että Väinö oli henkisesti aika heikossa kunnossa. Tuli paha olo, kun kuuntelin Väinön tilitystä. Tiesin, ettei Mauri pysty auttamaan häntä mitenkään.

Syyttäjä vaati Maurin tuomitsemista yli vuoden pituiseen ehdottomaan vankeuteen. Myös toiselle miehelle vaadittiin ehdotonta vankeutta. Naiselle syyttäjä vaati ehdollista.

Jämsän ko käsitteli petosjuttua pitkään. Alibin painoon mennessä ei juttua oltu vielä ratkaistu. Miten kävi?

Re: Mustalainen ennustajana ja EU-avustajana

Lähetetty: Su Elo 30, 2009 10:14 pm
Kirjoittaja albaanisissi
jos jumalauta on joku noin hyväuskonen ja tyhmä viä nykyaikana niin sietää tullakki huijatuks. tosin kyseessä oli vanhus mutta niillähän se kovin mustalaisviha on päällänsä yleensä vaikka ikä jo varmasti arvostelukykyyn vaikuttaakin.

Re: Mustalainen ennustajana ja EU-avustajana

Lähetetty: Su Elo 30, 2009 10:22 pm
Kirjoittaja Maybrick
^ Samantapaiset tunnelmat. Vaikka eihän 65-v.ole vielä vanhus vaan kai joku myöhäiskeski-ikäinen joten ikä ei voine selittää arvostelukyvyn puutosta. Voi todeta että suomalaiset eivät todellakaan ole rasisteja, kun noin pahasti annetaan viilata linssiin. Aina kun pyydetään rahaa mihin tahansa tarkoitukseen, luulisi epäilysten heräävän. Kai se Mauri on ollut jollain tavalla tosi pätevän oloinen miehen asioita "hoitaessaan". Jos uhrilla oli harkintakykyyn vaikuttava sairaus, asia muuttaa luontoaan tietysti.

Re: Mustalainen ennustajana ja EU-avustajana

Lähetetty: Ma Elo 31, 2009 3:17 pm
Kirjoittaja combat18
Tyhmiltä rahat pois