Chase kertoo olleensa lapsena äitinsä hyväksikäyttämä. Hänet ilmaantui kymmenen vuoden iässä todisteita MacDonaldin kolmisoitumisesta; yökastelua, pyromaniaa ja eläinsadismia. Murrosiässä Chasen tiedettiin olevan alkoholisti ja krooninen huumeiden väärinkäyttäjä. Hän kärsi jonkin sortin toimintahäiriöstä johtuen ”psykologisista ongelmista, jotka aiheutuvat tukahdutetusta vihasta.”
Aikuisena Chasille kehittyi luulotauti. Hän valitti usein, että hänen sydämensä saattoi välillä ”lopettaa lyömisen” tai että ”joku oli varastanut hänen keuhkovaltimonsa”. Hän saattoi myös pitää appelsiineja päällään, uskoen että vitamiini C imeytyisi hänen aivoihinsa diffuusion kautta.
Sen jälkeen, kun Chase muutti äitinsä kotoa (uskoen että äiti koitti myrkyttää hänet), Chase vuokrasi asunnon ystäviensä kanssa. Kun hän muutti sisään, hän välittömästi laudoitti huoneensa oven ja rakensi ”pakoluukun” kaappinsa seinään jotta ”kukaan ei voisi yllättää häntä”. Chasen huonetoverit valittivat, että hän oli jatkuvasti alkoholin, huumeiden ja hapon vaikutuksen alaisena. Chase kulki myös asunnossa alasti, myös vieraiden läsnä ollessa. Huonetoverit vaativat hänen muuttavan pois. Kun hän kieltäytyi, huonetoverit itse muuttivat. Jäätyään yksin asuntoon Chase alkoi napata, tappaa ja suolistaa useita eläimiä, jotka hän sitten nieli raakana. Chase järkeili, että syömällä eläimet hän estäisi sydäntään kutistumasta.
Vuonna 1975 Chase laitettiin vastentahtoisesti mielenterveyslaitokseen sen jälkeen, kun hänet oli otettu sairaalaan verenmyrkytyksen takia. Verenmyrkytys oli tullut, kun Chase oli siirtänyt vereensä jäniksen verta. Laitoksessa hän jakoi usein fantasioitaan jänisten taposta henkilökunnan kanssa. Chase löydettiin myös kerran huoneestaan suupielet veressä; henkilökunnalle selvisi, että Chase oli juonut lintujen verta. Häntä alettiin tuolloin henkilökunnan parissa kutsua ”Draculaksi”.
Chasen tilasta väiteltiin. Oliko hän skitsofreenikko vai kärsikö hän huumeperäisestä psykoosista? Käytyään läpi sarjan hoitoja, joihin sisältyi psykoaktiivisia lääkkeitä, katsottiin, ettei Chase ollut enää vaaraksi yhteiskunnalle ja vuonna 1976 hänet vapautettiin sillä ehdolla, että hän olisi eronneiden vanhempiensa valvonnan alaisena; todella moni henkilökunnasta protestoi tätä päätöstä vastaan. Chasen äiti päätti, ettei hänen poikansa enää tarvinnut antipsykoottista lääkitystä, joka hänelle oli määrätty, vieroittaen poikansa siitä ja osti pojalle oman asunnon.
Myöhemmin tutkimukset osoittivat, että vuonna 1977 Chasen oli pysäyttänyt alkuperäisamerikkalainen agentti reservaatiossa Lake Tahoen alueella ja pidätyttänyt hänet. Chase oli pukeutunut tuolloin paitaan, johon oli imeytynyt verta ja hän oli ajanut tuolloin kuorma-autoa, jossa oli aseita ja sangollinen verta. Chase vakuutti viranomaiset siitä, että kyseessä oli väärinkäsitys johon sisältyi eläin, jota hän oli metsästänyt. Syytteitä ei nostettu.
29. joulukuuta 1977 Chase tappoi ensimmäisen uhrinsa drive-by ammuskelussa. Uhri, Ambrose Griffin, oli 51-vuotias insinööri ja 3 lapsen isä. Ammuskelun jälkeen yksi Griffinin pojista ilmoitti nähneensä naapurin kävelevän ympäri heidän Itä-Sacramenton asuinaluettaan 22. kaliiperisen kiväärin kanssa. Naapurin kivääri takavarikoitiin, mutta ballistiset testit osoittivat, ettei se ollut murha-ase.
11. tammikuuta 1978 Chase kysyi naapuriltaan (naispuolinen) tupakkaa ja sitten pakolla piteli naista kunnes nainen antoi Chaselle koko paketin.
Kaksi viikkoa myöhemmin Chase koitti mennä erään toisen naisen asuntoon, mutta huomatessaan ovien olevan lukossa hän käveli pois. Chase kertoi myöhemmin tutkijoille, että hän otti lukitut ovet osoituksena siitä, ettei hän ollut tervetullut, mutta lukitsemattomat ovet olivat kutsu sisääntulolle. Myöhemmin kotiinsa palannut pariskunta ajoi häntä takaa, kun Chase oli ensin varastanut heidän kotinsa esineitä ja ulostanut sekä virtsannut heidän sänkyynsä ja vaatteisiinsa.
Chasen seuraava uhri oli Teresa Wallin. Hän oli kolmannella kuulla raskaana, kun Chase yllätti hänet kotonaan. Chase ampui Teresaa kolmesti, tappaen hänet. Sitten Chase harrasti seksiä ruumiin kanssa, silpoi ruumista ja kylpi kuolleen naisen veressä.
Tammikuun 23. päivänä 1978, kaksi päivää Teresan kuoleman jälkeen, Chase osti kaksi koiranpentua naapuriltaan. Hän tappoi ne ja joi niiden veren.
27. tammikuuta samana vuonna Chase tappoi viimeisen kerran. Mennessään sisään 38-vuotiaan Evelyn Mirothin taloon, hän kohtasi Evelynin ystävän, Danny Meredithin, jonka Chase ampui .22 käsiaseellaan. Varastaen Meredithin lompakon ja autonavaimet, Chase pakeni talosta, kuolettavasti ampuen Evelyn Mirothia, Evelynin 6-vuotiasta poikaa Jasonia ja Evelynin 22-kuukautista sisarenpoikaa Davidia. Kuten Teresa Wallin tapauksessa, Chase syyllistyi nekrofiliaan ja kannibalismiin Evelynin ruumiilla.
Evelynin lapsi oli sopinut leikkideitin aiemmin ja nyt hän koputti oveen, säikyttäen Chasen, joka pakeni Dannyn autolla, ottaen nuoren Davidin ruumiin mukaansa. Tyttölapsi ilmoitti naapurille tästä ja naapuri hälytti poliisit. Mentyään sisälle taloon poliisit löysivät Chasen täydellisen käden jäljen ja täydellisiä kengänjälkiä Evelynin verestä. Samoihin aikoihin Chase palasi kotiinsa, jossa hän joi Davidin veren ja söi useita vauvan sisäelimiä, ennen kuin jätti ruumiin läheiseen kirkkoon.
Chase seisoi oikeuden edessä kuudesta murhasta vuonna 1979. Välttääkseen kuolemantuomion puolustus yritti saada Chasen tuomituksi toisen asteen murhista, joiden tuomio olisi elinkautinen. He tukeutuivat Chasen mielenterveyden historiaan ja siihen, ettei Chase ollut suunnitellut rikoksiaan. Tätä todistetta he eivät olleet ennalta harkinneet. 8. toukokuuta suurta julkista huomiota saaneen tapauksen valamiehistö totesi Chasen syylliseksi kuuteen ensimmäisen asteen murhaan ja Chase tuomittiin kuolemaan kaasukammiossa. He torjuivat väitteen siitä, että Chase ei olisi syyllinen mielenvikaisuutensa takia. Toiset vangit (sisältäen useita jengiläisiä) tiesivät Chasen rikoksista paljon, peläten häntä ja vankilan viranomaisten mukaan monet yrittivät saada Chasen tekemään itsemurhan.
Chase antoi useita haastatteluja Robert Resslerille, joiden aikana Chase puhui pelostaan natseja ja ufoja kohtaan, väittäen, että vaikka hän oli tappanut, se ei ollut hänen syytään; hänet oli pakotettu tappamaan pitääkseen itsensä hengissä. Chase uskoi, että kuka vain tekisi samoin. Hän pyysi Ressleriä antamaan hänelle käytettäväksi tutkan, jolla hän voisi ennakoida natsien ufot, jotta natsit joutuisivat oikeuteen murhista. Hän myös ojensi Resslerille suuren määrän makaroonia ja juustoa, joita hän oli haalinut housuntaskuihinsa, uskoen että vankilan viranomaiset olivat liitossa natsien kanssa ja aikoivat myrkyttää hänet ruoalla.
Joulukuun 26. päivänä vuonna 1980 sellitarkistuksia tekevä vartija löysi Chasen makaamassa kankeana sängyllään, hengittämättä. Ruumiinavaus osoitti, että Chase oli tehnyt itsemurhan yliannostuksella. Hän oli käyttänyt vankilan lääkärin määräämiä masennuslääkkeitä, joita Chase oli kerännyt pari edellistä viikkoa.
Lähde: Wikipedia

Richard Trenton Chase

Kaksi Chasen uhria, nuori Jason Miroth ja hänen äitinsä Evelyn Miroth
Chasesta tulee vielä lisää tekstiä esim. Crimelibrarystä ja muista lähteistä, jahka vain kerkeän suomennella.

