Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Harriet Makepeace kirjoitti:Tiedän tapauksia joissa kahden kehitysvammaisen lapsi on täysin normaali.
Samoin löytyy tapauksia joissa sukurutsarien lapsi on täysin normaali. En tiedä tilastoja mutta näin äkkiseltään väittäisin että paljon suuremmalla todennäköisyydellä kahdelle kehitysvammaiselle syntyy vammainen lapsi.
Pointti on siis siinä, että sukurutsarit tuomitaan, ettei syntyisi "vammaisia lapsia", mutta kahden kehitysvammaisen tekemät "vammaiset lapset" sallitaan. Ei kovin loogista.
Aivan kuin jossain olisi jonkun etu, että joku saisi vammaisen lapsen... Teko-oikeudet ja keinot voisi poistaa myös monilta muilta, todistettavasti huonosti jälkeläisiään hoitavilta, pirihuorilta yms yms.
Mutta kenellä olisi päätäntävalta asiassa? Eläintenpitokielto napsahtaa kyllä huonosti eläimiä kohdelleille, mutta että lastentekokieltoa vaikka edelliset on huostaanotettu. Uutta vaan suoleen, kyllä yhteiskunta hoitaa...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Valoviikate kirjoitti:Minun kaaliin ei vain mene, että sukurutsa olisi suvaittavaa edes tapauksessa, jossa molemmat/kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisia.
Niin ne perusteet taas unohtui...?
Miksi sen pitäisi olla kiellettyä? Koska se on SINUSTA väärin vai? Mikä oikeus sinulla on mielestäsi kieltää muita tekemästä keskenään jotain vain siksi että se on sinusta väärin? Onko mulla ja muilla samanlainen oikeus mielestäsi vai onko ko. etuoikeus vain sinulla? Minusta voi olla esim. sairasta ja väärin että sinä ja kaverisi syötte Hesburgerin hampurilaisia, onko mulla oikeus kieltää sun hesellä käyntisi tms.?
Mietippä vähän.
Minuun ei ainakaan tule kukaan sukulaiseni ikinä koskemaan.
Joka tapauksessa on outoa että äijä on sekä lapsen isä että isoisä
Äijä on selvästi sairas pedofiili, ei ole normaalia tuntea seksuaalista kiinnostusta omaa lasta kohtaan. Seuraavaksi äijä saattaa tehdä lapsen mikäli 'luonto' sallii myös tämän lapsen kanssa...
Ymmärrän että ihmiset on neuvottomia tämmösen tilanteen edessä ja mielummin myöntävät sen olevan heidän omassa päätösvallassa kenen kanssa tekee lapsen ja seurustelee kun alkavat miettiä miten tämmöinen estetään.
Tässä tulee juuri se juttu eteen että kun homoseksuaalit haluaa oikeutta omalle liitolleen ja yhdessäoloon niin kohta ollaan vaatimassa että oman lapsensa kanssa saa mennä naimisiin. Pitäis se raja kuitenkin pistää ihan reilusti mikä on järkevää, oikein ja hyväksyttävää.
Äh, en osannut itseäni ilmaista mutta jospa pointti tulis selväks.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
Harriet Makepeace kirjoitti:
Äijä on selvästi sairas pedofiili
Mikä tekee hänestä sairaan pedofiilin, tai pedofiilin ylipäätään? Fakta kun on se että hän ihastui kolmikymppiseen naiseen joka nyt sattumoisin oli hänen tyttärensä, jota hän ei ollut 30 vuoteen tavannut.
Mä en näe syytä, miksi tällainen suhde itsessään pitäisi tässä tapauksessa tuomita. Aikuisia ihmisiä he ovat ja niin ovat olleet tämän päätöksen tehdessäänkin. Lasten hankkimisen riskit tosin pitäisi takoa tietoisuuteen ja vaikka tarjota keinoja kiertää tuo geneettinen ongelma. Se, että pari on jo hankkinut yhteisen lapsen, on kyllä vähän lyhytnäköistä. EuroJR veti ihan hyvän pointin kehiin. Tuo on niin totta!
Spider kirjoitti:Lasten hankkimisen riskit tosin pitäisi takoa tietoisuuteen ja vaikka tarjota keinoja kiertää tuo geneettinen ongelma. Se, että pari on jo hankkinut yhteisen lapsen, on kyllä vähän lyhytnäköistä.
Jepulis.
TOISAALTA, eikö samaa pitäisi sanoa KAIKISTA joilla on ns. paskageenit yhteensopivuudeltaan? Eikö samaa pitäisi sanoa naisista, jotka ovat miltei 40v ja hommaavat lapsen (kehitysvammaisuuden, etenkin Downin riski kasvaa huimasti)?
Minusta vastaus on selkeästi: KYLLÄ. Seulontaa ja varoitusta ja mikäli riskeistä huolimatta ryhtyvät muksua hommaamaan, maksakoot ITSE jokaisen euron jota vammaisen lapsen elättäminen maksaa. Yhteiskunnan varoja ei pidä käyttää euroakaan siihen, että ihmiset tietentahtoen hommaavat sairaita lapsia, vaan vastuun tulee olla vanhemmilla. Voisi loppua lasten tehtailu siihen ja hyvä niin.
Mutta jos jonkun mielestä vastaus on EI, niin sitten sen "EI" pitäisi päteä myös näiden sukurutsareiden kohdalla, eli ei heitäkään saisi sitten mitenkään velvoittaa olemaan hankkimatta lapsia vaikka riski vammaisuudelle onkin suuri. Pelisääntöjen on oltava joka tapauksessa samat kaikille.
^^^ markjan jutuissa on paljon asiaa. Kuten yleensäkin. Ei kuitenkaan aina.
Luen ja selaan sangen usein myös ns. naistenlehtiä, jotka sinällänsä ovat äärisuvaitsevien pyhimysten väsäämiä. Joskus jossain aviisissa oli, että nainen päätti pitää lapsen vaikka tiesi jo hyvissä ajoin tämän olevan down. Kylläpä hänen päätöstään ihailtiin ja naista pidettiin ennakkoluulottomana muurinmurtajana, joka uskaltaa mitä vaan ja ottaa vastuun mistä vaan. Jäi mieleen lause "itse asiassa minä rakastan häntä enemmän kuin normaalia lasta voi rakastaa koska hän on niin riippuvainen minusta".
Mitä tuo nainen itse asiassa halusi: olla marttyyri, tiesi yhteiskunnan osallistuvan kuluihin useamman kymmenen vuoden ajan. Kerätä sääliä ja myötätuntoa, päästä esille.
Kuitenkin, otti loppuiäkseen kannettavan ristin. Onko suurikin nautinto hoivata ihmistä, josta ei koskaan kehity sellaista kuin "muiden" lapsista. Sanooko down äidilleen, että kiitos elämästä, on kiva olla tälläinen?
Kyllä, olen käynyt vammaisten hoitolaitoksissa, nähnyt siellä eläviä lapsia, nuoria ja aikuisia. Tiedän vanhempien tuskan hoitaessaan lasta, joka vaurioitui synnytyksessä. Eivät he sellaista lasta halunneet, mutta kohtalo päätti toisin viime hetkellä.
JR:n vertaus: "Pointti on siis siinä, että sukurutsarit tuomitaan, ettei syntyisi "vammaisia lapsia", mutta kahden kehitysvammaisen tekemät "vammaiset lapset" sallitaan. Ei kovin loogista".
Erittäin osuvasti oivallettu. Tätä lukiessa menee monelta "jeesustelijalta" mokat henkeen. Otankin muuten puheeksi tietyissä piireissä. Heh.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tuttavapariskunnalle kävi näin: odottivat toista lastaan (ensimmäinen terve) ja "varovaisina" ihmisinä kävivät neuvolan tarjoamat testit, jopa pitemmälle kuin mitä on välttämätöntä. Ikää ei edes lähelle neljääkymmentä. Testien mukaan kaikki oli ok. Synnytyksen jälkeen, vasta pikkuhiljaa laitoksella ollessa kävi selväksi, että lapsi oli down-syndroomalapsi.
Joskus suorastaan huvittaa, kun ihmiset pyrkivät varmuuteen kaikilla keinoilla, ja lopputulos ei menekään laskelmien mukaan. Siinä on sitten nieleskelemistä ihmisille, joilla kaiken itsestä lähtevän pitää olla täydellistä. Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muiden tuttavapiirissä vastaavia tapauksia.
Doctor Lecter kirjoitti:
Luen ja selaan sangen usein myös ns. naistenlehtiä, jotka sinällänsä ovat äärisuvaitsevien pyhimysten väsäämiä. Joskus jossain aviisissa oli, että nainen päätti pitää lapsen vaikka tiesi jo hyvissä ajoin tämän olevan down. Kylläpä hänen päätöstään ihailtiin ja naista pidettiin ennakkoluulottomana muurinmurtajana, joka uskaltaa mitä vaan ja ottaa vastuun mistä vaan. Jäi mieleen lause "itse asiassa minä rakastan häntä enemmän kuin normaalia lasta voi rakastaa koska hän on niin riippuvainen minusta".
Ja ylipäätään - onko koskaan kuultu naisesta, joka olisi harkinnut epäillyn vammaisen lapsensa abortoimista, koska "lapsi ei kestäisi sitä"? Koska lapsi ei voisi elää täyttä elämää? Silmiini sattuu osumaan lähinnä niitä, että "päätin vain pärjätä lapseni vammaisuuden kanssa", "jos minulle syntyy vammainen lapsi, on tarkoituskin että minulle syntyy vammainen lapsi, kaikki on osa Suurempaa Suunnitelmaa..."
Eikö ketään kiinnosta se, haluaisiko vammainen lapsi syntyä? Miksi lapsen vammaisuus on aina haaste äidille, kun todellisen haasteen eteenhän joutuu itse lapsi? Ja kuinka helkkarissa voi olla perusteltua sanoa, että vammainenkin lapsi voi elää täysipainoista elämää? Miten vammaisen lapsen arviointikyky riittää moisen arvion tekemiseen? Vai eikö arvio olekaan lapsen itsensä tekemä...
Sen voi sanoa, että kukaan ei voi olla todella "valmis" ottamaan vastaan vammaista lasta. Se vie aikaa jos sellaisen tehtävän joutuu ottamaan kontolleen. Kun testit oli tehty (tuttavapariskunnalle) ja lapsi syntyi kuitenkin vammaisena, meni pari viikkoa ennenkuin vanhemmat olivat sen verran toipuneet, että pystyivät puhumaan ääneen asiasta ja toteamaan, että heillä on nyt sitten tällainen lapsi. Häntä ei kaavailtu esim. jokeen heitettäväksi tai muuten tapettavaksi.
Tällaisen pakon eteen joutuminen ei ole valinta vaan siihen sananmukaisesti joudutaan. Tämä kyseinen vammainen lapsi on iloinen ja persoonallinen ihminen enkä näe että hän ei omasta mielestään eläisi täyttä elämää. Käy koulua, hänellä on omia kavereita, pystyy vähän puhumaan, hänellä on asioita joista erityisesti pitää niinkuin kenellä tahansa lapsella.
Mikä se mahtaa olla se elämisen arvoinen elämä? Minä en pysty sitä arvioimaan. Omasta mielestäni minun elämäni ei ole sen enemmän elämisen arvoinen kuin esim. tuon lapsen, jota olen seurannut läheltä. Se, että pystyn ajattelemaan ehkä enemmän, ei tee elämästäni arvokkaampaa, vaikeamman kylläkin.
