Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja Alice »

Mies tunkeutui asuntoon ja yritti tappaa – pikkutytöt keskeyttivät äidin puukotuksen

Espoon käräjäoikeus on tuominnut helsinkiläisen miehen tapon yrityksestä neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

ärkyttävä tapaus sattui Espoon Espoonlahdessa maaliskuun 2. päivänä. Nainen makasi vuoteessa flunssassa.

Nainen oli vähän aiemmin päättänyt suhteensa ex-mieheensä. Kertomansa mukaan nainen olisi halunnut avioitua kahden tyttärensä isän kanssa ja elää normaalia. Miehellä oli kuitenkin toinen vaimo ja tämän kanssa lapsia Helsingissä. Mies ei halunnut jättää tätä naista, vaan halusi molemmat naiset.

Nainen alkoi pelätä miestä, kun tämä ilmoitti, ettei salli naisen avioituvan kenenkään muun miehen kanssa. Hän haki vuoden alussa lähestymiskieltoa Espoon käräjäoikeudelta, joka kuitenkin epäsi hakemuksen. Poliisi kuitenkin myönsi väliaikaisen lähestymiskiellon.

Kiellosta ei ollut apua, sillä mies puhui itsensä sisälle asuntoon. Hän asteli makuuhuoneeseen mukanaan pitkäteräinen veitsi, huiveja ja köyttä.

Mies ilmoitti naiselle tämän kuolevan tänään.

Pakeni Ruotsiin
Espoon käräjäoikeuden oikeaksi katsoman syytteen mukaan mies suuntasi veitseniskut kohti naisen kaulaa. Tämä torjui ne osittain tarraten veitseen kiinni.

Nainen sai vakavat vammat käsiinsä. Hän sai teräpistoja myös päähänsä, silmien lähelle.

Mies yritti sitoa naisen kädet selän taakse huiveille. Se jäi aikeeksi, sillä nainen pani hengenhädässä vastaan. Nainen kaatui sängylle, joka hajosi. Samalla este oven edestä poistui.

Itkevät tytöt ryntäsivät huoneeseen. Tytöt anoivat isäänsä lopettamaan äidin tappamisen.

Mies myös lopetti. Hän otti veitsen ja keräsi kassiin muut tavaransa. Kaverinsa autolla hän ajoi Jyväskylään, josta tosin ei tuntenut ketään.

Myöhemmin mies matkusti Ruotsiin. Hän palasi Helsinkiin huhtikuun lopulla, ja hänet otettiin kiinni tapon yrityksestä epäiltynä.

Kertomus epäuskottava
44-vuotias mies kiisti oikeussalissa tyystin rikoksen. Miehen mukaan hän oli huolissaan tyttäristään, joiden kuuli olevan sairaana.

Tytöt voivat kuitenkin jo paremmin, mutta ex-vaimo jankutti syytetyn mukaan edelleen toisen naisen jättämisestä. Kun mies ei suostunut, vetäisi nainen miehen kertoman mukaan tyynyn alta veitsen ja kävi sen kanssa hänen kimppuunsa.

Kertomansa mukaan mies tarrasi veitseen. Hän sai näin estettyä iskut, naiselle tuli tosin vertavuotava haava käteen.

Mies kertoi poistuneensa välittömästi paikalta, koska pelkäsi naisen tekevän hänestä rikosilmoituksen ja saavan hänet linnaan.

Oikeus ei uskonut miehen kertomusta. Miehen kertomus ei myöskään sovi lainkaan yhteen naisen vammojen kanssa.

Oikeus tuomitsi miehen tapon yrityksestä.

Iltalehti ei kerro tuomitun nimeä lasten ja vakavasti haavoittuneen naisen suojelemiseksi.

Tuomiosta on ensimmäisenä uutisoinut Ilta-Sanomat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071 ... 9_uu.shtml

18.07.2016 klo 12:23

otsikkoa muutettu ja lisätty uutisen julkaisupvm
-NILS-
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tästä murhan yrityksestä(muka tapon yritys, pah) haisee kyllä mamu jo satojen kilometrien päähän, alkaa nyt murhailemaan lasten ollessa paikalla ja heidän päästettyä isänsä sisään. Media on vaiennut tapahtuman melkein kuoliaaksi, vaikka kyseessä on erittäin poikkeuksellinen henkirikoksen yritys jo siksi, että lapset keskeyttivät.

Ovella käyty keskustelu(kuviteltu): "No hei rakkaat lapseni, päästäisittekö minut sisään, että voisin murhata äitinne, kuten lupasin?"

Kuka suomalainen vaatisi ja tekisi tällaista, kun haluaisi tappaa exänsä? Tässä lyhyt lainaus jutusta yllä:
"Nainen alkoi pelätä miestä, kun tämä ilmoitti, ettei salli naisen avioituvan kenenkään muun miehen kanssa. Hän haki vuoden alussa lähestymiskieltoa Espoon käräjäoikeudelta, joka kuitenkin epäsi hakemuksen. Poliisi kuitenkin myönsi väliaikaisen lähestymiskiellon.

Kiellosta ei ollut apua, sillä mies puhui itsensä sisälle asuntoon. Hän asteli makuuhuoneeseen mukanaan pitkäteräinen veitsi, huiveja ja köyttä.

Mies ilmoitti naiselle tämän kuolevan tänään."


Tulee mieleen, että ketähän tässä oikeasti suojellaan, kun nimeä ei kerrota? Onhan muillakin tappajilla, murhaajilla ja raiskareilla lapsia, miksei heidän lapsia suojella?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tuomittu on somali ja nimeltään Jamaal Abdi Sadan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1306
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Iltalehti ei kerro tuomitun nimeä lasten ja vakavasti haavoittuneen naisen suojelemiseksi.
Iltalehden toimittelija ilmeisesti pelkää rasistileimaa.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Doctor Lecter kirjoitti:Tuomittu on somali ja nimeltään Jamaal Abdi Sadan.
Se tässä on hyvää, että islamilaisillakin on löytynyt oma-aloitteellisuutta ja luovuutta, koska nimessä ei mainita sitä pahamaineista pedofiilia, muhamattia, mitä tuollakin suunnalla afrikkaa isosti ja isolla kyrvällä ihaillaan, vaikka ei osata edes lukea(vai juuri sen takia? sompuille heti lisää apua ja kirkonkeräys pystyyn!)
Kuva
Somali tuumailee.(kuvan somali on syytön lasten edessä tehtyyn murhanyritykseen, hän on toki saattanut syyllistyä vastaavaan maassa, missä hän nykyään loisii.)

Länsimaalaisten bemarit, audit ja mersut voisi oikeastaan haukkumanimetä uudella nimellä, somalit kun eivät pääse niiden omistajiksi kuin erikoistapauksissa eli joko naimalla tai varastamalla. Bemarit siis ovat nykyään mielessäni joko: älynjatkeita tai kärsivällisyyden tuotteita.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016

Viesti Kirjoittaja Paa »

Somalihan se, ei yllätä. Ne kuvittelevat, että vaimoja voi olla niin monta kuin haluaa ja jos vaimo kapinoi, sen saa tappaa.

Miksi somali ei sopeudu?
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1306
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm

Islamilainen rikkaus ja voimavara meinasi viedä hengen

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Lasten tulo huoneeseen keskeytti veriteon - hovi ei lieventänyt isän tuomiota

Sunnuntai 29.1.2017 klo 10.50

35-vuotias mies sai tapon yrityksestä neljä vuotta vankeutta.

Mies yritti surmata ex-puolisonsa, koska tämä ei hyväksynyt hänen elämäntapaansa
Mies halusi pitää useita puolisoita, mutta nainen ei saisi olla muiden miesten kanssa
Veriteko keskeytyi, kun parin tarhaikäiset lapset tulivat paikalle


Helsingin hovioikeus on tuoreella päätöksellään pitänyt ennallaan Espoon käräjäoikeuden tapon yrityksestä viime vuoden heinäkuussa antaman tuomion.

Käräjäoikeus tuomitsi 35-vuotiaalle miehelle neljä vuotta vankeutta. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati lyhyempää vankeusrangaistusta.

Oikeuden mukaan mies yritti tappaa naisen, koska nainen ei hyväksynyt miehen elämäntapaa.

"Kuolet tänään"
Tuomioon johtaneet tapahtumat alkoivat viime vuoden tammikuussa, kun flunssan takia päiväunilla ollut nainen heräsi siihen, että hänen ex-puolisonsa istui sängyssä hänen päällään.

Mies piti toisella kädellään naista rinnuksista kiinni, toisessa hänellä oli pitkä ohut veitsi.

- Tänään on sinun viimeinen päivä ja kuolet tänään, mies oli naisen kertoman mukaan sanonut.

Mies oli päässyt asuntoon sisään naisen nukkuessa, kun heidän tarhaikäinen tyttärensä oli avannut oven.

Nainen koetti turhaan päästä tilanteesta pois puhumalla. Mies yritti lyödä häntä useita kertoja kaulaan ja kasvojen alueelle. Nainen onnistui tarttumaan kiinni veitsestä ja esti näin iskuja osumasta kunnolla. Iskut osuivat kasvoihin aiheuttaen useita pinnallisia viiltohaavoja. Veitseen tarttumisen seurauksena naisen molempiin käsiin tuli useita syviä viiltohaavoja.

Mies ja nainen kamppailivat makuuhuoneessa ja mies pahoinpiteli naista eri tavoin. Tilanteessa nainen kaatui lastensängyn päälle niin rajusti, että sänky hajosi.

Naisen ollessa maassa ex-puoliso oli yrittänyt sitoa tämän käsiä ja jalkoja mukanaan tuomilla huiveilla ja naruilla.

Lasten tulo pelasti
Veriteko keskeytyi, kun ex-pariskunnan yhteiset lapset saapuivat huoneeseen. Miehen ulos telkeämät lapset pääsivät huoneeseen, koska nainen oli saanut vedettyä oven eteen tukkeeksi laitetun sängyn pois tieltä. Lapset olivat kuulleet tapahtumien ääniä huoneesta ja koputelleet itkien oveen.

Naisen mukaan lapset olivat huoneeseen tultuaan sanoneet miehelle, että "älä tapa äitiä".

Mies heitti lapset nähtyään veitsen pois kädestään. Hetkeä myöhemmin mies poistui asunnosta veitsi mukanaan

Mies kiisti teot oikeudessa. Miehen mukaan hän oli tullut käymään naisen luona ja tämä oli itse päästänyt hänet sisään asuntoon. Tämän jälkeen nainen oli yllättäen käynyt hänen kimppuunsa veitsi kädessään. Miehen mukaan nainen saattoi saada vammoja tilanteessa, missä hän oli yrittänyt saada veistä pois tämän kädestä.

Haki lähestymiskieltoa
Pariskuntaa ei ollut vihitty avioliittoon Suomen avioliittolain mukaan, mutta he olivat olleet naimisissa islamin lain mukaan. Heillä on kaksi yhteistä lasta, jotka olivat tekohetkellä kolme ja neljä vuotta. Nainen oli saapunut Suomeen vuonna 2005, ja pariskunta tapasi toisensa vuonna 2010.

Molemmilla on taustallaan myös aiempi liitto muualla kuin Suomessa. Miehellä on myös Suomessa lapsi yhden kolmesta puolisostaan kanssa.

Pariskunnan välit viilenivät vuoden 2014 jälkeen, kun mies halusi lähteä yhteisestä kodista toisen perheensä luokse. Nainen oli pyytänyt miestä jäämään. Nainen olisi halunnut, että he menisivät naimisiin ja olisivat perhe. Hän halusi, että mies jättäisi muut naiset. Mies halusi kuitenkin pitää useampia vaimoja ja elää toisin kuin suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana.

Naisen mukaan mies alkoi seurailla häntä, ja lähetteli hänelle uhkaavia viestejä. Nainen oli alkanut pelätä, koska mies oli kieltänyt häntä menemästä naimisiin toisen miehen kanssa. He olivat yhä liitossa islamilaisen lain mukaan.

Kaksi kuukautta ennen nyt oikeudessa käsiteltyä veritekoa nainen haki miehelle lähestymiskieltoa. Espoon käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen. Länsi-Uudenmaan poliisi oli kuitenkin määrännyt väliaikaisen lähestymiskiellon.

Tuomio pysyi
Käräjäoikeuden neljäksi vuodeksi vankeuteen tuomitsema mies vaati hovioikeutta lyhentämään hänelle tuomittua vankeusrangaistusta.

Hovioikeus kuitenkin piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa sellaisenaan.

Oikeuden mukaan miehen menettelyn päättäväisyys, väkivallan määrä ja uhrille aiheutuneet vammat ilmensivät miehen aikomuksen surmata nainen. Oikeuden mukaan surmaamisyrityksen taustalla oli pitkään jatkunut erimielisyys ja riitaisuus asianosaisten välillä. Miehen tarkoituksena oli saada riitaisa tilanne loppumaan voidakseen elää myös toisen perheensä kanssa naisen estämättä.

Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrin ja tämän läheisten suojelemiseksi.
IL-TYÖRYHMÄ
Väri- ja sotatrauma alennus? Vain 4v, ensikertalaisena 1v 4kk:tta? Sitten jatkamaan?
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Islamilainen rikkaus ja voimavara meinasi viedä hengen

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Vähällä näistä kyllä täällä pääsee.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
sinnerman
Martin Beck
Viestit: 765
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

pahoinpitely Espoossa

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Itselleni pistää silmään tässä, tähän maahan kaikessa hiljaisuudessa hiipivä ulkolainen piirre,
eli MONI-AVIOISUUS.
Muslimien mukana tullut tapakulttuuri josta puhuminen on selkeästi Tabu.

ketjut yhdistetty, toistoja poistettu
t:mode
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1306
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:36 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Ei näy feministejä heiluttelemassa kylttejä, vaikka naisen oikeuteen naida montaa miestä on kajottu. Ei näy muutenkaan mitään naisasialiittoa järkyttymässä julkisesti tapauksesta, miksi?
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja Paa »

Tarpeeksi hullu ukko kun olisi ollut, niin koko perhe olisi kylmänä. Sydäntäsärkevä tuo kohta missä kerrotaan kuinka lapset itkien koputtelevat oven takana, kun isä koittaa saada äitiä hengiltä.

Mahtaako moniavioisuus yleistyä ja tulla hyväksytyksi? Eikä siihen aina tarvita edes islamia. Telkkarista tulee joskus jotain moniaviodokkareita, mutta kumma juttu että lähes kaikki tapaukset on 1 mies + monta vaimoa, ei koskaan toisin päin. Tai jos on, niin miehet eivät ole keskenään suhteessa. Omasta mielestäni pimeetä touhua ja kun siihen sotketaan vielä lapset niin ongelmia riittänee.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3295
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Yllätys - sompassi. Sompassi ei sopeudu koskaan. Ilmeisesti tuokin asia littyy siihen alhaiseen äo:hon.

Älykkäät sopeutuu.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
aumari
Adrian Monk
Viestit: 2929
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja aumari »

Gurney kirjoitti:Yllätys - sompassi. Sompassi ei sopeudu koskaan. Ilmeisesti tuokin asia littyy siihen alhaiseen äo:hon.

Älykkäät sopeutuu.
Voi kun olisi sellainen laki ja sääntö, ettei mitään tukia ja elatuksia semmoisille tulokkaille, jotka eivät elä tämän maan tapojen ( ja lakien) ja kulttuurin mukaisesti. Mutta semmoinenhan on mahdollista vain unissa.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Jukka Siintonen kirjoitti:Ei näy feministejä heiluttelemassa kylttejä, vaikka naisen oikeuteen naida montaa miestä on kajottu. Ei näy muutenkaan mitään naisasialiittoa järkyttymässä julkisesti tapauksesta, miksi?

En oo vielä järkytykseltäni ehtinyt. :)

Kyllähän suomalaisetkin(niin miehet kuin naisetkin) jossain määrin harrastaa tuota monisuhteilua, mutta onneksi eivät sentään hinkua kaikkia naimisiin ja saman katon alle.

Vaikka taloudellisesti olisikin kannattavaa, jos perheessä olisi viisikin aikuista ja kaikki kantaisi palkkarahat samaan pesään.
Muuten en kyllä usko, että kovin kivasti toimisi.

Telkusta tulee sarja sisarvaimot (siinä miehellä neljä vaimoa)ja siinä ukko suunnitteli, että ostavat samalta kadulta neljä taloa ja mies käy sitten vuoroviikoin kuinkin luona pesimässä.
Nyt viime jaksossa tuli jo kinaa siitä, että kun yhdellä vaimolla on vain yksi lapsi ja toisilla monta...Niin tarviiko se yksilapsinen niin ison talon kuin toiset.
Pilviä alkaa jo sinnekin taivaalle kertyä... 8)
disposal
Jane Marple
Viestit: 1019
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Tapon yritys Espoossa 03/2016: riitaa moniavioisuudesta

Viesti Kirjoittaja disposal »

Tiina kirjoitti:
Kyllähän suomalaisetkin
Jos aloittaa lauseen tällä ja kirjoittaa kuinka pitkät sepustukset,niin tuo lause...
Vastaa Viestiin