AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Tulipa muuten mieleen, että tämän keskustelun otsikko vuodelta 2010 on jo lähtökohdiltaan väärä, koska AA:ta ei kuulusteltu sairaalassa.
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Mitähän varten ne poliisit sinne sitten menivät. Moikkamaan tuttua vai?
- Pieni liekki
- Frank Columbo
- Viestit: 9245
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Ei tässä voi kuin toivoa, että olemassa oleva todisteaineisto on asianmukaisesti dokumentoitu ja taltioitu. Voisi joku toimittaja jossain vaiheessa kysellä uusimmalta tutkinnanjohtajalta, mitä Ulvilan murhan esineistölle yms. todisteaineistolle kuuluu. Miten pitkään esimerkiksi oikeussalissa tehdyt nauhoitukset säilytetään ja mikä taho vastaa niiden säilytyksestä?
Hyvä, että esitit edellä olevan kysymyksen, sillä ehkä myös jollekulle muulle on asia epäselvä. Käsitykseni mukaan raaka totuus on, että kaikki muut tutkintalinjat Aueria lukuun ottamatta suljettiin syksyllä 2008 eikä mitään niistä ole avattu tutkinnalle sen jälkeen. Tutkintalinjoja ei avattu edes sen jälkeen, kun paljastui vuonna 2013, että halon tuntematon DNA kuului KRP:n rikoslaboratorion tutkijalle. Koskaan ei ole myöskään kerrottu, miksi kyseisen tutkijan DNA-näyte ei ollut eliminaatiorekisterissä jo siinä vaiheessa, kun näytteitä halosta analysoitiin.
Haluaisin tietää, miten poliisissa suu pannaan, jos jonain päivänä paljastuu, että Ulvilan murhaaja asuikin sen tutkijan naapurustossa, joka suoritti pääasiallisesti eri tutkintalinjojen sulkemiset ja osoitti sormellaan Aueriin. Oliko tutkija jäävi jo sen perusteella, että myös Auerin perhe asui samassa naapurustossa?
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
No ihan oli alustavasti puhutus lasaretissa, ei virallinen kuulustelu.
Ja varmasti lääkkeissä, koska puukko keuhkoon. Silti Anneli on ollut aina yhtä rauhallinen ja saattanut itsensä tarpeettomasti esille medioissa.
Miksi kristityt kantavat kaulassaan Jeesuksen julmaa murhavälinettä, jos minäkään en kanna puukkoa?
Ehkä pitäis.
Ehkä pitäis.
- Pieni liekki
- Frank Columbo
- Viestit: 9245
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Onko se sinusta jotenkin huono piirre ihmisessä, jos tämä on perusluonteeltaan rauhallinen? Voisitko laittaa muutaman esimerkin, millä tavoin Anneli on saattanut itsensä tarpeettomasti esille medioissa? Olisiko sinun mielestä Annelin kuulunut olla hiljaa niistä vääryyksistä, joita häneen on kohdistettu?
Sairaalapuhuttelussa Anneli on vastannut poliisin hänelle esittämiin kysymyksiin. Tuskin hän olisi edes voinut kieltää puhuttelun taltioimista videolle.
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Ei ole huono, vain erikoinen. Esim Apu lehden haastattelussa kertoi näistä seksirikos epäilyistä. Jo ennen kuin meni oikeuteen. Ja Pori Areenalla, tai ehkä Muistan väärin, niillä kesäpäivillä. Olen vain eri mieltä siitä, miten hän on tullut julkisuuteen. Toki toimittajat houkuttelevat. Ja syy miksi pidän outona, onkin juuri 4 lasta ja heidän yksityiselämä.
Itse en olisi noin tyyni missään nimessä, tai antaisi yhtään mitään haastatteluita. Myös siinä dokumentissa (Pekka Lehto muist tekijä) rikottiin törkeästi lasten oikeutta nimettömyyteen. Se ei ehkäpä ollut Annelin syytä, mutta järkytyin silti.
Ja koen oikeudekseni arvostella tätä tapausta, Pieni Liekki on ilmeisesti ottanut kannan, jota ei voisi millään todisteilla horjuttaa?
Itse en olisi noin tyyni missään nimessä, tai antaisi yhtään mitään haastatteluita. Myös siinä dokumentissa (Pekka Lehto muist tekijä) rikottiin törkeästi lasten oikeutta nimettömyyteen. Se ei ehkäpä ollut Annelin syytä, mutta järkytyin silti.
Ja koen oikeudekseni arvostella tätä tapausta, Pieni Liekki on ilmeisesti ottanut kannan, jota ei voisi millään todisteilla horjuttaa?
Miksi kristityt kantavat kaulassaan Jeesuksen julmaa murhavälinettä, jos minäkään en kanna puukkoa?
Ehkä pitäis.
Ehkä pitäis.
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Psykologin mukaan AA:n käytös oli kuin lavastetusta tilanteesta. Suunnitelmatkin oli jo sairaalapedillä valmiina. Laukut oli pakattu ja muutto muualle oli suunniteltu. Tarvittiin vain saada Jukka pois tieltä.
"Psykologi Pirkko Lahti hämmästelee lausunnossaan Anneli Auerin käyttäytymistä. Lahti analysoi Auerin käyttäytymistä muun muassa hätäkeskusnauhoitteen ja sairaalassa henkirikoksen jälkeen tehdyn videoinnin perusteella. Lahti arvioi lausunnossaan, että Auer toimii kuin lavastetussa tilanteessa. - Tulee mieleen melkein kuin katsoisi tv-näytelmää."
"Lahti kiinnittää myös huomiota siihen, että Auer tiesi heti tunkeutujan tultua, että rikoksen kohteena olisi puoliso ja että Auerilla ei ollut tarvetta viedä lapsia turvaan. Lisäksi Lahti nostaa esiin sen, että Auerilla tuntui olevan valmiina suunnitelmia, kuinka elämä jatkuu."

Niin. Kyllähän siinä sairaalavideolla ikävästi näyttää tulevsn ilmi kuinka se pikkuinen pari senttiä syvä rintavamma tuli. Oikealla kädellään havainnollisesti näyttää. Ja Turkuunko se piti muuttaa ja unohtaa sitten koko juttu! Hittovie alle vuorokauden sisällä ”rakkaan” puolison raa’asta murhasta.
- Pieni liekki
- Frank Columbo
- Viestit: 9245
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Voisin, Bou, antaa sinulle lukusuosituksen kirjasta "Koulumustelmat - Kiusaaminen on väkivaltaa". Kyseisen kirjan ovat kirjoittaneet Alviina Alametsä ja Linda-Maria Roine, jotka ovat kokeneet aikoinaan kouluväkivaltaa ja joiden kertomuksista saa kosketuksen siihen, kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia kouluväkivallalla on yksittäisten ihmisten elämään. Väkivalta myös ruokkii väkivaltaa, ja on hyvä, että Suomessa aktiivisesti mietitään keinoja, joilla väkivaltaa suitsitaan ja vihalle mietitään kanavia purkautua rakentavasti toisia vahingoittamatta.Bou kirjoitti: ↑Ke Marras 09, 2022 8:01 pm Niin. Kyllähän siinä sairaalavideolla ikävästi näyttää tulevsn ilmi kuinka se pikkuinen pari senttiä syvä rintavamma tuli. Oikealla kädellään havainnollisesti näyttää. Ja Turkuunko se piti muuttaa ja unohtaa sitten koko juttu! Hittovie alle vuorokauden sisällä ”rakkaan” puolison raa’asta murhasta.
Jokainen voi omalta osaltaan miettiä, tulkitseeko oikein sitä kehonkieltä, mikä on aikoinaan välittynyt nettiin levinneeltä puheena olevalta sairaalavideolta. Miten sitä suhtautuisi ja käyttäytyisi, jos olisi puukotuksen uhrina sairaalavuoteella makaamassa ja mielessä pyörisi monta asiaa vailla vastauksia? Tuskin Anneli on sairaalavuoteella osannut aavistaa, että vuosia myöhemmin häntä syytettäisiin miehensä murhasta ja poliisin kuvaamaa sairaalavideota murhayrityksen uhriksi joutuneesta perheenäidistä käytettäisiin tätä itseään vastaan.
-
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 464
- Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Linda Maria Roine.Pieni liekki se uskoo mitä on kirjoitettu.Tämä räppäri,kertoo satuja niin kauan, kun joku niitä jaksaa lukea.Vai oletko kenties todella selvillä tämänkin naisen elämästä.Kuten tunnut olevan AA; kin
-
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 93
- Liittynyt: Ma Huhti 19, 2021 10:28 am
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
PiLi voisi avata oman kiusaamis- tai vainoamispalstansa. Hän on fiksoitunut ajattelemaan, että kaikki jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan syyllistyvät kiusaamiseen tai vainoamiseen, joko häntä tai aiheena olevaa henkilöä kohtaan. Tämä voi toki johtua monista asioista, puutteellinen lääkitys tai terapia esimerkiksi. On kuitenkin melko erikoista, että ihminen joka mainostaa olevansa akateemisesti koulutettu, suhtautuu asioihin keskustelupalstalla tällaisella infantiililla tavalla. Tosin kun hän harhaisesti uhkailee ihmisiä täällä palstalla oikeudenkäynneillä ja syyllistää kaikin tavoin, alkaa ihmettelemään mikä tämän sairaalloisen käyttäytymisen takana on. Kuka tällaisen todella kierotuneen käyttäytymisen takana on?Pieni liekki kirjoitti: ↑Ke Marras 09, 2022 8:52 pmVoisin, Bou, antaa sinulle lukusuosituksen kirjasta "Koulumustelmat - Kiusaaminen on väkivaltaa". Kyseisen kirjan ovat kirjoittaneet Alviina Alametsä ja Linda-Maria Roine, jotka ovat kokeneet aikoinaan kouluväkivaltaa ja joiden kertomuksista saa kosketuksen siihen, kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia kouluväkivallalla on yksittäisten ihmisten elämään. Väkivalta myös ruokkii väkivaltaa, ja on hyvä, että Suomessa aktiivisesti mietitään keinoja, joilla väkivaltaa suitsitaan ja vihalle mietitään kanavia purkautua rakentavasti toisia vahingoittamatta.Bou kirjoitti: ↑Ke Marras 09, 2022 8:01 pm Niin. Kyllähän siinä sairaalavideolla ikävästi näyttää tulevsn ilmi kuinka se pikkuinen pari senttiä syvä rintavamma tuli. Oikealla kädellään havainnollisesti näyttää. Ja Turkuunko se piti muuttaa ja unohtaa sitten koko juttu! Hittovie alle vuorokauden sisällä ”rakkaan” puolison raa’asta murhasta.
Jokainen voi omalta osaltaan miettiä, tulkitseeko oikein sitä kehonkieltä, mikä on aikoinaan välittynyt nettiin levinneeltä puheena olevalta sairaalavideolta. Miten sitä suhtautuisi ja käyttäytyisi, jos olisi puukotuksen uhrina sairaalavuoteella makaamassa ja mielessä pyörisi monta asiaa vailla vastauksia? Tuskin Anneli on sairaalavuoteella osannut aavistaa, että vuosia myöhemmin häntä syytettäisiin miehensä murhasta ja poliisin kuvaamaa sairaalavideota murhayrityksen uhriksi joutuneesta perheenäidistä käytettäisiin tätä itseään vastaan.
MInulla on selkeä käsitys asiasta ja olen melko varma, että on monella muullakin. Totuus tulee kyllä ilmi, eikä minun tarvitse edes uhkailla ketään tekaistuilla tai harhaisilla syytöksillä, joista juridiikka ja akateemisuus on yhtä kaukana kuin totuus hänen saduistaan.
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Jos nyt palataan takaisin aiheeseen, niin edelleen tämän keskustelun otsikko on pielessä, koska AA:ta ei ole kuulusteltu sairaalassa heti tuoreeltaan. Kyseessä ei ole voinut olla muuta, kuin epävirallinen puhutus, koska uhri oli edelleen sairaalahoidossa ja lisäksi vahvan lääkityksen alaisena.
Ja "asiantuntijat" ml. Pirkko Lahti ovat sitten antaneet arvioita tästä tallenteesta, jonka ottamisesta ei kuultavalla välttämättä edes ollut käsitystä, saati kristallipalloa käytössään että sitä tultaisiin ruotimaan julkisesti ja käyttämään häntä vastaan, "liiallisen" rauhallisuuden vuoksi. Nyt Pirkko Lahti sitten on puhunut julkisuudessa oman aviomiehensä kuolemasta. Jostain syystä minulla ei riitä sympatioita tätä "asiantuntijaa" kohtaan, ennen kuin on julkisesti pyytänyt anteeksi omia pahantekojaan, koska on ollut yhtenä osallisena tässä oikeusmurhassa.
Ja "asiantuntijat" ml. Pirkko Lahti ovat sitten antaneet arvioita tästä tallenteesta, jonka ottamisesta ei kuultavalla välttämättä edes ollut käsitystä, saati kristallipalloa käytössään että sitä tultaisiin ruotimaan julkisesti ja käyttämään häntä vastaan, "liiallisen" rauhallisuuden vuoksi. Nyt Pirkko Lahti sitten on puhunut julkisuudessa oman aviomiehensä kuolemasta. Jostain syystä minulla ei riitä sympatioita tätä "asiantuntijaa" kohtaan, ennen kuin on julkisesti pyytänyt anteeksi omia pahantekojaan, koska on ollut yhtenä osallisena tässä oikeusmurhassa.
-
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 464
- Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Olkoon otsikko mikä hyvänsä.Kyllä viranomainen menee aina mahdollisimman pian suorittamaan puhutuksen.Yksistään siltikin varalta,jos sattuu asiakas kuukahtanaan.Mutta täällähän täytyy olla kaikki niin virrallista
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Kyllä, ja hyvä onkin että saadaan tuoreeltaan tietoja. Kyseessä ei kuitenkaan voi missään nimessä olla kuulustelu -> https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110805#L7sikapäivät2020 kirjoitti: ↑To Marras 10, 2022 2:03 pm Olkoon otsikko mikä hyvänsä.Kyllä viranomainen menee aina mahdollisimman pian suorittamaan puhutuksen.Yksistään siltikin varalta,jos sattuu asiakas kuukahtanaan.Mutta täällähän täytyy olla kaikki niin virrallista
Re: AA:n ensimmäiset kuulustelut sairaalassa
Oikeuspsykologi Julia Korkmanin tuore kirja "Muistin varassa" käsittelee muistin epäluotettavuutta ja ongelmia. Tutkimusten mukaan ihmisen ulkoisesta olemuksesta, puhetavasta tai vastaavasta ei voi päätellä todistaako tai puhuuko hän totta tai muistaako oikein. Ulvilan tapaustakin kommentoidaan, m.m Auerin sairaalapuheet ja käytös.