Sivu 1/1
Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ke Touko 12, 2010 6:10 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
31-vuotias Marko Petri Untamo Tarkkonen murhasi raa'asti 27-vuotiaan entisen naisystävänsä Olga Nurmiahon Helsingin Vuosaaressa Pohjanvedenportti 2:ssa sijaitsevassa asunnossa perjantaina 27. elokuuta 2004. Tarkkonen surmasi Nurmiahon kuristamalla ja iskemällä tätä kymmeniä kertoja linkkuveitsellä ja keittiöveitsellä. Tarkkonen myös sitoi uhrin kädet kissan talutusnuoralla ja jalat pakkausteipillä.
Tarkkonen pakeni paikalta ja hänet saatiin kiinni Helsingin Kontulassa keskiviikkona 1. syyskuuta kello 16.10. Tarkkosen nimi ja kuva oli annettu julkisuuteen, koska häntä pidettiin vaarallisena.
Tarkkonen ei osannut antaa mitään järkevää selitystä murhalle. Hän kertoi ryypänneensä kuukauden verran ja sitten "jollakin tavalla pimeni".
Helsingin käräjäoikeus katsoi teon olleen suunnitelmallinen, päättäväinen ja kylmäverinen. Tapahtumat kestivät useita tunteja, joten Tarkkosella oli aikaa harkita tekoa. Niinpä Tarkkonen sai elinkautisen vankeusrangaistuksen torstaina 23. kesäkuuta 2005. Uhrin vanhemmille ja sisaruksille hänet määrättiin maksamaan 32 000 euroa kärsimyksistä ja korvaamaan hautauskulut.
Olga Nurmiahon murhaa tutkiessa poliisille selvisi, että Marko Tarkkonen oli vuoden 2003 lopulla ja vuoden 2004 aikana ryöstänyt 21 ikänaista Helsingin Haagassa, Munkkivuoressa, Malminkartanossa ja Lauttasaaressa. Tarkkonen oli seurannut 70-80-vuotiaita yksin liikkuneita uhreja kotiovelle asti ja käynyt kimppuun rappukäytävässä. Hän tönäisi uhrit lattialle ja riuhtaisi tai katkaisi teräaseella laukun hihnan poikki. Ainakin yhtä naista Tarkkonen löi kasvoihin. Vakavimmin loukkaantunut nainen sai murtuneeseen jalkaansa proteesin. Monet naisista olivat huonokuntoisia ja liikkuivat rollaattorilla.
Helsingin käräjäoikeus katsoi tiistaina 5. syyskuuta 2006 Tarkkosen syylliseksi, mutta päätti sisällyttää uuden rangaistuksen elinkautiseen. Korvauksia mies määrättiin maksamaan yhteensä reilut 20 000 euroa. Tarkkonen myönsi oikeudessa ryöstösyytteet ja korvausvaatimukset pääosin oikeiksi.
Lähteet:
HS arkisto
Ilta-Sanomat 27.6.2005, Olgan surmaajalle elinkautinen
Ilta-Sanomat 6.9.2006, Elinkautisvanki ryösti ja kolkkasi vanhuksia - Ei rangaistusta!
Siinä on sitten Marko Tarkkosella aikaa miettiä tekojansa (vielä ainakin 6-8 vuotta). Onko jollakulla lisätietoa tapauksesta? Tämä oli aikanaan paljon esillä julkisuudessa.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ke Touko 12, 2010 8:15 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Aizerbaidzan kirjoitti: Olga Nurmiahon murhaa tutkiessa poliisille selvisi, että Marko Tarkkonen oli vuoden 2003 lopulla ja vuoden 2004 aikana ryöstänyt 21 ikänaista Helsingin Haagassa, Munkkivuoressa, Malminkartanossa ja Lauttasaaressa. Tarkkonen oli seurannut 70-80-vuotiaita yksin liikkuneita uhreja kotiovelle asti ja käynyt kimppuun rappukäytävässä. Hän tönäisi uhrit lattialle ja riuhtaisi tai katkaisi teräaseella laukun hihnan poikki. Ainakin yhtä naista Tarkkonen löi kasvoihin. Vakavimmin loukkaantunut nainen sai murtuneeseen jalkaansa proteesin. Monet naisista olivat huonokuntoisia ja liikkuivat rollaattorilla.
Miksiköhän poliisi ei saanut pysäytettyä tuota tekijää? Aika pitkän sarjan oli ehtinyt tehdä noita mummojen ryöstöjä. Saattaisi olla Olgakin hengissä jos olisi ajoissa napattu kiinni .
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: To Touko 13, 2010 2:49 pm
Kirjoittaja Jarno-T
jaw kirjoitti:luulen, että tekijä ei paljon mietiskele tekojaan. eikös tämä kuollut kylmäkosken vankilassa ?
Mihin?
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ti Touko 18, 2010 1:47 pm
Kirjoittaja matlockb
jaw kirjoitti:luulen, että tekijä ei paljon mietiskele tekojaan. eikös tämä kuollut kylmäkosken vankilassa ?
Jos on kuollut niin täytyy sanoa että eipä siinä hyvä hävinnyt (vanha kulunut mutta osuva sananlasku). Eli ei suurta vahinkoa/menetystä yhteiskunnallemme tullut kun tuollainen verorahoilla elellyt mummojen hakkaaja raukka ja murhamies kuolee eipähän lusi veronmaksajien rahoilla enää, vetäsivät kaikki vastaavat vaan itsensä hirteen (tarkoitan juuri sellaisia raukkoja jotka pahoinpitelee mummoja/raiskaa lapsia ja murhaa noinkin julmasti). Tässä suora mielipiteeni kaunistelematta.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Su Syys 19, 2010 11:17 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Jarno-T kirjoitti:jaw kirjoitti:luulen, että tekijä ei paljon mietiskele tekojaan. eikös tämä kuollut kylmäkosken vankilassa ?
Mihin?
Nyt tuli virallinen vahvistus asiaan. Alla tiivistelmät kahdesta uutisesta. Nimiä uutisissa ei käytetty mutta lehden antamilla tiedoilla nimet pystyi hakemaan.
Ilta-Sanomat lauantaina 24.2.2007:
Marko Tarkkonen kuoli henkirikoksen uhrina Jokelan vankilassa "pelkääjien" osastolla torstaina 8.2.2007. Hänet surmasi kuristamalla sellitoverina ollut 28-vuotias elinkautisvanki
Juha Pekka Kalevi Lehtinen.
Lehtinen oli lokakuussa 2000 surmannut sysmäläisen maanviljelijän ja heittänyt tämän ruumiin Tainionvirtaan Hartolassa. Myöhemmin yöllä hän murtautui Pertunmaan apteekkiin ja vei huumaavia lääkkeitä. Hän jäi päihtyneenä poliisin haaviin murron yhteydessä.
Tarkkonen surmattiin yöllä. Sellin ovet oli jo laitettu lukkoon, kun kuristaja huusi vartijaa apuun ja kertoi Tarkkosen saaneen sairauskohtauksen. Ulkoisia väkivallan merkkejä ei ollut mutta ruumiinavaus osoitti henkirikoksen tapahtuneen. Jokelan vankilan apulaisjohtaja
Jarmo Salmisen mukaan ei ollut tiedossa, että vangit eivät olisi tulleet toimeen keskenään.
Ilta-Sanomat keskiviikkona 19.12.2007:
Surmaajalle luettiin Tuusulan käräjäoikeudessa syyte taposta. Syyttäjän mukaan elinkautisvankien välit olivat kiristyneet ahtaassa sellissä ja erimielisyyksiä tuli pienistäkin asioista.
- Uhri oli syrjäänvetäytyvä eikä puhunut paljon mitään. Siinä alkoi sitten naama ärsyttää ja epäiltyä harmitti, kun toinen ei käynyt pesulla eikä keittänyt kahvia, syyttäjä sanoi oikeudessa.
Tapon tunnustanut ek-vanki passitettiin mielentilatutkimukseen.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ma Syys 20, 2010 10:10 am
Kirjoittaja MissHolmes
Mhhhh...
Monasti ollaan pohdittu murhamiesten vapautumisia liian lyhyiltä tuomioiltaan ja vielä ilman minkäänlaista vaarallisuuskartoitusta.
Tässäkö meillä on ratkaisu? Liian pienet kahden hengen sellit ja hienhajusta angsteja saavat Juha-Pekka -Kalevit?
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ma Helmi 21, 2011 2:44 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Löytyi Marko Tarkkosen surmaajan oikeudenkäynnin päätöskin.
Ilta-Sanomat lauantaina 14.6.2008:
Sellitoverinsa Jokelan vankilassa surmannut 29-vuotias sysmäläismies oli tekohetkellä syyntakeeton. Tuusulan käräjäoikeus totesi miehen syyllistyneen tappoon.
-----------------------------------------------------------------------------------
Ko. digilehti on IS:n sivuilla maksullinen, joten tuon enempää en saanut ilmaiseksi irti.
Tehtiinköhän Juha Lehtiselle mielentilatutkimusta maanviljelijän murhan jälkeen? Eikö jo silloin ollut nähtävissä mitään merkkejä mielenterveyden reistailusta? Seitsemän vuotta vankilassa sekoitti sitten nupin lopullisesti ja sen sai sellitoveri tuta.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ma Helmi 21, 2011 4:08 pm
Kirjoittaja matlockb
Vai näin se päättyikin Tarkkosen maallinen vaellus, luulin aluksi että oman käden kautta mutta olin väärässä, mies sai sitä mitä tilasi ja tarvitsi. Jos ei olisi Nurmiahoa surmannut niin ei olisi joutunut vankilaan eikä näin ollen sellikaverin surmaamaksi.
Onko tästä Tarkkosen henkirikoksesta omaa ketjua? Jos ei ole niin ehkä sellaisen voisi perustaa..
Joutuiko tämä Tarkkosen surmaaja sitten toisen henkirikoksensa jälkeen vankilasta Niuvaan.. tietääkö kukaan?
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 7:06 pm
Kirjoittaja CPO
Tämä kyseinen Tarkkonen oli rikollisten aatelia jo nuoruudessaan. Otti tavakseen vasikoida kaverit ja sitten istua "rotalla" omansa pois. Muistan herran olleen yksinkertainen, yksinkertaisten rikosten ystävä.
Levätköön nyt ikuisesti "rotalla" rauhassa.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: La Helmi 26, 2011 11:46 am
Kirjoittaja DollariExpress
matlockb kirjoitti: Jos ei olisi Nurmiahoa surmannut niin ei olisi joutunut vankilaan eikä näin ollen sellikaverin surmaamaksi.?
huoh
jos et syntyisi,et joutuisi kuolemaan
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Su Helmi 27, 2011 4:19 pm
Kirjoittaja matlockb
DollariExpress kirjoitti:matlockb kirjoitti: Jos ei olisi Nurmiahoa surmannut niin ei olisi joutunut vankilaan eikä näin ollen sellikaverin surmaamaksi.?
huoh
jos et syntyisi,et joutuisi kuolemaan
Pahoittelut OT-viestistä etukäteen, mutta pakko sanoa tähän Dollarin viestiin että mikään ei ole niin varmaa tässä elämässä kuin se, että kun olet syntynyt niin tulet kuolemaan, ennemmin tai myöhemmin, me kaikki!
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkonen
Lähetetty: Ke Maalis 16, 2011 1:57 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Eipähän tästä juurikaan uutisoitu, mutta on sellainen luulo ja oletus, että mt:ssä todettiin täysillä käyväksi ja siirtyi jatkamaan ek:nsa suorittamista. Tuomiotaan en tiedä, mutta aikas lailla ihan sama mitä ne ek:n päälle laittavat. Muutamalla vuodella saattaa vapautuminen lykkääntyä ja tuskin menee ensimmäinen armonanomus läpi.
Mutta voi olla, että sai sai siirron Niuvaan tms.
Ohessa Lehtisen aikaisemmasta henkirötöksestä
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=4775
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkone
Lähetetty: Ke Huhti 20, 2016 2:14 pm
Kirjoittaja Muppe
Doctor Lecter kirjoitti:Eipähän tästä juurikaan uutisoitu, mutta on sellainen luulo ja oletus, että mt:ssä todettiin täysillä käyväksi ja siirtyi jatkamaan ek:nsa suorittamista. Tuomiotaan en tiedä, mutta aikas lailla ihan sama mitä ne ek:n päälle laittavat. Muutamalla vuodella saattaa vapautuminen lykkääntyä ja tuskin menee ensimmäinen armonanomus läpi.
Mutta voi olla, että sai sai siirron Niuvaan tms.
Ohessa Lehtisen aikaisemmasta henkirötöksestä
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=4775
Meinaatko tosiaan,että jos tapat linnassa jonku ja oot MT:ssa syyntakeeton niin jatkat tuomion suorittamista kivitalossa? Et todellakaan,sillon mennään pää edellä ja jalat ilmassa mielisairaalaan.
Ykskään joka todetaan mielentilassa syyntakeettomaksi ei mene vankilaan sen jälkeen istumaan.
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkone
Lähetetty: Ke Huhti 20, 2016 3:05 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Muppe kirjoitti:Doctor Lecter kirjoitti:Eipähän tästä juurikaan uutisoitu, mutta on sellainen luulo ja oletus, että mt:ssä todettiin täysillä käyväksi ja siirtyi jatkamaan ek:nsa suorittamista. Tuomiotaan en tiedä, mutta aikas lailla ihan sama mitä ne ek:n päälle laittavat. Muutamalla vuodella saattaa vapautuminen lykkääntyä ja tuskin menee ensimmäinen armonanomus läpi.
Mutta voi olla, että sai sai siirron Niuvaan tms.
Ohessa Lehtisen aikaisemmasta henkirötöksestä
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=4775
Meinaatko tosiaan,että jos tapat linnassa jonku ja oot MT:ssa syyntakeeton niin jatkat tuomion suorittamista kivitalossa? Et todellakaan,sillon mennään pää edellä ja jalat ilmassa mielisairaalaan.
Ykskään joka todetaan mielentilassa syyntakeettomaksi ei mene vankilaan sen jälkeen istumaan.
Kyllä vain voi mennä takaisin vankilaan, jos tohtori sedät ja tädit toteaa teon jälkeen lähivuosina parantuneen.
Tarkkisen tappohan EI kumonnut Lehtisen toisesta henkirikoksesta saamaa elinkautista jossa oli täydessä ymmärryksessä.
Ei pidä unohtaa sitä miksi Lehtinen oli kopissa.
Lehtinen oli Tarkkisen tapon aikaan syyntakeeton, ei maanviljelijän murhan aikaan, joten tuomion istuminen keskeytyi, ei loppunut.
Jossakin vuoden 2012-2013 kieppeillä jos on päässyt tervehtymään niin silloin ei välttämättä ole tarvinnut mennä kivitaloon rippeitä istumaan, aikaisemmin jos on tervehtynyt niin lentänyt talolle takaisin niskaperse otteella.
Jos Lehtinen on yhtään älyissään niin sehän on leikkinyt hullua muutaman vuoden ja "parantunut" sitten. Jos ja kun Lehtinen seuraavan kerran tappaa niin silloin on hullun paperit automaattisesti valmiina, sen kuin kirjauttaa mielarissa ne.
Tarkkisen liskoilun ymmärrän hyvin, on saattanut kokeilla kongilla, mutta jutut on tullut siellä esille Tarkkisen teoista ja silloin on syytä poistua liskolle. Jossakin luin kuinka kongilla saa olla kuka vaan eikä tule mitään häiriötä muilta vangeilta. Se on täyttä paskaa, jutut eivät tule aina pamppujen tietoon, mutta kyllä siellä sattuu ja tapahtuu tietynlaisille rikollisille kaiken näköistä puppelia. Sen takia on liskot perustettu.
Lehtisestä olisi kiva tietää lisää, miksi lahosi liskolla? Jotakin vaikeuksia ollut kongilla, koska ei murhaaja helpolla liskolle lähde?
Re: Olga Nurmiahon murha Vuosaaressa - tekijä Marko Tarkkone
Lähetetty: Ke Tammi 22, 2020 1:00 pm
Kirjoittaja Jalmari1
Muppe kirjoitti: Ke Huhti 20, 2016 2:14 pm
Ykskään joka todetaan mielentilassa syyntakeettomaksi ei mene vankilaan sen jälkeen istumaan.
Jarmo Siltala, Turun lapiosurmaaja, meni. Käräjäoikeus kumosi mielentilatutkimuksen ja hovi vahvisti.