No siinä oli sitä tiettyä hätiköintiä...Sirpa kirjoitti:
On syytä tosiaankin OLETTAA, että Amarallilla on ollut jotakin osuutta siihen, että McCannit nimettiin arquidoksiksi kolme päivää ennen näytteiden valmistumista ja yksi päivä ennen uutta lakia, joka olisi kieltänyt ko. toimenpiteen.
Madeleinen tapaus ( ketju 2)
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Toivottavasti et koskaan Sirpa joudu syyttömänä syytettyjen penkille - niin ettet joudu kohtaamaan omaa asennettasi. Se, että joutuu syytettyjen penkille ei tarkoita, että ihmisessä olisi jotain vikaa - olosuhteet ovat joskus ihmistä vastaan eikä syytetyn penkkiä voi välttää toimi sitten kuinka oikein hyvänsä. Eli se, että sinusta poliisi on hölmö tunari kun joutuu syytetyksi kertoo enemmän sinusta kuin siitä poliisista.
Mitähän se kertoo McCanneista, ettei heitä ole saatu vielä edes syytettyjen penkille - vain muodollisesti "epäillyiksi"? (Luultavasti poliisien näyttö riitti, jos tilanne etenee poliisien epäilyjen osalta aina oikeuteen asti.)
Minkälaisia asenteita tässä ketjussa on ollut tästä huolimatta McCanneja vastaan?
Pidätän nyt itselleni oikeuden asenteeseen Portugalin poliisia kohtaan, joka aiheutti McCanneille erittäin traumaattisen tilanteen, ja on mahdollisesti vastuussa siitä, ettei Madeleinen katoamistutkimuksia hoidettu kunnolla.
Heh, joka toiselle kuoppaa kaivaa....
Kuten itsekin kirjoitat poliisi ei ole muodollisesti epäilty vaan syytetty - tämä ratkaisee mielipiteeni asiasta (jota kutsut asenteeksi tässä yhteydessä):
"Eli se, että sinusta poliisi on hölmö tunari kun joutuu syytetyksi kertoo enemmän sinusta kuin siitä poliisista."
Kyllä, ja vielä hölmömpi tunari kun jää kiinni!

Alethes doksa meta logu
Ehkä tässä on tosiaan toisilla ollut tiettyä hätiköintiä...Sirpa kirjoitti:
Minkälaisia asenteita tässä ketjussa on ollut tästä huolimatta McCanneja vastaan?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Mikäli tuolta kadulta otetaan taskuvarkaudesta epäiltynä kiinni jonkinlainen laitapuolen kulkija ja asetetaan syytteeseen (eiköhän tätäkin ennen kuitenkin tehdä tutkimuksia) tai jos koko Eurooppaa kuohuttaneen pikkutytön katoamisen tutkinnanjohtaja asetetaan syytteeseen - niin että on tiedossa oikeudenkäynti, eiköhän asian tutkinta ole jäkimmäisessä tapauksessa viety jo todella pitkälle, jos ollaan tässä vaiheessa ja asia uutisoidaan.
Suhteellisuudentajua - miten paljon matalampi kynnys on syyttää laitapuolen kulkijaa kuin että asetetaan SYYTETYKSI POLIISI/POLIISEJA.
Odotan, että McCannitkin asetetaan syytetyiksi (ei ainoastaan hätiköitynä epäillyiksi) ennen kuin muodostan ASENTEEN heitä vastaan.

Viimeksi muokannut Sirpa, Ma Huhti 21, 2008 2:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
Onko joku tällaista väittänyt?MissHolmes kirjoitti:Onko minulta jäänyt nyt väliin uutinen missä kerrotaan, että McCannit on vapautettu epäilyistä?
Onko joku näin väittänyt? Ei ole ilmeisesti McCanneillekään (tuli vaan mieleenOnko jossain julistettu tuomio portugalin poliiseille?
Käsittääkseni syyllistä ei ole löydetty.Onko oikea syyllinen löydetty?
Sellaista pientä tiettyä hätiköintiä vain...Onko ollut tiettyä hätiköintiä missä?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Ei välttämättä. Luultavasti jopa on niin, että poliisilla on matalampi kynnys joutua syytetyksi.Suhteellisuudentajua - miten paljon matalampi kynnys on syyttää laitapuolen kulkijaa kuin että asetetaan SYYTETYKSI POLIISI/POLIISEJA.
Syytettynä on heittiö ja uhrina usein kunnon kansalainen. Poliisin tapauksessa syytettynä on kunnon kansalainen (lähtökohtaisesti) ja usein uhrina heittiö. Jos on sana sanaa vastaan, niin kummassakohan tapauksessa todistus on uskottavampi?
Tunnustan, että minulla on asennevamma McCanneja "vastaan". Mutta tämä ei kerro mitään heidän syyllisyydestään tai syyttömyydestään. En vain pidä heidän tavastaan jättää lapsensa ilman valvontaa ja sitten selitellä asiaa parhain päin. Se, ovatko he syyllistyneet mihinkään rikokseen (heitteillejättöä lukuunottamatta - ja siitä he ovat jo rangaistuksensa saaneet jos se on heidän ainoa rikoksensa) on täysin riippumaton minun, tai kenenkään muun asenteesta.
Mikä tässä keskustelussa on minusta vähän kornia on se, että Sirpa tulet kertomaan poliisista spekulointejasi faktoina. Nyt kun "syytettynä" on poliisi, niin sinä ja Marsalkka ette olekaan huutamassa, että "esittäkää lähde!!!!". Joten jos sinulla on TIETO siitä, että poliisi on toiminut väärin ja tulee VARMASTI saamaan tuomion, niin toivoisin lähdettä. Mussa tapauksessa arvailusi ovat tyhjää spekulaatiota.
Lainausmerkkien käytössä oli ehkä tiettyä hätiköintiä...Timppa kirjoitti:Ymmärsin kyllä tästä käydystä keskustelusta, että poliisi on syytettynä, ei "syytettynä".Teleksi kirjoitti:Nyt kun "syytettynä" on poliisi, niin
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Tässä nyt uudelleen sama linkki Daily Mailiin, jonka laitoin edelliselle sivulle. Penkokaahan siitä nyt totuus, että onko oletettavaa, luultavaa, todennäköistä "syyllisyyttä" vaiko peräti ihan oikeaa syyttämistä. McCannien kohdallahan ei olla päästy vielä lähellekään tätä pohtimista, kun he ovat edelleenkin vain muodollisesti epäiltynä.
http://www.dailymail.co.uk/pages/live/a ... 85&in_page
Mikäli McCannit ovat tämän nyt saaneet ahdistelullaan aikaiseksi syyttömälle miehelle/miehille niin täytyy sanoa, että on heillä todella valtaa! Kuten Mankeli tässä edellä totesi: "Muualla ei ole lasten vanhemmat kuitenkaan yrittäneet häiritä poliisin toimintaa ja moittineet sitä."
Jos Teleksi nyt ystävällisesti penkoisi tuon tekstin ja kertoisi ne spekulointini kornit kohdat.
Jos päädytte siihen, että kyseessä on syyttäminen ilman lainausmerkkejä, niin voitteko selittää, että miten se tässä tapauksessa olisi mahdollista ilman näyttöä, koska olette vakuutelleet, että McCannit eivät ole joutuneet oikeuteen, koska näyttö ei riitä?
"Amaral is charged with negligence and falso testimunho – perjury – under article 360 of the Portuguese penal code, a crime punishable by six months to three years in prison."
Tässä vielä kyseinen kohta tekstistä, enkä kyllä näe lainausmerkkejä tuon charged-sanan (syytös) ympärillä. Lopussa sanotaan vielä lakikohta minkä pykälän mukaan syytettynä ja määritellään tuomioksi kuudesta kuukaudesta kolmeen vuotta vankilaa.
http://www.dailymail.co.uk/pages/live/a ... 85&in_page
Mikäli McCannit ovat tämän nyt saaneet ahdistelullaan aikaiseksi syyttömälle miehelle/miehille niin täytyy sanoa, että on heillä todella valtaa! Kuten Mankeli tässä edellä totesi: "Muualla ei ole lasten vanhemmat kuitenkaan yrittäneet häiritä poliisin toimintaa ja moittineet sitä."
Jos Teleksi nyt ystävällisesti penkoisi tuon tekstin ja kertoisi ne spekulointini kornit kohdat.
Jos päädytte siihen, että kyseessä on syyttäminen ilman lainausmerkkejä, niin voitteko selittää, että miten se tässä tapauksessa olisi mahdollista ilman näyttöä, koska olette vakuutelleet, että McCannit eivät ole joutuneet oikeuteen, koska näyttö ei riitä?
"Amaral is charged with negligence and falso testimunho – perjury – under article 360 of the Portuguese penal code, a crime punishable by six months to three years in prison."
Tässä vielä kyseinen kohta tekstistä, enkä kyllä näe lainausmerkkejä tuon charged-sanan (syytös) ympärillä. Lopussa sanotaan vielä lakikohta minkä pykälän mukaan syytettynä ja määritellään tuomioksi kuudesta kuukaudesta kolmeen vuotta vankilaa.
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
On hienoa, että tässä tapauksessa tuo lehti kelpaa lähteeksi ja myös tekstin muoto on sinulle faktaa, eikä lehdistön arvuuttelua.
Henkilökohtaisesti minulla on niin hammurabin lakiin perustuva oikeuskäsitys silloin kun on kyse toisen ihmisen hengen riistosta, että sallisin kovemmat otteet automaattisesti kuullusteltaessa henkirikoksiin tai seksuaalirikoksiin syyllistyneitä tai niistä vahvoin syin epäiltyjä henkilöitä.
Kovakourainen kuulustelu ei ikävä kyllä portugalissakaan ole sallittua ja siksi herrat nyt ovat joutumassa toiminnastaan oikeuden eteen.
Mutta miettikää lähtö tilannetta: pikku tyttö kadonnut, äiti huoraa lapsen silmien edessä oman veljensä kanssa ja tutkimusten jälkeen käy ilmeiseksi, että kadonneen lapsen onkin tappanut tämä ''rakastava'' äiti ja apurina ollut sukurutsattu veli....
Minusta isokin slitsari on ok, jos sillä vältetään se, että syyllinen pääsisi pälkähästä, vaan sen sijaan aukaisee suunsa ja saa tuomion ansionsa mukaan.
Kyllä tuohonkin tapaukseen on lisäksi myös tuon veljen tunnustus teosta....

Nuotio & Äreät Tiput
Olitko paikalla katsomassa mitä äiti teki? Mistä tiedät asian - Amaralhan on syytettynä juuri väärästä todistuksesta. (Ja hänen poliisiystävänsä todistusaineiston väärentämisestä.)
Jään odottamaan nyt Amaralin nostamaa herjaussyytettä lehdistöä vastaan sekä minkä verran lehdet nyt maksavat hänelle korvauksia tästä nimensä mustamaalaamisesta. Näinhän tapahtui McCannienkin kohdalla.
Sanoitte, että on varma merkki McCannien syyllisyydestä, koska he eivät nosta syytettä lehtiä vastaan. He nostivat ja saivat korvauksensa. Kyseisen logiikan mukaan he ovat nyt syyttömiä - odotan samaa Amaralilta.
Jään odottamaan nyt Amaralin nostamaa herjaussyytettä lehdistöä vastaan sekä minkä verran lehdet nyt maksavat hänelle korvauksia tästä nimensä mustamaalaamisesta. Näinhän tapahtui McCannienkin kohdalla.
Sanoitte, että on varma merkki McCannien syyllisyydestä, koska he eivät nosta syytettä lehtiä vastaan. He nostivat ja saivat korvauksensa. Kyseisen logiikan mukaan he ovat nyt syyttömiä - odotan samaa Amaralilta.
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Äiti ei edes väitä olevansa syytön, hän väittää, että tunnustus saatiin hänestä ulos lyömällä.
Petikumppani, veli, on tunnustanut (ilman iskuja) avustaneensa ruumiin hävityksessä.
Minulle on aivan sama.
Olen sitä mieltä mitä sanoin: tuollainen roskasakki on hyvä saada häkkiin minusta konstilla millä hyvänsä.
Oli se sitten sinusta julmaa, kamalaa, raakaa tai mitä tahansa.
Olisiko sinä poliisipäällikkönä kieltänyt alaisiasi esim. jos Jammu Siltavuoren tuomiolle saattaminen olisi aikoinaan vaatinut hieman 'käsirysyä' ja kovia otteita? (Jos tuomio näytön puutteelisuuden takia olisi vaatinut vielä tunnustuksen)