Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 500
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja Koimies »

Kovaa peliä Kokkolassa :x

"Kokkolalainen nuori pastori Patrick Tiainen on joutunut rajun pahoinpitelyn kohteeksi. Tiainen heräsi 4.–5. maaliskuuta välisenä yönä kotinsa ulkopuolelta kovaan pääkipuun. Hän ei pystynyt liikkumaan saatikka huutamaan apua. Asiasta uutisoi Svenska Yle verkkosivuillaan.

Tiaisen viimeisin muistikuva ennen pahoinpitelyä on se, kun hän ajaa autolla kotiin. Seuraava muistikuva on heräämisestä oman kodin pihamaalla.

– Ihmettelin, miksen pysty liikkumaan ja huomasin, että käteni ja jalkani oli teipattu yhteen. He olivat myös teipanneet suuni, Tiainen kertoi Svenska Ylelle .

Viimein Tiainen pystyi raahautumaan tietä kohti, josta eräät nuoret löysivät hänet ja auttoivat hänet sairaalaan.

Sairaalassa todettiin, että Tiaisella on suuri kohouma päässä ja hän kärsi voimakkaasta aivotärähdyksestä. Lisäksi häntä oli isketty myös vatsan seudulle voimalla ja kaulassa oli merkkejä pahoinpitelystä.

Tiaisella on iso aukko muistissa yön tapahtumista.

Poliisi tutkii pahoinpitelyä."

Lähde: http://www.pohjalainen.fi/uutiset/polii ... -1.2026409

Kumma tapahtuma. Ovatko Kokkolan viidakkorummut vireessä?

otsikkoa muokattu
t:mode
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17119
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Pastori sai turpaan Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Patrick Tiainen hautoi itsemurhaa, mutta päätyi oman seurakuntansa pastoriksi – Katso video

Patrick Tiaisen perustaman seurakunnan jumalanpalveluksessa ylistetään suurieleisesti.

Kokkolalainen Patrick Tiainen oli yläkoulun supersuorittaja, joka hautoi hymypoikaimagonsa takana itsemurhaa.

Sitten tapahtui jotain, joka vyörytti nuorukaisen elämään muutoksia. 21-vuotias Tiainen on ehtinyt paljon. Hän on perustanut kirkon Afrikkaan ja Kokkolaan. Molemmissa paikoissa hän on saanut myös tappouhkauksia.

Tiaisen Kokkolaan perustama uuskarismaattinen Uskon sana -seurakunta on yksi viime vuonna Suomessa rekisteröidyistä uusista uskonnollisista yhdyskunnista. Yhteensä niitä rekisteröitiin neljätoista.

Uuskarismaattisuus kasvaa koko maailmassa räjähdysmäisesti.

Katso video, jossa Patrick Tiainen puhuu kielillä ja kertoo maineestaan "hihhulihurrina".


pohojolaane
04.04.2015 12:27 (Päivitetty: 04.04.2015 12:34)

Liekö joku sessio mennyt överiksi, vai miksi on joutunut ikävään tilanteeseen?

"He olivat myös teipanneet suuni". Jahas, niitä oli useampia kuin yksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pastori sai turpaan Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Jumala tai edes poikansa Jesse eivät auttaneet epäilyttävän rikoksen tutkinnassa ja se tutkinta on nyt jäissä. Hyvin on omituinen TARINA.
Mies löytyi maasta makaamasta kädet, jalat ja suu teipattuna – ei osannut kertoa, mitä tapahtui
Rikos Julkaistu 17.05.2016 16:12
Pohjanmaan poliisi on tutkinut maaliskuun alussa Kokkolassa tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä ja vapaudenriistoa.

Nuori mies löytyi keskiyön aikaan Kokkolan keskustasta maasta makaamasta kädet, jalat ja suu teipattuna.

– Mies ei osannut kertoa, mitä hänelle on tapahtunut, missä, eikä kenenkä toimesta, poliisi toteaa tiedotteessa.

– Miehellä ei ollut havaittavissa mitään näkyviä vammoja, eikä hänellä todettu olevan vakavia vammoja.

Poliisin esitutkinnassa ei selvinnyt tarkkaa tietoa tapahtumista tai niiden tekijästä.

Tapauksen esitutkinta on nyt keskeytetty. Poliisin mukaan esitutkintaa voidaan kuitenkin jatkaa, mikäli asiasta saadaan uutta tietoa
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ui/5899172
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
erica
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 94
Liittynyt: Ti Heinä 28, 2015 10:14 pm

Re: Pastori sai turpaan Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja erica »

onkohan tämä yritys saada julkisuutta? en tiedä asiasta tarkemmin, pelkkää arvailua vaan...
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pastori sai turpaan Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

erica kirjoitti:onkohan tämä yritys saada julkisuutta? en tiedä asiasta tarkemmin, pelkkää arvailua vaan...
Sillehän tämä juttu vähän tuoksahtaa. Toki on otettava huomioon, että kyseinen hlö on sekaisin kuin seinäkello, joten muutkin motiivit ovat mahdollisia.

Ehkäpä se perkeleen paholainen teki tuon, kun Patricki oli vähän hengillä puhunut ohi suunsa?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pastori sai turpaan Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ja taas mennään: Nyt Suomen Bill Graham, Patrick Tiainen on ehtinyt käväistä taivaassa ja vetää omaa kirkkoa teollisuushallissa. Helvetin pitkä juttu jeesusfanista, joka korottanut itsensä johtajaksi eli hän on mielestään hieman lähempänä jeesusta kuin muut, jotka hallissa hilluvat, onhan hän käynyt taivaassa ja tavannutkin sen jeesuksen.

Jos et jaksa lukea tätä puuduttavaa juttua kokonaan, tämä kohta avaa Patrickin maailmaa suht hyvin:
VUOSI SITTEN Patrick Tiainen kävi taivaassa. Niin hän ainakin itse uskoo, ja uskostahan tässä on kysymys.

”Matka” kesti ilmeisesti parisen minuuttia, mutta Tiaisesta se tuntui tunnilta. Vähän niin kuin Narniassa, C. S. Lewisin fantasiakirjoissa, joissa neljä sisarusta päätyy välillä seikkailemaan rinnakkaismaailmaan.

Taivasmatka alkoi kesken rukouskokouksen. Muista näytti siltä, että Tiainen syventyi rukoukseen siinä seurakunnan lattialla.

Tiainen kertoo tunteneensa ihollaan taivaan tuulenvireen, nähneensä niityt ja Jeesuksen. Tämän silmissä roihusi tuli, mutta tulen takana velloi ääretön meri.

”Se oli rakkauden viesti, rakkauden kokemus.”
Ja tällaiset ihmiset sitten parantavat ihmisten mt-ongelmia, onneksi ei mennyt opiskelemaan, ainakaan vielä:
"Lukion jälkeen hän pääsi yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, mutta lykkäsi opintojen aloitusta ja lähti taas Keniaan."

Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia
Patrick Tiaisen seurakunnassa puhutaan kielillä ja hillutaan. Hänen kirkollaan on hienot verkkosivut ja suuret suunnitelmat. Se on kuin startup, joka aikoo valloittaa Euroopan.

Patrick Tiainen johtaa kirkkoa kokkolalaisessa teollisuushallissa.jpg
Patrick Tiainen johtaa kirkkoa kokkolalaisessa teollisuushallissa.jpg (36.88 KiB) Katsottu 10923 kertaa
Satu Vasantola HS
Julkaistu: 19.2. 2:00 , Päivitetty: 19.2. 9:27
VAIKUTTAA sydänkohtaukselta. Kolmekymppinen mies on ensin hyppinyt tasajalkaa parin minuutin ajan, sitten hän vie kätensä sydämen kohdalle, taipuu kaksinkerroin ja vaipuu lopulta kyljelleen lattialle.

Salissa on kymmeniä ihmisiä, mutta kukaan ei kiinnitä mieheen erityistä huo­miota. Ympärillä jatketaan laulamista, tanssimista ja kielillä puhumista. Pitsimekkoon pukeutunut nainen makaa lattialla mahallaan. Vielä ei paranneta sairaita. Sen vuoro on vasta illalla.

Etualalla on lava, lavalla on bändi ja värivalot, bändin nuorella laulajalla slimmit farkut ja paljaat nilkat.

On sunnuntaiaamu, kello on vähän yli kymmenen, ja ulkopuolisesta näyttää siltä, että kymmenet ihmiset ovat jo hyvässä hiprakassa. Johtava pastori, 23-vuotias Patrick Tiainen vakuuttaa, että eipä hätää, Herran henki se siinä vain valuu seurakunnan ylle.

KOKKOLALAISESSA teollisuushallissa, ABC:n, Teboilin kylmäaseman ja autokaupan kupeessa, eletään todeksi Patrick Tiaisen näkyä. Sen hän sai reilut kolme vuotta sitten Keniassa pastorikoulussa.

Seurakunta on hiljattain muuttanut uusiin, isompiin tiloihin.
Seurakunta on hiljattain muuttanut uusiin, isompiin tiloihin. (KUVA: JOHANNES TERVO)

Tai oikeastaan kaikki alkoi jo rippileirillä, jossa Patrick istui laiturilla ja katseli kuvajaistaan järven pinnassa. Hän kertoo, miten hänen kasvojensa tilalle ilmestyi kotkan hahmo.

”Kotka, se tarkoittaa profeettaa”, Tiainen selittää.

Keniassa Tiainen vakuuttui siitä, että Jumala haluaa hänen perustavan Suomeen uuden kirkon. Ja niin hän teki, 20-vuotiaana. Nyt, vajaat kolme vuotta myöhemmin, Uskon sana -kirkolla on seurakunnat Kokkolassa ja Porissa, lähetystyöntekijäpariskunta Espanjassa ja oma raamattukoulu. Kirkko on osa Uskon sana -liikkeen kenialaista haaraa.

Kaikki rahoitetaan lahjoituksilla. Tilinpäätöstään seurakunta ei suostu näyttämään, mutta Tiaisen mukaan lahjoituksia tulee noin 20 000 euroa kuussa. Sillä maksetaan tilavuokrat, palkat ja toimintakulut.

Suomalaisista kirkkokunnista Uskon sana muistuttaa eniten helluntailaisuutta. Siitä se eroaa korostamalla Jumalan antamaa menestystä ja voimaa, jonka avulla uskovat voivat tehdä samanlaisia ihmetekoja kuin Raamattu kertoo Jeesuksen tehneen.

Uskon sanan raamattukoulussa on kolme linjaa. Yhdellä opiskellaan johtamista, toisella profeetan hommia, kolmannella käytännön palvelutyötä. Koulussa on lähes 200 opiskelijaa. Heidän ja seurakuntalaisten avulla on tarkoitus valloittaa ensin suomalaisten, sitten muidenkin eurooppalaisten sielut.

On pojalla pokkaa.

”Joo, on mulla. Mä ajattelen, että pitää tavoitella suuria.”

Hän kuulostaa startup-firman toimitusjohtajalta. Suuntakin on sama, matka kohti maailmanvalloitusta.

Siinä häntä auttaa kenialainen piispa Thomas Muthee. Hänelle Tiainen soittaa, kun tarvitsee neuvoja.

23-vuotias Patrick Tiainen puhuu kielillä ja aikoo saarnata koko Suomen Jeesukselle


KAHDEKSAN vuotta sitten Patrick ­Tiainen pohti, mikä olisi helpoin ja tehokkain tapa tehdä itsemurha. Hän valitsi junan. Päätös oli kypsynyt pitkään, sillä kiusaaminen oli kestänyt pitkään, lähes koko kouluajan.

Patrick oli pieni poika, lyhyt luikero. Hänellä ei ollut lihaksia, ketteryyttä eikä koordinaatiokykyä. Vähän huonot lähtökohdat koulupojalle, jopa ruotsinkieliselle koulupojalle. Niin paljon kuin tutkimukset ovatkin löytäneet yhteisöllisyyttä ja kuorolaulua ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, kyllä sielläkin lyödään turpaan poikia, jotka kaatuvat luistimilla eivätkä jaksa laukaista kiekkoa kentän päähän.

Rippileirillä Patrick oli tullut uskoon. Syksyllä koulun alkaessa hän teki julisteita, joissa hän ilmoitti aloittavansa välitunneilla toimivan rukousryhmän. Siellä rukoiltaisiin koulun ja opettajien puolesta. Tämä ei varsinaisesti hillinnyt kiusaajia.

Puoli vuotta myöhemmin hän valmistautui astumaan junan alle. Hän kirjoitti kirjeet vanhemmilleen ja sisaruksilleen ja vielä kolmannen luettavaksi koulussa sinä aamuna, kun hänen pulpettinsa olisi tyhjä.

”Mun sisälläni vallitsi pimeys, ja ajattelin, että ei tämä jumalajuttukaan toimi. Menin junaradalle, ja seisoin siellä odottamassa junaa, kun jotain tapahtui. Yhtäkkiä mun jalat vaan liikkuivat, vaikka en kävellyt. Otin muutaman askeleen, romahdin lumeen raiteiden viereen, itkin ja soitin ystävälleni.”

Seuraavana päivänä Tiainen hakeutui hoitoon. Hänellä diagnosoitiin keskivaikea masennus, ja hän pääsi psykotera­piaan. Lukiossa elämä helpotti ja sattumalta – tai, kuten Tiainen tulkitsee, Jumalan johdatuksesta – yhdellä kurssilla perehdyttiin Keniaan. Oppilaat pääsivät sinne myös matkalle ja vierailivat kirkon ylläpitämässä lastenkodissa.

Lukion jälkeen hän pääsi yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, mutta lykkäsi opintojen aloitusta ja lähti taas Keniaan. Hän otti yhteyttä aiemmalla matkalla tapaamaansa pappiin ja kysyi, saisiko viipyä muutaman yön heidän luonaan. Sen kummempia suunnitelmia hänellä ei ollut, mutta niin kävi, että hän päätyi paikallisen Uskon sana -kirkon pastorikouluun, opiskeli siellä kymmenen kuukautta, palasi Suomeen ja perusti oman kirkon.

UUSIA KIRKKOJA perustetaan Suomessa harvoin. Vielä harvemmin perustaja on 20-vuotias, joka asuu vanhempiensa luona.

Vappuna 2014 Patrick Tiainen palasi Keniasta ja remontoi itselleen huoneen vanhempiensa omakotitalon yläkertaan. Ruskeat seinät, vanhat lautalattiat ja käytetty designsohva.

Toukokuun puolivälissä hän järjesti ensimmäisen uskonnollisen kokouksen Kokkolassa. Laittoi ilmoituksen paikallislehteen, vuokrasi vanhan metodistikirkon salin, leipoi pullat, seisoi ovella kättelemässä tulijat, saarnasi ja keitti kahvit.

Äiti tuli kaatamaan kahvia, ja kavereista kasattiin bändi. Tilavuokra oli pieni, sillä Tiainen lupasi korvaukseksi siivota metodistikirkon tiloja.

Nyt kirkko vetää puoleensa erityisesti nuoria, eikä ihme, sillä Uskon sana on someseurakunta. Tilaisuudet näytetään livenä Facebookissa. On blogeja, vlogeja, podcasteja ja johtavalla pastorilla oma virallinen Facebook-sivu. Siellä kehutaan seurakunnan vapaaehtoisia, kerrotaan pastorin häistä ja julkaistaan selfiet, kun lähdetään kadulle kertomaan Jeesuksesta.

Nettisivujen ilme on kevyt ja moderni. Osa seurakunnasta onkin netin päässä, katsoo saarnat videolta ja antaa kirkolle lahjoituksia, vaikkei käy tilaisuuksissa.

Ne, jotka tulevat kokouksiin, saavat lämpimän vastaanoton. Sitä varten on olemassa oma tiiminsä. Se varmistaa, että jokainen tiloihin tuleva kätellään ja otetaan hymyillen vastaan. Hänelle tarjotaan kahvia ja kakkua, ja jos hänen päätään särkee, hänen puolestaan rukoillaan.

Kohta hänkin on ehkä osa kiihkeää seurakuntaa, Herran uutta sotajoukkoa. Sitä ennen hänet kastetaan joko jonkun seurakunnan jäsenen poreammeessa tai teollisuushallin pihalle vuokratussa paljussa.

”Se on armollista”, sanoo Tiainen. ”Lämmitetty paljuvesi on mukava ratkaisu. Huhtikuisessa järvessä on hyisempää.”

Tiainen saarnaa kuutena päivänä viikossa.jpg
Tiainen saarnaa kuutena päivänä viikossa.jpg (17.74 KiB) Katsottu 10923 kertaa
VUOSI SITTEN Patrick Tiainen kävi taivaassa. Niin hän ainakin itse uskoo, ja uskostahan tässä on kysymys.

”Matka” kesti ilmeisesti parisen minuuttia, mutta Tiaisesta se tuntui tunnilta. Vähän niin kuin Narniassa, C. S. Lewisin fantasiakirjoissa, joissa neljä sisarusta päätyy välillä seikkailemaan rinnakkaismaailmaan.

Taivasmatka alkoi kesken rukouskokouksen. Muista näytti siltä, että Tiainen syventyi rukoukseen siinä seurakunnan lattialla.

Tiainen kertoo tunteneensa ihollaan taivaan tuulenvireen, nähneensä niityt ja Jeesuksen. Tämän silmissä roihusi tuli, mutta tulen takana velloi ääretön meri.

”Se oli rakkauden viesti, rakkauden kokemus.”

Vähän myöhemmin samalle keväälle osui vastakkainen erikoinen kokemus. Maaliskuun alussa 2016 paikallislehdet ja Svenska Yle uutisoivat, että nuori pastori on pahoinpidelty Kokkolassa. Poliisi tutki asiaa, mutta esitutkinta keskeytettiin, kun tekijöistä ei ollut tietoa eikä yön tapahtumia voitu täysin selvittää.

Tiaisen mukaan hän ajoi seurakunnan kokouksen jälkeen kotitalonsa pihaan ja sitten filmi katkesi. Seuraavissa muistikuvissa hän herää kerrostalon takapihalta, kädet, jalat ja suu ilmastointiteipillä – siis jeesusteipillä – sidottuina.

Hän kertoo raahautuneensa pihalta talon etupuolelle, josta ohi kulkeneet nuoret olivat hänet löytäneet.

”Silloin romahdin täysin. En muista tarkalleen, mutta varmaan huusin ja itkin siinä kadulla. Mietin sitä vihan määrää, joka tähän oli johtanut. Ja mietin tulevaa vaimoani. Olin menossa kesällä naimisiin. Miten voisin suojella vaimoani, kun en pystynyt suojelemaan itseänikään?”

Outo tapaus on herättänyt paljon arvailuja netissä. Toisten mielestä kyse on hyökkäyksestä paitsi Tiaista myös itse Jumalaa kohtaan. Tiaisen kriitikot ovat kyseenalaistaneet koko pahoinpitelyn.

Kokkolassa rukoillaan intensiivisesti.
Kokkolassa rukoillaan intensiivisesti. (KUVA: JOHANNES TERVO)

TIAISELLA on suuret suunnitelmat, ja hän myös ärsyttää monia. Netissä on jo vuoden verran käyty uskovaisten miesten kukkotappelua.

Patrick Tiaisen opetus on todella vaarallista. Hänen opetuksensa tukee ja pönkittää lihan ylpeyttä.

Jumala häntä tinttasi, kuten Herodestakin.

Netistä löytyy myös pilkkavideoita Tiaisen kielilläpuhumisesta. Sitten on pitkiä videoita, joissa sana sanalta analysoidaan ja kritisoidaan Tiaisen saarnoja.

On helluntailaisia, joiden mielestä Uskon sanan kokouksissa on liian villiä menoa, liikaa hihhulointia. Ja sitten on niitä, joiden mielestä hän antaa liikaa valtaa naisille, kun naisia on puhujina ja seurakunnan johtajistossa. Paavalin mukaan ei saisi olla.

Toiset taas uskovat Tiaisen olevan juuri sitä, mitä Suomi nyt tarvitsee. Facebookissa häntä kannustetaan näin:

Ihan mahoton jumalanmies!

Asiaa! Huhhu kiitos Jeesus!

Oman seurakunnan vakiokävijät kertovat auliisti, mitä hyvää ovat seurakunnasta saaneet. Yksinäinen nuori on saanut uusia ystäviä, toinen on päässyt eroon huumeista.

Seurakunnasta lähteneillä on erilaisia kokemuksia. Heitäkin jo on.

”Rakastin Patrickia kuin omaa poikaani”, Aslak Kaljunen sanoo. ”Jätin kuitenkin seurakunnan, koska minusta hän opettaa harhaoppia. Hänellä oli paljon erilaisia näkyjä, outoja kokemuksia, kuten taivaskäyntejä, joihin minun oli vaikea luottaa.”

Marika Suihkonen lähti, kun meno äityi liian oudoksi.

”Siellä on paljon hyvää. On iloinen meininki ja ihmiset ovat ystävällisiä, mutta jossain vaiheessa meno alkoi olla aika villiä. Välillä ihmiset käyttäytyvät kuin umpihumalaiset. Lapset ovat hämmästelleet, ja osa heistä on pelännyt tällaisia kohtauksia.”

USKONNOLLISTEN piirien ulkopuolella karismaattista uskonnollisuutta pidetään usein hihhulointina, sekopäiden touhuna. Psykiatri Matti O. Huttusen mielestä se on köykäistä kritiikkiä. Huttunen on kirjoittanut uskonnon vaikutuksesta mielenterveyteen.

Hänen mukaansa on selvää, mitä ihmiset ylistys- ja parantumiskokouksista hakevat: toivoa ja yhteyttä toisiin ihmisiin.

”Ihmisen syvin pelko on kuoleman ja ypöyksinäisyyden kauhu”, Huttunen sanoo. ”Kyse on nimenomaan kauhusta. Pelko ja ahdistus ovat aivan liian kevyitä sanoja kuvaamaan sitä. Uskonto tarjoaa ratkaisun näihin molempiin.”

Huttunen ei pidä pahana myöskään kielilläpuhumista tai sairaiden puolesta rukoilemista. Hänen mukaansa ne toimivat psykologisesti samalla periaatteella kuin trauma- tai hahmoterapiat. Ne antavat ihmiselle mahdollisuuden huutaa ulos ahdistavat kokemuksensa yhdessä muiden kanssa.

”Moni saa siitä helpotusta, joka on aivan todellista, ainakin siinä hetkessä.”

Vaaralliseksi voimakas karismaattisuus muuttuu, kun se asettuu vastustamaan jotakin tai alkaa asettaa ehtoja siitä, miten pitää uskoa ja elää. Silloin se ei enää luo yhteisöä vaan sulkee ihmisiä ulkopuolelle, aiheuttaa ahdistusta ja huonommuuden tunnetta.

Karismaattisuus on väkevä voima, jonka avulla on saatu ihmiset tekemään jopa väkivaltaa. Jos se yhdistyy ankaraan oppiin ja jäykkiin uskonnollisiin määräyksiin, syntyy helposti uusia uskonnon uhreja. Ja juuri niihin se usein yhdistyy.

Uskontojen uhrien tuki -yhdistykseen ei ole ainakaan vielä tullut yhteydenottoja Uskon sanasta. Karismaattinen kristillisyys on kuitenkin yksi niistä uskonsuunnista, joista yhteydenottoja eniten tulee. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoo, että karismaattisten kirkkojen sisällä velloo usein helvetinpelko.

”Vaarassa ovat etenkin lapset, jotka kasvavat näissä yhteisöissä”, Valkila sanoo.

Helvettiä pelätään, kun hyvän uskovaisen rima on niin korkealla, etenkin seksissä ja parisuhteessa. Homosuhteet ja seksi ennen avioliittoa ovat kiellettyjä. Lisäksi pitäisi uskoa, rukoilla, lukea Raamattua, lahjoittaa seurakunnalle aikaa ja rahaa. Harva pystyy kaikkeen tähän.

Aina siihen eivät ole pystyneet edes liikkeiden johtajat itse. Nokia-missio kaatui, kun sen entinen johtaja Markku Koivisto jäi kiinni seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Parhaillaan oikeudessa on maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara, jota syytetään rahankeräysrikoksesta.

1970–80-luvuilla toiminut helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainio kaatoi kansaa, ja hänen kerrottiin parantaneen sairauksia. Yli-Vainio ei jäänyt kiinni rikkeistä, mutta hänen toiminnastaan tehty tutkimus vei pohjan väitteiltä ihmeparantumisista. Tutkimukseen osallistui satoja ihmisiä, joiden puolesta oli rukoiltu Yli-Vainion kokouksissa. Yhtäkään ihmeparantumista ei löytynyt.

Patrick Tiaisen kirkossa tunteet saavat näkyä.
Patrick Tiaisen kirkossa tunteet saavat näkyä. (KUVA: JOHANNES TERVO)

TIAISEN MUKAAN olennaista on vahva usko, jossa Jumalalle annetaan kaikki tai ei mitään. Hän on päättänyt antaa kaiken.

Hän on vakuuttunut siitä, että syvästi uskomalla pystyy ihmeisiin. Jos uskovaiset vain uskoisivat tarpeeksi, heidän rukouksensa voisi parantaa minkä tahansa sairauden.

”Periaatteessa näin. Käytännössä en kyllä tunne ketään, jonka kohdalla tämä toimisi.”

Ihmeitä odotellessa Tiainen keskittyy kiertämään Suomea ja rukoilemaan, vaikka kukaan ei paranisikaan.

Koska Jeesus käskee.
HS[/i]
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Ja jälleen mennään:

Keski-Pohjanmaa -lehden viikkoliite Kepari 21.4.:

Viikkoliitteen toimittaja , taitava kynäilijä Jukka Anias, on tehnyt liitteen pääjutun otsikolla

Alussa oli Sana
Ristin valo ja varjo

Uskonto on tuonut valtavalle määrälle ihmisiä iloa, rauhaa ja valoa.
Joskus ja joidenkin ylle on langennut synkkä varjo.


Kirjoituksessa hän mainitsee muutaman kokkolalaisen tai Kokkolassa vaikuttaneen saarnaajan;
Maria Åkerblomin ja Nokia Mission Markku Koiviston.

Alla lainaus Patrick Tiaisesta kirjoitetusta osuudesta:

Sattuipa somasti. Tai no.. Sattuipa ainakin.

Viime viikon keskiviikkona ilmestyi Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittama kirja Harhaanjohtajat -Vahvassa uskossa.(Docendo).Kirja keskittyy erilaisten uskonnollisten yhteisöjen -lahkojen niinkuin kirjassa hieman roimien todetaan- sisällä tapahtuneisiin "lieveilmiöihin".

Käytännössä uskonnollisten johtajien väärinkäytöksiin. Vähintäänkin merkillisiin julistuksiin.

Yhtenä esimerkkinä kirjassa mainitaan kokkolalainen Patrick Tiainen, 23, ja hänen kolme vuotta sitten perustamansa Word of Faith (Uskon Sana) -yhteisö.

Tiainen ei esiinny kirjassa mitenkään mairittelevassa sävyssä. Toki Uskon Sanan ja Tiaisen osuus kirjassa on yhteensä neljä (4) sivua. Ei sen enempää.

On siinäkin silti pureksittavaa. Esimerkiksi autolla oli ajettu ilman polttoainetta. Kerrattain Tiaisen auto oli kuulemma tempaistu (kaiketi suojelusenkeli) juuri ennen hirveen törmäämistä ylös ja laskettu sitten turvallisesti tien päälle. Vauhtia oli ollut tuolloin 103 km/h.

Kenian aavikolla kantapäähän purreen käärmeen kuolettavan myrkyn Tiainen taas oli puskenut ulos kielillä puhuen ja tanssien.

Ja niin edelleen.

Olisi varmasti kohtuullista, että Patrick Tiainen oilsi voinut vastata, onko hän todellakin kertonut tällaisia asioita. Ennen kaikkea, onko näin todellakin tapahtunut? Vai onko kysymys pahantahtoisesta panettelusta.

Tiaisen puhelinvastaaja kehottaa käyttämään sähköpostia. Niinpä lähtee kymmenen suoraa kysymystä vastattavaksi. Heti kohta kuitenkin automaattivastaus kertoo Patrickin olevan lomalla.

Jo pääsiäissunnuntaina Tiaisen virallinen Facebook-sivusto oli kertonut seuraavaa:

Viime viikkojen pohdinta on tuonut minut raskaan päätöksen äärelle. Sydämeni on täyttänyt suru siitä, että moni voideltu Jumalan valtakunnan työ on päätynyt totaaliseen katastrofiin, koska väsymystä tai omia virheitä ei ole tunnistettu ja tunnustettu tarpeeksi ajoissa. Uskon, että olen nyt sellaisessa vaiheessa, jolloin minun täytyy todella pysähtyä.


Pohjanmaan ruotsinkieliset lehdet (Vasabladet ja ÖT) huomasivat päivityksen tiistai-iltana ja kertoivat Patrick Tiaisen ottaneen aikalisän.

Palataan siihen myöhemmin.

________________________________________________________________

Palataan vielä lopuksi Patrick Tiaiseen. Kyse ei ole hänen henkilökohtaisen vakaumuksensa - uskonsa - kyseenalaistamisesta. Puhumattakaan Uskon Sanan yhteisössä toimivien ihmisten varmastikin vilpittömästä uskosta.

Jokin tuossa yhteisössä on siinä toimivia kuitenkin häirinnyt. Ainakin joitakin. Kymmenen päivää ennen "aikalisä" -ilmoitustaan , 6. huhtikuuta Patrick Tiainen kirjoitti Facebook-tililleen:

Tällä hetkellä uskon sana-seurakunnan muu johto on määrännyt minut pitkälle lomalle


Siis määrännyt.Kysymys kuuluu, miksi on määrännyt ja kuinka pitkälle lomalle?

Vastaus on,että Tiainen on väsynyt ja kaipaa lomaa. Se kestää ainakin elokuun loppuun saakka.

Uskon Sanassa toiminut henkilö myöntyää, että keskusteluja Tiaisen asemasta ja julkikuvasta on käyty. Tässä(kään) tapauksessa kaikki julkisuus ei ole ollut pelkästään hyvää.

"Menee vuosia, ennenkuin Patrick pystyy uskottavasti palaamaan. Persoonan on pienennyttävä.
Jossain muodossa toiminta tulee silti jatkumaan", henkilö arvioi.

Aika näyttää missä.
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Tiainen omilla fanisivuillaan fb:ssa:
"Tiedote 3.5.17

Monet ovat kyselleet mitä minulle ja palvelutyölleni kuuluu. Kiitos siitä.

Olen irtisanoutunut Word Of Faith-kirkkokunnan johtajuudesta omasta pyynnöstäni 5.4.17. Seuraavaksi kerron siihen johtaneista syistä:

Minun vilpitön haluni on ollut palvella Suomen seurakuntia viimeisen kolmen vuoden ajan. On ollut hienoa nähdä se ilo minkä evankeliumi saa aikaan ihmisissä rohkaistumisten, pelastumisten ja parantumisten kautta. Olen kiitollinen näistä asioista Jumalalle.

Samalla kun työni kosketti seurakuntia ja median kautta laajemmin ihmisiä, syntyi ympärilläni olevissa työntekijöissä huolta siitä kovasta vauhdista joka minulla oli ja siitä suhteettomasta kritiikistä, joka minuun kohdistui. Kova vauhti, suhteeton kritiikki sekä monet henkilökohtaisen elämäni ongelmat johtivat seuraaviin tilanteisiin:
Jatkuva henkinen ja fyysinen kuormitus alkoivat näkyä käytöksessäni. Kuormitus johti uupumisen kokemuksiin, vauhdin entiseen lisääntymiseen, harkintakyvyn vähenemiseen, ongelmiin rehellisyyden kanssa ja epäviisaisiin valintoihin.

Viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde mieshenkilön kanssa. Tämä kysymyksiä herättävä asia on tullut esille tämän maaliskuun lopussa. Tämän tilanteen johdosta ajauduin epätoivon tunteisiin ja tekoihin. Kaikki kärjistyi tapahtumasarjaan, joka päättyi keskiviikkona 29.3.17 kun olin Kokkolassa vakavassa auto-onnettomuudessa, jossa minut pelastettiin palavasta autosta.
Onnettomuuden jälkeen olen saanut laaja-alaista lääketieteellistä apua. Minulle on myös tarjottu apua ystävätyöntekijöiden kautta. Minua on autettu ja olen kiitollinen siitä.

Kannan vastuun tapahtuneista asioista ja olen itsenäisesti tehnyt päätöksen jäädä sivuun palvelutyöstä. Tarvitsen nyt aikaa laittaa henkilökohtaisen elämäni asiat kuntoon.
Kiitän kaikki minua tukeneita tahoja viime vuosien ajalta.

Patrick Tiainen"
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Hmmm, liekkö tuo jo aiemmin tapaamansa Jeesus nyt ohjannut pastoria "porautumaan syvälle miehuuteen", jotta hän ymmärtäisi enemmän? Juuri tämän takia monet pastorit myös "ymmärtävät enemmän", mutta ei näistä siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri sen takia, ole kuitenkaan pitämään sellaisia amerikkalaistyylisiä koulutuksia, missä jumala tekee bi- tai homoseksuaalista täyden kympin heteron(ja helevetin paljon itsemurhaan kuolleita nuoria miehiä...).

Hieno mies ja pikku lepo-&tuumaustaukonsa kyllä ansainnut. Varmasti hyväntahtoisesti yrittänyt toimia, mutta lähtenyt vaan elimistö laukalle.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Floristi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2016 3:53 pm

Re: Pastori Tiainen pahoinpideltiin Kokkolassa

Viesti Kirjoittaja Floristi »

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005900874.html

Valheen loppu
Patrick Tiainen eli vuosia kaksoiselämää. Hän saarnasi uuskarismaattisen kristillisen liikkeen keulahahmona ja meni naisen kanssa naimisiin, mutta kantoi sisällään valtavaa salaisuutta. Salaisuus paljastui ja kaikki romahti. Miten hän voi nyt?

TIEDÄTKÖ, miten saat kestohymyn?

Pidä kieltä ylähampaiden takana. Hymyä ylläpitävät lihakset eivät väsy niin helposti.

Patrick Tiainen, 25, käytti kuulemaansa kikkaa monesti, kun hän toimi Uskon sana -seurakunnan pastorina ja saarnaajana. Hän nousi lavalle puhumaan monisatapäisen yleisön eteen monta kertaa viikossa.

Patrick Tiainen perusti Uskon sana -nimisen uuskarismaattisen liikkeen Suomeen 20-vuotiaana. Tiainen itse oli alusta asti liikkeen keulahahmo ja karismaattinen johtaja. Seurakunnan pääpaikka on edelleen Kokkolassa. Helsingin Sanomat kirjoitti Patrick Tiaisesta ja hänen perustamastaan liikkeestä laajan jutun helmikuussa 2017.

Jutunteon yhteydessä kuvattiin Tiaisen esiintymisestä video, jossa hän muun muassa puhuu kielillä ja valaa uskoa seurakuntaansa.

KAKSI vuotta videon tapahtumien jälkeen Tiainen kertoo, ettei häntä suinkaan aina hymyilyttänyt. Hän pakotti itsensä lavalle. Hän veti väkisin suupielet korviin.

Hän halusi uskoa olevansa onnellinen.

”Uskoni oli silloin suorittamista”, Tiainen kuvaa.

Idean liikkeen perustamiseen Tiainen sai oltuaan 19-vuotiaana Keniassa pastorikoulussa. Suomalaiset kirkot muistuttivat hänen mukaansa liiaksi museoita. Tiainen halusi tuoda uskonharjoittamiseen dynaamisuutta ja iloa luterilaisten jumalanpalvelusten rinnalle.

Todellisuudessa hän haki itselleen hyväksyntää, vaikka uskotteli itselleen auttavansa ihmisiä. Sama ajatus oli taustalla, kun kesällä 2016 seurakunnan Facebook-sivuille ilmestyi live-videopätkä Tiaisen häistä.

Patrick Tiainen halusi osoittaa kaikille elävänsä unelmaansa.


Tällä hetkellä Patrick Tiainen asuu Kuopiossa ja opiskelee hätäkeskuspäivystäjäksi. Hän ei ole enää mukana Uskon sana -liikkeessä, mutta ei ole jättänyt uskoaan kokonaan.

”Uskon edelleen Jumalaan ja läpikäymäni kriisi on tervehdyttänyt uskoani”, Tiainen sanoo.

Videolla Patrick Tiainen kertoo, miten hänen uskonsa on muuttunut:


TIAINEN on nyt hyväksynyt olevansa homoseksuaali. Homouden peittämiseen häneltä meni toistakymmentä vuotta. Osittain sen takia hän hylkäsi psykologian opinnot yliopistossa, ryhtyi saarnaamaan pelastavasta Jumalasta, mietti nuorena itsemurhaa ja masentui useampaan otteeseen.

Hän eli valheessa vuosikausia, meni naimisiin naisen kanssa ja yritti elää kiiltokuvaelämää. Sitten tuli seinä vastaan ja lopullinen romahdus.

Mitä oikein tapahtui?

Palataan vuosituhannen vaihteeseen, kun Tiainen oli kuusivuotias.

”NÄIN unen, jossa tunsin rakkautta poikaa kohtaan”, Tiainen kertoo.

Uni oli pelottava, sillä siihen aikaan homoseksuaalisuus oli Pohjanmaalla vierasta ja outoa. Myöhemmin, kun Salatuissa elämissä oli Kalle-niminen homo, jota kaikki päivittelivät ääneen, Tiainen kauhistui tuntemuksiaan entistä enemmän.

”Kasvoin todella homofobisessa ympäristössä”, hän sanoo.

Tiainen oli omiin maailmoihin vetäytyvä ja arka lapsi. Hän ei oikein pärjännyt jalkapallokentällä tai jääkiekkokaukalossa, joten hän keskittyi koulunkäyntiin.

”Tein jossain vaiheessa tietoisen päätöksen, että vain kymppi kokeesta kelpaa. Tein paljon töitä sen eteen”, Tiainen kertoo.

Jossain vaiheessa häntä alettiin homotella koulussa.

Koulukiusaaminen jatkui koko kouluajan ja Tiainen sai diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Vuosien kiusaaminen johti Tiaisen ajattelemaan, että homous oli hänessä vika, joka piti korjata. Sisäinen outous ja vieraus johtui siitä ja se piti saada pois.

USKOONTULO rippikoululeirillä toi ratkaisun.

”Ajattelin, että Jumala pystyy muuttamaan ihan kaiken ja varsinkin sen, mitä vierastan itsessäni”, Tiainen kertoo.

Hänessä alkoi elää vahva toivo.

”Ajattelin, että Jumala pystyy muuttamaan ihan kaiken ja varsinkin sen, mitä vierastan itsessäni.”

Seurakunnasta Tiainen sai toivolleen vahvistusta. Hänen homoseksuaalisia ajatuksiaan ei tyrmätty, mutta mitään konkreettista ratkaisuakaan kenelläkään ei ollut. Eräänä päivänä Tiainen sai vinkin kirjasta, jossa kerrottiin homoseksuaalisuuden olevan rikkinäistä maskuliinisuutta.

”Viimeistään kun sain yhteyden eheytysliikkeeseen, tajusin että se on minun ratkaisuni”, Tiainen sanoo.


EHEYTYS oli käytännössä kristillistä vertaistukea sielunhoidon ja terapian avulla. Tiainen sai yhteyden seurakuntien käyttämiin ”luottoihmisiin”, jotka eivät olleet virallisia terapeutteja, mutta toimivat kuin terapeutit. Heidän mukaansa homous on seurausta omasta sukupuolesta erkaantumisesta.

”Minä uskoin hakevani maskuliinista täyttymystä ihastumalla miehiin. Ajattelin erkaantumiseni maskuliinisuudesta johtuvan muun muassa koulukiusaamisesta. Käsittelin sitä eri ’terapeuttien’ kanssa”, Tiainen kertoo.

HÄN luki kaikki amerikkalaisen psykologin Joseph Nicolosin kirjat moneen kertaan. Nicolosin lanseeraaman reparatiivisen terapian avulla on tarkoitus vähentää homoseksuaalisia ajatuksia ja muuttaa ne heteroseksuaalisiksi.

Tiukan Raamatun-tulkinnan mukaan homous ei ole syntiä, mutta homoseksuaaliset teot ovat.

Todellisen esikuvan Tiainen löysi eheytysleirillä ollessaan parikymppisenä Australiassa puoli vuotta. Hän kuvaa aiheeseen vihkiytyneitä ryhmäistuntoja vieroitushoidon kaltaisiksi. Jokainen kertoi vuorollaan, missä vaiheessa prosessia on itse ja onko ”repsahduksia” eli vääränlaisia ajatuksia tullut paljon.

Esimerkeiksi nostettiin entisiä homomiehiä, joista yksi oli nyt seitsemän lapsen isä ja onnellisesti naimisissa naisen kanssa.

KESKEINEN puhuja Australiassa oli amerikkalaisen Living Waters -liikkeen keulahahmo Mario Bergner, jonka kirja Rakkauden uusi suunta on käännetty myös suomeksi. Tiainen ihaili Bergneria, joka YouTubesta löytyvillä videoilla puhuu hyvin uskottavan kuuloisesti ”haavasta”, joka homoseksuaalisuuden taustalta löytyy. Kirjassaan Mario Bergner kirjoittaa siitä, kuinka maskuliinisten esikuvien puuttuminen voi aiheuttaa puutostilan, jota mies kompensoi tarrautumalla toiseen mieheen.

”Kyllä homoudesta puhuttiin kuin mistä tahansa riippuvuudesta, josta oli mahdollista päästä eroon”, Tiainen kertoo.

Australian tukiryhmän kautta Tiainen sai lopulta myös testosteronilisää. Tai ainakin sen kerrottiin olevan sitä, Tiainen ei ole varma.

”En todellakaan tiedä, kuka sitä määräsi ja millä oikeuksilla”, Tiainen muistelee.

LIVING WATERS on kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen järjestö, joka toimii ympäri maailmaa.

Suomen Elävät Vedet ry on kansainvälisestä toiminnasta erillinen järjestö. Siellä ei tarjota Tiaisen kuvaamaa homojen eheytysterapiaa. Järjestön nettisivujen mukaan tarkoitus on rohkaista seurakuntaa osallistumaan Kristuksen parantavaan työhön, jotta tunne-elämältään ja ihmissuhteissaan rikkinäiset uudistuisivat ja eheytyisivät. He uskovat evankeliumin muuttavaan voimaan ja kertovat siitä omakohtaisia kokemuksia seminaareissaan, tapahtumissaan ja nettisivuillaan.

”Kyllä homoudesta puhuttiin kuin mistä tahansa riippuvuudesta, josta oli mahdollista päästä eroon.”

Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia myöntävä Valvira kielsi homojen eheyttämisen terveysalan ammattilaisilta vuonna 2013. Muut kuin viralliset ammatinharjoittajat voivat kuitenkin antaa eheytystä vapaa-ajallaan.

KOTISEURAKUNNASSAAN Tiainen palasi usein eheytysoppaisiinsa ja oli yhteydessä kansainväliseen tukiverkostoonsa. Jos hänen ajatuksensa sortuivat tai hän edes katseli miehiä, hän rankaisi itseään esimerkiksi paastoamalla, joka ei ollut muutenkin alipainoiselle miehelle terveellistä. Hän rukoili ja rukoili.

Tiainen hoki itselleen, ettei saa samaistua homomiehiin, ei saa alistua eikä ajatella homoseksuaalisia ajatuksia.

”Ajattelin, että minulla on haava seksuaalisuuden alueella. Käytin itsekin sanoja kamppailu ja taistelu. En hyväksynyt, että olen homo.”

TILANNE johti ensin masennukseen, mutta myös elämään kaksoisroolissa.

”En voinut olla rehellinen kenellekään, en edes itselleni”, Tiainen sanoo.

Silti hän painoi kielensä etuhampaiden taakse ja nousi lavalle saarnaamaan: ”Halleluja!” Hän kiersi ympäri Suomea kokouksissa, koulutuksissa ja muissa tilaisuuksissa. Hän ajoi itsensä myös fyysisesti ihan loppuun.

”Aikatauluni olivat ihan mahdottomat.”

TIAINEN oli koko ajan ylivirittynyt eikä pysähtynyt hetkeksikään. Samaan aikaan hän oli ahdistunut ja pelkäsi paljastuvansa.

Peiliin katsoessaan hän oli tyytymätön. Hän oli liian laiha, mutta ruoka ei maistunut eikä uni tullut öisin.

”Muistan kerran nuorempana hakeneeni apua ravitsemusterapeutilta, joka kommentoi: ’Eikö tuo ole vähän naisellista? Kyllähän miehet syö’. Menin lauseesta ihan lukkoon enkä muista, mitä minulle sen jälkeen sanottiin.”

”Terapeutti käytännössä tytötteli minua. Se osui tosi kipeään kohtaan”, Tiainen muistelee.


TOTAALINEN ROMAHDUS tuli muutamaa vuotta myöhemmin. Taistelumoodi alkoi murtua.

Tiaisen uupumus purkautui kaoottisena tapahtumaketjuna, jota hän ei osaa tarkkaan analysoida. HS kirjoitti tapahtumaketjusta toukokuussa 2017.

”Olin niin loppu, etten osannut käsitellä tunteitani järkevästi”, hän sanoo nyt.

Yksi murtumisen taustalla vaikuttava tekijä oli Living Waters -liikkeen keulahahmon Mario Bergnerin kiinnijääminen avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Bergnerin suhde miehen kanssa oli paljastunut ja hän oli siirtynyt syrjään liikkeen toiminnasta. Tiaisen sähköpostiyhteyksistä katosi monta muutakin nimeä Bergnerin mukana.

VÄHÄN SEN JÄLKEEN Tiaisella itsellään oli suhde miehen kanssa ja se paljastui. Se johti kriisiin myös seurakunnassa.

”Oli ryhmä, joka lupasi rukoilla puolestani, että paha henki poistuisi minusta. Joku ehdotti jopa parin vuoden eheytystä Yhdysvalloissa”, Tiainen kertoo.

Hän itse oli jo siinä vaiheessa luovuttanut. Tiainen tiesi, että oli tehnyt kaiken voitavansa – mutta mikään ei ollut muuttunut. Tiainen tiesi, ettei muuttuisi. Hän oli antanut muutokselle koko elämänsä, luopunut yliopisto-opinnoista, halunnut eheytyä ja huutanut Jumalaa apuun.

Hän olisi voinut myös jatkaa seurakunnassa ja sanoa olevansa homoseksuaali, mutta ei itse kokenut enää olevansa kovin uskottava saarnaaja. Hän oli vienyt asian liian pitkälle ja koki loukanneensa liian monia oman kriisinsä kautta. Myös fyysinen terveys oli kärsinyt.

Patrick Tiainen irtisanoutui kaikesta. Hänen avioliittonsa päättyi, pastorin ja saarnaajan työ päättyi, seurakunnan jäsenyys päättyi ja moni ystävyyssuhde jäi. Romahdus ei olisi voinut olla totaalisempi. Siksi hän myös päätti muuttaa pois Kokkolasta.

NYT TIAINEN on hätäkeskuspäivystäjäkoulutuksen opintojaksolla Tampereella. Hän istui edellisen yön poliisipartion takapenkillä. Seuraavana yönä hän hyppää ambulanssin kyytiin.

”Lapsena haaveilin palomestarin ammatista. Harrastin vapaapalokuntaa jo yhdeksänvuotiaana. Nyt olen lähellä sitä”, Tiainen sanoo.

Hänelle on tärkeää voida auttaa ihmisiä.

Videolla Patrick Tiainen kertoo, mitä ihmisten auttaminen hänelle merkitsee:


TIAISEN TILANNE on nyt keskeneräinen, eikä hänellä ole kiire saada sitä heti valmiiksi tai saada nopeita vastauksia. Terapia on kesken. Hän haluaa löytää rauhan.

”Olen edelleen väsynyt ja voimavarani ovat rajalliset”, hän sanoo.

Hän käy usein kävelyillä ystävänsä kahden pienen chihuahuan kanssa. Ne ovat vähän väliä hoidossa Tiaisen luona. Muuten hän viettää opiskelijaelämää, jossa hän lueskelee ja näkee välillä ystäviään. Hengellisessä mielessä hän etsii rauhaa ja lepoa.

”Sellaista juurevaa ja perinteistä hengellisyyttä”, Tiainen sanoo.

”Uskon ja toivon, että jonain päivänä kaikki on hyvin.”
Vastaa Viestiin