MURHA.INFO

Wanhoja rikostapauksia Suomessa, 1700-1800 luvulta

Löysin muuta tietoa etsiessä kivan blogin
jossa on sukututkimuksen ohessa sivuttu muutamia oikein vanhoja rikostapauksia Suomessa,
rikokset ovat tapahtuneet 100 tai jopa 200 vuotta sitten
Ehkä myös muita kiinnostaa
(jos joku löytää lisätietoja oikein vanhoista tapauksista, niin laittakoon tänne myös)
laitan muutman jutun esille Juhan blogista, lähteenä hän on käyttänyt lehtileikkeitä Kansalliskirjaston Digitaalisesta Sanomalehtiarkistosta ellei toisin mainita.

Murha Maarian pitäjässä

Kevätkesällä 1894 löydettiin Maarian kirkon luona joesta tuntemattoman miehen ruumis. Poliisitutkinnassa kävi ilmi, että kyseinen vainaja oli torppari Johan Fredrik Haukivaha Tammelasta. Edelleen tutkimuksessa voitiin todeta, että torppari Haukivaha oli kuollut väkivaltaisesti ennen veteen heittämistä.

Tapausta lähdettiin selvittämään murhana ja nopeasti epäilykset kohdistuivat kahteen henkilöön, torppari Johan Efraiminpoika Tenniin sekä tämän vaimoon, Aleksandra Gustava Davidintyttäreen. Pariskunta asui tuolloin Prunkkalassa, muutamia kilometrejä Aurajoen ylävirran suumtaan. Lähinnä poliisien epäilyksiä oli herättänyt se, että Tenneillä oli ollut käytössään Haukivahalle kuuluneet hevonen ja reki. Näin ollen kruununnimismiehen tehtäväksi jäi vangita välittömästi epäilyksenalaiset.

Puolisot toimitettiin Turkuun, jossa torppari Tenn tunnusti murhanneensa Haukivahan. Samalla hän kertoi vaimonsa auttaneen tässä hirmutyössä. Tämä Aleksandra kielsi jyrkästi. Kuulustelujen jälkeen Tennit teljettiin lääninvankilaan ja kesäkuun viidentenä päivänä ottivat Paimion, Piikkiön sekä Maarian lakimääräiset käräjät murhan käsittelyynsä.

Oikeudessa puolisot kertoivat olleensa laskiaismarkkinoilla Turun kaupungissa ja poistuessaan lyöttäytyneensä yhteen Hämeentullin luona torppari Haukivahan kanssa. Hänen hevosreellä oli sitten jatkettu matkaa Liedon suuntaan. Jyrkän mäen alla miehet olivat nousseet reestä ja täten helpottaneet hevosen kuormaa. Mäkeä noustessa heille oli tullut riitaa Haukivahan mukana olleesta punssipullosta.

Riita huipentui siihen, että Tenn nappasi reestä puukarahkan iskien sillä Haukivahaa ohimoon. Tämä pyörtyi välittömästi iskun voimasta. Vaimonsa avulla Tenn nosti tajuttoman miehen reen kyytiin ja matka jatkuikin nyt takaisin Turkuun päin. Hetken kuluttua kolkattu mies alkoi osoittaa toipumisen merkkejä. Silloin Johan Tenn antoi vaimolleen puukon sanoen "pistä tuolla ette hän kauemmin piinaannu".

Vaimo Aleksandra totteli käskyä ja pisti puukolla onnetonta tammelalaista, joka menehtyi pian. Halisten sillan kohdalla pariskunta paiskasi Haukivahan jokeen. Tätä ennen he ryöväsivät tältä kukkaron, jossa oli 20 markkaa rahaa. Tekonsa jälkeen Tennit ajoivat Turkuun myymään varastamaansa hevosta.

Lisätodistuksien saamista varten juttu lykättiin em. istunnossa kesäkuun loppupuolelle ja murhapari passitettiin lääninvankilaan. Kesäkuun 28. päivä heidät lopulta tuomittiin käräjillä elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Kuritushuonevangin oli tehtävä työtä valtion hyväksi. Näitä tuomittuja varten vankilassa oli kolme eri luokkaa: pakkoluokka, oppiluokka ja koeluokka.Pakkoluokassa vankia pidettiin yksinäishuonessa vähintään neljä kuukautta. Erinäisillä perusteilla (ensikertalaisuus, alle 20 vuoden ikä, terveydelliset syyt) tätä aikaa voitiin lyhentää. Silloin hän saattoi työskennellä muiden vankien kanssa, mutta yöt ja vapaa-ajat hänen oli vietettävä yksinäishuoneessaan. Erillinen kuritushuonerangaistus poistui Suomen laista vasta vuonna 1975.

http://juhansuku.blogspot.com/2009/07/m ... jassa.html

teksti edelleen Juhan blogista

Orpolapsi Kaarlen kohtalo


Orpolasten osa ei ole varmaan koskaan ollut kovin mukava, mutta vielä 1800-luvulla se oli välillä suorastaan kauhistuttava. Osa lapsista asettui tietysti sukulaisten hoiviin, mutta oli niitäkin onnettomia, jotka joutuivat huutolaisiksi.

Pitäjä järjesti erityisiä huutokauppoja, jossa lapsen sai hoidettavakseen edullisimman tarjouksen tehnyt. Näin kävi joskus 1860-luvun alkuvuosina, kun Maarian pitäjän Saramäen kylässä orpopoika Kaarle Grandberg annettiin "jumalisuudesta ja hengen lahjoista" tunnetulle Helena Sofia Vikmanille. Tämä oli ollut aviossa renki Vikmanin kanssa, mutta jäänyt sittemmin leskeksi. Iältään leskivaimo Vikmanin oli yli viisikymppinen.

Vaikka leski olikin hengen naisia ei maallinen elämä ollut yhtä helppoa. Kaarlen kohtalosta kirjoittanut aikalainen kuvaili, kuinka Vikman "pitää asuntoansa niin ruokottomana, että äköttää sitä kertoakin". Ovea avattaessa oli haju kuulemma niin paha, että tulija melkein tukehtuu siihen. Torpan lattialla röhöttää kaksi porsasta ja muutamia kanoja. Yleinen siivottomuus on sanoinkuvaamaton.

Ei siis ole ihme, että huutolaispoika Kaarle sairastui pahasti talvella 1862. Syksystä saakka hän oli joutunut kävelemään paljain jaloin ja muutenkin oli vaatteina vain pieniä riepujen riekaleita. Paidatta ja saastaisen likaisella rievulla peitettynä leski Vikman pisti pojan yöksi huoneen nurkkaan pahnoille nukkumaan. Nälissään ja viluissaan, porsaiden sekä kanojen häiritessä, sai orpolapsi viettää yönsä.

Eräänä talvi-iltana 1861-62 oli joku naapurivaimo tullut käymään torpassa. Emäntä Vikmanin hankkiutuessa levolla oli tämä varmistanut, että lapsi oli elossa. Tämän oli myös naapuri huomannut.

Mutta muutaman päivän päästä löydettiin Kaarle Grandberg aamusella kuolleena likaisten pahnojensa päältä. Toisen puolen ruumiista olivat porsaat tai rotat jo syöneet luihin asti. Samaan aikaan oli Vikman nukkunut huolettomana.

Sanomia Turusta -lehteen tapauksesta kirjoittanut kysyi oikeutetusti "eikö waiwais-hoittokuntain tulisi ottaa waarin kenenkä haltuun antaa orpoja turwattomia?" Samoin hän miettii, eikö "syy-pää ansaitsisi wähintäkin puolta hengen-rangaistusta?".

Asia meni tietysti viranomaisten tietoon ja lääkäri kutsuttiin tutkimaan vainaja. Vihdoin seuraavana vuonna saatiin Raision ja Maarian pitäjien kihlakunnanoikeudesta lausunto tästä kammottavasta tapauksesta. Sen mukaan ei voida laillisesti todistaa, että Helena Sofia Vikman oli suoraan ollut syyllinen Kaarlen kuolemaan. Täten hänet jätettiin tyysten vaille rangaistusta.

Turun Keisarillinen Hovioikeus, mihin tapaus seuraavaksi siirtyi, otti asiaan toisenlaisen näkökohdan. Oikeus sanoi "Helena Sofia Vikmannin sangen ruokottomasti hoittaneen ja pahasti kohdellen Kaarle Grandbergia ja siis todenmukaista olewan että sellainen käytös, jos ei juuri matkaansaattanut, niin kumminkin kiiruhti Kaarle Grandbergin kuolemaa".

Hovioikeuskaan ei toisaalta löytänyt laillista, suoraa syytä kuoleman ja Vikmanin käytöksen välillä ja näin ei leskivaimoa voitu rangaista taposta tai murhasta. Jotta oikeus ei olisi näyttänyt aivan saamattomalta, peri se lopulta lääkäritutkinnon kulut, 12 ruplaa ja 93 kopeekkaa hopeaa, Helena Sofia Vikmanilta. Tästä päätöksestä leskivaimo valitti vielä ylempään oikeusasteeseen.

Nykyajan ihmisen tämä kertomus saattaa suorastaan pahoinvoivaksi, niin julma oli pienen pojan kohtalo Maarian pitäjässä vuonna 1862. Kaiken lisäksi näyttää siltä, että vielä nykyisinkin ovat samantapaiset tarinat mahdollisia - muutama viikko sitten raportoitiin uutisissa Ruotsissa tapahtuneesta lasten täydellisestä heitteillejätöstä. Samaan sarjaan voitaneen lukea myös suurkaupunkien viemäreissä elävät katulapset ja slummien roskakasoja elannokseen tonkivat kouluikäiset.

Oheinen lehtileike on syksyltä 1902 - asiat eivät olleet kovin kummoisiksi muuttunut noin 40 vuoden kuluessa.

http://juhansuku.blogspot.com/2009/07/o ... htalo.html

Mestattu ja poltettu roviolla

Sääksmäen pitäjän Huittulan kylän Häkärlän rusthollin piika Kaisa Lisa Lindsten sai toukokuussa 1783 aviottoman tyttären, jonka nimeksi tuli Hedvig. Itselleni tuntemattomasta syystä Hedvig mainitaan jatkossa patronyymillä Andersdotter, vaikka ainakaan pitäjän kastettujen luettelosta ei tälle löydy selitystä. Äiti Kaisa Lisa ei koskaan mennyt naimisiin ja kuoli naimattomana Sääksmäellä talvella 1833. Sen sijaan tytär Hedvig lähti jo hyvin nuorena maailmalle tuhoisin seurauksin. (Sääksmäen kappalaisena vuosina 1765-86 oli syntyjään turkulainen Jakob Lindsten, mutta hänen mahdollista yhteyttään Kaisa Lisaan en ole tutkinut).

Hedvigin tie vei Hausjärven ja Janakkalan pitäjiin. Ollessaan piiakana Hausjärven Karan talossa, hän ajautui intiimiin suhteeseen isäntä Fredrik von Konowin sukulaismiehen kanssa. Suhteesta syntyi tyttölapsi. Tästä rikoksesta kristillisiä oppeja vastaan Hedvig sai ankaran puhuttelun pitäjän kirkkoherralta.

Karalta Hedvig lähti sitten Janakkalan Leppäkosken kartanoon, missä lähes samat tapahtumat toistuivat ja nuori piika tuli toistamiseen raskaaksi. Samoihin aikoihin hän joutui joistain muista rötöksistään Hämeenlinnan vankilaan synnyttäen siellä tämän toisen, aviottaman lapsensa. Pettyneenä kartanon herrojen välinpitämättömyyteen teki Hedvig hurjan päätöksen. Hän päätti tapattaa itsensä, koska itsemurhan tehnyt ei olisi päässyt taivaaseen.

Niinpä eräänä heinäkuisena päivänä 1805 Hedvig lainasi kirveen Leppäkoskeen kuuluneesta Männistön torpasta ja käveli sitten kirves kourassa Ryttylään. Siellä hän jäi tien varteen odottamaan erästä mamselli Friskiä, jonka tiesi olevan tulossa Hausjärven Karhin talosta. Nähtyään mamsellin, lähti Hedvig seuraamaan tätä. Muutamien satojen metrien päässä Leppäkosken kartanosta elämäänsä kyllästynyt piika sitten karkasi pahaa aavistamattoman uhrinsa kimppuun lyöden tämän kirveellään kuoliaaksi.

Ilmeisesti Hedvig ei edes yrittänyt paeta kaamean tekonsa jälkeen, vaan suunnitelmansa mukaisesti jäi oikeuden armoille. Oikeuden oli helppo tehdä tutkimus tästä onnettomasta tapauksesta ja lopputuloskin lienee ollut selvä jo etukäteen. Hedvig tuomittiin menettämään henkensä ja tuomion täytäänpano tapahtuisi heinäkuun 11. päivänä vuonna 1805.

Todennäköisesti mainittuna päivänä väkeä saapui runsaasti Turengin ja Kuumolan tienhaaraan, missä paikallinen mestauspaikka sijaitsi. Todennäköisesti ulkopaikkakuntalainen mestaaja oli kirveineen valmiina ja näin onneton Hedvig menetti henkensä vain 22 vuoden iässä. Mestaajan jälkeen ruumis ja pää poltettiin roviolla, aivan kuin pelkkä kuolema ei olisi ollut tarpeeksi voimallinen rangaistus.

Hedvigin uhri, mamselli Maria Frisk joutui puolestaan odottamaan yli seitsemän kuukautta päästäkseen haudan lepoon. Vasta helmikuun toiseksi viimeisenä päivänä vuonna 1805 hänen jäännöksensä laskettiin Janakkalan kirkkomaan uumeniin. Kuolisyyksi haudattujen luettelossa on merkitty karusti "mördad", murhattu.

Mitenkään ainutkertaisesti tapahtumasta Janakkalan historiassa ei kuitenkaan ollut kyse. Jo vuoden 1761 kesällä oli palveluspiika Maria Jöransdotter menettänyt päänsä ja joutunut lisäksi teilatuksi. Yleensä teilauksessa tuomitun ruumis asetettiin yhdelle teilipyörälle ja toisen teilin päälle joutuivat irti leikattu käsi ja pää. Tämän näyn uskottiin pitävän ohikulkijat kaidalla tiellä ja sen takia mestauspaikka ei ollut mikään syrjäinen mäentausta. Päinvastoin nämä näyttämöt pyrittiin sijoittamaan vilkasliikenteisiin risteyksiin.

http://juhansuku.blogspot.com/2009/01/m ... iolla.html

Mestaus Halikossa

Halikon pitäjän haudattujen luettelosta vuodelta 1778 löytyy tyly maininta piika Leena Erkintyttären kuolinsyystä; "lapsenmurhaaja - mestattu katkaisemalla kaula", alk. "för barnamord halsh. o. båleb".

Tämä onnettoman kohtalon saanut nuori nainen oli syntynyt 17.10.1756 Tunilassa isäntä Erkki Simonpojan ja Maria Erkintyttären perheen kolmantena lapsena. Leenalla oli yhteensä seitsemän sisarusta, joista vain yksi oli poika. Lisäksi taloudessa asui hänen isoisänsä, vuonna 1760 toisen kerran naimisiin mennyt Simo Erkinpoika.
Leena lähti kotitalostaan piiaksi Tavolan kylän Kauhalan taloon 1770-luvun lopulla. Tässä vaiheessa tapahtui jotain sangen ikävää. Tarkempia yksityiskohtia penkomatta voidaan todeta Leenan saaneen aviottoman lapsen. Koska tuohon aikaan tapahtuma olisi voinut johtaa hänet todella suuriin vaikeuksiin pitäjäläisten kanssa, päätti epätoivoinen äiti surmata vastasyntyneensä. Aviottomien lasten äidit joutuivat todennäköisesti Halikossakin yhteiskunnan ulkopuolisiksi, joita ei haluttu omiin nurkkiin.

Lapsensurma paljastui tavalla tai toisella. Tämä oli luultavasti etukäteen arvattavissa, koska tiiviissä kyläyhteisössä ei naisella ollut mahdollisuuksia peitellä raskauttaan. Halikon kastettujen luettelossa ei tätä pienokaista ole mainittu. Tämä on ymmärrettävää, koska kirkollista kastetta lapselle ei annettu.

Kun tapaus paljastui, on Leena Erkintytär varmaankin vangittu yksintein. Sen jälkeen on ollut vuorossa eri oikeusasteiden läpikäynti. Näistä istunnoista löytyisi Turun maakunta-arkistosta tiedot, mutta omat taitoni eivät niitä valitettavasti riitä tulkitsemaan.

Oikeudenkäynnin lopputuloksena on ollut kuolemantuomio. Tärkein peruste on ollut Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 lain XVI Lucu Lasten-murhasta. Tämän luvun ensimmäinen pykälä kuului näin;

"Portto, joca luwattomasta secannuxesta rascaxi tule, ja sitä ei ilmoita ennen synnyttämisen aicaa, etzi yxinäisyttä itze synnyttämisesä, ja sen jälken pane sikiäns pijloon, häneldä pitä pää pois lyötämän ja hän lawosa poldettaman, joco hän edesanda sikiän cuollunna syndynen, eli keskeneräisen olleen. Jos se cohta edestoimitetan, ja coetellan ollen keskeneräisen, eli jos ei löytä jotacuta wäkiwaldaista merckiä sen päälle; nijn rangaistacon äiti witzoilla, wangiudella eli työllä; kärsikön myös sijhen tygö luwattoman secannuxen edestä."

Leena Erkintyttären kohdalla asia on ollut selvä, joten armahdusmahdollisuutta ei ole käytetty, jos kohta sellaista ei ole edes ollut. Laki on tällä kohtaa yksiselitteinen.

Mestaus on luultavasti tapahtunut Halikon kirkon läheisyydessä ja mikäli samoihin aikoihin Karjalohjalla tapahtuneesta teloituksesta voidaan jotain päätellä, on kansaa tullut runsaasti katsomaan tätä julkista tapahtumaa. Mestatun ruumis lienee kätketty hautausmaan ulkopuolelle, koska siunattuun maahan ei pahantekijällä ollut asiaa.

Vuonna 1800 tästä tapahtumasarjasta julkaistiin Turussa ns. arkkiveisu eli "Yxi Walitettava Wirsi". Näitä veisuja myytiin markkinoilla ja ylipäätänsä kaikkialle, missä kansaa kokoontui. Sävelenä saattoi olla joku hengellinen virsi, mutta myös kansanlaulujen melodioita käytettiin. Arkkiveisujen menestykseen vaikutti suuresti sen sisältö; mitä sensaatiomaisempi oli sen alkuperä, sitä paremmin se myi.

Kuolemanrangaistukset muutettiin pääsääntöisesti elinkautiseksi kuritushuonevankeudeksi tai karkotukseksi rauhan aikana vuodesta 1823 lähtien. Viime teloitus rauhan ajalla tapahtui heinäkuussa 1825. Rauhan ajan rikoksista kuolemanrangaistus poistettiin Suomen laista 1949 ja kokonaan 1972. Suomen perustuslaki kieltää nykyisin kuolemanrangaistuksen.


Tämän lyhyesti kerrotun lapsensurman tapahtumapaikkana on siis luultavasti ollut Halikon Tavolan kylän Kauhala, missä Leena oli piikana. Paikka sijaitsee aivan Helsinki-Turku -moottoritien vieressä ja Salo-Aura -tien varrella, parin kilometrin päässä pitäjän keskustaajamasta. Vaikka olen ajanut varmaan satoja kertoja vuosien mittaan kyseisen maatilan ohi , en ole koskaan ennen tiennyt siitä murhenäytelmästä, mikä paikalla tapahtui yli 200 vuotta sitten.

http://juhansuku.blogspot.com/2008/06/m ... kossa.html

Linkeissä vielä pari tapausta lisää

http://juhansuku.blogspot.com/search/label/murha
http://juhansuku.blogspot.com/search/label/mestaus


Tästä linkistä löytyy luettelo Siperiaan karkotetuista rikollisista ja irtolaisista autonomian aikana, joka perustuu fil. tri Alpo Juntusen väitöskirjan tutkimuskortistoon.

http://www.genealogia.fi/emi/siperia/siperiaa.htm

Kiitos hienoista tarinoista, HarrietM. Varsinkin blogeissa olevat kuvat olivat upeita (vanhoja piirroksia tapahtuneista). Kannattaa vilkaista muidenkin

Wau,kiitos Harriet.
Tuolta blogista löytyi yksi itseäni erityisesti kiinnostava aihe!

Kiitoksia vain "mainostamisesta".


Pieni korjaus; monessa tapauksessa lähteenä ei ole ollut Historiallinen Sanomalehtiarkisto, vaan pitäjien haudattujen luettelot tai rippikirjat. Sanomalehtiarkistosta ovat sitten toki nuo vanhat mainokset, kuolinilmoitukset ja muutamat harvat kuvat.


Juha V

Juhan suku-uutisten tekijä

Kiitos Juha mielenkiintoisesta blogista.Olitkin jo aikaisemmin kertonut ko. blogista , löysin äsken sen jutun. Aikaisemmin jäänyt silmien väliin.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 98#p130198

^^Onpa upeaa saada kommentti sukututkijalta itseltäänkin Kiitokseni siis vielä Sinullekin, on varmasti vaatinut käsittämättömän määrän työtunteja, ennenkuin kaikki nuo tarinat on saatu blogiin asti.

OT: Kuinkas tuttu sukuhistorioitsijalle on Juhani Adaminpojan alias Kerpeikkarin elämäntarina?

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... Adaminpoik*

Kiitos vaan Juhalle hienosta blogista ja näistä jutuista.
Olet varmasti nähnyt paljon vaivaa asiaan eteen, eli kiitos kuuluu sinulle.

Eikös tuosta Kerpeikkarista ollut taannoin juttu Tiede-lehdessä?

Aikamoinen tarina, kertakaikkiaan.

Kyllä noita murha-aiheisia juttuja on lisääkin tulossa. Täytyykin katsastaa tällä viikolla yksi mahdollinen tapaus.


Juha

Jatkan vielä sen verran, että omasta mielestäni hurjin juttu oli se, missä lopputuloksena oli;

"Kihlakunnanoikeus tuomitsi palveluspiika Aleksandran jokaisesta murhasta kahdeksan vuoden vankeuteen eli yhteensä 64 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Turun hovioikeus otti asian käsittelyynsä ja lievensi sitä. Murhaaja sai lopulta 10 vuotta vankeutta, koska tämä oli käytännössä korkein käytössä ollut tuomiomäärä. Tuomio alistettiin vielä senaatin tarkastettavaksi. "

Otsikolla Palveluspiian kahdeksan murhaa;

http://juhansuku.blogspot.com/2008/03/p ... urhaa.html



Juha

Kiitos Juha tästä tarinasta.

Mietin onko kaikki nämä 8 surmaa totta, eli löydettiinkö ruumiit.
Miten ei huomattu että nainen oli jatkuvasti raskaana,
kenties liioitteli, halusi heikonmielisen 'paperit' tai ties mistä syystä, tuomio aleni siinä lopulta kymmeneen vuoteen.

Sorry, jos tää seuraava jutunpoikanen on ihan off topic, mutta kerron sen kuitenkin:

Kuulin tämän tarinan (vaiko tottakin) ollessani paikkakunnalla lomailemassa.

Tämä on tapahtunut joskus 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa Lervikin kylässä Snappertunassa, Läntisellä Uudellamaalla.

Oli kaunis talollisen tytär, tarkkaan suvun vahtima ja etukäteen jo tietylle miehelle naitettukin. Kaikki on niin kuin pitääkin, kunnes kylille tulee romaniseurue ja eräs mustalaisnuorukainen ja talontytär kohtaavat. Nuoret rakastuivat kaikkien sääntöjen ja tapojen vastaisesti toisiinsa, eikä tätä tytön perhe ja suku, ei myöskään kyläläiset voi mitenkään hyväksyä. Nuoret päättävät lähteä yhdessä pois ahtaaksi käyneestä tilanteesta. Tästä saavat kyläläiset vihiä eikä ehdi kauaa kulua kun erään syyspimeän yön jälkeen nuorukainen löytyy erään ladon luota hakattuna ja tapettuna. Tytön kohtalosta en tiedä. Nyt menee kummitustarinan puolelle, mutta muuan paikkakuntalainen pappa kertoi minulle, että joskus jotkut ovat nähneet nuorten hahmot sylikkäin ladon luona.

Tapasin jokin aika sitten miehen, joka on asunut niillä seuduin ja hänkin kertoi saman tarinan.

Tietääkö joku onko tää juttu edes totta ja saatiinko syylliset kiinni vai painettiinko koko juttu villaisella?

Tiedoksi, että huomenaamusta alkaen (25.3.) tuosta blogistani löytyy pieni tarina eräästä K. Granrothista. Hän onnistui päästämään päiviltä kahdeksan ihmistä, joista puolet lapsia.

Tuosta Snappertunan tapauksesta en ole koskaan kuullut eikä se tarinana tunnu uskottavalta. Enempi tuollainen kiertävä juttu - jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.....

Juha