Ei, vaan siksi, että resurssipula aiheuttaa useimmissa maissa sen ettei uusien kotien etsiminen ole lainkaan mahdollista (varsinkin kun ottaa huomioon kulkueläinten tuhottoman määrän, esimerkiksi Intiassa, jossa muutenkaan ei ole resursseja yhtään mihinkään). Lisäksi eläimet kärsivät nälästä ja taudeista ja lisääntyvät jatkuvalla syötöllä keskenään.Bleddyn kirjoitti:Miksi?joey kirjoitti:Olen myös samaa mieltä siitä, että kulkukoiria ja -kissoja pitäisi lopettaa yhteiskunnan avustuksella.
Siksikö, että ongelmasta päästään siten nopeammin eroon kuin esimerkiksi uusien kotien etsimisellä?
edit: Kah, Loka ehti ensin. No mutta, samaa mieltä kuitenkin.