Verilöyly Iowassa: Nainen ja neljä lasta tapettiin

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
otus
Axel Foley
Viestit: 2330
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 6:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Verilöyly Iowassa: Nainen ja neljä lasta tapettiin

Viesti Kirjoittaja otus »

Verilöyly Iowassa: Nainen ja neljä lasta tapettiin

Omakotitalossa tapahtunut verilöyly vaati viiden ihmisen hengen Iowassa Yhdysvalloissa. Uhreista neljä on lapsia ja yksi aikuinen nainen, kertoo CNN.

Poliisi löysi heidät tapettuna omakotitalosta Iowa Cityssä puoli seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Uhrit oli ilmeisesti ammuttu.

Nimetön soittaja oli vihjannut verilöylystä hätäkeskukseen, mutta sulkenut luurin heti asiasta kerrottuaan.

The Gazette -lehden mukaan talossa asuu perheineen entinen pankinjohtaja Steven Sueppel, jota epäillään kavalluksesta.

Sueppel ei ollut kotona poliisin saapuessa, ja perheen auto oli hävinnyt. Puoli tuntia myöhemmin poliisi raportoi vakavasta auto-onnettomuudesta moottoritiellä Iowa Cityn liepeillä. Turmassa menehtyi yksi ihminen, jonka epäillään olevan Sueppel. Poliisi ei ollut tunnistanut uhria vielä myöhään illalla Suomen aikaa.

Myöskään uhrien perhesuhteita ei ole vahvistettu.

Sueppelin epäillään varastaneen satoja tuhansia dollareita entisestä työpaikastaan. Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa huhtikuussa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1508886

-We’re all living in Amerika, Amerika is wunderbar. We’re all living in Amerika, Amerika, Amerika..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
SVC
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Su Maalis 02, 2008 1:01 am

Viesti Kirjoittaja SVC »

Pankkiiri sekosi? No, sattuuhan sitä tosiaan paremmissakin piireissä...
pastori
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: La Maalis 15, 2008 2:28 am

pankkiiri

Viesti Kirjoittaja pastori »

Tulee vaan mieleen että tuokin "seonnut pankkiiri" olisi voinut jättää ainakin perheensä henkiin jos odotettavissa olisi ollut säällinen tuomio...

mutta kun tuolla "kaikki on suurta" -maassa kakutkin ovat suuria, niin kavalluksestakin saattaa napsahtaa satakin vuotta...

Taisi pankkiiri ajatella, että tappamalla perheensä, säästää heidät jonkin sortin häpeltä ja mahdolliselta taloudelliselta romahdukselta..

mielenkiintoista, ettei herra pankkiiria oltu korjattu talteen jo ennen oikeudenkäyntiä...
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1326
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Mulle tuli tästä tapauksesta sellainen mielikuva, että perhe ilmeisemmin olisi ollut hajoamassa ja mies olisi tuntenut itsensä hylätyksi ja sen takia olisi laittanut perheensä kylmäksi ja mitä todennäköisemmin sitten lopulta myös itsensä.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
pastori
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: La Maalis 15, 2008 2:28 am

Viesti Kirjoittaja pastori »

jamppa kirjoitti:Mulle tuli tästä tapauksesta sellainen mielikuva, että perhe ilmeisemmin olisi ollut hajoamassa ja mies olisi tuntenut itsensä hylätyksi ja sen takia olisi laittanut perheensä kylmäksi ja mitä todennäköisemmin sitten lopulta myös itsensä.
Joo. Olishan se perhe varmaan "hajonnut" viimeistään sadan vuoden kakkuun - ellei sitten muutenkin...perhe kun tuppaa hajoamaan aika lyhyistäkin kakuista...mutta varmaan tuo oli yksi syy...
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1326
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

pastori kirjoitti:

Jotenkin en usko tohon sadan vuoden kakku hommaan, kun mies kumminkin oli vapaalla vastaamassa. helpompaa se lusiminen kumminkin on jos on perhe ketkä käy kattelemassa siellä.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
pastori
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: La Maalis 15, 2008 2:28 am

Viesti Kirjoittaja pastori »

jamppa kirjoitti:
pastori kirjoitti:
jamppa kirjoitti:Mulle tuli tästä tapauksesta sellainen mielikuva, että perhe ilmeisemmin olisi ollut hajoamassa ja mies olisi tuntenut itsensä hylätyksi ja sen takia olisi laittanut perheensä kylmäksi ja mitä todennäköisemmin sitten lopulta myös itsensä.
Joo. Olishan se perhe varmaan "hajonnut" viimeistään sadan vuoden kakkuun - ellei sitten muutenkin...perhe kun tuppaa hajoamaan aika lyhyistäkin kakuista...mutta varmaan tuo oli yksi syy...

Jotenkin en usko tohon sadan vuoden kakku hommaan, kun mies kumminkin oli vapaalla vastaamassa. helpompaa se lusiminen kumminkin on jos on perhe ketkä käy kattelemassa siellä.
Tuo sadan vuoden kakku oli tietysti kärjistys, vaikkakin jenkeissä osavaltiosta riippuen ihan mahdollinen. Ja mitä tohon vapaalta vastaamiseen tulee niin jenkeissä on ihan toisenlainen systeemi kuin Suomessa. Jenkeissä jopa murhasta epäillyn on mahdollista päästä vastaamaan vapaalta. Suomessa se tunnetusti ei ole mahdollista.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Jenkkilä on Jenkkilä. Vaikka niillä on omat ongelmansa ja suhteellisuudentaju on hämärtynyt toisinaan aika rankastikin, niin pakko sanoa tässä välissä, että ei se Jenkkilä ole se ensimmäinen maa mikä tulee mieleen jos joku puhuu tapauksessa, jossa häpeän/nöyryytyksen takia mies tappaa perheensä ja sen jälkeen mahdollisesti itsensä. Kyllä se on Japani, Kiina ja nuo "terroristimaat", jotka ensimmäisenä tulisi semmoisesta mieleen. Stevenin sukunimi ei vaikuta ihan perusjenkiltä, mietin että olisiko ollut jotain ulkomaalaistaustaa...

Oh well.
Wikipedia kirjoitti:Steven Sueppel is a former executive of Hills Bank and Trust Company and resident of Iowa City, Iowa He was charged with stealing $559,040 from the bank over a period of several years, but pleaded not guilty to embezzlement and money laundering on February 20, 2008[1].

As of March 24, 2008 he is a suspect in a multiple fatality shooting in Iowa City, Iowa after his wife and three of his children were found dead. His home in Iowa City was wrapped in crime tape with an ambulance in the home's driveway.[2] The family's van crashed and caught fire on Interstate 80 about nine miles from the home. A body, suspected to be Steven Sueppel, was found in the van.
Jenkkilehti ilmoitti, että ruumis on varmuudella tunnistettu Stevenin ruumiiksi. Ihan pienestä kolarista ei ehkä tosiaankaan ollut kyse, koska auto näyttää ihan kunnolla palaneelta (kuten Wikipediakin sanoi):

Kuva

Lisäksi tuo talo, mistä ruumiit löytyivät:

Kuva

Näyttää tuommoiselta perussiistiltä perhelähiön talolta. Saman kadun varrella tuhat samantyyppistä taloa, jotka eivät eroa toisistaan kuin korkeintaan kukkaistutusten perusteella.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1326
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

En nyt mitenkään meinannut erityisemmin että jenkeissä se maine menisi helpoiten jonka seurauksena sitten listittäisiin perhekkin. Eikös se enemmän tuolla Japanissa mene niin, että mies tappaa itsensä jotta perheen kunnia säilyisi? Näin olen ainakin itse ymmärtänyt tuon kunniakysymyksen siellä ja samoin myös muslimeilla että se ketä häpäisee niin kivitetään perheen puolesta.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Jahas, taitaa kyse olla taas ns. laajennetusta itsemurhasta.

Niitähän meillä riittää kyllä ihan härmälandiassakin yhtenään, eipä kannata syyttävää sormea jenkkilään virittää.
Vastaa Viestiin