Paluu kouluun - muistoja menneestä

[VoDKa]

Teen paluun omaan peruskouluuni maaliskuun aikana. En tietenkään ole opiskelemaan menossa, vaan ihan toisenlaiselle reissulle. Koska omat muistoni yläasteesta erityisesti eivät ole kamalan lämpimiä, niin odotan tuota käyntiä sekä innolla, että jonkinlaisella pelolla. Paikka on muuttunut hieman niistä ajoista kun siellä viimeksi kävin, mutta luultavasti ei liikaa. (Toivottavasti ei liikaa.) Tuo käynti on samalla osana erästä projektiani.

Samalla tulin miettineeksi, että mitä odotan eniten, minkä näkemistä ja kokemista uudelleen, mitä pelkään taas eniten siinä paikassa. Mitkä ovat fiilikset sen jälkeen, tai entä siellä ollessa sitten. Mitä tulee tapahtumaan, kuinka suhtaudun tuttuihin opettajiin (joita näkyi listan mukaan olevan siellä vielä muutamia). Entä oppilaat? Niitä oppilaita, jotka siellä nyt opiskelee, en tunne ollenkaan. Osa on ollut juuri ja juuri ala-asteella kun itse sieltä olen koulusta lähtenyt jo.

Tämän koko homman/viestin/ketjun ideana onkin, että arvoisat Minfolaiset avautuvat omista kouluajoistaan. Kaikkea saa kertoa, kaikesta saa puhua. Kyseessä ei kuitenkaan ole ketju koulukiusaajille tai koulukiusatuille, vaan keskustelua kouluajoista muuten. Jos nyt tekisitte paluun omaan peruskouluunne/lukioon/ammattikouluun/tms., niin mitkä olisivat tuntemukset? Mitä haluaisitte ehdottomasti nähdä, mitä ette missään nimessä? Onko jotain paikkoja, mitkä pelottaisivat, tai joku muisto/paikka mikä tulee ensimmäisenä mieleen muistellessanne kouluaikoja? Kertoa saa niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä ja paikoista.

[Howler]

Itse asiassa, VoDKa, minulla oli samantapainen kokemus aiemmin.

Kävin ala-astetta koulussa, jossa opettajamäärä ei ole vieläkään kovin suuri. Itse asiassa opettajia taitaa olla juuri se 10, taisi olla jo silloin kun minä sitä koulua kävin. Luokkia on jokaiselle vuosiluokalle vain yksi, ei siis "1a, 1b, 1c, 1d"-tyylillä. Tuossa kyseisessä koulussa kaksi ensimmäistä vuotta olivat ihan hyviä, mutta sitten kuvaan astui eräs tietty opettaja. Hänestä tuli "meidän ope", siis nykyinen termi varmaan on luokanvalvoja tai jotain. Tämä kyseinen ihminen kohteli meitä tietyllä tavalla (jääköön tarkemmin kertomatta miten) ja siitä jäi varmaan jokaiselle luokkalaiselleni tietyt muistot.

Kuitenkin, sitten kun olin edennyt jo ammattikouluun päätin tehdä työssäoppimiseni kouluissa. Tarkoituksenani oli hakea kokemuksia myös lasten kanssa työskentelystä ja tietenkin myös aikuisten, ja mikäs siihen on parempi paikka kuin koulu. Soitin vanhan oppilaitokseni rehtorille ja sain paikan. Silloin mielessäni kävi juuri nuo samat asiat, mitä VoDKa tuolla jo esittikin, olin innoissani mutta myös hieman peloissani. Päätin kuitenkin, etten murehdi menneisyyttä ja varsinkaan sitä mitä tapahtui, vaan päätin tehdä työni kunnolla. Se kannattikin, pidin niistä viikoista todella kovasti, jotka sain työskennellä entisellä ala-asteellani. Niin ja, tämä kyseinen ihminen, josta mainitsin... Hän ei puhunut minulle niiden viikkojen aikana kuin korkeintaan pari lausetta, eikä katsonut minua silmiin kun itse jouduin hänen kanssaan kommunikoimaan. Eli joskus "pahakin saa palkkansa", kuten sanotaan.

[Porin]

Yläasteesta tulee mieleen ensimmäisenä tupakkapaikka, siellä kaikki tapahtui. Siellä tapeltiin ja iskettiin tytöt. Mikäs sen messevämpää kuin tupakka huulessa reteesti iskeä tarinaa. Monet treffit on siellä sovittu, ja muutamat makeat nyrkkitalkoot pidetty.

[Elephant]

Nyt iski mieleen huono muisto yläasteelta, sillä tänään aijemmin oltuani kylän kauppakeskuksessa, näin entisen liikunnanopettajani.
Hän käveli siinä ohitseni Hesburgeriin syömään, moikkasi (mitä ihmettelen, että muistiko tosiaan kuka olen, vai onko opettajilla tosiasiassa niinkin hyvä muisti?!)
Kuitenkin, palautui mieleeni liikuntatunti. Pelasimme pesäpalloa ja olin vuorossa lyömässä. Löin suhteellisen huonosti ja lähdin sitten täysiä juoksemaan ykköspesälle, ja juoksin oikeasti tosissani!
Paloin. Opettaja huutaa minulle: T****, juoksisit nyt edes tosissasi!
Se ärsytti! Yläasteen opettajamme olivat niitä opettajia, jotka suosivat vain urheilijoita ja menestyviä oppilaita.
Ärsytti tosissaan kun opettaja sitten minua iloisena moikkaa kaupassa...

Ja tietenkin, koulun tupakkapaikat! Kyseisillä paikoilla pyörin vain silloin, kun kouluni oli loppu, sillä minua ei silloin voitu jättää jälki-istuntoon etc. Naureskelin tietenkin vahingoniloisena aina ystävilleni jotka jäivät sitten kiinni tupakasta tahi koulualueelta poistumisesta tupakkapaikoilla, itse seisoen vieressä onnellisena. Ah, yläaste oli mukavaa aikaa

[joey]

Yläasteesta tulee mieleen ensimmäisenä tupakkapaikka, siellä kaikki tapahtui.

Aah, tupakkapaikka! En ole koskaan polttanut. Paitsi pari kertaa kiukuspäissäni, mutten siis koko elämäni aikana yhteensä kuin kolme kokonaista tupakkaa. Hengailin kuitenkin yläasteella "pahisten", siis tupakoivien, kanssa ja jouduin joka välitunti istumaan siellä helvetin koulun nurkalla kuuntelemassa tarinoita röökinpoltosta ja ryyppyreissuista (joita en myöskään itse harrastanut, kun en ole ikinä juomisesta pitänyt).

Meidän yläasteen tupakkapaikka ei ollut perinteisesti metikössä, vaan koulun nurkalla joka oli siten ikkunoiden katvealueella, ettei siihen nähnyt mistään. Paikka oli asfaltoitu ja mieleeni ovat syöpyneet taatusti ikuisiksi ajoiksi se syljeskelyn täplittämä, räkäinen asfaltti.. Vatsasta kouraisee kun ajattelenkin. Hyi helvetti.

[rimma]

Omat koulumuistoni ovat sen verran arkoja asioita vieläkin että vaikka nyt olenkin jo 21 ja noista ajoista on vuosia niin silti mulla on jonkinlaiset pelot noita aikoja kohtaan. Tai lähinnä siis niitä on vieläkin vaikea muistella ilman että tunnen suunnatonta vihaa lähinnä sen aikasia opettajia kohtaan.
Ensimmäinen muisto kolmosluokalta kun olin koulukiusattu. Muistan lähinnä kipeän mahan joka aamu kun äitille itkin etten voi kouluun mennä. Tietysti siinä oli liiottelua mutta mielummin jätin menemättä. Hyvään suuntaan ollaan menossa noitten aikojen suhteen koska viime kesänä yllättäen yksi näistä kiusaajista pyysi anteeksi ja se oli iso harppaus.
Toinen muisto yläasteelta kun kaikki meni lopullisesti vikaan. Enemmän muistan niitä päiviä jolloin PITI mennä kouluun mutta kaikkea muuta tein kuitenkin kun koulussa opiskelin. Henkilökohtaiset asiat piti poissa koulusta ja jos nyt saisin valita kaiken toisin niin kävisin ihan ensimmäisenä koko yläasteen uudelleen.
Viimesin muisto koulunpenkiltä on kymppiluokalta ja vaikka kovasti halusikin päästä eteenpäin ja oppia asioita niin koulukoti ympäristössä se oli vaikeempaa kun vois kuvitella.
Eli sillon kun opiskelu olis maistunut ja ollu motivaatioo niin ulkopuoliset tekijät on vaikuttaneet vahvasti miinuksena ja kun ei olis jaksanut opiskella niin on raahattu väkisin kouluun ja uhkailtu..
Että se siitä mukavasta oppimisesta. Onneks kuitenkin näitten huonojen koulumuistojen rinnalla on sitten tasapainottamassa paljon muita hyviä muistoja elämän varrelta.
Lisäys: Lähinnä siis nuo vihat opettajia kohtaan on siis sellasia että kun asioihin ei puututa ja liian monella opettajalla on tämä asenne että"minä vaan opetan täällä eikä muu mulle kuulu"...

[Katsa]

Aah, the best years of my life!

Kirjoitin tähän pitkän jutun ja sen jälkeen deletoin sen.
Tyydyn sanomaan vain lyhyesti, että haluaisin kiittää ja kätellä yläasteen erityisopettajaa, joka oli sellainen, niinkuin jokaisen opettajan tulisi olla. Jos sellaisia opettajia olisi lisää, maailma olisi paljon parempi paikka. <3

[VoDKa]

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi. Aika kului, en kerennyt toteuttamaan maaliskuussa tuota käyntiä. Mutta tässä kuussa se on varmistettu.

Olen ohikulkumatkalla katsellut tuota pirunkeskusta, tai helvetinkoulua, kuten sitä itse kutsun, nyt muutamana päivänä. En asu tällä paikkakunnalla missä nyt olen, joten on jäänyt näkemättä kaikki ne muutostyöt, mitä sille koululle on tehty. Eniten yllätti turvakamerat, jotka oli ilmestyneet ainakin ulos (en tiedä sisätiloista). En tiedä milloin ne on sinne laitettu, mutta yllätyin tosissaan, koska paikkakunta on pieni ja... No, se olisi omina kouluaikoinani ollut naurettava ajatuksenakin. Niin se edistys ajaa ohitse.

Koulu on muuttunut muutenkin, siihen on rakennettu lisää osia sinne ja tänne, piha on muuttunut ja ilmeisesti luokkien järjestyskin on vaihtunut. Eniten odotan sitä, miten sisätilat on muuttuneet, jos ovat. Ja tunnistanko sieltä ketään enää, opettajia tai oppilaista niitä, jotka ovat olleet ihan pikkunappuloita ala-asteen ensimmäisillä luokilla kun itse aloin tekemään lähtöä koko kaupungista.

Huomenna se nähdään.

[Sakara]

Näin jälkeenpäin ajatellen yläaste oli hienoa aikaa, vaikka silloin koulunkäynti tuntui pakonomaiselta ja tylsältä puurtamiselta. Meillä oli pieni ja tiivis kaveriporukka, jonka kanssa harrasteltiin kaikkea outoa: kuvattiin omia elokuvia viestinnän tunneilla ja vapaa-ajalla (mm. kauhuelokuva suljetulla terveyskeskuksella), käytiin raveissa ja pidettiin leffailtoja, joissa arvosteltiin elokuvia. Koulussa oli hirveän vähän tuoleja, joten istuimme aina välitunnilla lattialla yhdessä nurkassa lämpöpatterin vieressä. Olisi ihan mukava tietää, istuuko joku jengi nykyään kyseisellä paikalla.

Sama yhteen paikkaan kiintyminen jatkui vielä lukiossakin, jossa valtasimme vakiopaikaksemme sohvan luonnontieteiden siivestä. Lukiota edelleen käyvä vanhan kaveriporukan loppuosa istuu vieläkin samalla paikalla, vaikka me paikan alunperin vallanneet lähdimme jo vuosi sitten.

Kun lukio loppui, vannoin, etten enää koskaan käy lukiomme seinien sisäpuolella, mutta päätös piti alle vuoden: pari kuukautta sitten löysin itseni istumasta vanhalta kunnon luonnontieteiden siiven sohvalta. Mieleeni palautui psykologian iltapäivätuntien väsynyt odottelu, matikan läksyjen kanssa tuskailu kellon lähestyessä uhkaavasti tunnin alkamisajankohtaa ja kortinpeluusessiot ruokavälitunnilla. Ehkä aika kultaa muistot, mutta melkein kaipasin lukioaikojani.

[maija turjukka]

Omista kouluajoistani on sen verran kauan, että en taida viitsiä niistä tänne avautua.... Mutta odotan kovasti raporttiasi, miten sun käyntisi omaan kouluusi sujui. Toivottavasti palaat asiaan hetikohta, vaikkapa jo tänä iltana tuoreeltaan...

[VoDKa]

Toivottavasti palaat asiaan hetikohta, vaikkapa jo tänä iltana tuoreeltaan...

Toki.

Käynti nyt takana. Odotin aika pelonsekaisin tuntein sinne palaamista, lähinnä koska pelkäsin tiettyjen käytävien näkemistä. Pari käytävää oli erittäin hankalia kouluaikoina, koska niillä tuli helpoitein kiusatuksi - lähinnä sen vuoksi, että ne olivat kapeita ja tunnin alkua odottaessa oppilaiden oli pakko seisoa lähekkäin, sillä muualle ei mahtunut.

Lisäksi pelkäsin ihmisten kohtaamista - opettajien, mutta ehkä vielä enemmän oppilaiden. Jostain syystä ajatus siitä, että ne samat oppilaat on yhä siellä, pysyi, vaikka järki sanoi että ne on lähteneet sieltä jo vuosia sitten pois.

Tupakkapaikan ohi kävellessäni alkoi ensimmäinen taistelu mielessäni - nurkalla seisoi oppilaita, jotka tiirailivat kohtalaisen kiinnostuneina tekemisiäni. Tupakalla tietty olivat ja samalla siis myös valmiustilassa, joten ymmärrettäväähän se niiden minun tuijottamiseni oli. Jotenkin vain silti hyppäsin aikakoneella sen lähes 10 vuotta ajassa taaksepäin saman tien, vaikkakin nämä oppilaat olivat huomattavasti tyylikkäämpiä kuin omina aikoinani.

Pihan läpi kävely selvitti, että tunnit eivät olleet vielä alkaneet ja oppilaita oli kaikkialla. Epäröin hieman, että mistä ovesta menisin sisälle, sillä vaihtoehtoja oli pari, mutta valitsemani ovi oli hyvä valinta - selvisi nimittäin heti, että paikka on muuttunut ja PALJON.

Käväisin kansliassa nopeasti ilmoittautumassa ja samalla törmäsin entiseen ruotsinopettajaani. Pelottavaa oli, että hän muisti minut. Tosin ajattelin että ehkä vain esitti, mutta päivän aikana kävi selväksi ainakin neljän oman aikani opettajan kautta, että jokainen muisti minut ihan oikeasti - kyselivät niitä juttuja mitä silloin tosiaan vuosia sitten oli minulla ollut suunnitelmissa jne. Toki aiheutin päänvaivaa silloin kouluaikoinani monellakin eri tavalla, mutta en uskonut että noin pahasti kuitenkaan, että olin jäänyt ihmisten mieliin. Tavallaan se oli kivaa, sillä olo ei ollutkaan ihan niin merkityksetön ja turha kuin minkä kouluajat oli jättäneet päällimmäisenä tunteena yhdessä vihan kanssa elämään.

Erään projektini kautta tosiaan jouduin takaisin tuonne koululle sattuman oikusta ja tehtäväni oli mennä sinne tähtämään ja laukaisemaan - kameralla nimittäin. Kiertelin ja kaartelin käytäviä ja mittavan remontin vuoksi siellä ei ollut enää kuin kahdet tutut portaat ja osa ruokalasta - ihan kaikki muu oli muuttunut. Seiniä ja ovia oli tullut lisää, kaikki oli maalattu uusiksi, oppilaat olivat saaneet omat lokerikot, tauluja oli ilmestynyt seinille jne jne.

Onnistuin jopa eksymään pariin kertaan siellä, mikä oli melko ennätys ottaen huomioon sen, että miten pieni koulu se kuitenkin on.

Kiertelin aikani ja väistelin oppilaita välitunnin aikana, oppilaiden seuratessa uteliaasti toimiani. Paras hetki lienee oli kakkoskerroksen käytävällä, kun aloin purkamaan kameran jalustaa; toisesta päästä käytävää lähti kävelemään poika kohden, pää painoksissa käveli ohitseni juuri kun vedin ensimmäisen jalustan osan esille. Jätkä veti kiireellä ohi, käveli palo-ovelle ja aukaisi sen ja kun ovi oli mennyt kiinni jäljessään, kurkkasi varovasti sieltä ovelta - ilme kertoi selkeästi, että tuo tarkisti oliko se oudon näköinen metallimusta hökötys ase vai joku muu... Ei lienee auttanut yhtään, että oli pelkkää mustaa päällä, reisitaskuhousuista ja mustasta hupparista mustaan lippikseen asti...

Jossain välissä huomasin neljän teinitytön lauman seuraavan minua ympäriinsä; kun kiipesin portaat, ne oli jotenkin päässeet sinne ylös. Kun olin alhaalla, ne oli siellä. Menin ulos ja ne tuli koulun toisesta päästä ulos. Ja koko ajan hihittelivät ja kikattelivat ja katselivat minun suuntaani. Ja kävelivät vähän väliä ohi ja puhuivat ISOON ääneen kohdallani.

Mutta niin. Tehtävä suoritettu, kuvat otettu ja paluu arkeen alkoi. Käynti oli rauhoittava siinä mielessä, että näin itse sen miten kaikki oli muuttunut - menneisyys on mennyttä, sitä paikkaa minkä koin henkilökohtaiseksi Columbinekseni, Jokelakseni ja helvetikseni ei ole enää olemassakaan. On vain koulu, joka oli sillä paikalla missä kävin koulua joskus. Lisäksi sain huomata, etten ole ihan unohdettu ja turha tapaus sittenkään ollut aikanaan(kaan) ja samalla ymmärsin, ettei yksikään niistä kusipäistä enää oikeasti ole siellä - vaikkakin meinasin saada sydänkohtauksen kun eräs kossi kääntyi puoleeni katsomaan ja tajusin tuijottavani erästä kiusaajaani silmiin. Kunnes ymmärsin, ettei se ole se, vaan kyseisen jätkän pikkuveli.

Ai niin. Ja jottei menneisyys olisi ihan unohtunut ja ihmiset oikeasti jättäneet minua rauhaan, niin sain yhden kerran kuulla haukkumanimen ohikävellessäni eräästä tuntemattomasta poikaporukasta - molopää.

[Maybrick]

^Haisiko koulu samalta kuin ennen? Itse olen huomannut tuon rakennusten ominaishajun piirtyvän muistiin, ja se palauttaa kaiken mieleen salamannopeasti.

[maija turjukka]

^Kiitos raportista, VoDKa, nyt voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan

[VoDKa]

^Haisiko koulu samalta kuin ennen? Itse olen huomannut tuon rakennusten ominaishajun piirtyvän muistiin, ja se palauttaa kaiken mieleen salamannopeasti.

No, se haisi silloin homeelle kun sieltä lähdin, joten ei, ei "valitettavasti" enää. Tosin, ruokalasta tulleen ruoan tuoksu oli sama kuin silloin joskus muinoin.

[Kalessin]

olen käynyt useamman kerran entisellä yläasteellani ja omista opiskeluajoista koko koulu tuntuu ihan kauhean pieneltä, oppilaat ihan älyttömän pieniltä jne. vähän niin kuin menisi tarhaan jossa kaikki on mini-kokoista, lapsille suunniteltua. jotenkin vaan muistan kaiken suurempana ja ne lukiolaisetkin oli niin aikuisen näköisiä, nykyään ne on pelkkiä finninaamaisia, huonosti meikkaavia, kakaroita.