Keijo Pyykkö. Surmasi Oulussa 1994
Lähetetty: La Elo 28, 2010 1:27 pm
Täällä ei taida olla vielä omaa osiota ex-nyrkkeilijä Keijo Pyykölle. Henkilöä sivuttiin Kotia päin -keskustelussa.
3.4.1961 syntynyt Keijo Pyykkö voitti vuosina -83 ja -85 nyrkkeilyn Suomen mestaruuden. Lisäksi hän edusti Suomea kolmessa maaottelussa. Vuonna 1989 hän toimi statistina elokuvassa Kotia päin, joka perustui Murhainfossakin käsiteltyyn rikostapaukseen.
Pyykkö ajautui kuitenkin ongelmiin alkoholin kanssa ja alamäki alkoi...
Loppiaisena 1994 Pyykkö puukotti pitkäteräisellä fileerausveitsellä Oulun Tuirassa sijaitsevassa keskikaljakuppilassa ryyppytoverinsa. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Pyykön toukokuussa 1994 kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Hän oli mielentilatutkimuksen mukaan toiminut täyttä ymmärrystä vailla. Alibi 10/1994 sisälsi Pyykön laajan haastattelun. Lehden kannessa oli Pyykön kuva ja teksti: Olen tappanut, haluan sähkötuoliin!
Uudenvuodenyönä 2005 Pyykkö hermostui kahdelle miehelle, jotka olivat tulleet rauhoittelemaan hänen ja seurassaan olleen naisen riitelyä Oulun Isollakadulla. Hän puukotti toista miestä neljä kertaa ja iski nyrkillä nenäluun murskaksi toiselta mieheltä.
Pyykkö sai Oulun käräjäoikeudessa täyttä ymmärrystä vailla tehdystä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta (piti v. 2004 hallussaan katkaistua haulikkoa) kolme vuotta vankeutta. Pyykön ehdonalainen vapaus julistettiin menetetyksi ja kaksi yhdyskuntapalvelutuomiota muunnettiin vankeudeksi, jota tuli kolmen vuoden lisäksi kolme kuukautta. Samassa istunnossa tuomittiin 1984 syntynyt oululaisnainen kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen huumausaineen käyttörikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja varkaudesta.
Kaleva 15.8.2005: Kolme vuotta vankeutta tapon yrityksestä Oulussa
SCANDINAVIAN BOXING RANKINGS: Keijo Pyykkö
otsikkoa muokattu
t:mode