KASVATUSPERINNE - SANANLASKUT
Opiskellessani lähihoitajaksi armonvuonna 2004 saimme ”kasvun” osiolle kirjalliseksi tehtäväksi aiheen ”Kasvatusperinne”, johon kuului montakin eri osiota. Siinä piti kertoa kasvatuksen historiaa ja mm. millaisen kasvatuksen opiskelija itse olikaan saanut kotonaan. Noh, minullahan se oli kovin vitsavoittoinen ja lapsuuskotini oli muutenkin hyvin viinanhuuruinen, jossa juotihin, naitihin ja tapeltihin työkseen. Se osio lienee maikalla ollut raskasta luettavaa.., uskoisin.
Leikeistä kertova osio oli taas kovin lyhyt, kun niitä leikkikaluja ei pahemmin ollut ja kerroin sitten pikku ”koti- ja lääkärileikeistämme”, jotka päättyivät lahjakkaaseen selkäsaunaan. ”Housut pois ja hoitoo, a´la, paljas pebbu”,oli meiän huushollin kasvatusperinne.
Noh, sananlaskuista sain veivattua eräänä yönä alla olevan tekstin ja uskokaa tai älkää, kyllä minä siitäkin huolimatta lopulta valmistuin lähihoitajaksi.
Tässäpä tuo teksti, olkaatten hövelit…
MILLAISIA KASVATUSARVOJA JA IHMISKÄSITYKSIÄ
MUISTAMANI SANANLASKUT EDUSTAVAT
(Autch…)
Isäni mukaan, ”olin pirujani täynnä kuin tiiliskivi”, ”mikä johtui vain ruotaman puutteesta”. Niinpä kasvatuksessani ”ei vitsaa säästetty”, koska ”nuorena vitsa väännettävä” ja ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”.
Nuorena olin myös ”perse auki kuin tuuran putki”, koska ”olin köyhä kuin kirkon rotta”, mikä oli ”kroonista plaatua”.
Muorin mielestä ”olin hidas kuin etana” ja murkkuiässä ”haisin kuin haisunäätä” ja ”muorini oli pyörtyä siihen paikkaan”, kun olemattomat ”hampaatkin oli vuolettua” sukkamehun, jos paskanhajun katkuihin.
”Jollet muuta opi, niin opit ainakin vanhana hiljaa käveleen”, filosofoi faija mutsilleni erään riidan yhteydessä, johon mutsi lohkasi, ”joo-oh, mutten sillonkaan sun perässäsi”. Ja sen jälkeen alkoi peräkkäin juoksu, mutsin näyttäessä suunnan ja faijan määrätessä tahdin.
Faija, kun latasi kännipäissään muussit ja soossit pitkin seinätapeetteja, ”niin siellähän ne olivat kuin Junttilan paska tuvan seinällä”. ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, tuumi faija, kun taas kerran jotakuta onnetonta kusetti.
”Nainen on kuin soitin, ota oikea ote, niin kaikki on sinun”, kirjoitti isäni minulle muistolauseeksi lauluvihkooni.
Vastaavasti joku nainen oli kirjoittanut aikanaan isäni vihkoon muistolauseen, ”Erkki, kun sinä tyttöjä lemmit, niin lemmi sillä lailla, ettei lapsi vuoden päästä ole isää vailla.”
Mammani opetti minulle jo piennä poikana kansanrunoutta, jonka kansallisrunoilijamme Eino Leino oli aikoinaan kännipäissään kirjoitellut.
”Kun ma nussin nuorna miesnä, tupa ryskyi, parret paukkui”, oli Leinon ”Vävypoika” runosta ja siihen kuului myös tämäkin, ”turpa kiinni muori siellä, mulla kyllä seisoo vielä”. Mammani kertoi samoja runoja minulle useinkin, todeten, ”kertaus on opintojen äiti”. Ja, ”minä olin oppivainen kakara”.
”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla”, opetti joku viisas, joskus mennä vuosina, kun ”lensin kuin päätön kana”, ”häntä koipien välissä”, jos välillä ”juoksin pää kolmantena jalkana” paikasta toiseen, ehtiäkseni vain todeta, että ”se on kivaa aikaa, kun riiataan ja koko pirua, kun jätetään”, mutta ”parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa”, sillä ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Niinpä sitten ”uin kuin kala vedessä”, koska ”olin liukas kuin ankerias”, mutta ”putosin kuin eno veneestä”, sillä ”vesille oli venosen mieli” ja silti ”tuli niin hikikin”, mut se taas oli ”sukuvika, kun suksi ei luista”, vaikka totuuden nimessä ”muutakin on kierretty kuin tahkoa”.
Maammoni lausahti, ”anna mun kaikki kestää”, kun paappara ”oli kuin kirveen niellyt”, jos ”totinen kuin torvensoittaja”, mut muori taas ”kuin myrkyn syönyt”, faijan ”punoittaessa kuin hillonuija” ja meikäpojan ollessa ”kalpea kuin lakana”. ”Tyyntä myrskyn edellä”, päätteli meitsi, eikä ”oikein tiennyt, minne päänsä ois työntänyt”, kun ois tehnyt mieli ”juosta karkuun kuin aropupu” tahi edes ”pistää päänsä pensaaseen kuin jänöjussi” ja ”tuppasi vituttaan kuin pientä oravaa”. ”Tästä halki, poikki, pinoon”, urahti faija ja jatkoi, ”silmä silmästä ja hammas hampaasta”, ”kakarat, kohta paukkuu pakarat” ja loppupeleissä ”keräilin luitani”, ”Luoja ties, mistä”?
”Yhdet vielä ja sitten lasku”, hihkaisi hehkeä peroksiidiblondi kapakissa ja jatkoi, ”ei, kun perseet olalle” ja samalla hän ”vaipui pöydän alle”, ”sammuen kuin saunalyhty”. Minä taas tuumin, ”illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa”, sillä ”viina on viisasten juoma”.
”Vetelin kuivat”, tuumi petetty mies, kun muijansa ”oli tumma ja tulinen kuin uuniluuta”, mutta ”häpynsä syönyt nälkävuosinaan”, mikä tietoisuus ”iski häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta”, ”vaikka asia oli sanomattakin selvä”. Katkerana loihe mies sitten lausumahan, ”ennemmin paimentaa kapallisen täitä kuin menevän vitun”, joten ”vitut siitä, sano Vatanen”.
”Nais, nais, nais, kun sais, sais, sais”, valitteli meitsi nuorna kloppina, ”joten ei auttanut muu kuin panna naama muistiin ja mennä nurkan taa…”
Onneksi ”enoni oli toista maata.” Ai, putosiko eno veneestä”? Ei, ”se heitti lusikan nurkkaan”, elikä ”potkasi tyhjää” ja ”siirtyi autuaammille metsästysmaille”.
”Sanasta miestä ja sarvesta härkää”, ”mut parempi, kun en virka mittään”, koska vaikeneminen on kultaa”, ”joten suut suppuun”.., ”ottiatuota”.
”Ensin on se karhu kaadettava”, ”kun se kanakin on vielä kynimättä”, saatika ”joutsenlaulut laulamatta”, vaikka ”viulut maksoi Fazer”.
”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”, tiedettiin jo ennen Irwinin lauluakin, sillä ”kaikella on aikansa”, ”mutta hiljaa hyvä tulee”, ”jos on tullakseen”, mutta ”nysse tulee” ”ja on täynnä kuin Turusen pyssy”.
”Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pystyssä pitää”.
”Tää äijä on varmaan pystymettästä tullut” ja tuo taas ”kuin seipään nielly”, mutta ”autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku”.
”Edes joku tolkku pitää olla kerjätessäkin”, ”eikä kannata lähteä merta edemmäs kalaan”, ”sillä kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää”.
”Eihän haukku haavaa tee”, ”eikä haukkuva koira pure”.
Liioin ”ei kukko käskemällä laula”, mutta ”se meno loppui nyt kuin kanan lento”. ”Eipä tuollekaan ole järkeä kauhalla annettu”, ”mutta vannomatta paras”.
”Ei auta itku markkinoilla”, rahaa siellä pitää olla, sillä ”ei korppi korpin silmää noki”. ”Hyvin menee, mutta menkööt”. ”Hullut paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”.
”Hädässä ystävä tunnetaan”, ”eikä hätä ole tämän näkönen”, ”se on vaan pieni ja punainen”, mutta ”hätä ei lue lakia”. ”Hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä kakaroita”, mutta ”hätä keinot keksii”, joten ”hätäkös tässä, valmiissa maailmassa”.
Noh, ”nyt se katosi kuin pieru Saharaan”, ”mutta hällä väliä”, ”kun se oli kuin hyttysen paska Itämeressä”.
”Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin”! ”Tuo on kuin riihen seinästä revästy” ja toi taas ”kuin kirveellä veistetty”, ”tuolla taas on naama kuin petolinnun perse aamupaskan jäljiltä”, ”mutta reissun vaikka raatoo”.
Toisaalta, ”on se rummoo, kun mies on kommee”, siksi ”kaksin aina kaunihimpi”, mutta ”kyllä rikoo on riskillä ruma”.
”Yksinäinen puu ei kauan pesässä pala” ja "silti minä olin kuin tulisilla hiilillä". ”Minä olin kuin halolla päähän lyöty”, kun isukkini kertoi lekurin diagnoosin, ”sääli on sairautta”. ”Jollei vittu, viina ja sauna auta, niin tauti on kuolemaksi”, joten veisaappa vaikka virrestä ”lähteä mun täytyy”, jos kerkeet…
Niinpä isäni totesi, ”paska reissu, mutta tulipahan tehtyä”.
”Nauru pidentää ikää”, joten ”mitäpä näistä, tuumi Ketola häistä”, kun ”miehellä seisoi kyrpä ja järki”, ”sillä lyhyestä virsi kaunis”, ”mutta lopussa kiitos seisoo”. (tai sitten ei.)
"Hellurei."
