Sivu 1/2

"Hauskimmat" kännimokasi?

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 9:09 pm
Kirjoittaja Blues
Käytiin tänään pyörähtämässä paikallisilla TSR kemuilla ja Meripäivien huomista alkua odotellessa tuli matkalla mieleen joitakin aikanaan tapahtuneita humalaspäissään hulluna suoritettuja tekoja, joita ei selvä ihminen voi ymmärtää. :roll:
joskus vuonna keppi ja kivi, Kotkassa oli merikadettipäivät samaan aikaan meripäivien kanssa. Ystäväni kanssa saimme päähämme, että laivoissahan ne parhaat jatkot on, sekä parhaat tarjoilut. Pukeuduimme lähestulkoon "Kotkan Ruusuiksi" ja eikun menoksi. No, äkkiäkös sitä kaksi kaunista nuorta naista meripojista seuraa saa ja Miinalaiva Pohjanmaa kutsui. Hyvät olivat tarjoilut ja mukavia miehiä laiva täysi. Kun tuli "maksun" aika piti meidän, mukamas käydä ulkona ensin vähän virkistymässä. Eli tarkoitus oli tehdä "juoksu viinat". Kuinka ollakkaan laivan sisäänkäynti oli suljettu ja koko helvetin lankku poistettu. Siinä sitten tuhannen päissämme kipusimme ulos paatista sen kiinnitysköysiä pitkin.
hieman oli hame repaleinen ja sääret naarmuilla, kun laiturille päästiin :roll: seuraavana päivänä vahingossa, törmättiin muutamaan "maksutta" jääneeseen mieheen ja voin vannoa, että jos katse voisi tappaa, niin siellä maattaisiin. Sibeliuspuistossa.

Toinen kerta, mistä uskaltaa mainita on, yllätys, meripäivät. Olin jotenkin onnistunut telomaan jalkani ja liikuin kyynärsauvoilla, koipi reiteen asti kipsissä. Kuinka ollakkaan, juotu neste pyrki ulos ja koska yhtään bajamajaa ei ollut vapaana, päätin toteuttaa luonnonkutsua luonnonhelmassa. Ääliönä vain laskin alamäkeen ja suoraan kipsiin. Ja suoraan sinne sisälle. Oli hieman noloa maanantaina mennä vaihdattamaan kipsiä, joka oli kusesta märkä... :oops:

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 9:18 pm
Kirjoittaja Herkkis
:o No mulla oli hienoo meininkiä aikoinaan lukiossa kun käytiin luokan kaa kiertää Eurooppaa.

Huojuin puolalaisessa hotellissa huoneeni vessaan elämäni siihen astisesti "parhaimmassa" kunnossa ja kuseskelin sitten siinä pönttöön, sen viereen, matolle ja housuille(aamulla selvisi tämäkin). No kapusin sitten sänkyyn, jolloin huomasin että on taidettu housuillekkin kusta. No, siinä samassa huonekaverini ja pari typyä lennähtävät hotellihuoneeseemme ja alkavat hillumaan ympäriinsä. Alkoi tehdä mieli ja huutelin tytöille (jotka ei ollu niinkään pahassa kännissä) että tulkaa tänne sänkyyn ja antakaa vähän vaikka mulla ei seisokkaan ja housuunki oon kussu.

Ei sinä iltana herunu muuta paitsi nauruja, ja niitä riittää vielä tänäkin päivänä :roll:

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 9:25 pm
Kirjoittaja Blues
:lol:
mä olen kanssa oikea pissmaisteri. Joskus tuhannen vuotta sitten viikkarilla "unohdin" nostaa pöntönkannen ylös kun siihen istuin ja niin kusin housuilleni :oops:

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 10:05 pm
Kirjoittaja Kalessin
olen kerran useammassa promilleissa sammunut sänkyyni ja mies oli vielä hereillä. olin kääntynyt selälläni ja alkanut syljeskellä ihan pokkana ja suuttunut aivan julmetusti, kun oli kieltänyt. aamulla sitten taas hitusen nauratti....toinen on, että siinä suolan puutteessa söin paketillisen metvurstia ja oksensin ne sitten tietysti ja seuraavana aamuna huomattiin että ne oli virman viimeiset meetwurtsit ja tilanne oli, ettei ollut penniäkään rahaa, jotta ois ostanut uusia ja ne oli todella viimeiset meidän syömiset.

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 10:34 pm
Kirjoittaja Alice Oz
Kumpa muistaisin... :wink: :lol:

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 10:59 pm
Kirjoittaja sqeeze
Saittui intti aikoina. Olin juuri päässyt pikän metsäleirin jälkeen lomille ja vetänyt tietenkin karmeet kännit. No yöllä/varmaan oli jo aamu, heräsin osittain kun oli kusihätä ja painelin ovesta pihalle ja rupesin kuseskeleen oven pieleen kuten armeijassa oli tapana painella vaan teltasta ulos ja antaa mennä. Oli siinä varmaan naapurin mummoilla ja satunnaisilla ohikulkijoilla ihmettelemistä kun yksi kusee ovenpielessä keskellä talvea pelkät boxerit jalassa :lol: .

Käikki nää on muuten jotain kuseskelu tarinoita :cry:

Lähetetty: Pe Heinä 20, 2007 11:17 pm
Kirjoittaja Blues
Suurta kusetusta vain ;)
:lol:

Lähetetty: La Heinä 21, 2007 4:54 pm
Kirjoittaja Sami
Heilutellut puukkoa ja leikannut yhen lihavan pojan läskimakkaroita :D

Lähetetty: La Heinä 21, 2007 5:14 pm
Kirjoittaja Herkkis
OMFG ^ jouduix putkaan?

Lähetetty: La Heinä 21, 2007 7:03 pm
Kirjoittaja Mother_North
Tuota tuota..
Olin parikymppinen ja meillä oli yhden tutun pojan kanssa aina kisa tai veto baarissa siitä (tyhmää/yllytyshulluutta),että kumpi uskaltaa riisuva enemmän vaatteita väen keskellä :lol: Nooh miehän sitten lopuksi voitin sen kisan.. Rääpäsin itteni siihen kuosiin ,että päällä ei ollu ku rinulit ja alushousut :oops: :lol: 8) Eikä tässä vielä kaikki..Seuraavana viikonloppuna oltii samassa baarissa kavereiden kanssa tanssilattialla joraamassa,mä olin selvinpäin vielä ja tietty tää DJ oli nähny mun edellisen tempaukseni. Se pisti musaa paukkuun ja huusi: "kädet ylööööös" musan tahtiin ja sitten katto suoraan mua ja huusi "Housut alaaaaaaas ja palsta pintaaaaaa" sillo n nolotti voi luoja :lol: :lol:

*EDIT*
NY MUN KATU_USKOTTAVUUS KYL LASKI...OMG!!

Lähetetty: La Heinä 21, 2007 8:18 pm
Kirjoittaja Sami
Herkkis Lähetetty: La Hei 21, 2007 5:14 pm Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

OMFG ^ jouduix putkaan?
Lihava poika oli itse niin kännissä että halusi että leikkaan niin meikähän leikkas 8)

Lähetetty: Su Heinä 22, 2007 12:32 am
Kirjoittaja tulikukka
Kännimokailuja?? Voi taivas, mulleiitä on sattunut ja niistäkin kuulee tänäkin päivänä.

Mulle tulee aina raukea olo, kun alan tulla humalaan. Kädet ja jalat painaa ainakin tonnin. Sitten alkaa naurattaminen. Sille ei tule loppua ollenkaan. Kerran taksissa kuski sai hepulin kun pihalla aloin nauraa jollekin jutulle, ja nauru vaan yltyi koko ajan. Kaverini koetti rauhoitella mua nähtyään kuskin mulkosilmät taustapeilistä, ja kun minä näin ne, aloin nauramaan niin että henki meinasi loppua. Vesi valui silmistä ja kuski oli silmittömän raivon vallassa. Ravintolan pihalla mut tyrkättiin nopeaan ulos autosta muiden jäädessä maksamaan kyytiä. Kaverit nauroivat että olin ihan kuin silloin jatkuvasti radiossa soineen Jean-Pierre Kuselan Naurava kulkuri.

Kerran huppelissa raflassa kävin tyhjentämässä itseäni. Koetin hienosti kusta pyttyyn ja pyyhkiä kuten on opetettu. Paperi hajosi käsiini jotenkin ja ihmettelin minne loppu siitä hävisi. No, housut ylös vaan ja menoksi.
Kaverini istui pitkin käytävän päässä ja katseli mua. Minähän tein näyttävän takaisin tulos pöytään liihottelemalla pitkin käytävää. Porukka alkoi nauramaan. Kun pääsin pöytään, joku sanoi vedet silmissä nauraen, että sulla on muuten vessapaperin pää housuissa ja toinen pää vessan seinässä. Koko saakelin 5m käytävä oli oli vessapaperissa. :oops: Sitten vaan nenä pystyyn arvokkaasti ja takaisin vessaan paperia keräten :D

Yksi kerta oli hiukan hämärä. Olin aika huppelissa (kuinkas muutenkaan) koska olimme riidelleet miesystäväni kanssa. Menin kaverin kanssa raflaan. Join kuin sieni. Jossain välissä muisti on kadonnut kokonaan. Tänä päivänä en tiedä, mitä on tapahtunut. Kukkarossa oli aamulla jäljellä 20penniä, vaikka lähtiessä oli ollut 300mk.
Housuni olivat aivan harmaassa savessa sisäpuolelta, ulkopuolelta eivät yhtään.
Uudet kengät (vielä siskolta lainatut) puhkikuluneet.
Olin mennyt miesystäväni kerrostalolle, joka on 3km:n päässä raflasta. Sieltä naapurin rouva löysi minut, kun koetin sormella availla ulko-ovea. Hän vei minut sisälle miesystäväni oven taa ja soitti ovikelloa.

No, pääsin sisälle. Miesystäväni ihmetteli, missä on silmälasini. Ne olivat keskellä pihaa ja vieressä lippikseni, joka oli täynnä oksennusta, samoin kuin oikea olkapääni, mutta puseron rinnuksella sitä ei ollut yhtään :oops:

Ja onhan noita lisääkin, kaikkea ei vain viitsi muistella...

Lähetetty: Su Heinä 22, 2007 2:36 am
Kirjoittaja Bombay
http://www.youtube.com/watch?v=rdJieF0_DsM

En ite kyl ole tossa mutta hyvin vetää silti :D

Lähetetty: Su Heinä 22, 2007 1:17 pm
Kirjoittaja Herkkis
:wink: totta oli papalla liikkeet hallussa

Lähetetty: Ma Heinä 23, 2007 11:18 am
Kirjoittaja Kylli
M I N Ä juon sivistyneesti ja harvoin, vähän kerrallaan ja arvokkaasti. Noissa tilanteissa olemukseni huokuu karismaa ja säkenöi älyä. M I N K Ä Ä N L A I S T A järjestyshäiriötä en ole eläissäni aiheuttanut, poislukien siis. lasiovien hajoamiset, putkareissun, pokelta saadut "palautteet", kuseskelut ja oksennukset, taksista karkaamiset, paidatta tanssimiset korokkeella tai kanssaihmisten häirintä fiksuilla jutuilla noin yleensä...