Kommentoin ainoastaan, että melko munantonta on tuo koulunkin puuttuminen. En siis syytä koulua kaikesta. Kouluväkivallan kanssa töitä tehneenä tiedän, että koulujen välillä ja jopa henkilökunnan jäsenten välillä on valtavia eroja siinä, miten he reagoivat tietoihin kiusaamisesta.Masteri kirjoitti: ↑To Touko 09, 2024 8:47 am
Miten koulu yleensä edes voisi puuttua kiusaamiseen silloin kun se on näkymätöntä, ei- todistettavissa ja tapahtuu kouluajan ulkopuolella ja somessa? Ei taida kouluilla olla edes keinoja puuttua kuin siihen kiusaamiseen, joka ei tapahdu näkyvästi koulussa. Melkoisia vaatimuksia laitat kouluille, kun nytkin osa huoltajista on jo sitä mieltä, että koulu puuttuu wilma-viesteillä liikaa joka risahdukseen.
Eiköhän tuo mistä syyttelet kouluja, ettei koulu puutu, ole poliisiasia. Vanhemmat vaan tekemään rikosilmoituksia. Mutta eikö tässä tapauksessa tämä päätekijä jatkanut uhkailujaan poliisinkin tullessa paikalle? Koulunko vika tämäkin?
Onneksi nämä "me ollaan Kiva Koulu, ei meillä kiusata kun meillä on tuo sertifikaattikin seinällä" - tyypit ovat jo vähemmistöä, mutta paljon näkee esim. sellaista suhtautumista, että tietyt oppilaat nyt vaan joutuvat jatkuvasti kahnauksiin. Ikään kuin ajatellaan, että tämä oli odotettavissa, voi voi. Jos vaikka on nepsy-oireilua ja oppilas koetaan kuormittavana/haastavana opettaa, häneen kohdistuvaa kiusaamista ei oteta vakavasti. Saatetaan sanoa, että mitäs ärsytit, koita kestää.
On toisenlaisiakin kokemuksia. Työryhmä, nopea puuttuminen, tarvittaessa koulun ulkopuolista apua ja vanhemmat mukaan heti. Tiivis yhteydenpito, suunnitelma sekä sen toteutumisen valvonta. Ei koulu tietenkään voi tehdä asialle muuta kuin parhaansa niiden asioiden kohdalla, jotka koulussa tapahtuvat.
Paljon kuitenkin on sellaista touhua, että esim. viikonloppuna on joku tappeluvideo kuvattu ja sitten se on jaettu snäpillä koko koululle. Tai tapahtunut jotain muuta koko nuorisoa kuohuttavaa, kuten nöyryytetty ja videoitu sitten sitä. Maanantaina kirjaimellisesti 1000-päinen yhtenäiskoulu kihisee ja kuhisee, että mitämitämitä! Opetuksesta ei tule mitään, kun tämä tappelu ja siihen liittyvät hurrrrjat tarinat ovat kaikkien huulilla. Turpaansa saanut oppilas ei tule kouluun. Hän on alistettu ja nöyryytetty, ja hän ei halua enää ikinä palata kouluun. Olin tukena eräässä tallaisessa tilanteessa.
Mitä sanoo rehtori? Harmillista, mutta ei kuulu koululle, koska tapahtui vapaa-ajalla. Teknisesti ottaen kyllä, mutta nuoren näköulmasta kaikkea muuta. Rehtorilla olisi paljonkin tehtävää (halutessaan): Sieltä käsin voitaisiin selvittää, mikä uhria auttaisi palaamaan kouluun. Voitaisiin tiedottaa asiasta, jopa kieltää tietyin ehdoin somen käyttö koulupäivän aikana (kännytkät) ja ainakin tarjota uhrille pehmeää laskua takaisin kouluun. Voitaisiin tiedottaa koteja ja pyytää vanhemmilta yhteistyötä omien lastensa suhteen: Puhukaa asiasta ja koettakaa auttaa omaa lastanne asettumaan tämän uhrin asemaan. Ja sitten sitä tukea kouluun palaamiseen uhrin jaksamisen mukaan. Kuunnella.
Esimerkkitapauksessa näin ei tehty, ja kun oppilas pääsi sairaalasta kotiin, hän palasi kouluun ilman mitään tukea. Hänet haukuttiin ja kiusattiin ekana päivänä siihen pisteeseen, että hän ei enää kyennyt palaamaan kouluun.
Hän jäi sairauslomalle koulutyöstä määräämättömäksi ajaksi, on nyt täysi-ikäinen ja asuu uudella paikkakunnalla suorittamatta peruskoulua koskaan loppuun. Hän on itse sitä mieltä, ettei koskaan elämässään astu enää jalallaankaan mihinkään kouluun. Ikinä.
Joten pahoittelut jos jäi sellainen kuva, että pidän tässä ketjun esimerkkitapauksessa kaikkea koulun syynä. Näin ei ole. Kommentoin ainoastaan sitä, että heidän touhunsa vaikutti tässä nimenomaisessa tapauksessa melko munattomalta, koska paljon enemmänkin olisi voitu tehdä.
Sitten se surullinen tosiasia näissä julkisuuteen päätyvissä (jäävuoren huippu) tapauksissa on usein se, että siellä on näillä pahimmilla yksilöillä jo niin pahat ongelmat, ettei niitä oikein taklata millään. Loistava juttu, että lähestymiskielto saatiin ja tilanne vihdoin rauhoittui.
Tämä on kuitenkin mahdollista vain siinä tilanteessa, kun tekijä on selkeästi nimettävissä ja vain yksi tai kaksi henkilöä. Kuva muuttuu radikaalisti, kun mukana on some, jaettavaa materiaalia ja tuhansia spekulaatioita nimettömiltä oppilailta.