Kolme naista raiskattiin Tampereella

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Zodiac
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Kolme naista raiskattiin Tampereella

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

inakin kolme naista joutui raiskaajan uhriksi Tampereella viime viikonlopun aikana.

Alaikäinen nuori nainen raiskattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampereen keskustassa yksityisasunnossa lähellä Takon tehdasta. Kun uhri heräsi aamulla ja huomasi tulleensa raiskatuksi, hän pakeni asunnosta.

Hän oli ajautunut yön aikana tummaihoisen, murtaen suomea puhuvan noin 30-40-vuotiaan miehen seuraan. Naisella ei ole selkeää kuvaa illan tapahtumista, mutta Laukontorin ja Alarannan seudulla liikkuneet ovat saattaneet kiinnittää huomiota hänen käytökseensä.

Noin 30-vuotias nainen raiskattiin sunnuntaina Tampereen Tesomalla Tesoman valtatie 26:n kohdalla nurmialueella noin kello 16 aikaan. Uhrin mukaan teko tapahtui lähellä tietä, joten joku on saattanut nähdä sen. Tekoon syylliseksi epäilty on noin 50-vuotias, olemukseltaan siisti, lyhythiuksinen mies. Hänellä oli yllä punainen teepaita, tummat sortsit ja mukana tumma pyöräilykypärä.

Kolmas raiskaus tehtiin Tampereen keskustassa Ristikadulla porraskäytävässä sunnuntaina juuri ennen puolta yötä. Kun uhri lähti kotiin Satakunnan kadulla sijaitsevasta pubista, hän huomasi tumman noin 180-190 senttiä pitkän miehen seuraavan häntä.

Mies pääsi teräaseella uhaten porraskäytävään ja pakotti uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mies pakeni paikalta, kun teko keskeytyi häiriön takia. Miehen pako on saattanut herättää ohikulkijoiden huomion.

Miehellä oli yllään tummat farmarit ja tumma teepaita. Hänen oli parransänki ja siististi leikatut hiukset.

Poliisi toivoo silminnäkijä raiskauksista poliisin numeroon 07187 40131.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/88788.shtml

Punikkilassa taas tapahtuu.
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 666
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 10:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

Mikähän lienee viikonlopun oikea kokonaissaldo? :(

Tuo keskellä päivää tapahtunut raiskaus pöyristyttää, siihen lienee turha tulla kenenkään sanomaan että olisi voinut pitää itsestään parempaa huolta, jne.
chiller
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Touko 21, 2008 4:37 pm

Viesti Kirjoittaja chiller »

Mielenkiintoista (ja äärimmäisen kuvottavaa).

Mitäs veikkaatte? Sama henkilö vai uskomaton sattuma? Ensimmäinen oli tummaihoinen, mutta kahden seuraavan raiskaajan ihonväriä ei kerrottu... Joko siis olivat valkoisia suomalaisia tai sensuuri iskee.

Tapahtumien aikajärjestys mahdollistaa sen, että kyseessä on sama heppu. Ikäarviot nyt voivat heittää kymmenen vuotta kevyestikkin. Toinen raiskaus on tapahtunut ulkona mikä viittaa ulkomaalaistaustaan. Kolmaskin tapahtui julkisella paikalla ja tekijä oli "pitkä ja tumma"... Mikäli ovat eri henkilöitä, niin yhteys tekijöiden väliltä varmasti löytyy.

Toivottavasti tekijät saadaan kiinni ja tuomitaan raskaimman kaavan mukaan. Ei ole enää turvallinen maa tämäkään. En vanno, mutta veikkaan, että moni "natsipaska" saa taas tukea väitteilleen...
chiller
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Touko 21, 2008 4:37 pm

Viesti Kirjoittaja chiller »

Bambinos kirjoitti:Mikähän lienee viikonlopun oikea kokonaissaldo? :(
Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

chiller kirjoitti:Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Oikealla kokonaissaldolla viitattiin ilmeisesti siihen, että kuinkahan moni tapaus on jäänyt ilmoittamatta...
Seksuaalirikoksissa on huikea ilmoittamatta jättämis % :(
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

chiller kirjoitti: Mitäs veikkaatte? Sama henkilö vai uskomaton sattuma?
Kolme eri henkilöä. Sattumaa tässä taitaa olla vain se, että samana viikonloppuna samalla alueella raiskatuista kolme uhria päättää toisistaan tietämättä tehdä ilmoituksen. Muutoin en pidä sitä mitenkään kummallisena, että samassa kaupungissa raiskataan kolme samoihin aikoihin, eiköhän tapauksia löydy samaan tyyliin useampia jokaiselta viikonlopulta vuodessa, jokaista kaupunkia kohden.
chiller
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Touko 21, 2008 4:37 pm

Viesti Kirjoittaja chiller »

Mike Manner kirjoitti:
chiller kirjoitti:Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Oikealla kokonaissaldolla viitattiin ilmeisesti siihen, että kuinkahan moni tapaus on jäänyt ilmoittamatta...
Seksuaalirikoksissa on huikea ilmoittamatta jättämis % :(
Juuri tätä tarkoitin, pahoittelen jos ilmaisin itseäni epäselvästi.

joey kirjoitti:Kolme eri henkilöä. Sattumaa tässä taitaa olla vain se, että samana viikonloppuna samalla alueella raiskatuista kolme uhria päättää toisistaan tietämättä tehdä ilmoituksen. Muutoin en pidä sitä mitenkään kummallisena, että samassa kaupungissa raiskataan kolme samoihin aikoihin, eiköhän tapauksia löydy samaan tyyliin useampia jokaiselta viikonlopulta vuodessa, jokaista kaupunkia kohden.
Voi olla näinkin. Mietin vaan tekopaikkoja/tapoja. Luulisin, että tällaiset tuntemattoman hyökkäykset olisivat melko harvinaisia. Mutta varmaankin tiedät asiasta enemmän kuin minä joten pidän suuni kiinni.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Noh, chiller, ei tarvitse heti ottaa siipeensä.

Meinaan vaan, että jos kerta tuntomerkitkään eivät viittaa yhteen, samaan henkilöön (esimerkiksi siksi, että yksi on mainittu tummaihoiseksi, toisin kuin kaksi muuta), on mielestäni turha ylitulkita tapaus sarjaraiskaajan tekosiksi.
chiller
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Touko 21, 2008 4:37 pm

Viesti Kirjoittaja chiller »

joey kirjoitti:Noh, chiller, ei tarvitse heti ottaa siipeensä.

Meinaan vaan, että jos kerta tuntomerkitkään eivät viittaa yhteen, samaan henkilöön (esimerkiksi siksi, että yksi on mainittu tummaihoiseksi, toisin kuin kaksi muuta), on mielestäni turha ylitulkita tapaus sarjaraiskaajan tekosiksi.
En otannut siipeeni :D Ihan oikeasti uskon että sinä (ja monet muutkin täällä) tietävät näistä enemmän kuin minä. Olen kuitenkin ollut rikoskyylääjä (heh, onko tälle hienompikin termi?) niin vähän aikaa.

Olet kyllä ihan oikeassa, voi mennä ylitulkinnan puolelle.
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 666
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 10:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

wtf, yksi oli perätön ilmianto! HUH se oli se keskellä päivää tapahtunut! Mietin jo että helkkari jos keskellä päivää ei voi kävellä nurmikolla rauhassa..

Kaksi raiskausta Tampereella viikonloppuna
02.06.2008 12:06, päivitetty 02.06. 16:52

Poliisi tutkii kahta viikonlopun aikana Tampereella tapahtunutta raiskausta. Tekopaikkoina olivat kaupungin keskusta ja Pyynikki.

Aiemmin esillä ollut raiskaustapaus Tesomassa on poliisin mukaan perätön ilmianto. Mitään rikosta ei ole tapahtunut, poliisi sanoo.
melankol13
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: To Maalis 13, 2008 3:26 pm

Viesti Kirjoittaja melankol13 »

Bambinos kirjoitti:wtf, yksi oli perätön ilmianto! HUH se oli se keskellä päivää tapahtunut! Mietin jo että helkkari jos keskellä päivää ei voi kävellä nurmikolla rauhassa..

Kaksi raiskausta Tampereella viikonloppuna
02.06.2008 12:06, päivitetty 02.06. 16:52

Poliisi tutkii kahta viikonlopun aikana Tampereella tapahtunutta raiskausta. Tekopaikkoina olivat kaupungin keskusta ja Pyynikki.

Aiemmin esillä ollut raiskaustapaus Tesomassa on poliisin mukaan perätön ilmianto. Mitään rikosta ei ole tapahtunut, poliisi sanoo.
Kerkesin jo miettiäkin että on jo aika paksua tehdä tämmöistä keskellä päivää. (Tai no, anteeksi huono sanavalinta, erittäin paksua ylipäätänsäkin koko homma)
Some like it dead
Merope
Hetty Wainthropp
Viestit: 491
Liittynyt: Pe Touko 25, 2007 12:04 pm

Re: Kolme naista raiskattiin Tampereella

Viesti Kirjoittaja Merope »

Zodiac kirjoitti: Kolmas raiskaus tehtiin Tampereen keskustassa Ristikadulla porraskäytävässä sunnuntaina juuri ennen puolta yötä. Kun uhri lähti kotiin Satakunnan kadulla sijaitsevasta pubista, hän huomasi tumman noin 180-190 senttiä pitkän miehen seuraavan häntä.
Itselle tuli tuosta tummaksi mainitusta ensiksi sellainen kuva, ettei kyse ehkä ole ihan suomalaisesta miehestä vaan vähän ihonväriltään tummemmasta. Vaan toki, nyt asiaa hieman ajateltuani, kyseessä voi olla tottakai myös vain normaali suomalainen mies, joka ei ole aivan perusskandinaavi ja platinablondi, tokihan niitäkin suomessa riittää. Toisessa tapauksessa taas ei viitattu mitään sinne päinkään, joten eiköhän kyseessä ole ollut ihan tavallinen suomalainen mies. En usko, että sensuuri pääsee tällaisissa uutisissa juuri iskemään... Ainakin luulisi, että kun haetaan silminnäkijähavaintoja, että siinä vaiheessa tarkat tuntomerkit painavat vaa'assa enemmän kuin rasismin pelko.

/edit: Ja taas olisi voinut ajatella ennenkuin yömyöhään kirjoittaa. Toinen tapaushan oli väärä ilmianto, joten unohtakaa suosiolla mitä siitä sanoin.
So I took the shotgun off the wall and I fired two warning shots...
into his head.
minkki_13
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 3:39 pm
Paikkakunta: maksamaa

Viesti Kirjoittaja minkki_13 »

"Alaikäinen nuori nainen raiskattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampereen keskustassa yksityisasunnossa lähellä Takon tehdasta. Kun uhri heräsi aamulla ja huomasi tulleensa raiskatuksi, hän pakeni asunnosta.

Hän oli ajautunut yön aikana tummaihoisen, murtaen suomea puhuvan noin 30-40-vuotiaan miehen seuraan."

mut mitä liikkuu noilla pikkulikoilla päässä kun edes lähtevät jonku tollasen vanhan käysän messii ukon kämpille.en sano puolustaakseni raiskaajia,en tosiaa,pitäs kuohita puuduttamatta tollaset.
Nip/Tuckista tuttu Kimber, eli Kelly Carlson. Käsittämättömän hyvä minkki.
combat18
Martin Beck
Viestit: 775
Liittynyt: To Helmi 14, 2008 12:07 am
Paikkakunta: Taistelu ei loppunut 1945 ??? se on vasta alkanut!

Viesti Kirjoittaja combat18 »

Tampereen poliisi sai viikonloppuna ilmoituksen myös kolmannesta raiskauksesta, joka olisi tapahtunut yleisellä paikalla Tesomalla sunnuntaina iltapäivällä. Maanantaina kuitenkin selvisi, ettei kyseessä ollut raiskaus.

- Tutkinnassa vahvistui, että mitään rikosta ei ole tapahtunut, komisario Jari Kinnunen kertoi Iltalehdelle.
WARNING: THIS MEMBER CONTAINS NATIONALISM
If Multi-culturalism is the answer, It must have been one hell of a stupid question
http://patriootti.com/
Kuva
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

minkki_13 kirjoitti: mut mitä liikkuu noilla pikkulikoilla päässä kun edes lähtevät jonku tollasen vanhan käysän messii ukon kämpille.en sano puolustaakseni raiskaajia,en tosiaa,pitäs kuohita puuduttamatta tollaset.
En minäkään raiskaajia puolustele, mutta kieltämättä sama ajatus kävi kyllä minunkin mielessäni.
Vastaa Viestiin