Ulvila KUVIA

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Lukittu
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

Oven ulkopuolella on tasainen kerros lasia. Murhaajan on kuitenkin pitänyt seistä ikkunan edessä sitä rikkoessaan. Kuvittelisin, että toisella kädellä on hakannut ja toisella kädellä joko suojannut kasvojaan tai pitänyt kiinni oven karmista tukeakseen asentoaan. Lasimeressä ei kuitenkaan minun silmääni näy ollenkaan että sen keskellä olisi seisty tai liikuttu rikkomisen aikana. Sitten siihen on vielä laitettu se muovituoli, jonka avulla on pompattu sisään ja ulos. Tästä liikkeestä tuoli varmaan liikkuu edes vähän, mutta näitä jälkiä ei näy lasissa. Lasimeri on tasainen - ehkä liiankin tasainen?
pohtiijamiettii

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja pohtiijamiettii »

Awan kysymykseen voisiko ovi avautua sisäänpäin on mielestäni vastaus tässä kuvassa:
Kuva
Kun katsoo oven alareunaa, huomaa, että ovi on raollaan, ja se avautuu ulospäin.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kyllä, poliisit avasivat oven jossain vaiheessa, ja ilmeisesti lasin takia sitä ei enää saanut kiinni, lasinpalat ovat oven kynnysraossa tiellä. Tämä on kuvattuna myös sisäpuolelta, ja tuntuisi vahvistavan sen, että ovea ei ikkunan rikkomisen jälkeen avattu ennen poliisin tuloa. Jos joku ovesta terassille meni, niinkuin jälkien perustella meni, niin hänen on pakko olla mennyt ikkunasta.

Ihmettelen kyllä tosiaan tuota tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen. Niin sisällä kuin ulkona on kamoja viskelty sivuun, ja sitten ilmeisen hätäisesti yritetty ulkomuistista laittaa oikealle paikalleen kuvia varten. Sisälläkin esim ne housut liikkuivat.
Eikös tuo lumikola ole joku lasten malli, ja sanoisin, että on ihan lelu. Tuollaisella ei kukaan edes yrittäisi rikkoa mitään.

Puuttuva kivi kukkaruukun alla... ehkäpä... mutta ei silläkään kyllä ikkunaa rikota. Heittää sen tietty voi ikkunaan, mutta ei sillä hakata mitään. Olikohan tämä se kivi, mistä Anneli, ja myöhemmin tyttö puhuivat? Missä vaiheessa Anneli kävi terassia ihmettelemässä???

Minusta muuten näyttää, että ainakin sisälle pääsee ikkunasta tuolin kautta melko kevyesti. Ei tuo mitään akrobatiaa vaadi, siinä ollaan sopivasti kyykyssäkin, ja ikkunan korkeus kyllä riittää. En edes ole varma täytyykö molempia jalkoja laskea kynnykselle, vai onnistuuko "harppaus" niin, että vain toinen jalka on ikkunan reunalla. Uskoisin onnistuvan. Ulospääsy on vaikeampi suoritus.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
alpo holisti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: La Tammi 09, 2010 2:06 am

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja alpo holisti »

Onhan nää ollu jo, mutta jos on uusia lukijoita:

Kuva

Kuva

Kuva

kuvat kertokoon:
Lasin täytyy rikkoutua kun siihen astutaan.
Se voi myös taittua jalan tulosuuntaan.
Yhdessä kuvassa on havaittavissa astalon isku.

Oma haasteensa on pään yläpuolen lasit (henkilön pituus?)

P.S
jossakin epäiltiin, että lasi olisi rikottu sisältä, koska lasia on paljon ulkopuolella:
mutta tutkijatkin sen totesivat:
selitys löytyy ikkunassa olleesta verhosta, josta lasit kimposivat takaisin ulos
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Mutta eikö tuossa keskimmäisen kuvan rekonstruktiossa jostain syystä ollut aivan liian pieni ikkunanreikä? Ainakin näyttää reippaasti originaalia ahtaammalta ja matalammalta. Sisääntulija on kuin Munamies=)
Oikeasti reikä on yhtä korkea, ellei jopa korkeampi kuin oven alaosa, kts. tuo terassikuva.

Onko kolminkertaisen matalan lasin oven alareunassa PAKKO rikkoutua, kun sille astutaan? Kuinka suuri ääni tästä rikkoutumisesta syntyy? Mielestäni lähinnä napsahdus/pieni rasahdus.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Jos tuo keskimmäinen kuva oli siitä JJ:n aikaisesta rekosta, niin ikkuna oli saman kokoinen kuin originaali. Sen ikkunanreunan korkeus lattian pinnasta oli kymmenisen senttiä vikaan jommalta kummalta puolen.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Enpä tiedä.... näyttää ihan selkeästi pienemmältä, siis matalammalta :|
Jos ukon pituus kyykyssä on puolet oven korkeudesta, niin tuosta surmaovestahan olisi todellakin "astunut" sisään... eli ikkuna alkaa melkoisen alhaalta. Mjaa-a....
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Vaikka se ikkuna-aukko näyttäisi hyvinkin miehen menevältä niin käytännössä on asia toinen. Käsien on otettava jostain kiinni. Tarkoitan tällä, että käsille on varattava oma tilansa ja kuinka se vartaloon nähden toteutuu ei ole mikään yksinkertainen juttu. Sitä pitäisi harjoitella. Otettakoon huomioon vielä se, että on pimeää ja kiire. Jos ei pimeää niin kiire ainakin.

Alpon maininta että ikkunan alaosan lasit olisivat pitäneet mennä rikki tai ainakin taipua, samaa mieltä.
Laseihin olisi ainakin luullut takertuvan kenkien pohjan materiaalia. No onhan tästä väännetty.

Katsokaapas vielä tätä kuvaa ikkunasta. Vasemmassa reunassa aika paha lasinreuna missä vieressä se verijälkikin puitteissa.Veri Jukan.

http://static.iltalehti.fi/uutiset/ulvi28049_uu.jpg

ps. en saanut kopioitua kuvaa!! Jos ei toi osoite toimi niin varmaan joku laittaa sen mun puolesta näkyviin. :wink:
matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja matahari »

Murhaajan oletetulla tulo- ja poistumistavalla ikkuna-aukon alareunasta pitäisi löytyä myös kengistä jäänyttä kuraa/ruohoa/multaa tms.
Löytyikö mitään tällaistä? Kertokaa kellä on etp hallussaan, kiitos :)

Jos ei löytynyt niin tuskin niillä kengillä oli sinä iltana tepasteltu takapihoilla ja viheralueilla. Tuskin muualla kuin asfalttipihalla autosta pirttiin.......
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Lahti tai Auer ovat saattaneet itsekin rikkoa ikkunan oletetun riidan aikana, jos toinen on sulkenut toisen kuistille "jäähdyttelemään" riidan aikana. Reikä ikkunassa olisi antanut aiheen lavastukseen, jossa tekijä nimenomaan tulee ikkunasta, koska alkuperäinen reikä oli tehty ulkoa sisään päin. Tuoksinassa Auerin olisi kuitenkin täytynyt unohtaa, että myös loput ikkunasta pitäisi hajottaa ulkoa sisään, eikä päinvastoin.

Omituisin asia on se, miten uhri on voinut vuotaa hyvin pitkän ajan vuoteella maatessaan. Hänen on täytynyt mennä välillä tajuttomaksi ja vasta havahduttuaan nousta ylös ja pyrkiä lähtemään, ehkä kohti pesuhuoneen ovea. Avioliiton Jukka Lahden kaltaisen miehen kanssa, lasten kotiäitinä vieraassa pikkukaupungissa on täytynyt olla aikamoista helvettiä kunnianhimoiselle, hyvin koulutetulle naiselle. Voisiko jopa olla niin, että Auer on riidan tuoksinassa kalauttanut Lahtea halolla päähän, molemmat ovat pelästyneet, Lahti on käynyt sängylle makaamaan ja Auer on sanonut soittavansa sairasauton, mutta onkin hakenut veitsen ja alkanut tappamaan Lahtea, johon mies on menettänyt tajuntansa. Mikäli Auer on surmaaja, hänen on täytynyt tehdä lavastus ennen hätäpuhelua ja luulla silloin, että Lahti oli jo kuollut. Tässä välissä Lahti olisi ehtinyt vuotaa sängylle. Hätäpuhelun aikana Lahti onkin osoittautunut eläväksi, joten Auer on hätäpäissään lyönyt häntä sorkkaraudalla, jolla oli juuri rikkonut ovilasin - ihmiset eivät pääsääntöisesti säilytä sorkkarautoja makuuhuoneessa, joten se on täytynyt hakea paikalle, varmaankin juuri ikkunan rikkomista varten. Auerilla lienee ollut hätäpuhelun aikana edelleen päällä ulkovaatteet, todennäköisesti vain kengät, takki ja käsineet, jotka hän olisi tarvinnut lavastuksen aikana kuistilla. Niistä voisivat olla peräisin kuidut Lahden kourassa. Auer on tuskin voinut vaihtaa välillä vaatteita, koska hänen on täytynyt saada oma pistohaavansa puukotuksen yhteydessä ja vuotava haava olisi sotkenut paidan helmasta vaihdettaessa; lisäksi t-paidan poisvetäminen pään yli on rintaan puukotetulle melkein mahdotonta kivun vuoksi.

Mikäli Auer on surmaaja, jotenkin noin on tapahtumien täytynyt edetä. Totuus ei kuitenkaan selvinne koskaan, sillä ulkovaatteet ja kengät ovat kadoksissa. Poliisi munasi tutkinnan alkuvaiheen raskaasti ja juridiselta kantilta katsottuna Auer tuomittiin elinkautiseen melko heppoisin perustein.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Anyone
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 11:15 am

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Anyone »

devil_doll kirjoitti:Lahti tai Auer ovat saattaneet itsekin rikkoa ikkunan oletetun riidan aikana, jos toinen on sulkenut toisen kuistille "jäähdyttelemään" riidan aikana. Reikä ikkunassa olisi antanut aiheen lavastukseen, jossa tekijä nimenomaan tulee ikkunasta,
Ikkunahan oli rikki jo kun tytär kävi katsomassa vanhempiensa riitelyä. Joten ei AA sitä ikkunaa särkenyt Jukan kuoltua tai pökerryttä vaan jo paljon aikaisemmin oli kumpi jompi heistä rikkonut ikkunan. Syyttäjän mukaan Jukka ehkä makasi sängyllä, tai sängyllä ja lattialla kauemminkin, ehkä ainakin tunnin ennen hätäpuhelua.

Lapsen kertoman mukaan :
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041 ... 1_uu.shtml

Lapsi kävi ensimmäisen kerran katsomassa vanhempiaan:
"Perheen vanhin lapsi, silloin 9-vuotias tytär, kertoi tuoreeltaan poliisille heränneensä surmayönä kovaan meteliin.
Kun lapsi meni katsomaan mitä oli tekeillä, vanhemmat käskivät hänet takaisin nukkumaan."

Lapsi kävi toisen kerran katsomassa:
"Kun melu ei laantunut, palasi tytär vanhempiensa luo. Lapsi näki terassin lasioven olevan rikki. Tuolloin isä Jukka S. Lahti oli vielä kunnossa ja seisoi. Auer makasi sängyssä peiton alla."

Lapsi kävi kolmannen kerran katsomassa:
"Kun lapsi kolmannen kerran meni vanhempiensa makuuhuoneen ovelle, oli isä lattialla haavoitettuna ja äiti poissa. Tytär ei nähnyt muita, mutta epäili hyökkääjän olleen piilossa."

Tästä päättelen ettei ulkopuolinen murhaja ole tullut kysymykseen tai muussa tapausekssa murhaaja olisi ollut jo silloin asunnossa kun tytär kävi toisen kerran katsomassa vanhempiaan, ja silloin isä seisoi lattialla ja äiti makasi sängyssä peiton alla. Missä se murhaaja sitten piileksi, äitin peiton allako?
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Tara kirjoitti:...
PS:.. aletaanko, murre, taas vääntää siitä, olisiko Anneli itse voinut nähdä huppumiehen poistumisen, kun siitä puhelimen luota on esteetön näkyvyys terassin ovelle - juuri kuten lopulta tutkijat saattoivat todeta, viimeistään rekot tehtyään..)
Tara. Voin kyllä ottaa haasteen vastaan!

Mutta ensin tähän alkuun pieni mainospätkä: Minulla on käytössä tarkkaan tehty 3d-malli surmatalosta.
Eräällä ohjelmalla voi rakentaa talon/huoneiston pohjapiirroksen päälle. Tässä tapauksessa se on rakennettu viralliseen pohjapiirrokseen. Tämä 3d-malli on erittäin tarkasti tehty yksityiskohtineen. Malli on tehty ohjelmalla joka on erittäin hyvä: Huoneistoa voi katsella tietenkin mistä suunnasta tahansa, katselu paikan voi näppärästi osoittaa ja asettaa katselukorkeuden haluamakseen. Huoneiston sisään voi mennä myös kävelemään, voi liikkua huoneista toiseen, piipahtaa välillä vaikka ulos jne. (ja voi myös juosta, terveisiä vaan ulkosuomalaisellekin) ym ym. Pystyn siis esittämään väitteideni pohjaksi nyt jotain kongreettisempaa kuin pelkän 2d-kuvan.

Oikeastaan tämä puhelimen vierestä näkeminen jo tulikin aikaisemmin käsitellyksi,mutta kertaushan on opintojen äiti. Alla on muutama kuva, josta jokainen voi päätellä mitä puhelimen vieressä/edessä seisten näkee. Ensimmäinen kuva 3d-mallista on yleisnäkymä terassinpuolelta, alalaidassa on terassin ovi ja ylälaidassa 'Anneli' puhelimen edessä. Seuraava kuva on 'Annelin' pään ja kaapin välistä olohuoneeseen. Kolmas kuva on vastakkaiselta suunnalta puhelimeen päin, eli sieltä ryttyyn menneen maton kulmalta jossa lapsi mahdollisesti seisoi nähtyään isänsä surmattuna.

Itselle ei näissä juuri muuta yllättävää ollut kuin se, että lasten huoneet ovat tavallaan suojassa muusta huoneista, mitä pelkästä pohjapiirroksesta voisi kuvitella. Sieltä nimittäin pääsee luikahtamaan vaikka ulos (ei toki olohuoneeseen) vaikka joku olisi puhelimessa kyseisellä kuvien osoittamlla kohtaa. Kannattaa myös muistaa se, ettei surmatalossa ollut täysivalaistus päällä (oli hämärää), toki valoa tuli esim takkahuoneesta jne.


Kuva

Kuva

Kuva

Ja arvostelijoille sitten tiedoksi; Pystyn tarvittaessa esittämään että kaikki oleellisemmat, kalustuksesta lähtien, ovat tarkkaan tehty juuri siten miten ne olivat todellisuudessa.
annaanna

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Että tämän verran olet nähnyt vaivaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jo aiemmin olen huomannut, esim. Alpon ns. astaloinnin heilahdusjälkien kanssa, kuinka visuaalisesti erilaisten kuvien kautta käsittää asioita paljon helpommin. Se mitä sanallisesti on selvitetty jää omien mielikuvien varaan, tämmöiset konkrettiset kuvat tarkentaa noita mielikuvia. Valitettavasti näin keskellä päivää ei ole aikaa enempään, mutta yhden oman havainnon haluan kertoa. Tuon laajimman kuvasi avulla hahmotan nyt paremmin äänen kulkeutumisen tuolta takkahuoneen lattiatasosta tuonne mikrofonina toimineeseen puhelinkuulokkeeseen. Ei muuten ole aivan esteetöntä!
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

Voitko muuttaa kuvia vielä niin että siirrät Annelin keskeltä pöytää pöydän laidalle niin näkisimme miten tilanne muuttuu?

Minusta tosiaan se olisi kaikkein raskauttavinta, jos Anneli olisi puhellut puhelimeen esittämälläsi tavalla, ilman että olisi pitänyt silmällä murhaajan mahdollista liikkeelle lähtöä olohuoneeseen (mahdollisesti kohti rakkaita lapsia)

Jos siis haluamme ajatella, että Anneli on syytön, niin sinun pitäisi siirtää Annelia sen verran, että hän on pöydän kulmassa mistä voi tarkkailla tilannetta olohuoneessa. Mutta kuitenkin varmaan myös niin että hän pystyy tarkkailemaan kylppärin oveakin.
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Ulvila KUVIA

Viesti Kirjoittaja Tara »

Turumurrelle, hyvälle piirtäjälle! (meinasi mennä ensin väärään ketjuun tämä minun sommitelmani)

No kylläpäs olet, turumurre hyvä, nähnyt vaivaa :shock:

Sallit varmaan, että.. :roll: laitoin kokeeksi Annelin seisomaan myös kohtaan, johon lankapuhelimen johdon voisin olettaa kohtuudella yltävän. Rekon mukaan siitä mihin lankapuhelimen johto kohtuudella yltää, näkee olohuoneen ja takkahuoneen välisen oviaukon, esteettä. Ja koska aukossa ei ole ovea ja se on myös leveämpi kuin tavallinen ovi (n 90 cm?) niin siitä näkyy terassin ovi myös. Havainto on kenties tehty jo aikaisemmin (JPEG028), mutta asia on vielä tarkistettu sitten rekon yhteydessä.

Minä olen harjaantumaton tekemään tällaisia kuvia. Mutta se mittää. Turumurren kuvasta oli paljon apua! Kiitos.

Voisiko joku nyt selittää minulle, miksi on mahdotonta, ettei A olisi mitenkään voinut seistä esim tämän kuvaversion osoittamassa paikassa? Turumurrea en usko, hänen uskonsa Annelin syyttömyyteen on sitä luokkaa.

Minun mielestä Annelin ei tarvitsisi seistä edes noin pitkällä keittiön työtason päädyssä ja silti näkölinja terassinovelle olisi vieläkin avoin - punainen suora silmien tasolta ei hetikään osuisi näköesteeseen vaikka A siirtyisi seisomaan keittiön lattialle..

Kuva

JPEG028
osa
Kuva

PS:lisäys: En tullut Annelin jalkoja rakentaessani ajatelleksi, että hänellä saattoi olla kengät jalassa. Piirsin miten piirsin, Annelille paljaat jalat. Lattialla oli kyllä verta, samoin luurissa. Annelin kädet kädet olivat puhtaat. JJ ei tainnut noita verijälkiä tutkituttaa? Syyttäjä ei tiennyt??
------------
IS 16.4.2010
...
Aamupäivän todistelussa puhuttiin myös Auerin verestä, jota oli puhelimen luurissa että pisaroina lattialla. Syyttäjä ihmetteli mistä veri on peräisin, kun poliisin tullessa Anneli Auerin kädet olivat aivan puhtaat. Hän epäili, että auerilla on ollut puhelimessa käsissään verisen hanskat tai sitten hän on pessyt kätensä ennen poliisin saapumista......no ei kaikkea kerralla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ulvil ... 46218.html
Viimeksi muokannut Tara, Ma Huhti 11, 2011 2:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Lukittu