Syskon S kirjoitti:Minä en usko, että mikään kulttuurillinen syy saa ihmisen hyväksymään helpommin lapsensa surmaa...
Enpä minäkään, mutta en ole sellaista väittänytkään. Jos yhtään tutustut tähän aihepiiriin, ymmärrät, että näissä tapauksissa "alistua" on parempi termi kuin "hyväksyä". En tiedä faktoja tästä kyseenomaisesta perheestä, mutta tiedän monista muista musulmaanimamuperheistä sen, että oma perhe ja suku on tärkeämpi kuin länsimainen yhteiskunta viranomaisineen. Se on ymmärrettävää mm. sillä perusteella, että omaa porukkaansa he eivät myöskään oikein pääse pakoon, vaikka yrittäisivät.
Euroopastakin tiedetään lukuisia tapauksia, joissa kunniamurhan vaarassa olleita naisia on yritetty suojelemalla auttaa uusien elämien alkuun. Nämä naiset ovat katkaisseet kaikki yhdeydet sukuihinsa ja viranomaisten avulla he ovat vaihtaneet nimensä, saaneet uudet henkilöllisyystunnukset, muuttaneet uudelle paikkakunnalle, hankkineet uudet ystäväpiirit jne. Tietenkin he ovat myös muokanneet ulkonäköään. Mutta silti. Heidät on löydetty yllättävän nopeasti. Eräs puoliksi paki ystäväni sanoi jo yli kymmenen vuotta sitten, että hän ei tiedä mitään yhtä paljon juoruavaa ihmisryhmää kuin pakistanilaiset miehet. Kuulemma pahimman laatuiset suomalaiset juoruämmät eivät yletä lähellekään samalle tasolle. Nykypäivänä musuilla on myös mm. some apunaan. Mietipä jos esimerkiksi Suomessa pitäisi piilottaa joku kunniamurhaa pelkäävä arabinainen tai vaikka turkkilaisneito. Joka hemmetin tuppukylässäkin on lähestulkoon näillä musuilla vähintään yksi kebab-kioski. Suomeksi sanottuna heidän verkostonsa ylettyvät kaikkialle. Ja he kyllä tuntevat omansa naamasta. Eikä sen "oman" tarvitse edustaa edes samaa kansallisuutta, vaan kyllä esimerkiksi turkkilaiset tunnistavat myös pakit, afgaanit, bangladeshilaiset, somalit, marokkolaiset jne. Musliminaiset eivät suinkaan ole vapaita elämään länkkärielämää ilman musumiesten paimentamista, vaan kyllä äkkiä aletaan ihmetellä, jos jossain suomalaisessa tuppukylässä kaupungeista puhumattakaan musun näköinen muija elää länkkäreiden seurassa länkkärielämää. Siinä ei mikään hiusten blondaaminen tai nimen vaihtaminen Irmeliksi auta. Toki koko ajan alkaa olla enemmän ja enemmän myös näitä puolimusuja, joista osa on ihan vaan länkkärinaisten lomamatkoilla hankkimia matkamuistoja, jotka eivät musuelämästä tiedä mitään. Silti jos jostain perheestä tytär katoaa, niin äkkiä on etsintäkuulutukset päällä musukanavissa ja ihme on, jos ei pian ole kadonneen naaraan koordinaatit selvillä. Esimerkiksi Ruotsissa yhteenaikaan näitä viranomaisten avustamia Ruotsin sisälle katomisia harrastettiin, mutta kun hyvistä suunnitelmista huolimatta naiset pian sukulaisten toimesta löydettiin ja ainakin muutama saatiin nopeasti päiviltä kunniamurhan nimissä, niin käsittääkseni kyseisestä toiminnasta luovuttiin.
Näistä asioista on joskus harvoin Suomessakin jokunen tv-dokumentti näytetty, mutta pääosin olen hankkinut tietoni ruotsin tai englannin kielellä. Netistä löytyy tosi paljon materiaalia, josta suuri osa perustuu viranomaisten antamiin tietoihin ja tutkimuksiin. Jos etsii tietoa ruotsiksi, niin kannattanee aloittaa hakemalla tietoa hakusanalla "hedersmord", joka tarkoittaa kunniamurhaa. Aihepiiriin toki liittyy muutakin väkivaltaa kuin vain murhia. "Hederskultur" eli kunniakulttuuri käsittelee aihepiiriä laajemmin. Englanniksi terminologia on kirjavampaa, mutta hyviä hakusanoja ovat mm. "honor killing", "guilt society", "guilt culture", "shame society", "shame culture" ja "honor-shame culture". Me länkkärit emme oikein ymmärrä kulttuureita, jotka ovat täysin päinvastaisia kuin omamme. Kannattaa kuitenkin tutustua niihin avoimin mielin sen sijasta, että länkyttää sontaa asioista, joita ei tunne. Oman lapsen kuolema voi tuntua kauhealta ajatukselta, mutta muslimikulttuureissa se voi olla helpotus silloin, kun lapsi on perheen kunniaa tahrannut. Ihan Ruotsistakin tiedetään kymmeniä ellei satoja nuoria naisia, jotka ovat viranomaisille kertoneet vanhempiensa anelleen, että he he tekisivät itsemurhan. Se on yksi tyypillinen tapa silloin, kun kukaan ei haluaisi tehdä henkirikosta ja/tai joutua siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen. Toki tätä Arabianrannan tapausta on huono verrata teini-ikäisten tyttöjen tai nuorten naisten kunniaväkivaltaan, mutta se osaltaan valaisee, ettei kuolemaan eikä perheenjäsenten yksityisasioihin suhtauduta kaikissa kulttuureissa samoin. On myös hyvä ymmärtää, että vaikka valtaosa kunniaväkivallan uhreista on naisia, niin kyllä sitä kohdistetaan myös miehiin ja lapsiin. Ruotsista esim. Abbas Rezain kunniamurha vuodelta 2005 sopii esimerkiksi.
Syskon S kirjoitti:...ei myöskään ole tiedossa eikä se, menivätkö äiti ja muu perhe enon ja pojan perässä asuntoon.
Jos heillä ei ollut avainta tai jos tekijä pystyi oven jotenkin sisältä päin telkeämään esim. turvaketjulla tai muuten, niin eivät he sinne sisälle olisi päässeet, jos edes yrittivätkään. Poliisi ja ambulanssiväki on kyllä ovesta otettujen kuvien perusteella päässyt paikalle ovea murtamatta, mikä ei tosin paljasta, onko esim. turvaketju työkalujen avulla katkaistu. Ovessa ei myöskään tainnut olla mitään ulospäin näkyvää turvalukkoa, jonka olisi voinut sisältä lukita. Eli tekijä on avannut oven tai ulkopuolella on ollut avain tai sitten vain turvaketjun kaltainen hidaste on sisään menoa haitannut. Yleensä omaiset pyritään pitämään kauempana, kun potilasta elvytetään tai muuten vakavaa tilannetta ensihoidetaan. Se ei aina tosin onnistu, koska ensihoitajien on keskityttävä omaan työhönsä, mutta tässä tapauksessa paikalla on ollut poliisejakin, joten kuvittelisin näin toimitun. Ensihoitajathan eivät syöksy suinpäin työtään tekemään silloin, kun paikalla on väkivallan uhka, kuten tässä tapauksessa oli. Todennäköisesti he ovat menneet asuntoon vasta poliisien kanssa, vaikka olisivat jo ennen poliisia paikalla olleet.