Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Skloddi
David Starsky
Viestit: 4582
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Kosminen kirjoitti: La Touko 29, 2021 11:03 am Tuskin oletettu tekijä on näitä lakiasioita miettinyt.. Huhun mukaan on halunnut tilan itselleen jo pidemmän aikaa. Jatkaakseen toimintaa ehkä? Voisin kuvitella tähän ei niin tosiasioihin liittyvää päähänpinttymää tekijän osalta. Ajatusmaailma kun alkaa heittämään niin on voinu hyvinkin ajatella tilan kuuluvan hänelle.
Olisiko tämä sitten kaikessa kylmäävässä yksinkertaisuudessaan mennyt niin, että tekijälle on vähän niin kuin lupailtu jo äitinsä taholta, että hän saa tai pääsee isännöimään ko. sukutilaa, kunhan vanhasta parista aika jättää. Tädin huonokuntoisuudesta huolimatta parin mies eli uhri urheasti vain kuitenkin jatkaa isäntänä ja omaishoitajana eikä suostu väistymään "kirkonkylän" kaksioon tai palvelutaloon. Lopulta tekijä on päättänyt vauhdittaa asioita, sillä nythän tilus jää tyhjilleen sillä omaishoitajaa tarvinnut leski ei siellä varmaankaan yksin pärjää.

Voi tietysti olla niin "tylsästikin", että tekijä on ilman suurempia juonia käynyt vain puhumassa kaupoista/hallinnan siirrosta uhrille eli tätinsä miehelle (?) ja homma on edennyt riidan kautta surmaksi.
Viimeksi muokannut Skloddi, La Touko 29, 2021 12:21 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10891
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja damfin »

Villeri kirjoitti: La Touko 29, 2021 10:51 am
räähkä kirjoitti: La Touko 29, 2021 10:32 am Niin, tuo onkin jännä juttu. Ihminen voi määrätä rintaperillisensä jäämään ilman perintöä ja edes lakiosaa, jos tämä on niin sanotusti elänyt huonoa elämää tai on loukannut vanhempaansa jollain tapaa. Juurihan oli iltasanomissa tai -lehdessäkin juttua kun ex-näyttelijä jätettiin perinnöttömäksi.
Murha on ehdottomasti syy jonka takia voisi perinnöttömäksi määrätä, ei epäilystäkään. Mutta jos perittävä ei tuota pois sulkevaa testamenttia tee, silloin kai vähintään lakiosan saa automaattisesti? Niin se pakosti menee, tässä perittävän on oltava aktiivinen.
Sen verran on Suomenkin oikeuslaitoksessa tolkkua, että henkirikoksen tekijä ei peri uhriaan, vaikka testamentissa sanottaisiin mitä. Perinnönsaannin nopeuttamista on toki moni yrittänyt, mutta ei siinä Suomen henkirikosten selvitysprosenteilla taida oikein kukaan onnistua.
Se on toki selvää että henkirikoksen tekijä ei peri uhriaan, kysymys olikin siitä periikö henkirikoksen tekijä äitinsä vaikka olisi tappanut äitinsä siskon miehen?

Esimerkissänihän perintö menisi niin että ilman rintaperillisiä vaimo perisi miehensä omaisuuden, ja vaimon kuollessa omaisuuden perisi vaimon sisko jos muita perillisiä ei olisi, tämän jälkeenhän se omaisuus sitten olisi virallisesti vaimon siskon omaisuutta.
Niin entä sitten kun tämä sisko, eli tässä tapauksessa henkirikoksen tekijän äiti, joskus kuolisi niin eikö hänen omaisuutensa menisi perintönä hänen pojalleen siitä huolimatta että poika on syyllistynyt henkirikokseen?

Aiheesta perintö ja sen saaminen henkirikoksen jälkeen on ainakin yksi ketju Kyselyissä: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... php?t=3785
Siellä voi jatkaa asiasta vääntämistä.
-NILS-
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10891
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja damfin »

tokkaukko kirjoitti: La Touko 29, 2021 11:01 am
damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 9:46 amSehän tuosta mielenkiintoisen kuvion tekeekin että vaikka perintö kyettäisiin näyttämään teon motiiviksi ja sillä perusteella tuomita teko murhana, niin ensikertalainen voisi kai silti selvitä jollain neljän vuoden istumisella, ja jos perintö olisi miljoonaluokkaa niin kiusaus voisi tuomiosta huolimatta olla melko suuri, varsinkin jos uhri olisi jo muutenkin kuolemaa lähentelevä vanhus jolle voi olla jopa helpotus lähteä ns. "saappaat jalassa" ilman sairastelua, jolloin moraalinenkin puoli olisi tekijälle helpompi kestää.
5300 viestiä foorumille ja oot sitä mieltä murhasta tuomittu selviää 4 vuoden istumisella? Mitä jos laittasit siihen 10 vuotta lisää,kenties 14 vuotta päälle?
Älähän nyt käppänä taas keuli vaikka palstan bannikuningas oletkin, mitä jos lukisit enemmän ja istuisit vähemmän...
Murhasta on säädetty ankarin rikosoikeudellinen seuraamus, mitä Suomen rikoslain nojalla voidaan tuomita. Murhaan syyllistynyt tuomitaan vankeuteen elinkaudeksi. Jos käsillä on peruste rangaistusasteikon lieventämiselle, elinkautisen vankeusrangaistuksen sijaan tuomitaan määräaikainen vankeusrangaistus, jonka pituus on 2-12 vuotta. Yleensä murhaan syyllistynyt tuomitaan myös maksamaan vahingonkorvauksia uhrin omaisille sekä oikeudenkäyntikulut.
Ensikertalaiselle voi hyvinkin löytyä niitä perusteita rangaistusasteikon lieventämiselle, ja melko usein löytyykin.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5147
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Hermione »

damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 12:11 pm Se on toki selvää että henkirikoksen tekijä ei peri uhriaan, kysymys olikin siitä periikö henkirikoksen tekijä äitinsä vaikka olisi tappanut äitinsä siskon miehen?
Jos perittävä on henkirikoksen seurauksena menettänyt itselleen läheisen ihmisen, niin takuuvarmasti se on peruste jättää henkirikoksen tekijä perinnöttömäksi.

Aiheesta perintö ja sen saaminen henkirikoksen jälkeen on ainakin yksi ketju Kyselyissä: https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... php?t=3785
Siellä voi jatkaa asiasta vääntämistä.
-NILS-
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10891
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja damfin »

Hermione kirjoitti: La Touko 29, 2021 12:23 pm
damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 12:11 pm

Se on toki selvää että henkirikoksen tekijä ei peri uhriaan, kysymys olikin siitä periikö henkirikoksen tekijä äitinsä vaikka olisi tappanut äitinsä siskon miehen?
Jos perittävä on henkirikoksen seurauksena menettänyt itselleen läheisen ihmisen, niin takuuvarmasti se on peruste jättää henkirikoksen tekijä perinnöttömäksi.
Kyllä tuokin on tiedossa, mutta mitenkään takuuvarmaa ei ole että äiti jättäisi poikansa perinnöttömäksi siksi että poika on tappanut hänen siskonsa miehen.
Sekään ei olisi mahdottomuus että tuollaisessa tilanteessa äiti olisi jopa yllyttänyt poikaansa tekoon, ei kaikki sisarukset ole läheisissä väleissä siskonsa miehen kanssa, varsinkaan silloin jos siskon miehellä sattuu olemaan kadehdittava määrä omaisuutta.
Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1392
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

Shellin baarilla puhuivat tekijän sairastavan skitsofreniaa. Tiedä sitten taas, kuinka "rikkinäinen puhelin" on ollut kyseessä.
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.
Hemppa189
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ke Touko 26, 2021 4:15 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Hemppa189 »

Syyntakeeton murhaaja perii, siitä on juttuja ollu.
https://yle.fi/uutiset/3-11841525
tuanoi
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: To Touko 27, 2021 10:19 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja tuanoi »

Geissimummo kirjoitti: La Touko 29, 2021 2:23 pm Shellin baarilla puhuivat tekijän sairastavan skitsofreniaa. Tiedä sitten taas, kuinka "rikkinäinen puhelin" on ollut kyseessä.
Kyllä mummu on vastannut tiettävästi nyt ihan toimivaan puhelimeen.
Avatar
remede
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 104
Liittynyt: To Loka 24, 2013 10:13 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja remede »

Surmattu oli aikoinaan koneurakoitsija ja hyvin pidetty mies.
Veli kuoli onnettomuudessa Hämeenkyrössä jokunen vuosi sitten ollessaan hinaustyössä (hinausyrittäjä) kun pakettiautoilija ajoi kuoliaaksi hinaustyössä.
Perintöriidasta todella on kyse.

Ei ehkä liity tapaukseen, mutta näissä on hyvä olla myös linkki. Hämeenkyrön tapaus: https://yle.fi/uutiset/3-8361304
-NILS-
"Nothing matters but the facts. Without them, the science of
criminal investigation is nothing more than a guessing game."
-Blake Edwards
häirikkö
Neuvoja-Jack
Viestit: 501
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Geissimummo kirjoitti: La Touko 29, 2021 2:23 pm Shellin baarilla puhuivat tekijän sairastavan skitsofreniaa. Tiedä sitten taas, kuinka "rikkinäinen puhelin" on ollut kyseessä.
Itsekin siinä uskossa, mitä epäiltyä tiedän, että mielenterveyden ongelmia on ollut. Niillä saattaa olla vahva osuus teossa.
Solttuetsivä
Adrian Monk
Viestit: 2523
Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Solttuetsivä »

Olisiko näistä perintö ja rikos hyvä tehdä joku uusi paikka.
Tuo on aika huono mihin moderointi osoittaa.

Aika selkeästi on usealla kateissa Suomen perintökaari.
Jos pariskunnan mies kuolee ensin, perii vaimo miehen omaisuuden, ja sitten vaimon kuollessa perintö menee vaimon siskolle jos muita perillisiä ei ole, ja lopulta sitten omaisuus periytyisi siskon pojalle.

Leski ei saa perintöä.
Lain mukaan leski perii puolisonsa vain silloin, jos vainajalla ei ole lapsia eli rintaperillisiä.

Kaikkien olisi hyvä varmistaa että itsellä tai omaisilla on testamentti jossa määritetään lesken hallintaoikeus-
Lesken hallintaoikeus tarkoittaa, että leskellä on oikeus käyttää vainajan omaisuutta, mutta hänellä ei ole oikeutta myydä tai muutoin luovuttaa sitä. Omaisuuden myymiseksi tarvitaan kaikkien pesän osakkaiden suostumus.
Even Steven kirjoitti: Pe Touko 17, 2024 4:02 pm Esim. Zelensky julisti sodan Venäjää vastaan - 21 ja sitten ihmetellään miksi joku hyökkää niin laittomasti.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10891
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja damfin »

Solttuetsivä kirjoitti: Ma Touko 31, 2021 5:15 am Olisiko näistä perintö ja rikos hyvä tehdä joku uusi paikka.
Tuo on aika huono mihin moderointi osoittaa.

Aika selkeästi on usealla kateissa Suomen perintökaari.
Jos pariskunnan mies kuolee ensin, perii vaimo miehen omaisuuden, ja sitten vaimon kuollessa perintö menee vaimon siskolle jos muita perillisiä ei ole, ja lopulta sitten omaisuus periytyisi siskon pojalle.

Leski ei saa perintöä.
Lain mukaan leski perii puolisonsa vain silloin, jos vainajalla ei ole lapsia eli rintaperillisiä.

Kaikkien olisi hyvä varmistaa että itsellä tai omaisilla on testamentti jossa määritetään lesken hallintaoikeus-
Lesken hallintaoikeus tarkoittaa, että leskellä on oikeus käyttää vainajan omaisuutta, mutta hänellä ei ole oikeutta myydä tai muutoin luovuttaa sitä. Omaisuuden myymiseksi tarvitaan kaikkien pesän osakkaiden suostumus.
Olisit lukenut tarkemmin sen kirjoitukseni josta on poimittu tuo vaimo perii miehen, niin olisit voinut huomata siitä myös lauseen jos pariskunnalla ei ole omia lapsia eli rintaperillisiä.
Eli mikä siinä teorioimassani perintökaaressa oli hukassa?

Tähän ketjun tapaukseenhan tuo ei sitten oletuksena sovi motiiviksi, jos pariskunnalla kuitenkin oli lapsi.
Rhino
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Heinä 26, 2016 1:28 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja Rhino »

damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 12:46 pm
Sekään ei olisi mahdottomuus että tuollaisessa tilanteessa äiti olisi jopa yllyttänyt poikaansa tekoon, ei kaikki sisarukset ole läheisissä väleissä siskonsa miehen kanssa, varsinkaan silloin jos siskon miehellä sattuu olemaan kadehdittava määrä omaisuutta.
Sehän voi olla, että maatila on tullut pariskunnalle vaimon kautta. Tällöin sisko voi kokea, että vanhemmiltaan tullut perintö on mennyt melkein kokonaan siskolle. Tällaisessa katkeruudessa kotona katkeruus helposti leviää muuhunkin perheeseen. Etenkin, jos siellä on vähän mielen kanssa ongelmia. Ehkäpä siis kyse on nimenomaan maatilasta eikä sen arvosta tai rahasta. Maatilan pariskunnan lapset ovat tod.näk. n.50-vuotiata. Ne voivat olla tehneet koko uransa jo muualla ja on ollut yleisessä tiedossa, että he eivät tule tilalla jatkamaan.
tturpo
Harjunpää
Viestit: 306
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 5:56 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja tturpo »

damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 12:19 pm
tokkaukko kirjoitti: La Touko 29, 2021 11:01 am
damfin kirjoitti: La Touko 29, 2021 9:46 amSehän tuosta mielenkiintoisen kuvion tekeekin että vaikka perintö kyettäisiin näyttämään teon motiiviksi ja sillä perusteella tuomita teko murhana, niin ensikertalainen voisi kai silti selvitä jollain neljän vuoden istumisella, ja jos perintö olisi miljoonaluokkaa niin kiusaus voisi tuomiosta huolimatta olla melko suuri, varsinkin jos uhri olisi jo muutenkin kuolemaa lähentelevä vanhus jolle voi olla jopa helpotus lähteä ns. "saappaat jalassa" ilman sairastelua, jolloin moraalinenkin puoli olisi tekijälle helpompi kestää.
5300 viestiä foorumille ja oot sitä mieltä murhasta tuomittu selviää 4 vuoden istumisella? Mitä jos laittasit siihen 10 vuotta lisää,kenties 14 vuotta päälle?
Älähän nyt käppänä taas keuli vaikka palstan bannikuningas oletkin, mitä jos lukisit enemmän ja istuisit vähemmän...
Murhasta on säädetty ankarin rikosoikeudellinen seuraamus, mitä Suomen rikoslain nojalla voidaan tuomita. Murhaan syyllistynyt tuomitaan vankeuteen elinkaudeksi. Jos käsillä on peruste rangaistusasteikon lieventämiselle, elinkautisen vankeusrangaistuksen sijaan tuomitaan määräaikainen vankeusrangaistus, jonka pituus on 2-12 vuotta. Yleensä murhaan syyllistynyt tuomitaan myös maksamaan vahingonkorvauksia uhrin omaisille sekä oikeudenkäyntikulut.
Ensikertalaiselle voi hyvinkin löytyä niitä perusteita rangaistusasteikon lieventämiselle, ja melko usein löytyykin.
Kannattaa tutustua oikeuskäytäntöön ja lakiin. Murhasta on tuomittava elinkautiseen, sen sanoo laki. Lieventämisperuste voi tässä olla käytännössä ainoastaan ikä. Eli kyllä jos tässä murhasta tuomitaan, silloin istutaan se väh. 10+ vuotta.
-KKK-
Harjunpää
Viestit: 334
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 9:38 pm

Re: Kankaanpäässä henkirikos maatilalla 25.5.2021

Viesti Kirjoittaja -KKK- »

Kankaanpään suunnalla on paljon tälläisiä pieniä maatiloja joilla ei ole jatkajia ja siirtyvät sitten vaan suvussa jollekin vaimon sisarenpojalle tai vastaavalle.

Mummoni kotitilakin jaettiin ensin puoliksi mummon veljien kesken ja nyt ei kumpikaan puolisko ole enää meikäläisen sukulaisilla.
Vastaa Viestiin