Pikkukaupungin murhia
Lähetetty: La Heinä 21, 2007 7:46 pm
Asun todella pienellä paikkakunnnalla, asukkaita alle 20000. Mutta kyllä tänne noit henkirikoksii on silti kertyny. Aletaan muistelot näin lauantai-illan kunniaks.
Ihan ekana tulee mieleen ku vuonna 1984 (vuos jääny mieleen ainoon kaukomatkani ansiosta) äiti tappo vastasyntyneen vauvansa. Oli synnyttäny kotona kylpärissä ja sitte (muistaakseni) tukehdutti lapsensa. Kääri sitten pyyhkeenseen ja lapsen isä (tai äidin miesystävä) vei pienen vainajan taloyhtiön roskikseen. Joku oli bongannu verisen pyyhkeen ja uteliaana oli kattono mitä se sisältää. Rikos selvisi sitten nopeasti. Tuomiota tuli jokunen vuos vankeutta mistä tietenki selvis ensikertalaisena puolella.
Toinen juttu on tuoreenpi, vuotta en muista enkä tapahtumien kulkua tarkalleen. Eräs Norjalainen mies tuli kyläilemään exsänsä luo ja tappo tämän. Nainen asu pienessä yksiössä missä tää mies tunki vainajan johonki yläkaappiin. En muista kuka teki naisesta katoamisilmotuksen mutta kun paikkakunnan serlokit kävivät asunnolla he eivät löytäneet vainajaa vaikka sanojensa mukaan paikat tutkittiin. Vasta KPR: pojat löysi ruumiin.
Kauaa ei tässäkään menny ku saatiin syyllinen kiinni. Hän oli tosin jo ehtiny takas Norjaan ja (muistaakseni) oli siel psykiatriseshoidos tai ainaski sen tarpees. Tän miehen kuullusteluist ei tahtonu tulla mitään ku oli niin sekasin. Tuomio tuli aikanaan ja se lusittiin Norjas vai joutuko se ny hoitoon, en muist.
Kolmas on ku oli ryyppyremmi juhlimas jonku asunossa ja huumeet oli vahvasti siin mukan kans. Joku näistä oli tappanu yhden porukkaan kuuluvan ja kun vähän selvittiin niin porukan kolme sopis jutun, et syy vieritetään "Manon" päälle. Kukaan ei varmasti tiedä kuka oli henkirikoksen takana niin pölyssä koko sakki oli. Mutta kolmen sana yhtä vastaan ja ruumis riitti. Linnaa tuli kymmenkunta vuotta. Tänään näin tän Manon, tuli viinakaupasta ja siitähän se idea sitte lähti tän triidin alottamiseen.
Neljäs on sitte outo juttu einkä todellakaan (eikä kukaan muukaan) tiedä onko tässä tapauksessa mitään murhaa ikinä tapahtunutkaan. Oli eräs avopari. Naisella oli poika jostain edellisestä liitosta joka oli aika hanttapuli. Kävi vaan sillointällöin äidiltään rahaa ruinaamassa. Niin oli käyny nytki vaan äidin avo ei päästäny sisään, anto jonku kympin ja lähetti mäkeen. Jutu lähti aukeemaan ku tää mies (sen naisen avo) ei tullu muutamaan päivään töihin ja eikä myöskään ilmottanu mitään syytä poissaoloon vaikka oli todella tunnollinen työntekijä.
Joku oli sitte lähteny kattoo ja oli ihmetelly tilannetta hetken. Sitte oli pyytäny virkavallan paikalle ja he olivat löytäneet pitkällisessä mätänemistilassa olevan naisen ruumiin lattialta. Mies oli vessassa puolestaan tehny jeesuksen jojon. Naisesta ei pystytty enää varmuudella sanomaan kuolinsyytä mutta vahva epäilys on, et tää mies tappo hänet.
Tässähän näitä, loput joskus toiste...