Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Bou kirjoitti: La Elo 28, 2021 11:20 am
Taas on tätä syyttäjän ja hänen konsultoimien psykologien pöyristynyttä päivittelyä. Kyllähän se on ihan yleisesti tiedossa, että kaltoinkohdellut lapset hyväksyvät usein mitä karmeamman kohtalonsa vielä kotona tai pahantekijön luona asuessaan. Asioista pysyttäessa välttelevät, eivät kerro muistavansa ja voivat vaikka maata lattialla apaattisena peloissaan, niin kuin pojan on kirjoitettu aikaisissa kuulemisissa tehneen.
Sitten kun omat jalat jo kantavat (jos ikinä kantavat eikä tragedia ole päättynyt esim itsemurhaan), pyrkivät hakemaan apua ja puhuvat kokemuksistaan. Viime aikoina näitä ulostuloja on ollut paljonkin lestadiolaisten tai muiden uskonnollisen hyväksikäytön uhreja, jotka aikuisena ovat irtautuneet lahkoista ja työstäneet tuskallisia kokemuksiaan.
Äitinsä luona asuessaan lapset eivät joutuneet uskonnollisen kiihkoilun kohteeksi. Myöhemmistä vaiheista onkin sitten hankalampi sanoa.
Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että lapsilla on ollut traumoja siitä, että heidän kotiinsa tunkeuduttiin keskellä yötä, kesken unien ja heidän isänsä murhattiin. Tämä on aiheuttanut suuren äkillisen muutoksen lasten elämässä. Seuraava suuri muutos oli, kun äitikin vietiin pois. SIinä on jo kaksi sellaista ulkoisista syistä johtuvaa tragediaa, joiden uhriksi kenenkään lapsen ei kuulu joutua. Noin hirveät tapahtumat menevät lapsen käsityskyvyn yli.
Ai niin, äitihän murhasi Boun mielestä miehensä satanistisella rituaalilla, nauhoitti murhan ja lavasti ulkopuolisen tunkeutujan. Murhatyön teki miehensä kengät jalassa (ei väliä vaikka kengät olivat 2-3 kokoa suuremmat kuin miehen kengännumero), pyyhkeistä tehtyyn haarniskaan pukeutuneena ja kaksikorvainen kattila pään suojana Kantaa ei hetkauta mikään, ei edes hovioikeuden tuomareiden näytön perusteellinen arviointi ja näytön uskottavuuden analysointi. Bouhan tietää parhaiten, miten asiat meni.
Bou kirjoitti: La Elo 28, 2021 11:20 am
Taas on tätä syyttäjän ja hänen konsultoimien psykologien (...)
Nyt levität julkisuuteen perin outoja seikkoja!
Rikostutkinta ei ole ulkopuolisten tahojen konsultoimista. Joten epäilen vahvasti, että syyttäjä tässäkään tapauksessa olisi konsultoinut psykologeja.
Niinpä, kun tuossa väität syyttäjän konsultoineen eli kyselleen neuvoja ulkopuolisilta tahoilta, niin annatko nyt tahallasi ja vahingoittamistarkoituksessa väärää tietoa MikaK:n jo aiemmin esille tuoman syyttäjä K.K.:n toiminnasta? Bou.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

No sinähän nyt ihan sekaisin olet, jos käsityksesi elämästä ja rikostutkinnasta ja rikoksista syyttämisestä on, että syyttäjä tai kukaan muukaan eri työtehtävissä toimija ei konsultoi koskaan ketään. Jos nyt tämäkin syyttäjä on jopa haastattelussa näin maininnut niin lienee konsultoinut. Saattaapi olla ihan yleismaailmallinen tapa, että näin toimitaan. Kun elämässä fiksumpi ihminen tajuaa, ettei ihan itse voi osata ja olla asiantuntija joka alalla. Vaikka täällä palstalla se tuntuu olevan yleistä, että kirjoittaja on joka asian syväasiantuntija. Ässähai.
Bou kirjoitti: La Elo 28, 2021 2:25 pm
Jos nyt tämäkin syyttäjä on jopa haastattelussa näin maininnut niin lienee konsultoinut.
Jatkat siis uhreissa oikeuslaitosta kohtaan epäluottamusta aiheuttavia ja muutoinkin haitallisia vihjailujasi, kun esität julkisesti toistuvasti luulojasi, että syyttäjä K.K. ei ole syyteharkintaa tehdessään ollut itsenäinen lainkäyttäjä, vaan on kysellyt neuvoa psykologeilta.
Syyteharkinta
Syyttäjä suorittaa syyteharkinnan esitutkinnassa hankitun selvityksen perusteella. Syyttäjä ratkaisee, nostaako hän epäillystä rikoksesta syytteen vai ei.
Syyttäjä on ratkaisuissaan riippumaton ja itsenäinen lainkäyttäjä.
Eettisten linjausten teemat
Syyttäjälaitoksen eettiset linjaukset käsittelevät seuraavia teemoja.
Yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus
Toiminnallamme on merkittävä yhteys perustuslaissakin turvattuun ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Kohtelemme kaikkia tasapuolisesti, etsimme totuutta ja tavoittelemme oikeaa ratkaisua käsittelemissämme rikosasioissa. Emme syrji emmekä suosi ketään. Mikään henkilöön liittyvä syy ei ole peruste poikkeavaan kohteluun taholtamme, ellei se ole lain mukaan perusteltua.
Riippumattomuus, puolueettomuus ja eturistiriidat
Toimimme ja teemme ratkaisumme vapaina ulkopuolisesta ja epäasiallisesta vaikuttamisesta. Pyrimme ratkaisutoiminnassamme ja työprosessissamme objektiivisuuteen ja yhdenmukaisuuteen.
Riippumattomuus on vapautta eturistiriidoista. Riippumattomuutta arvioidaan myös ulkopuolisen silmin. Kyse on siitä, miltä asiat ulkopuolisen silmin näyttävät. Myös vapaa-aikaamme ja yksityiselämäämme liittyy erilaisia suhteita ihmisiin ja yhteisöihin. Nekin voivat synnyttää tilanteen, jossa puolueettomuutemme jossakin työasiassa voidaan asettaa kyseenalaiseksi.
Ymmärrämme tarvittaessa jäävätä itsemme ja siirtää asia toisen hoidettavaksi siihen enempää puuttumatta.
Tiedostamme, että sivutoimen vastaanottaminen ei saa tehdä meistä esteellistä tehtävässämme eikä haitata tehtäviemme hoitamista.
Avoimuus
Se, että meihin luotetaan, on välttämätöntä. Toimintamme avoimuus lisää meitä kohtaan tunnettavaa luottamusta. Tarjoamme tasapuolisesti ja oma-aloitteisesti oikeaa ja ajantasaista tietoa toiminnastamme ja toimintaympäristöstämme.
Vastaamme ratkaisujamme, toimintaamme ja hoitamiamme asioita koskeviin tiedusteluihin viivytyksettä.
Noudatamme lainsäädännöstä johtuvia julkisuuden rajoituksia.
Luottamus ja luottamuksellisuus
Meihin luotetaan, ja haluamme joka päivä olla tämän luottamuksen arvoisia. Vahvistamme tätä luottamusta toimimalla eettisesti ja tekemällä perusteltuja ratkaisuja oikeusturvan ja rikosvastuun toteutumiseksi. Ymmärrämme, että nauttimaamme luottamusta murentaa, jos annamme toiminnassamme tavalla tai toisella aihetta arvostelulle.
Käsittelemme työssämme asioita, joihin liittyy paljon salassa pidettävää tietoa. Ymmärrämme sen ja noudatamme siihen liittyviä velvollisuuksiamme sekä työssä että vapaa-aikana.
Emme pyri kysellen emmekä asiakirjoista, rekistereistä tai muutoin hankkimaan salassa pidettäviä tietoja asioista, joita emme itse käsittele.
Tiedämme, että salassapitoon liittyviä velvoitteita on noudatettava myös palvelussuhteen päättymisen jälkeen.
Vastuullisuus
Muistamme, että toimintamme rahoitetaan verovaroin. Haluamme tehdä työtä kustannustehokkaasti ja asiakkaitamme palvellen.
Hyödynnämme saamamme palautteen ja arvioimme itse aktiivisesti toimintaamme. Kehitämme sitä oma-aloitteisesti tavoitteidemme ja meille asetettujen odotusten mukaisesti
Käytämme työvälineitämme ja työaikaamme asianmukaisesti ja tehokkaasti.
Keskitymme olennaiseen ja priorisoimme tehtäviämme tarvittaessa. Pyrimme saavuttamaan tavoitteemme ja vastaamme tuloksistamme.
Osaaminen työssä
Osaamme työmme. Tekemällämme työllä on moninaisia vaikutuksia asiakkaisiimme, sidosryhmiimme ja omaan työyhteisöömme. Osaamistamme koskevat vaatimukset muuttuvat jatkuvasti, kun toimintaympäristömme, säädökset, ohjeet ja työmenetelmät muuttuvat. Osaaminen on avainasemassa myös työtehtävien laadun ja määrän muuttuessa.
Osaamiseen kuuluvat myös aktiivinen työote ja erilaiset työyhteisötaidot. Yksi Syyttäjälaitoksen arvoista on ammattitaito.
Jokainen on viime kädessä itse vastuussa uusien asioiden omaksumisesta sekä osaamisensa ja ammattitaitonsa tasosta ja pysymisestä ajan tasalla. Tarvittaessa apua on osattava pyytää ja antaa. Esimiehet ja työnantaja tukevat eri tavoin jokaisen ammattitaidon kehittämistä. Esimiehet ottavat henkilöstön osaamiset huomioon tehtäviä jakaessaan.
Toiminta työyhteisössä
Tiedostamme tekevämme työtämme osana työyhteisöä. Vaikutamme erilaisina ihmisinä ja persoonallisuuksina työyhteisöömme ja sen työilmapiiriin myös omalla käyttäytymisellämme.
Työhyvinvointi on yksi yhteisistä arvoistamme. Suhtaudumme asiallisesti ja kohteliaasti kaikkiin työyhteisömme jäseniin. Osallistumme yhteisiksi tarkoitettuihin tapahtumiin. Emme hyväksy työpaikallamme seksuaalista häirintää, rasismia, syrjintää emmekä muutakaan epäasiallista käytöstä. Iloinen olemus piristää muidenkin työpäivää.
Olemme tavoitettavissa. Tarvittaessa saamme kaikessa rauhassa keskittyä työhömme.
Voimme ottaa puheeksi työyhteisömme pelisääntöjen noudattamisen työtoverimme ja esimiehemme kanssa.
Kieli ja viestintä
Käyttämämme suullinen ja kirjallinen viestintä vaikuttavat meistä välittyvään kuvaan yksilöinä ja organisaationa. Viestimme asiallisesti, rauhallisesti ja selkeästi. Ratkaisumme ovat ymmärrettävästi ja avoimesti perusteltuja. Vältämme provosoitumasta.
Toimimme sosiaalisessa mediassa sitä koskevan etikettimme mukaisesti.
Seuraamme säännöllisesti sisäistä viestintäämme (intra) ja ulkoisia verkkosivujamme. Näin pysymme ajan tasalla monista työhömme ja työympäristöömme vaikuttavista asioista ja torjumme huhupuheita.
Lahjat ja etuudet
Tunnemme korruption vaarat oikeudenhoidolle. Asemamme vaatii meiltä korostettua ja näkyvää puolueettomuutta.
Meillä ei ole velvollisuutta eikä aina oikeuttakaan ottaa vastaan meille työhömme liittyen tarjottua lahjaa tai etuutta, saati pyytää sellaista. Lahja tai etuus saattaa horjuttaa luottamusta puolueettomuuteemme.
Voimme ottaa vastaan yksittäisen vähäarvoisen etuuden, ellei se ole omiaan heikentämään luottamusta toimintaamme. Epäselvässä tapauksessa kieltäydymme edun vastaanottamisesta.
Emme tarjoa lahjaa emmekä muuta etuutta, jota ei vastaavin perustein voitaisi ottaa vastaan.
Käytös ja olemus
Yksilönvapaudestamme huolimatta muistamme, että erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa myös näkyvästä olemuksestamme ja ulkoasustamme voidaan tehdä työhömme liittyviä päätelmiä. Emme halua antaa vaatetuksellamme, asusteillamme ja koruillamme ristiriitaisia tai luottamustamme horjuttavia viestejä.
Muistamme myös eleiden, ilmeiden ja muun oheisviestinnän sekä oikeussalietiketin merkityksen.
Toiminta työn ulkopuolella
Ymmärrämme, että käyttäytymiseemme kohdistuu myös työn ulkopuolelle ulottuvia odotuksia. Käyttäydymme yksityiselämässämme siten, että emme heikennä luottamusta Syyttäjälaitokseen.
Emme vetoa emmekä viittaa ammattiimme tai asemaamme työmme ulkopuolisissa yhteyksissä tavoitellaksemme etua tai hyötyä.

Kovastihan siinä on ohjetta poikineen. Jos ei tajua, että oikeudenkäynneissä esiintyy usein eri alojen asiantuntijoita ja heitä jopa konsultoidaan (ei siis pyydetä kylmiltään aitioon istumaan) etukäteen, ei voi kun ihmetellä ymmärtämättömyyden määrää. Jos nyt vaikka aloittaisit tutkailemalla kuinka monia eri todistajia esiintyi sekä puolustuksen että syyttäjien puolelta, saattaisi asia aueta hiukan.
Tein kuten Bou neuvoi, "[j]os nyt vaikka aloittaisit tutkailemalla kuinka monia eri todistajia esiintyi sekä puolustuksen että syyttäjien puolelta, saattaisi asia aueta hiukan".
Aloitin tutkailemalla ensin todistajia, jotka esiintyivät syyttäjien puolelta. Havaitsin, että syyttäjät ovat, Boun sanoin, konsultoineet lastenpsykiatrian professori J.P.:aa, josta lähteeni mukaan Anni Toivola Auranen säätiön ylläpitämässä Poliklinikka Toivolassa vastaanottava psykoterapeutti, erikoislääkäri E.N. on kertonut psykoterapiapotilaalleen tämän vastaanottoajalla, että J.P. on hyödyntänyt asemaansa julkisissa hankinnoissa. Lähteeni kertoo psykoterapiapotilaan ymmärtäneen, että kyse on väärinkäytöksestä ja hän on ahdistunut kuulemastaan ja myös hämmentynyt, koska ei ole käsittänyt, miksi oma psykoterapeutti moista kertoo potilaalleen, ja vielä J.P.:sta, jota terapeutti on aiemmin ylistänyt julkisestikin. Lähteeni antaa tiedon, että E.N. on kertonut psykoterapiapotilaalleen tämän asian "jostain ihmesyystä" vuonna 2008/2009, ja että tämä, milloin E.N. on seikan kertonut, on tarkennettavissa puolen vuoden tarkkuudelle, koska psykoterapeutti E.N. on kertonut seikan sellaisena ajankohtana, johon liittyvä asia lisäsi terapiapotilaassa ahdistusta, jonka E.N. kertoma seikka J.P.:n toiminnasta oli hänessä aiheuttanut.
En päässyt etenemään Boun tutkailuneuvoa noudattaessa seuraaviin todistajiin, sillä bongasin J.P.:aan liittyvän lisätiedon eräältä hyvin tuntemaltani taholta. Tämän tahon mukaan Anni Toivola Auranen säätiön toimitusjohtaja J.L. on saanut puhelinkeskustelussa (7.2.2019) muiden asioiden lisäksi myös tiedon tästä seikasta, että Poliklinikka Toivolan psykoterapeutti, erikoislääkäri E.N. on hämmentänyt yhden psykoterapiapotilaansa mieltä sitenkin, että tämä E.N. on puhunut J.P.:n ”omaan kotiin päin vetämisestä" hankinnoissa. Hyvin tuntemani tahon mukaan myös Anni Toivola Auranen säätiön hallituksen puheenjohtaja J.P. on saanut puhelinkeskustelussa (18.2.2019) muiden asioiden lisäksi tiedon, että Poliklinikka Toivolassa vastaanottava psykoterapeutti, erikoislääkäri E.N. on aiheuttanut ahdistusta ja hämmennystä psykoterapiapotilaalleen erikoisilla puheillaan, jotka ovat koskeneet E.N.:sen työyhteisöjä, Poliklinikka Toivolaa ja myös J.P.:aa itseään. Puhelinkeskustelussa kävi ilmi, että Anni Toivola Auranen säätiön hallituksen puheenjohtaja J.P. ei vaikuttanut olevan vielä tässä vaiheessa tietoinen seikoista, joista Anni Toivola Auranen säätiön ylläpitämän Poliklinikka Toivolan ylilääkäri T.K.:lle oli kertonut E.N.:sen entinen Kelan kuntoutuspsykoterapiapotilas (taktisista syistä ei tähän lisätietoa). Ylilääkäri T.K.:lle oli kerrottu Poliklinikka Toivolassa vastaanottaneen psykoterapeutti, erikoislääkäri E.N.:sen aggressiivisista terapiamenetelmistä ja turhan lääkityksen määräämisestä ja ammattitaidottomuuden merkeistä (taktisista syistä ei tähän lisätietoa).
** Ylilääkäri T.K. oli ollut näistä seikoista tietoinen lokakuusta 2018 alkaen ja oli vielä keskustellut näistä seikoista puhelimitse (3.10.2018 ja 18.10.2018) entisen psykoterapiapotilaan kanssa. Lisäksi ylilääkäri T.K. oli saanut puhelinkeskustelussa (21.2.2019) tiedon, että E.N.:sen laatimissa potilastiedoissa on totuudenvastaisia merkintöjä ja ne vaikuttavat muutoinkin viittaavan E.N.sen lainvastaiseen toimintaan; ylilääkäri T.K. kieltäytyi entisen psykoterapiapotilaan pyynnöstä, että tutustuisi hänen kanssaan potilaskertomukseen.
** Myöhemmin Anni Toivola Auranen säätiön puheenjohtaja J.P. on lähettänyt kirjeen, jossa varmaankin kokenut toteuttavansa neuvontavelvolliduutta, kun on kehoittanut entistä psykoterapiapotilasta hoitamaan asiat suoraan E.N.:sen kanssa (jonka käytös muuttunut aggressiiviseksi, minkä J.P. saanut selville totuudenmukaisessa selvityksessä) tai Avin kautta; eli Poliklinikka Toivolan ylilääkäri T.K. ei ole omavalvontavastuussa E.N.:sen toiminnasta, vaikka valitusprosessin alussa olikin halunnut tavata ja tietää, mistä valituksessa on kyse (taktisista syistä ei tähän lisätietoa).
Boun todistajien tutkailuneuvosta innostuneena bongasin vielä lähteen, joka kertoi edelliseen J.P.:aan (syyttäjän, Boun sanoin, konsultoimaan todistajaan) liittyen tietona seuraavaa: Viime kunnallisvaalien aikaan vähän ennen Turun kaupungin sosterlan kokousta silloinen Turun kaupungin sosterlan ja VSSHP:n hallituksen(?) jäsen, THL:n erikoislääkäri/juristiasiantuntija J.K. on kysellyt vasemmistoliiton vaalikojulla käydyssä keskustelussa, miksi Anni Toivola Auranen säätiön puheenjohtaja J.P. on pitänyt tätä psykoterapeuttia ja erikoislääkäriä E.N.:sta sopimussuhteessa Anni Toivola Auranen säätiöön/Poliklinikka Toivolaan, ja kuulemma saanut tähän vastauksen, että ei tietoa ja että ehkä E.N. osaa sen sanoa. Tämä J.K. on samassa keskustelussa myös ihmetellyt, miksi Poliklinikka Toivolassa E.N.:n psykoterapiapotilaana ollut henkilö on saanut Avista neuvon, että oman oikeusturvansa vuoksi tämän kannattaa perua myös kirjallisesti alulle laitettamansa kantelu E.N.:stä. Tälle J.K.:lle on kerrottu, että tässä Anni Toivola Auranen säätiön ylläpitämässä Poliklinikka Toivolassa vastaanottava psykoterapeutti ja erikoislääkäri kieltäytyi noudattamasta lakia tavalla, joka esti entiseltä psykoterapiapotilaalta sekä kantelun tekemisen Aviin että potilasvahinkoilmoituksen tekemisen, ja että E.N. on vahvistanut olla noudattamatta lakia vielä sitenkin, että on käskenyt kantelua ja potilasvahinkoilmoitusta tekevää entistä psykoterapiapotilastaan viemään asiansa vaikka käräjille, mutta että hän ei toimi lain edellyttämällä tavalla (taktisista syistä ei lisätietoa tähän). Tuommoinen on varmaankin tuntunut erikoiselta toiminnalta tämän J.K.:n mielestä, koska on kuulemma todennut jotenkin niin, että ei kait sitä sitten voi kannella, ja on myös ääneen ihmetellyt, miksi ei hyväksikäyttökään ole tajuttu. Niinpä, kuulemma Valviran K.R.:lle on erään toisen asian yhteydessä kerrottu heinäkuussa 2018, että asioita setvineen psykoterapiapotilaan havaintona on niinkin erikoinen tilanne kuin että VSSHP:n alueen psykiatreista ei tiedä keneen voi luottaa ja keneen ei.
Nyt täytyy todeta, että noudattamalla Boun neuvoa - "[j]os nyt vaikka aloittaisit tutkailemalla kuinka monia eri todistajia esiintyi sekä puolustuksen että syyttäjien puolelta, saattaisi asia aueta hiukan" – selvisi ainakin se, että tässä topicissa on aiheellista setviä myös kysymystä syyttäjän käyttämän, tai Boun sanoin konsultoiman, asiantuntijan kelpoisuusehdoista!
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Eräät kirjoittajat vaikuttavat tuomitsevan lasten terapian kesken jättämisen.
On kuitenkin huomioitava, että terapia ei aina edes ole hyväksi potilaalle. Terapia voi olla potilaalle vääränlaista, vääräaikaista, kemiat ei kohtaa tai terapeutti ei saa rakennettua luottamuksellista suhdetta potilaaseen.
Potilaan (tai lapsipotilaan vanhemman) pitää itse etsiä itselleen sopiva terapeutti. Kela ei korvaa ensimmäistä käyntiä. Jos on ollut arjen haasteita terapiaan pääsyyn, niin voimavarat ei välttämättä edes riitä terapiaan viemiseksi. En oikein näe syytä miksi paheksua terapian lopettamista sellaisessa tilanteessa.
Ja mitä vuosi sitten tapahtuikaan (Vastaamo). On ilmennyt todella vakavia puutteita psykoterapiassa, aina tietoturvasta siihen, mitä ja miten terapeutit kirjaavat potilastietoihin asioita ylös. Omavalvontaa alalla ei ole, saati että joku ulkopuolinen riippumaton taho monitoroisi sitä. Koko alan luottamus on romahtanut.
Summa summarum, terapia ei ole mikään taikasana jolla saadaan asiat kuntoon, tai välttämättä edes parempaan suuntaan. Se voi toki olla myös sitä. Mutta oma epäilyni on, että se on vähän niinkuin heittäisi noppaa eikä tiedä etukäteen millaiset lukemat tulee, kun terapian aloittaa.
Juu minä ja joku muukin olemme kritisoineet lasten terapian lopettamista ja syytetyn valehtelemista sen kestosta. Terapia oli aloitettu 22.1 2007 ja lopetettiin 9.3.2007. Jääkös siihen noin 6 viikkoa aikaa? Oliko jo alkamassa muodostua sellainen luottamus terapeuttiin, että joku lapsista olisi jo kohta uskaltanut alkaa puhua siitä, mitä kotona tapahtuu?
Psykoterapioiden haitoista puhutaan sote-alan ammattilaisten keskuudessa tänä päivänä paljon, tosin julkisesti ei juurikaan. Miksiköhän on näin?
Alan sisällä suhtaudutaan nykytietojen vuoksi myös hyvin kriittisesti siihen ajatukseen, että psykoterapiapotilaiden ja heidän perheidensä pitäisi luottaa sinisilmäisesti terapeuttiinsa ja terapiapaikan omavalvonnan toimivuuteen. Ala varmaan tulee jossain vaiheessa ulos puhumaan näistä ongelmista, mitä aiheutuu siitä kun psykoterapiapotilaat ja heidän perheensä ovat liian sinisilmäisiä ja uskovat kaiken mitä psykoterapeutti heille selittää ja lausuntoihin kirjoittaa.
Vielä olemassa olevan esimerkin kautta.
1. Tuossa edellä kertomassani Poliklinikka Toivolan keississä on ollut kyseessä psykoterapeutti, jonka perusammatti on psykiatrian erikoislääkäri. Hänestä on spekuloitu, että hän on saanut parikymmentä vuotta sitten Turun kaupungin psykiatrin pestistä ns. hiljaiset lähtöpassit, siis tyyliin kun eroat itse, niin et saa varoitusta/ potkuja.
2. Anni Toivola Auaranen säätiön/ Poliklinikka Toivolan omavalvonnan vastuuhenkilöiden kuin myös Avista ja Valvirasta valvovien viranomaisten tiedossa on, että tämä psykoterapeutti E.N. käyttää psykoterapiapotilaiden hoidossa haitallista lääkitystä ja että hänen terapiamenetelmät ovat potilaita kohtaan julmia. Hän käyttää manipulointia ja pahentaa vaikeita lapsuudenkokemuksia siten, että luo potilaalle tekniikallaan henkisesti raskaita lapsuuden ajanjaksoon liittyviä valemuistoja, ja kun psykoterapiapotilas ihmettelee, miksi hän ei ole noin pahaa tapahtumaa muistanut aiemmissa keskusteluissa terveydenhuollon ammattihenkilöiden kanssa, niin tämän Poliklinikka Toivolan psykoterapeutti E.N.:sen selitys on ollut se, että potilas ei ole aikaisemmin uskaltanut kertoa niin pahoista asioista koska ei ole luottanut riittävästi siihen vastapäätä istuvaan auttajaan. No ei ole luottanut ei, eikä totta tosiaan olisi pitänyt luottaa tuohonkaan huijariin. Huom! Tämän kerroin tähän hyvin tuntemani lähteeni luvalla.
3. Erikoista on, että tämä kyseinen E.N. tiedetään vallan hyvin terveydenhuollon, ainakin alueen, piirissä, mutta kukaan ei ole koskaan jostain syystä puuttunut hänen potilaita vahingoittavaan toimintaansa, joten sietää myös kysyä, että miksi näin on ollut, että vierestä on vaan katsottu. - - - Kunnes sitten kuulemma jostain pelmahti ilmoille niin vittumainen ihminen ettei maailmassa toista sellaista ole, ja hän ei sitten ihan vaan vittumaisuutensa takia sietänytkään sitä, että valvonnan vastuuhenkilöt ja alan kollegat ja muut virkavastuulliset, nuo aikuiset ihmiset, seisovat tumput suorassa katsomassa, miten särkyneitä ja surullisia potkitaan aina vaan pahempaan kuntoon. Ja niin sitten kävi, että tietoa alkoi paljastua mutta se olikin niin rankkaa että vittumainenkin väsyi rotkon reunalle, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, sillä kävi myös niin että oikeasti autettiin, ja vaikka roistomaiset mukamasauttajat eivät kiinni koskaan jääkään, niin sen verran hyvin kävi että Turun kaupungin terveyskeskuksen ajanvarauksen sairaanhoitaja ja yksi yleislääketieteen erikoislääkäri ja yksi Kelan virkailija saivat tosi vittumaiselta ihmiseltä lämpimät kiitokset. Huom! Tämän kerroin tähän hyvin tuntemani lähteeni luvalla.
Vielä psykoterapia-alan ja sen valvonnan ongelmista
Psykoterapia-alan ongelmat ja kelvottomassa tilassa oleva omavalvonta on nykyään hyvin tiedossa.
Tämän topicin keississä syyttäjän olisi pitänyt selvittää myös se, mitä näiden sijoituslasten psykoterapioissa on tapahtunut. Miten sitä hoitoa on valvottu ja miten lapsia on psykoterapian oheishoitona lääkitty, ja miten mahdollisten lääkitysten haittoja ja purkuja on seurattu ja ilmenneisiin ongelmiin reagoitu. Näistä asioista ei ole julkista tietoa, toivottavasti on kuitenkin asia selvitetty, eikä ole tapahtunut ansaintamielessä hyväksikäyttämistä ja tehty hoitovirheitä, jotka on painettu villaisella, kuten Poliklinikka Toivolassa tapahtui kun siellä vaikeutettiin ja estettiin psykoterapiapotilasta toimimasta potilaslain mukaisesti.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
No ainakin, jos lasten terapiaa olisi jatkettu pidempään kuin kuusi viikkoa, olisi voinut tulla ilmi pahoinpitelyt ja jopa se kuka heidän isänsä siellä kuoliaaksi puukotti ja astaloi. Sosiaaliviranomaiset olisivat saattaneet tajuta ottaa lapset huostaan jo tuolloin ja olisivat todennäköisesti välttyneet jatkossa tapahtuneista kauheuksista. Nyt on raskaat pedofilia-ja pahoinpitelytuomiot Auerilla ja Jens Kukalla. Ja lapsilla lisää järkyttäviä traumoja.
Esittämäsi väitteet joutunevat uuteen viranomaistarkasteluun ja selvityksiin, jos uusien tietojen ja virkavastuullisten käynnistämissä lisäselvitysten valossa ilmenee vielä sekin, että myös tässä Ulvilan keississä mukana olleiden sosiaalityöntekijöiden/sosiaalitoimen, psykoterapeuttien, psykiatrien, psykoterapiapaikkojen ja Tyksin psykiatriayksiköiden ajantasainen omavalvonta ja jälkikäteinen viranomaisvalvonta on pettänyt. Näin ollen Ulvilan rikosprosessien selvittelijät olisivat saattaneet saada heille annetuissa lausunnoissa epäluotettavaa/epävarmaa tietoa. Esimerkiksi Turun kaupungin sosiaalitoimen sisällä on paljastunut, että siellä johto ja sitä valvova lautakunta hyväksyy asiakasmerkinnöissä sosiaalityöntekijän väärät tulkinnat. Virheellisiä ja vakavasti haitallisiakaan vääriä tietoja ei poisteta, vaikka jälkikäteen ilmenee, että sosiaalityöntekijä on kirjoittanut virkavastuulla palturia asiakasrekisteriin, ja vaikka siellä ammattitaitoisten työntekijöiden keskuudessa tiedetään palturimerkintöjen vaarantavan jatkossakin niin asiakas- kuin potilasturvallisuuden. Ja kuulemma, näin luotettavalta taholta huhutaan, kun tällainen toiminta sosiaalitoimen johdossa sallitaan, niin silloin ei esimerkiksi kunnan sosiaaliasiamieskään voi jälkikäteen enää muuta kuin pahoitella, että asiakasta/asiakkaita on kohdeltu väärin, ja neuvoa että niitä virheellisiä merkintöjä ei kannata lukea, jottei niistä ahdistu.
Joskus myös, jos on niin että sosiaalitoimen johto tekee läheistä yhteistyötä jonkun psykoterapiapaikan johdon ja hallituksen jäsenten kanssa, niin silloin voi käydä niinkin, että sosiaalitoimessa hyväksytään psykoterapiapaikan omavalvonnan vakavat puutteet ja psykoterapiapaikassa toimivilta psykoterapeuteilta ja erikoislääkäreiltä sellaista toimintaa, jota lain mukaan ei pidä hyväksyä, mutta kun ei valvontaa ole niin aina voidaan jälkikäteen vedota siihen ettei me tiedetty. luultiin vaan että siellä on kaikki ihan okei.
Sosiaalitoimen johdon/ lähiesimiestason/ sosiaalityöntekijän liian likeinen yhteistyö palveluntarjoajan, kuten psykoterapiapaikan ja muiden mielenterveystoimintaan liittyvien yhdistysten kanssa, vaimentaa virkavastuulla toimivien hälytyskelloja, ja avot! sitten kun virkavastuullisten omat virheet jostain syystä havaitaan, niin helposti keksitään kuningasideana, että avot! virheethän voi vielä yrittää kääntää asiakkaiden niskoille, tai jonnekin, ei väliä minne, muttan kunhan vaan jonnekin. Ja valitettavasti silloin aiheutetaan järjettömän suurta vahinkoa kaikille syyttömille, myös esimerkiksi terveydenhuollon puolella työskenteleville ammattilaisille. Näistäkään asioista ei julkisesti puhuta, ei edes virheistä kärsineille, mutta Turun sosiaalitoimen johdosta esimerkiksi S.K. osannee kertoa tarkemmin, jos hänellä on lupa puhua näistä asioista. Ja tässä kohtaa tarkennuksena oletukseni, että jos hän ei julkisesti voi puhua näistä epäkohdista ja alaisuudessaan sattuneista virheistä, niin hän ei kuitenkaan pimitä.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Tämä kuvio mitä Ässähai on penkonut kuulostaa kyllä melkoiselta sopalta.
Jos ja kun tuo terapia-ala on niin huonosti hoidettu ja valvottu, niin kammottaa ajatella millaista vahinkoa pahimmillaan voi muutenkin heikossa asemassa oleva potilas joutua kokemaan.
Tai tiedänhän minä millaiseen umpikujaan voi rankasti ylilääkitty henkilö joutua, jonka lääkkeiden ristikkäisreaktiot ja sivuvaikutukset kävivät ylivoimaisiksi. Eräs lähipiiriin kuulunut kuoli. Omaa tilaansa hän piilotteli kaikilta muilta, mutta ruumiinavaus paljasti totuuden kaikesta fyysisestä sairastelusta, selittämättömästä kuumeilusta ja sietämättömästä päänsärystä sekä siitä, millaiseen kuntoon psyyykenlääkkeillä vuosikausia lääkityn elimistö - maksa, sydän ja aivot joutuu. Kuka ikinä oli hirvittävän lääkekombon määrännyt ja jättänyt arvioimatta lääkityksen haitat versus hyödyt, joutaisi menettää lääkärinlupansa. Vääränlainen hoito oikeasti tappaa ihmisiä, myös välillisesti.
Bou kirjoitti: La Elo 28, 2021 11:20 am
Taas on tätä syyttäjän ja hänen konsultoimien psykologien pöyristynyttä päivittelyä. Kyllähän se on ihan yleisesti tiedossa, että kaltoinkohdellut lapset hyväksyvät usein mitä karmeamman kohtalonsa vielä kotona tai pahantekijön luona asuessaan. Asioista pysyttäessa välttelevät, eivät kerro muistavansa ja voivat vaikka maata lattialla apaattisena peloissaan, niin kuin pojan on kirjoitettu aikaisissa kuulemisissa tehneen.
Sitten kun omat jalat jo kantavat (jos ikinä kantavat eikä tragedia ole päättynyt esim itsemurhaan), pyrkivät hakemaan apua ja puhuvat kokemuksistaan. Viime aikoina näitä ulostuloja on ollut paljonkin lestadiolaisten tai muiden uskonnollisen hyväksikäytön uhreja, jotka aikuisena ovat irtautuneet lahkoista ja työstäneet tuskallisia kokemuksiaan.
Äitinsä luona asuessaan lapset eivät joutuneet uskonnollisen kiihkoilun kohteeksi. Myöhemmistä vaiheista onkin sitten hankalampi sanoa.
Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että lapsilla on ollut traumoja siitä, että heidän kotiinsa tunkeuduttiin keskellä yötä, kesken unien ja heidän isänsä murhattiin. Tämä on aiheuttanut suuren äkillisen muutoksen lasten elämässä. Seuraava suuri muutos oli, kun äitikin vietiin pois. SIinä on jo kaksi sellaista ulkoisista syistä johtuvaa tragediaa, joiden uhriksi kenenkään lapsen ei kuulu joutua. Noin hirveät tapahtumat menevät lapsen käsityskyvyn yli.
Ai niin, äitihän murhasi Boun mielestä miehensä satanistisella rituaalilla, nauhoitti murhan ja lavasti ulkopuolisen tunkeutujan. Murhatyön teki miehensä kengät jalassa (ei väliä vaikka kengät olivat 2-3 kokoa suuremmat kuin miehen kengännumero), pyyhkeistä tehtyyn haarniskaan pukeutuneena ja kaksikorvainen kattila pään suojana Kantaa ei hetkauta mikään, ei edes hovioikeuden tuomareiden näytön perusteellinen arviointi ja näytön uskottavuuden analysointi. Bouhan tietää parhaiten, miten asiat meni.
Kerro ihmeessä lisää tästä kaksikorvaisesta kattilasta? Oliko sellainen annumamman päässä? Hyvä idea kertakaikkiaan! En ollut aiemmin kuullutkaan, mutta senhän saattoi sitten ilmesesti laittaa astianpesukoneeseen, eikö?
Minua on aina mietityttänyt onko tuolloin joulukuussa 2006, murhan aikoihin, Ulvilassa ollut mahdollisuus seurata tunti-, tai päiväkohtaista sähkön kulutustaan siirtoyhtiön sivuilta?
Onkohan Tähtisentie 54:ssä ollut normaalista poikkeavaa sähkön kulutusta?
sörsse kirjoitti: Ma Elo 30, 2021 8:14 pm
Minua on aina mietityttänyt onko tuolloin joulukuussa 2006, murhan aikoihin, Ulvilassa ollut mahdollisuus seurata tunti-, tai päiväkohtaista sähkön kulutustaan siirtoyhtiön sivuilta?
Onkohan Tähtisentie 54:ssä ollut normaalista poikkeavaa sähkön kulutusta?
Taitaa sähkönkulutus kasvaa, jos talvella lämpö karkaa harakoille rikotun ikkunan kautta. Älä turhaan mieti epäoleellisia asioita, vaan käytä aikasi hyödyllisemmin lukemalla jo olemassa olevaa julkista materiaalia Ulvilan murhatapaukseen liittyen.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."