Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3007
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Viesti Kirjoittaja Iivis » To Marras 21, 2019 1:39 pm

Taannehtiva vihapuhejahti kiihtyy – Oikeuskansleri kehottaa suomalaisia poistamaan vanhoja kirjoituksiaan


Sananvapaus Suomessa kapenee kovaa vauhtia. Uusimpia ja entistä kunnianhimoisempia sensuurihankkeita väläyttelee tällä kertaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti, joka kehottaa nyt suomalaisia poistamaan vanhoja nettikirjoituksiaan ennakoivasti. “Myöhemmin lainvastaiseksi muuttuneet mielipiteet” voivat Pöystin mukaan johtaa tulevaisuudessa rikostuomioon. Taannehtivan nettisensuurin lisäksi oikeuskansleri ei myöskään poissulje kirjasensuurin mahdollisuutta.

Suomen ylimpänä laillisuusvalvojana toimiva oikeuskansleri Tuomas Pöysti on huolestunut suomalaisten “myöhemmin lainvastaiseksi muuttuvista mielipiteistä”. Asia nousi keskusteluun sen jälkeen, kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti aloittaa esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen vuonna 2004 kirjoittamasta tekstistä “Mieheksi ja naiseksi hän meidät loi”, jonka julkaisi Suomen Luther-Säätiö. Poliisi oli jo aiemmin arvioinut, että Räsänen ei ollut rikkonut asiassa mitään lakia, mutta valtakunnansyyttäjä oli toista mieltä. Räsästä epäillään nyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Niitä suomalaisia jotka pelkäävät syytteitä mielipiteistään, jotka ovat jossain vaiheessa ovat kenties “muuttuneet laittomiksi”, oikeuskansleri kehottaa pyytämään poistamaan mielipiteensä näkyviltä.

Pöystin lausunnoista uutisoi Lännen Media. Pöysti ei halunnut ottaa kantaa suoraan Räsäsen tapaukseen, vaan puhui asiasta yleisellä tasolla. “Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoo kannattavansa ”pidättyvyyttä ja harkintaa” käynnistää oikeudellisia toimia sellaisten aineistojen osalta, jotka ilmestyessään ovat laillisia mutta muuttuneet yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena lainvastaisiksi”, Aamulehti kertoo.

Niitä suomalaisia jotka pelkäävät syytteitä mielipiteistään, jotka ovat jossain vaiheessa ovat kenties “muuttuneet laittomiksi”, oikeuskansleri kehottaa pyytämään poistamaan mielipiteensä näkyviltä. “Rikoslain soveltamisessa kyse on viime kädessä sen arvioimisesta, kuinka aktiivisia toimia vaaditaan henkilöltä sisältöjen poistamiseksi”, Pöysti sanoo.

Myös kirjasensuuri mahdollista
Mielipiteiden poistot eivät välttämättä rajoittuisi vain sosiaaliseen mediaan tai verkkojulkaisuihin. Myös aiemmin laillisia kirjoja voitaisiin sensuroida, Pöysti katsoo. “Yleisesti ottaen sanoisin, että oikeustoimiin ryhtyminen sellaisen kirjan osalta, joka ilmestyessään on laillinen, edellyttää suurta pidättyvyyttä ja harkintaa”, Pöysti kommentoi Aamulehden haastattelussa.

Pöystin kirjasensuuriajatus saa tukea valtakunnansyyttäjä Toiviaiselta. ”Jos tällainen havaitaan, varmaankin kysytään, missä tarkoituksessa hän on tämän kirjoittanut ja onko hän tätä mieltä edelleen”, Toiviainen kommentoi Helsingin Sanomille, kun häneltä kysyttiin vanhojen kirjojen tai lehtien sensuroinnista. Tuomioon vaikuttaisi siis myös se, missä määrin ajatusrikos on jatkunut syytetyn mielessä teon jälkeen.

Suomen ylin laillisuusvalvoja
Suomesta ei ole varsinaista pulaa ihmisistä, joiden mielestä taannehtiva mielipidesensuuri ja mustat listat kielletyistä kirjoista ovat erittäin huono idea. Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen sekä oikeuskansleri Pöystin päättömistä lausunnoista on kuitenkin hieman hankalaa valittaakaan mihinkään, koska oikeuskansleri on samalla Suomen ylin laillisuusvalvoja. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. edistää perustuslaissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen toteutumista sekä valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu – tai kuuluisi – myös valvoa mm. hallituksen toimien lainmukaisuutta.

Jos halutaan tulkita asiaa suopeasti, Pöystin lausunnoissa saattaa olla kyse myös siitä, että hän ei oikeuskanslerin asemassa halua tai voi astua oikeuslaitoksen ja tuomareiden varpaille etukäteen asiassa, joka on vasta tulossa tuomioistuinten puntaroitavaksi.

Pöysti on koulutukseltaan oikeustieteiden tohtori ja hän aloitti nykyisessä tehtävässään oikeuskanslerina viime vuoden alussa. Sitä aikaisemmin hän on työskennelly mm. Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana sekä Sipilän hallituksen sote-uudistuksen parissa.

Jos halutaan tulkita asiaa suopeasti, Pöystin lausunnoissa saattaa olla kyse myös siitä, että hän ei oikeuskanslerin asemassa halua tai voi astua oikeuslaitoksen ja tuomareiden varpaille etukäteen asiassa, joka on vasta tulossa tuomioistuinten puntaroitavaksi. Hänen ulostulossaan on ainakin ripaus kriittistäkin äänenpainoa. Oli niin tai näin, Pöystin lausunnot kertovat karua kieltä sananvapauden tilan kaventumisesta Suomessa. Vielä joitain vuosia sitten tällaisia lausuntoja ei olisi edes kuunneltu vakavalla naamalla. Nyt on kuitenkin pakko. Tähän on tultu. Mutta miksi? Mistä oikeusviranomaistemme vimmainen halu sananvapauden, vapaan yhteiskunnan ja oikeusvaltioperiaatteen alasajoon oikein kertoo?

Totalitaristit haluavat kontrolloida ajatuksia
Harmaissa puvuissa lausuntojaan antavat virkamiehet eivät välttämättä aina ymmärrä sitä ideologiaa, jonka toteuttajiksi heidät on valjastettu. Kyseessä kun ei ole varsinaisesti rooli, jossa palkittaisiin erityisesti itsenäisestä ajattelusta.

Kyse on muustakin kuin syyttömyysolettamasta, lain tarkkarajaisuusvaatimuksista, oikeusvarmuudesta ja itsesensuurin välttämisestä. Kyse on vallasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että tietyt ryhmät eivät voi pysyä vallassa jos he eivät pysty kontrolloimaan sitä, mitä ihmiset ajattelevat. Ja nyt tämä kontrolli on lipsumassa. Kun vallassa olevat alkavat menettää valtaansa, he yrittävät kiristää otettaan.

Kiihkeimpien puhdasoppisuuden vaalijoiden ja sananvapauden rajoittajien vaatijoiden olisi hyvä myös pysähtyä hetkeksi ajattelemaan sitä, mitä heidän omalle puhevapaudelleen käy, jos ainoat sallitut mielipiteet löytyvät kulloinkin vallassa olevien poliittisista ohjelmajulistuksista.

Fraasit kuten “myöhemmin lainvastaiseksi muuttuneet mielipiteet” kertovat osaltaan tästä epätoivosta ja halusta säilyttää kontrolli. Tavoitteena on maailma, jossa vääränlaisia ajatuksia ei paitsi ole, ei ole koskaan ollutkaan. Ne eivät sovi puhtaaseen ideologiseen visioon.

Paitsi että “kiellettyjä” mielipiteitä ei saa olla nyt, niitä ei saa olla koskaan ollutkaan. Uskomus saattaa olla vaarallinen vaikka se olisi vain väärinajattelijan korvien välissä tai pölyttymässä kirjahyllyssä tai kirjastojen arkistoissa. Vanhoista kirjoista kun saattaisi aina löytyä ajatuksia, jotka eivät enää ole muodin tai lain mukaisia.

Kirjoitukset ja kirjat edustavat kollektiivista muistia. Ne edustavat pysyvää tallennetta siitä mitä on joskus tapahtunut, joskus ajateltu, joskus uskottu. Niille jotka haluaisivat nyt rakentaa uutta uljasta maailmaa, tällainen muistelu taantumukselliseen menneisyyteen – olipa kyse sitten viime kuun Facebook-päivityksestä tai Vanhasta testamentista – on aina vaarallista. Se ei sovi. Ihminen ei voi ajatella jos hän ei voi muistaa. Kuten George Orwell profetaalisesti kirjoitti teoksessaan Vuonna 1984: “Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta, ja joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” Tätä kehitystä on nyt vastustettava.

Kiihkeimpien puhdasoppisuuden vaalijoiden ja sananvapauden rajoittajien vaatijoiden olisi hyvä myös pysähtyä hetkeksi ajattelemaan sitä, mitä heidän omalle puhevapaudelleen käy, jos ainoat sallitut mielipiteet löytyvät kulloinkin vallassa olevien poliittisista ohjelmajulistuksista. Puolueet tai syyttäjät eivät ole erehtymättömiä. Mikäli ne kieltävät – mihin tahansa syyhyn vedoten – ihmisiltä oikeuden puhua, menee tuntemastamme Suomesta paljon rikki.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/taannehtiv ... ituksiaan/

ABC
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4104
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Viesti Kirjoittaja ABC » To Marras 21, 2019 5:05 pm

INES 7 kirjoitti:
To Marras 10, 2011 1:41 pm
^Roviot pystyyn! Päästäisiin varmaan monesta muustakin kirjallisuuden klassikosta samalla. Varmaan voisi Raamatut ja Koraanit ja mitä näitä nyt sitten on pistää samaan kasaan.
Ketjun aloittamisesta alkaa olla kymmenisen vuotta ja nyt tähän pisteeseen ollaan sitten edetty. Vrt. Päivi Räsäsen, joka on uskovainen, siteeraukset oman uskontonsa pyhästä kirjasta oman uskonsa ja uskomustensa ilmauksena ja niistä tehty tutkintapyyntö. Oikeusministeri Henriksson tosin ehti jo jalomielisesti luvata, että Raamattua saa lukea ääneen jatkossakin.

Jos Räsänen tuomitaan, avaa se valtavan määrän tapauksia taannehtivasti käsiteltäväksi, koska Internetissä kaikki on ikuisesti saatavilla, samoin painetussa sanassa, sekä video- ja äänitallenteissa. Esimerkiksi vihreiden Diarran lausumat lappilaisten insestitaipumuksista, sekä joidenkin imaamien lausunnot homoista on syytä ottaa silloin uuteen tarkasteluun.
Every ship must sail a world.

ABC
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4104
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Viesti Kirjoittaja ABC » To Marras 21, 2019 5:25 pm

Oikeus totesi, että poliittisen mielipiteen ilmaiseminen kuuluu sananvapauteen ja sananvapaus koskee myös loukkaavia, järkyttäviä ja huolestuttavia ajatuksia. Ihmisiä tai ryhmiä loukkaavat vihapuheet eivät kuitenkaan nauti sananvapauden suojaa.
Suomen laissa ei edelleenkään ole mainittu sanaa tai käsitettä vihapuhe. Mielestäni tuomiot pitäisi siksi pystyä perustelemaan ilman sen käyttöä; jos siihen ei pysty, perusteluissa on jotain vikaa.

Yllä oleva perustelu on muuten ristiriidassa itsensäkin kanssa. Loukkaava puhe on sallittua mutta ei kuitenkaan, jos se loukkaa jotakuta? :D
Every ship must sail a world.

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3007
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Viesti Kirjoittaja Iivis » Ke Helmi 12, 2020 6:21 pm

Lukiolaistyttö kritisoi islamia netissä – tappouhkauksia satelee eikä kukaan puolusta

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA


Ulkomaat
Ranskassa 16-vuotias lukiolaistyttö on joutunut satojen tappouhkausten kohteeksi erehdyttyään kritisoimaan islamia nettivideollaan. Uhkausten takia tyttö joutui jäämään pois koulustaan, eikä Ranskasta tuntunut löytyvän toista koulua, joka pystyisi takaamaan hänelle turvallisen opiskeluympäristön. Monet uhkauksista ovat sisältäneet seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihaa, koska tyttö itse on LGTB-aktivisti. Tammikuun loppupuolella 16-vuotias lukiolaistyttö Mila piti Instagramissa livelähetyksen, jossa hän vastaili seuraajiensa kysymyksiin. Kyseessä oli laulamisesta ja meikkaamisesta kiinnostuneen teinitytön lähetys, jossa hän meikkaa kasvojaan ja samalla vastailee katsojien kommentteihin. Eräs miespuolinen katsoja yritti kovasti iskeä Milaa hokien, että hän on kaunis ja kiihottava ja kysellen tytön ikää, kertoo France24-nettilehti.

Mila kertoi sitkeälle ihailijalleen olevansa lesbo ja että ”mustat ja arabit eivät ole hänen tyyppiään”. Sen jälkeen Milaa haukuttiin muun muassa ”likaiseksi lesboksi”. Tämä sai Milan kertomaan oman mielipiteensä islamista ja Koraanista. Mila sanoi muun muassa pitävänsä islamia vihan täyttämänä uskontona. Otteita Milan videosta löytyy englanniksi tekstitettynä tämän Daily Mail -lehden jutun lopusta.

Milan lähetystä seuranneet muslimit riehaantuivat islam-kommenteista täysin. Nuori tyttö sai livelähetyksen aikana valtavan tulvan uhkauksia ja solvauksia, jotka kohdistuivat erityisesti hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Raiskaus- ja tappouhkaukset jatkuivat lähetyksen jälkeenkin sosiaalisessa mediassa, joten tyttö ei uskaltanut enää mennä kouluun. Ranskan sisäministeri ilmoitti, että tyttö ja hänen vanhempansa on asetettu poliisin suojeluun.

Ei kadu sanojaan

Mila esiintyi viikko sitten Ranskan TV:n keskusteluohjelmassa sanoen, että ei kadu puheitaan. Hän puolusti oikeuttaan pilkata uskontoja ja sanoi, että olisi yhtä lailla voinut kritisoida mitä tahansa uskontoa. Mila kertoi olleensa aina ateisti.

Kahta asiaa Mila kuitenkin kertoi katuvansa: ensinnäkin sitä, ettei tajunnut, miten suureksi asia voi somessa paisua, ja sitä, että sanoi sanottavansa niin ”vulgaarilla” tavalla.

– Olisin voinut argumentoida sanottavani paremminkin, Mila sanoi keskusteluohjelmassa.

– Olen ehkä vähän pahoillani niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluavat vain harjoittaa uskontoaan rauhassa. En halunnut missään vaiheessa loukata ketään henkilökohtaisesti. Uskontojen kritisoimisella ja ihmisten kritisoimisella on ero, ja jos joku ei tajua tätä, hän on tyhmä, lukiolaistyttö sanoi.

Feministit vaikenevat

Tilanne on kuitenkin se, että 16-vuotias lukiolaistyttö ei uskalla liikkua vapaasti saatuaan muslimeilta niin paljon tappo- ja raiskausuhkauksia. Milan asianajaja syyttää vasemmistolaisia ja feministejä pelkuruudesta.

– Yleensä vasemmisto on puolustanut sekularismia tässä maassa, sanoo asianajaja Richard Malka.

Vasemmistolaiset ja feministit ovat yleensä olleet kiivaasti puolustamassa naisia verbaalista tai fyysistä väkivaltaa vastaan, mutta nyt kun islamia on loukattu, kaikki vaikenevat.

Löytyikö turvallinen koulu?

BBC uutisoi maanantaina opetusministeri Gabriel Attalin kertoneen, että Milalle on nyt vihdoinkin löydetty uusi koulu. Koulutaukoa ehti kestää kolmisen viikkoa.

Opetusministeri toivoo, että lukiolaistyttö voi nyt rauhassa ”jatkaa elämäänsä”. Milan uuden koulun sijainti pidetään turvallisuussyistä tiukasti salassa.

SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/lukiolaist ... -puolusta/

Kuva
https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... Islam.html

Laitoin tämän jutun ensin Islam-keskusteluun, mutta kyllähän tämä sananvapautta koskee.
Huhtasaari ja ID-ryhmä olivat ehdottaneet keskustelua uskonnollisesta fundamentalista tämän päivän rasismi-keskusteluun, ei ollut käynyt.

Iivis
Sherlock Holmes
Viestit: 3007
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Sananvapaus Suomessa ja maailmalla

Viesti Kirjoittaja Iivis » Ke Helmi 12, 2020 6:26 pm

Mila joutui poliisin suojeluun islamin kritiikistä
12.02.2020 | Artikkelit



Kärjistävästi islamista sosiaalisessa mediassa puhunut seksuaalivähemmistöön kuuluva 16 vuotias Mila on joutunut Ranskan poliisin suojeluun.
16 vuotiaan Milan tapaus, joka on saanut satoja tappo-, ja raiskausuhkauksia muslimeilta, on herättänyt Ranskassa kiivasta keskustelua sananvapauden tilanteesta. Mila on joutunut jättäytymään pois koulusta turvallisuushuolten takia. Ranskan poliisi on kertonut ettei mitään lakia ole rikottu. Ranskassa on oikeus ja sananvapaus pilkata uskontoja. Poliisi tutkii tappo-, ja raiskausuhkauksia nyt.

Ranskan pilapiirroslehden Charlie Hebdoon kohdistetusta terrori-iskusta on kulunut vasta viisi vuotta. Islamistiset terroristit ja muslimimaiden johtajat suuttuivat 2015 Charlie Hebdon julkaisemasta Muhammedin pilapiirroksesta ja tappoivat terrori-iskussa piirtäjät. Vain yksi piirtäjä jäi henkiin. Tapaus aiheutti yhteiskunnallista keskustelua sekularismista ja sananvapauden tilanteesta. Koko Ranska kerääntyi silloin tukemaan sekularismia, sananvapautta ja tuomitsemaan islamistisen terrorismin.

Milan asianajaja ja oikeistopuolueet ovat syyttäneet Ranskan vallassa olevia sosialidemokraatteja, feministi-, ja LGBTQ-aktivisteja hiljentymisestä ja epäonnistumisesta Milan oikeuksien puolustamisessa.



Mila ei kadu kritiikkiään. Hän kertoo puolustavansa oikeuttaan pilkata uskontoja.
Violetinväriset lyhyet hiukset omaava lesboksi identifioituva Mila harrastaa meikkausvideoita Instagramissa. Tammikuun 18. Julkaistussa Instagram-live lähetyksessä Mila suuttuu hänelle seksuaalisävytteisiä viestejä lähettävälle tummemmalle miehelle. Mies on kommentoinut häntä kiihottavaksi ja kysynyt ikää.

“Sori, mustat ja arabit eivät ole tyyppiäni.”

Mila on piikitellyt muslimimiehen seksuaalisävytteisiä kommentteja.
Kiivan edestakaisen keskustelun aikana Mila on maininnut olevansa lesbo, minkä jälkeen häntä livelähetyksessä katsovat aikuiset muslimimiehet ovat ruvenneet haukkumaan häntä “likaiseksi lesboksi”.

The teenager, identified only as Mila, appeared on the French TV programme Quotidien on Monday evening to say she 'does not regret' her comments
Milaksi tunnettu teini on esiintynyt ranskalaisessa Quotidien ohjelmassa. Ohjelmassa hän kertoo ettei kadu tekoaan.
Vihaiset, syyttävät ja hänen seksuaalisuuttaan haukkuvat, sekä helvettiin toivottavat kommentit muslimeilta saivat Milan avautumaan mitä oikeasti ajattelee tästä kaikesta:

“Koraani ja islam ovat vihan uskontoa, siinä on vain vihaa. Islam on paskaa, teidän uskonto on paskaa.”

– Mila kertoo livelähetyksen aikana. Hän myös kuvailee hyvin pilkkaavaan sävyyn mitä tekisi islamin profeetalle Muhammedille.

Quotidien

@Qofficiel
Mila est notre invitée dans #Quotidien pour sa seule et unique interview.

Upotettu video
12,7 t.
21.46 - 3. helmik. 2020
Twitter Ads -tiedot ja yksityisyys
6 701 ihmistä puhuu tästä
“Kyllä, oikeus pilkata uskontoja. Minun ei tarvitse piiloutua. Minun ei tarvitse lopettaa elämästä. Haluan kuitenkin sanoa, että olen hieman pahoillani niitä rauhallisia muslimeja kohtaan, joita olen mahdollisesti suututtanut. “

“Haluan pilkata. Haluan puhua uskonnoista omin sanoin ja kertoa rehellisen mielipiteeni niistä.”

Mila vastaa ohjelmassa juontajan kysyttyä katuuko hän tekoaan.
Mila kertoo myös, että häntä kaduttaa ettei aluksi ottanut huomioon kuinka isoksi jutuksi hänen tavallinen meikkaamista ja tanssimista sisältävä Instragam-live lähetyksensä paisuisi.

Juontaja jatkaa: “Olisitko sanonut näin mistä tahansa muusta uskonnosta?”

Mila vastaa: “Tottakai.”

“Oletko aina ollut ateisti?”

“Olen aina ollut ateisti.”‘

“Sillä on ero pilkkaatko uskontoa vai ihmisiä. Ja ne ihmiset, jotka eivät näe sitä eroa, ovat houkkia.”

Mila summaa haastattelun.
Milaa on haukuttu livelähetyksen aikana rasistiksi muslimimiesten toimesta.



Vakavat turvallisuushuolet.
Ranskan poliisi on omatoimisesti poistanut Milan Lyonin kaupungissa sijaitsevasta lukiosta. Mila on saanut satoja tappo-, ja raiskausuhkauksia muslimeilta sosiaalisessa mediassa. Yksikään lukio kaupungissa ei ole suostunut vaativiin turvallisuusjärjestelyihin ja uhkaan mitä Milan opiskelu saattaisi aiheuttaa tilassa. Uhka terrori-iskusta on todellinen. Poliisi on ilmoittanut pitävänsä Milan uuden koulun salaisena, kun sellainen löytyy.

“Perinteisesti vasemmisto ja feministit ovat puolustaneet sekularismia, seksuaalivähemmistöjä ja naisten oikeuksia tässä maassa. Suututtaa ettei tässä tapauksessa yksikään ole noussut puolustamaan Milaa. “

Milan asianajaja Richard Malka on kommentoinut The Times lehdelle.
“Ranskan vasemmistoeliitti on brändätty pelkureiksi” – The Times kirjoittaa.

“Tuntuu että koko Ranska haluaa minut hengiltä.”

Mila

https://www.anteryasa.fi/mila-joutui-po ... itiikista/

Vastaa Viestiin