Fort Worth Three, Texas, 1974
Fort Worth Three, Texas, 1974
23.12.1974 Fort Worth, Texas.
3 tyttöä kolmesta eri perheestä lähtivät ostoksille paikalliseen Fort Worthin ostoskeskukseen. Heidän piti olla kotona klo 16, mutta he eivät koskaan palanneet.
Rachel Arnold Trlica, 17, haki ystävänsä Renee Wilsonin, 14, ja kun pikku Julie Ann Moseley, 9, joka asui Reneen isoäidin lähistöllä pyysi päästä mukaan, Rachel ja Renee totesivat hänen tarvitsevan luvan vanhemmiltaan.
Julie Ann oli vasta 9-vuotias ja hän ei halunnut olla koko päivää yksin kotona. Hän suostutteli äitinsä päästämään hänet mukaan ostoksille. Julie Ann sai luvan lähteä.
Renee Wilson oli katoamispäivän aamuna mennyt isoäitinsä luokse. Hän ei luultavasti ollut suunnitellut ostosreissua, mutta kun hänen pitkäaikainen ystävänsä Rachel Trlica, naimisissa oleva lukiolainen soitti ja ehdotti matkaa ostarille, Renee oli mukana.
Rachel ja Renee olivat olleet ystäviä jo vuosia. Heidän perheensä olivat leiriytyneet ja kalastelleet yhdessä, mutta Rachel ei tuntenut Julie Annia miltei ollenkaan.
Julie Ann ja hänen perheensä asui Reneen isoäitiä vastapäätä. Renee tunsi kaikki Moseleyn perheen lapset Itse asiassa hän oli ihastunut Julie Annin isoveljeen, Terryyn (15).
Katoamispäivän aamuna Terry oli yllättänyt Reneen sujauttamalla tämän sormeen nk. lupaussormuksen (promise ring) ja luvannut rakastaa tätä ikuisesti. Renee oli pyytänyt Terryn mukaan ostoksille, mutta Terry halusi mieluummin mennä tapaamaan ystäväänsä.
Tytöt lähtivät ennen puoltapäivää. Muutamat ihmiset muistavat nähneensä tytöt kaupan sisällä. He olivat ilmeisesti päässeet autolle saakka, koska heidän ostamansa ja paketoimansa joululahjat löytyivät lukitusta autosta.
Mitä tämän jälkeen on tapahtunut, se ei ole selvinnyt.
Heti katoamisen jälkeen perheet kävelivät purojen reunoja ja maanteitä etsien kadonneita lapsiaan. Meediot ja pilasoittajat soittelivat. Yksityisetsivät pistettiin asialle, poliisi meni johtolankojen perässä, jotka eivät johtaneet mihinkään.
Päivät kuluivat vuosiksi, talvet kääntyivät kesiksi ja takaisin perheiden odottaessa vastauksia. Mitä tytöille tapahtui ja miksi?
"Yksi asia on varma", sanoo Rayanne Moseley, Julie Annin äiti. Joku tietää varmasti, mitä tapahtui."
Eräs nainen kertoi myyjälle nähneensä joidenkin miesten hoputtavan Julie Annia lava-auton kyytiin. Poliisi ei koskaan tavoittanut vihjeen antajaa.
Vuonna 1981, vuosien kuluttua katoamisesta, eräs mies kertoi olleensa ostoskeskuksessa katoamispäivänä. Hän oli nähnyt miehen pakottavan tytöt pakun kyytiin. Sieppaaja oli sanonut kyseessä olevan perheriita ja käskenyt silminnäkijän pysyä erossa asiasta.
Silminnäkijöiden kertomuksia ihmeteltiin. Lähtivätkö tytöt jonkin tuntemansa henkilön mukaan? Hajaantuivatko he? Pikku Julie Ann yhden miehen mukaan, Rachel ja Renee toisen.
Aluksi poliisi uskoi tyttöjen karanneen, mutta tyttöjen vanhemmat eivät olleet samaa mieltä. Aivan kuin tukeakseen poliisin teoriaa, seuraavana aamuna saapui kirje.
Se oli osoitettu Rachelin nuorelle aviomiehelle, mutta nimi kirjekuoressa oli muodollinen "Thomas A. Trlica," ei "Tommy", joksi Rachel tätä aina kutsui.
Kirje oli kirjoitettu lapsellisella käsialalla paperiarkille. Siinä luki:
''Anteeksi tästä, mutta meidän piti vain lähteä pois. Menemme Houstoniin. Nähdään suunnilleen viikon päästä. Auto on Sear'sin (ostoskeskus) ylätasanteella. Rakkaudella Rachel.''
Rachelin äiti, Fran Langston, ei koskaan uskonut kirjeen olleen hänen tyttärensä lähettämä. Myöskään Tommy (Rachelin aviomies) ei uskonut tähän. Käsialan tunnistamiseen koulutetut ihmiset olivat epävarmoja, oliko käsiala Rachelin. Kirjeessä oli leima ja postimerkki, joten kirjettä ei oltu vain tuotu hänen postilaatikkoonsa. Posti toi sen.
jatkuu myöhemmin..

-
mikaelk
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Esim aseella uhaten kirjoittaa todennäköisesti mitä käsketään. Näillä tiedoilla ei voi kuin arvuutella, se on varma, että rikos on tapahtunut.Nemesia kirjoitti:Rachelin äiti, Fran Langston, ei koskaan uskonut kirjeen olleen hänen tyttärensä lähettämä. Myöskään Tommy (Rachelin aviomies) ei uskonut tähän. Käsialan tunnistamiseen koulutetut ihmiset olivat epävarmoja, oliko käsiala Rachelin.
Mielenkiintoista lukea aivan "uusia" vanhoja tapauksia, jatkoa odotellen ennenkuin äänestän, katsoa tuleeko osviittaa siitä, olisiko tekijä tuttu vai tuntematon..?Nemesia kirjoitti:jatkuu myöhemmin..
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
jatkoa luvassa!
Rusty Arnold oli vasta 11-vuotias kun hänen sisarensa Rachel katosi, mutta hän sanoo, että päivä on jättänyt lähtemättömän jäljen hänen elämäänsä. Tänä päivänä hän on 41-vuotias ja paikallinen kattourakoitsija kotikaupungissaan Fort Worthissa. Rusty on päättänyt löytää totuuden katoamiseen. Hän viettää aikaa tapauksen parissa lähes päivittäin. Tämä on tuhonnut hänen suhteensa hänen vanhempaan sisareensa ja äitiinsä.
Kun hän oli teini-iässä, Rusty ja hänen vanhempi sisarensa, Debra Hopper, nyt 48, olivat liittolaisia. He usein keskustelivat asiasta ja yrittivät ratkaista mysteerin.
Rachelin katoamisen aikaan hänen siskonsa Debra oli 19. Myöhemmässä haastattelussa Debra kertoi siskonsa katoamisen olleen hänen elämänsä kovin paikka.
"Meillä oli erityinen side", hän sanoo. Debran kertoman mukaan molemmat tytöt pelkäsivät isäänsä, joka oli kiivasluontoinen. Hän oli myös sairas mies, joka oli kuolemassa syöpään katoamisen aikaan. Isä haudattiin samana kesänä kun Rachel katosi.
Tommy (Rachelin aviomies) ja Rachelin sisko Debra olivat tapailleet ja olleet kihloissa ennen kuin Rachel ja Tommy menivät naimisiin. Näin Rachel tapasikin Tommyn.
Romanssista huolimatta Tommy sanoo, että Debran ja hänen välillään ei ollut levottomuutta huolimatta siitä, että Tommy menikin Rachelin kanssa naimisiin. Debra on samaa mieltä. Heidän suhteensa oli ollut ohi jo kauan ennen Rachelin ja Tommyn avioliittoa.
Debra muistuttaa, että Rachel pyysi hänet mukaan ostoksille katoamispäivän aamuna. Hän jäi pyynnöstä huolimatta kotiin.
Debra oli paikalla seuraavana aamuna, kun Tommy noukki kirjeen postilaatikosta.
Debra kertoo, että katoamista seuranneina kuukausina ja vuosina meediot kirjoittivat kirjeitä, joissa oli mainittu tyttöjen ruumiiden mahdollinen sijainti. Perhe tarkasti jokaisen kirjeissä mainitun paikan. Etsijät kampasivat Texasin pusikoita ja tutkivat satoja takamaita tyttöjen löytymisen toivossa.
Vuonna 1975, naisen ja tytön luurangot löydettiin San Antonion läheltä. Hetken aikaa perheet luulivat, että odotus olisi päättynyt, mutta luilla ei ollut mitään tekemistä kadonneen kolmikon kanssa.
Vuonna 1976 öljy-yhtiön työntekijä löysi ihmisen luita suolta lähellä Houstonia. Suolla oli paljon yhtiölle kuuluvia nostureita (öljyn etsimiseen). Löytö ei johtanut mihinkään ennen vuoden 1981 kevättä, jolloin alueelta löydettiin enemmän luita. Suuret etsinnät järjestettiin. Kolmen tytön jäänteet löydettiin alueelta, mutta jäänteet eivät kuuluneet kadonneelle kolmikolle.
jatkuu...

jatkoa
Rachelin äiti Fran Langston laittoi jokaisen tyttöjen katoamiseen liittyvän sanomalehtiartikkelin leikekirjaan. Debra ja Rusty (Rachelin sisarukset) lukivat lehtileikkeitä uudelleen ja uudelleen, miettien mitä olisi voinut tapahtua.
Rusty on erityisen kiinnostunut Tommyn saamasta kirjeestä. Hän on varma, ettei Rachel kirjoittanut kirjettä.
Rusty on varma, että Rachel, ja vain Rachel on elossa ja on vain ajan kysymys, ehkä vain päivistä kiinni, että hän löytää Rachelin.
Katoamisen jälkeen silminnäkijät kertoivat nähneensä Rachelin ja Reneen eri paikoissa: huoltoasemalla, Wal-Martissa, pikkukylän kaupassa.
Alkuun Rusty ajatteli, että silminnäkijöiden kertomukset olivat vain huuhaata, kunnes hän tapasi yksityisetsivä Dan Jamesin. James kertoo, että hän on tutkinut tapausta vuodesta 1975.
Rusty tapasi hänet 20 vuotta myöhemmin sattumalta, kun hän etsi keltaisilta sivuilta yksityisetsivää. Rustyn hämmästykseksi Dan James tiesi asiasta paljon. Hän oli kiinnostunut ratkaisemaan arvoituksen.
James kertoo, ettei hän ole ottanut työstään penniäkään rahaa vastaan kadonneiden tyttöjen perheiltä. Sen sijaan hän on saanut tappouhkauksia tuntemattomilta soittajilta, jotka ovat kehottaneet häntä pysymään erossa jutusta.
Dan James on valmis maksamaan 25000 dollaria omasta lompakostaan tiedosta, joka johtaa tyttöjen murhaajan pidättämiseen ja tuomitsemiseen.
Jamesin mukaan muutamat ''uskottavat todistajat'' ovat nähneet Rachelin katoamisen jälkeen. ''Yksi oli joulun aikaan vuonna 1998'', James kertoo.
Rusty ja James uskovat, että Rachel vierailee Fort Worthissa joka vuosi joulun aikaan. Muuten James on varovainen sanoissaan. "Uskon, että kyseinen henkilö pitää Rachelia poissa Fort Worthista muuna aikana. Uskon, että Renee Wilson ei ole enää elossa... Uskon, että jotain tapahtui kauhealla tavalla väärin, ja Julie Ann Moseley kuoli vahingossa ", hän sanoo.
Rusty uskoo Jamesin teoriaan. Rusty ei halua keskustella mahdollisista syyllisistä, mutta mainitsee, että joku tyttöjen hyvin tuntema henkilö liittyy katoamiseen.
Debra on suorapuheinen. ''Tiedän, että hän (Rusty) syyttää minua. Hän luulee, että minulla on jotain tekemistä katoamisen kanssa. Hän luulee, että kirjoitin kirjeen ja lähetin sen Tommylle. En kirjoittanut sitä kirjettä enkä tiedä, kuka sen kirjoitti. En tiedä mitä siskolleni tapahtui. Hän joutui ehkä seksiorjaksi. Minulla ei ole mitään salattavaa.''

Kyllä tässä on oltava ulkopuolinen takana. Sitä suuremmalla syyllä, jos tuon tutkijan saamilla uhkauksilla ja näköhavainnoilla on oikeasti perää..
Nemesia, onko tää miltä vuodelta tää teksti minkä olet tänne kääntänyt?

Täysi Purenta
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Hyvä tavaton. Katoaa kolme tyttöä, löytyy kolmen tytön luut. Millä logiikalla on silloin 70-luvun puolivälissä todennettu etteivät kolme kadonnutta ja kolmet yhdessä löytyneet jäänteet kuulu yhteen? Ei olisi ensimmäinen kerta kun identifioinnissa on erehdytty. Olisi varmaan paikallaan teettää nykytekniikkaa apuna käyttäen uudet tutkimukset. Mysteeri voisi saada siitä pisteen. Kadonneet tyttökolmikot eivät kuitenkaan ole miään kadonneita polkupyöriä joita voi lojua siellä täällä muitakin kuin se oma kadonnut.
Tuo yksityisetsivä sen sijaan vaikuttaa todella epäilyttävältä hahmolta. Mihin hänen tarinansa mahtavat perustua? On kuitenkin vain hänen sanansa uhkailuista, todisteista ja muusta liirumlaarumista. Kyllä tässä ennemmin haisee törkeä vedätys kärsivän perheen kustannuksella. Ikävästi nuo "Julie Anne kuoli vahingossa" jutut haisevat myös sille että poliisin olisi ehkä syytä tiedustella missä arvoisa etsivä itse oli katoamisen aikaan. Hän ei olisi ensimmäinen murhaaja joka yrittää tunkea uhriensa perheiden elämään.

Kiitos kommenteista!
Mikaelk, juttu on vuodelta 2005.
Täysi Purenta, uudet kokeet voisi todellakin tehdä! Yritän kaivella netistä lisätietoa, josko suosta löytynyt kolmikko olisi tunnistettu joksikin muuksi.
kirjoitan tässä parhaillani jatkoa jutulle

kid
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Mielenkiintoinen juttu, kiitos Nemesia avauksesta. Olisiko linkkiä lähteisiin/muuhun aiheeseen liittyvään?
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Mielenkiintoinen juttu, kiitos Nemesia avauksesta. Jutun lähde näyttäisi olevan tämä http://www.missingtrio.com/TRIO/index.aspx
Tuolta löytyy myös tieto siitä, että osa sukulaisista vetoaa Rachelin siskoa Debraa auttamaan poliisia tutkimuksissa ja suorittamaan valheenpaljastustestin. Se ei automaattosesti tee siskosta kuitenkaan syyllistä minun mielestäni. Aika usein amerikkalailla on ennakkoluuloja poliisia kohtaan ja yleisesti asianajajat neuvovatkin, että ei kannata puhua poliisille, koska siinä päätyy helposti itse syytetyksi. Tiedetään myös se, että valheenpaljastuskokeet eivät ole luotettavia.
On tietenkin mahdollista, että sisko kieltäytyy auttamasta koska on joko syyllinen tai tietää syyllisen ja suojelee tätä.
Myös Mike DeBardeleben on ollut epäiltyjen listalla, ilmeisesti myös ihan poliisin toimesta. Mitään ei kuitenkaan ole todistettu.
Erittäin mielenkiintoinen tapaus. En itse usko siihen mahdollisuuteen, että tytöt olisivat yhdessä päättäneet kadota. Kaksi teiniä ei ota karkureissulleen mukaan 9-vuotiasta. Ainoa syy, miksi tytöt olisivat näin saattaneet tehdä olisi se, että he suojelisivat 9-vuotiasta esim. kotiväkivallalta. Hupireissulle sen ikäistä ei oteta mukaan.

Mitä tulee noihin vanhoihin löytyneisiin luihin ja miten 70-luvulla osattiin muka tunnistaa, ettei kyseessä ollut nämä tytöt. En tiedä miten asia selvitettiin, mutta eihän 70-luku mitään kivikautta ollut! Hammaskuvistahan tuohon aikaan yleisimmin tunnistettiin vainajat, mikä on hyvinkin tarkka menetelmä. Voi myös olla, että luurankojen pituus ei täsmännyt tai ehkä heidän läheltään löytyi toisille kadonneille kuulunutta omaisuutta?Täysipurenta kirjoitti:Hyvä tavaton. Katoaa kolme tyttöä, löytyy kolmen tytön luut. Millä logiikalla on silloin 70-luvun puolivälissä todennettu etteivät kolme kadonnutta ja kolmet yhdessä löytyneet jäänteet kuulu yhteen?
Myös Mike DeBardeleben on ollut epäiltyjen listalla, ilmeisesti myös ihan poliisin toimesta. Mitään ei kuitenkaan ole todistettu.
Erittäin mielenkiintoinen tapaus. En itse usko siihen mahdollisuuteen, että tytöt olisivat yhdessä päättäneet kadota. Kaksi teiniä ei ota karkureissulleen mukaan 9-vuotiasta. Ainoa syy, miksi tytöt olisivat näin saattaneet tehdä olisi se, että he suojelisivat 9-vuotiasta esim. kotiväkivallalta. Hupireissulle sen ikäistä ei oteta mukaan.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Josif Stalin
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2637
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

- Haista Kaavittu
- Agentti Scully
- Viestit: 665
- Liittynyt: To Helmi 16, 2023 7:22 am
Re: Fort Worth Three, Texas, 1974
Jatkoa odotellessaNemesia kirjoitti: Ti Loka 28, 2014 5:03 pm Kiitos kommenteista!
Mikaelk, juttu on vuodelta 2005.
Täysi Purenta, uudet kokeet voisi todellakin tehdä! Yritän kaivella netistä lisätietoa, josko suosta löytynyt kolmikko olisi tunnistettu joksikin muuksi.
kirjoitan tässä parhaillani jatkoa jutulle
Tämä paikka on täynnä idiootteja!