Täältä voi lukea yksilöllisempää tietoa sotasankareista(vänskät. lutit), sotasankareita olivat myös aliupseerit, sotamiehet sekä jotkut korkeammat upseerit, ja pelosta, kaikki he pelkäsivät jollain tavoin:
- http://propatria.fi/talvisodan-upseerit/
Toivon asiallista faktaan tai aikalaisten/perillisten kertomuksiin liittyvää kirjoitusta, jotka nekin usein ovat faktaa(suodattamatonta) faktaa, tänne.
Kunniaa talvisodan vänrikeille
Jyrki Vesikansa
Luotu: 2.1.2009 11:03
Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Uuden Suomen kokoelma
Sotamarsalkka Mannerheim tarkastaa reservinupseerien rivistöä Kaivopuistossa, taustalla
upseerisuojeluskunnan lippu.
Näyttävimpiä talvisodan muistotilaisuuksista välirauhan aikana oli kaatuneille reservin upseereille omistettu moniosainen juhla 20.10.1940. Varmaan sillä osoitettiin myös jatkuvaa puolustushenkeä ja -kykyä Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alla etulinjan joukkojen vetreiden johtajien marssiessa läpi Helsingin. Uusi Suomi otti tapahtumista tietenkin komean kuvasarjan.
Sotamarsalkka Mannerheim oli kanonisoinut reservin upseerit talvisodan päätyttyä 14.3.1940 antamassaan kuuluisassa päiväkäskyssä. Hän kirjoitti: "Kiitän teitä kaikkia, upseereja, alipäällystöä ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti korostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja sitä etevyyttä, millä he ovat suorittaneet tehtävää, joka ei varsinaisesti ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa suhteellisesti sodan suurin, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla auliudella".
Amatöörit sodassa vaativiin tehtäviin
Päiväkäskyn komeille toteamuksille oli katetta. Ammattiupseereja oli vähän, joten reservin upseerit joutuivat usein mm. komppanioiden päälliköiksi. Muutaman kuukauden kestäneen RUK:n kurssin ohella useimmat olivat tosin saaneet jatkokoulutusta suojeluskunnassa, mutta sodan amatöörejä siviilitehtävistä kiskaistut reservin upseerit silti olivat.
Ammattiupseereja taidettiin sitä paitsi sijoittaa sellaisiinkin esikuntatehtäviin, joihin olisi löytynyt jopa pätevämpiä tekijöitä siviilistä. Niin huoltopuolelle kuin vaikkapa puolustusvoimien tiedotusorganisaatioon. (Toki näissä tehtävissä oli ammattiupseerien rinnalla ja alaisina eri alojen ammattilaisia. Nahkurin opin saaneena isänikin pantiin 22-vuotiaana vänrikkinä hankkimaan saappaita armeijalle, joten hän pääsi rintamalle vasta jatkosodan alkaessa.)
Ero upseeriryhmien välillä poistettiin
Yhtä kaikki etulinjoilla nähtiin melko vähän kultatähtisiä ammattiupseereja lukuun ottamatta varusmiehistä muodostettua 1. divisioonaa. Epäsuhta johti siihen, että välirauhan aikana muodollinen ero ammatti- ja reservin upseerien välillä poistettiin. Kaikilla oli nyt samat arvot ja kultaiset arvomerkit reservin upseerien hopeisten "tinanappien" jäädessä museoihin. Upseerioppilailla ja -kokelailla säilyivät sentään hopeiset olkainnauhat 1960-luvulle saakka. Kadetit kantavat edelleen vastaavia kultakaluunoita.
Ennen muuta reservin upseereita oli tietenkin joukkueen johtajina ja tulenjohtajina. Aluejärjestelmän takia alaiset olivat usein tuttuja. Alkuun saattoi tosin olla vähän hankalaa, jos joukkueenjohtaja oli nuorehko kansakoulunopettaja-vänrikki ja hänen alaisinaan palveli pitäjän mahtitalojen keski-ikäisiä isäntiä. Roolijako löytyi silti yleensä nopeasti; usein sitä oli harjoiteltu yhdessä jo suojeluskunnassa.
Reservin upseeristo jakaantui kuitenkin alueellisesti epätasaisesti. Helsinkiläistä herrasväkeä -- myös ruotsinkielisiä -- jouduttiin siksi sijoittamaan maakuntien divisiooniin. Yleensä yhteinen sävel löytyi. Ohjesääntöjen mukaista pokkurointia kannatti tällöin karsia. Toisin kuin useimmissa muissa armeijoissa Suomessa upseerit asuivat ja aterioivat yhdessä alaistensa kanssa -- ja samoista alokastuvista oli aloitettu, toisin kuin usein muualla.
Esimerkki paras johtamiskeino
Yhdessä suhteessa ohjesääntöä kuitenkin seurattiin. Sen mukaan esimerkki on paras johtamismenetelmä. Puutteellisesti koulutetut, osittain yli 40-vuotiaat reserviläiset vedettiin esimerkiksi jatkuviin vastaiskuihin vain joukkueenjohtajan ja komppanianpäällikönkin lähtiessä kärkeen. Ryhmänjohtajat olivat tärkeitä, mutta jo koulutuksensa perusteella enemmän esitaistelijoita kuin varsinaisesti päälliköitä.
Joukkueenjohtajalta edellytettiin siis rohkeutta ja hermojen kestämistä vastoinkäymisissä. Hänen oli seurattava käskyjä, mutta uskallettava käyttää myös omaa järkeään tilanteen mukaisesti.
Kaatuneita lähes tuhat
Vaatimukset sodan amatööreille olivat siis suuret -- ja lasku kallis. Talvisodassa kaatui 910 reservin upseeria, joista 723 vänrikkiä, ratsuväen kornettia tai laivaston aliluutnanttia. Luutnantteja kaatui 178 ja kapteeneja tai vielä korkeampaan arvoon nousseita reserviläisiä yhdeksän. Lisäksi 62 reservin upseeria katosi. Nämä menetykset olivat 7,2 % riveissä olleista 13.643 reservin upseerista.
Yli tuhat reservin upseeria haavoittui, heistä kolmannes vakavasti. Kokonaistappioita kannattaa verrata siihen, että ylioppilastutkinnon suoritti 1920- ja 30-luvuilla vuosittain runsaat tuhat nuorukaista. Heistä reservin upseerit pääosin poimittiin. Yksin talvisota vaati verta siis yhden vuoden kaikkien miesylioppilaiden verran. Jatkosota tuli viemään vielä noin viiden tuhannen upseerin hengen.
Aktiiviupseereita kaatui tai katosi talvisodassa 135 eli 7,5 % kolmen tuhannen jäsenen ryhmästä. Näistäkin kaatuneista ja kadonneista 97 oli luutnantteja ja vänrikkejä. Joukossa oli tosin myös esimerkiksi Summassa kaatunut rykmentinkomentaja, eversti Väinö Polttila - Eva Polttilan isoisä.
Päiväkäsky lämmitti mieltä
Mannerheimin päiväkäsky lämmitti tietenkin reservin upseereita, mitä Väinö Linna piikittelee vänrikki Kariluodon olemusta esitellessään. Reservin upseereilla oli ennestään oma liittonsa, joskin se oli ollut suojeluskuntiin verrattuna näkymätön. Vasta suojeluskuntien lakkauttamisen (1944) jälkeen liiton merkitys korostui jonkin aikaa lähes ainoaksi jääneenä maanpuolustusjärjestönä.
Etenkin Reserviupseerikoulussa Haminassa oli toki jo varhain luotu yhteishenkeä. RUK:lle 1928 lahjoitettu lippu sai Akateemisen Karjala-seuran värit; ne lipulla on edelleen. AKS edellytti jäsentensä pyrkivän upseerikoulutukseen, kun aiemmin ylioppilaat olivat pikemmin yrittäneet päästä palveluksessa vähällä esim. kirjurin tehtävissä. RUK:ssa koulutettujen määrä oli aluksi riittämätön, mutta nousi kiistojen jälkeen 1930-luvulla.
Muistojuhla osoitti voimaa
Reservin upseerit saapuivat kaatuneiden toveriensa muistojuhlaan 1940 pääosin omissa asepuvuissaan. Aseita ei sen sijaan ollut mukana. Ohjelmassa oli järjestäytyminen Kaivopuistossa, ohimarssi Esplanadilla, kunnianosoitus Hietaniemen vasta käyttöön otetuilla sankarihaudoilla ja pääjuhla Messuhallissa. Täällä oli mukana myös kaatuneiden omaisia ja muuta yleisöä.
Ylipäällikkyyden välirauhan aikana säilyttänyt Mannerheim osallistui kaikkiin tilaisuuksiin. Paikalla oli myös pääministeri Risto Ryti, joka hoiti sairastuneen presidentin Kyösti Kallion tehtäviä. Näkyvä hahmo oli maavoimien komentaja Erik Heinrichs, jonka asema Mannerheimin kruununprinssinä alkoi hahmottua.
Upseerien ryhdikäs ohimarssi huomattiin varmaan myös Neuvostoliiton lähetystössä Albertinkadulla. Samankaltainen vaikutus saattoi olla tuhansien reservin upseerien rivistöllä Mannerheimin hautajaisissa 1951 keskellä kylmää sotaa. Talvi- ja jatkosodan joukkueenjohtajat ja komppanianpäälliköt olivat silloin vielä hyväkuntoisia, nuorehkoja miehiä, joilla oli vahva sotakokemus. Tämä kannatti naapurinkin ottaa huomioon.
Henkilöt: Carl Gustaf Emil MannerheimRisto RytiJ.K. PaasikiviRudolf WaldenErik HeinrichsV.A. Koskenniemi
Paikat: HelsinkiTöölön kisahalli
Muut asiasanat: Talvisota
Lähde: https://www.uusisuomi.fi/artikkelit/kun ... anrikeille
Hä
Jutun lopussa mainitut sotaherrat(tummenettuna) olivat joutuneet modernin käsittelyn uhriksi, joten en niitä linkittänyt, katsokaa alkup linkistä, jos huvituttaa. Hävettää oikein!