Itävallan insestitapaus

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
hipsulainen
Adrian Monk
Viestit: 2636
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200806 ... 9_ul.shtml

Insesti-isän koomatytär pääsi perheensä luo
10.6.2008 11:41

Yli seitsemän viikkoa koomassa ollut Kerstin on herännyt ja hänet on siirretty muun perheensä luo.

Brittiläisen Daily Mail -lehden mukaan 19-vuotias Kerstin Fritzl näki perheensä ensimmäisen kerran kellarivankilan ulkopuolella amstettenilaisella klinikalla kellarioloja vastaavaksi naamioiduissa tiloissa.

Kerstin siirrettiin äitinsä Elisabethin ja sisartensa luo eilen miltei saman tien, kun tämä oli herätetty keinotekoisesta koomasta.

Koko ikänsä kellarissa asunut Kerstin oli koomassa 19. huhtikuuta saakka, jolloin tytön insesti-isä Josef Fritzl vei hänet sairaalahoitoon.

Kerstinin myötä paljastui Itävaltaa ja maailmaa järkyttänyt insestijuttu.

Kerstinin huhuttiin jo viime kuussa availleen silmiään ja heränneen koomasta. Tieto ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Kerstinin äiti, 42-vuotias Elisabeth Fritzl kertoo brittiläisen Daily Mirror -lehden mukaan kellarivankeudestaan ensi kuussa tuomarille. Kuuleminen tapahtuu suljettujen ovien takana.

Oikeudenkäynnin alkamispäivä ei ole vielä tiedossa. Elisabeth Fritzlin ja hänen lastensa toipumiseen menee vielä pitkä aika.

KATRIINA MÄKELÄ
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Turri
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 2:10 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Turri »

Keinotekoisesta koomasta?
Häh mikä se on ja miten sen voi toteuttaa?
Mikä multa on taas mennyt ohi? :oops:
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Viesti Kirjoittaja Arlene »

lost kirjoitti: Asiaan... Joku taisikin kysellä tuolla aikaisemmin, että onko selvinnyt Fritzlin mahdollista osuutta muihin Itävallassa tapahtuneisiin raiskauksiin yms? Tai kai asiasta oltaisiin informoitu :roll:
Ja jos J.F. olisi muihinkin juttuihin sekaantunut, niin ei välttämättä jää kaikista kiinni. Häntähän on kuvailtu hyvin järjestelmälliseksi jne. On varmaan tajunnut olla jättämättä dna:taan tms. Vaikka kyllähän vahinkojankin sattuu...
Tämän tapauksen tiimoilta tiedot ovat olleet mielestäni hyvin heittelehteviä. Nyt Elisabet ilmeisesti pystyy antamaan lausunnon jo tänä kesänä, vähän aikaa sitten oli lehdissä että voi mennä kaksi vuotta.
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Turri kirjoitti:Keinotekoisesta koomasta?
Häh mikä se on ja miten sen voi toteuttaa?
Mikä multa on taas mennyt ohi? :oops:
Aihe ei ole minulle hirveän tuttu, mutta oikeampi termi lienee tehohoitopotilaan sedaatio. Eli ihminen voidaan nukuttaa ja rauhoittaa, jotta hänen vaikeat vammansa saataisiin paranemaan rauhassa ilman tehohoitoyksikön, vieraiden ihmisten, mahdollisten kivuliaiden toimenpiteiden, pelon ynnä muiden tilaa pahentavien stressitekijöiden haittavaikutusta.

Sedatoitua potilasta on mahdollisuus pitää hengityskoneessa sekä kontrolloida useita muitakin elintoimintoja. Kerstinillä oli lehtitietojen mukaan vaikea monielinvaurio, joten tuo hoitomuoto lienee ollut paikallaan.
villivadelma
Jane Marple
Viestit: 1067
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 8:14 am

Viesti Kirjoittaja villivadelma »

Kerstinillä oli/on siis vakava d-vitamiinin puute.
Turri
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 2:10 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Turri »

^^Oukei, kiitos selvennyksestä. :D
hipsulainen
Adrian Monk
Viestit: 2636
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200806 ... 0_ul.shtml

Insesti-isän vaimo kävi kellarivankilassa
16.6.2008 11:54

Josef Fritzlin vaimo tutustui tyttärensä kellarivankilaan viikonloppuna.

Rosemarie Fritzl kävi kellarivankilassa elämänsä ensimmäisen kerran sunnuntaina yhdessä perheen sukulaisen kanssa.

Hän otti vankilasta mukaansa kellarissa asuneiden Elisabethin ja tämän lasten henkilökohtaisia tavaroita ja vaatteita. Rosemarie Fritzlin aviomies piti tytärtään seksiorjana kellarissa 24 vuoden ajan ja siitti tälle seitsemän lasta.

Daily Telegraph -lehden mukaan Rosemarie Fritzl on sanonut, ettei halua enää koskaan asua Amstettenin talossa.

- Talosta on tullut hänelle pahan symboli. Hän on järkyttynyt tyttärensä kohtalosta, Fritzlejä lähellä oleva lähde sanoi The Mirror -lehdelle.

Poliisi oli antanut Rosemarie Fritzlille erityisluvan käydä talossa, jota tutkitaan yhä rikospaikkana.

Amstettenin oikeuslaitoksen edustaja vahvisti sunnuntaina, ettei yksikään Fritzlin perheen jäsenistä enää koskaan halua palata takaisin Amstettenin taloon. Talo saatetaankin hajottaa.

KATRIINA MÄKELÄ
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

siinä ois kampuschille uusi tontti ostettavana mikäli siihen omaan tyrmäänsä kyllästyy.. :roll:
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Tatum
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:28 pm

Viesti Kirjoittaja Tatum »

Itseäni vieläkin epäilyttää tuo äidin tietämättömyys.. Uskon kaikesta huolimatta että äiti on ollut tietoinen tyttärensä tilasta. Mutta pelännyt miestään liikaa tehdäkseen asialle jotakin. Tälläisiä pelokkaita suhteita näkee edelleen vanhemmilla ihmisillä..
What would Grissom do ?
Television has brought back murder into the home - where it belongs
- Alfred Hitchcock
Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 1:33 am

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

Äärimmäinen seksirikos! :evil:
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Itseäni vieläkin epäilyttää tuo äidin tietämättömyys..
Samoin. Äitihän palasi taloon ja vieläpä kellariin "keräämään kellarivankien sinne jääneitä tavaroita". Niinhän sanotaan että rikollinen palaa aina rikospaikalle. Oli muka kovasti kuohuksissaan ja järkyttynyt, mutta sinne vaan meni. :wink:

Olen ilkeä ja epäilevänsorttinen ihminen.
Nothing is quite what it seems
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Viesti Kirjoittaja Howler »

Löytyi pari mielenkiintoista artikkelia maikkarin netistä, joku ehkä on siihen jo törmännyt, toivottavasti en toista samaa:
MTV3.fi kirjoitti:Professori: Tällainen on insesti-Fritzl
22.06.2008 19:13
Josef Fritzl, kuva: EPA

Tytärtään 24 vuotta seksiorjanaan pitämä Josef Fritzl ei ole psyykkisesti sairas, sanoo itävaltalainen professori Reinhard Haller norjalaisen VG:n haastattelussa.

Haller perustelee väitettään sillä, ettei Fritzl olisi pystynyt suunnittelemaan ja toteuttamaan kaksoiselämänsä ja vuosikymmeniä kestänyttä rikostaan, jos hän olisi ollut psyykkisesti sairas.

Josef Fritzl, 73, piti tytärtään Elisabethia vankinaan kotinsa kellarissa 24 vuoden ajan ja sai hänen kanssaan kuusi lasta.

Oikeuspsykiatri ja professori Halleria pidetään alansa johtavana asiantuntijana Itävallassa.

- Kun kuulin Fritzlin tapauksesta ensimmäisen kerran, en uskonut, että se voisi olla totta. Olin vakuuttunut, että psyykkisesti sairas henkilö olisi kuvitellut tai keksinyt päästään jotain niin absurdia. Kun totuus selvisi minulle, ymmärsin, että kyseessä oli tapaus, jolle ei ole vastinetta rikoshistoriassa.

Haller kuvaileekin Fritzliä jääkylmäksi persoonaksi.

- Hänen täytyy olla älykäs, laskelmoiva ihminen. Lisäksi hänen on oltava tekninen ja käytännöllinen, tekihän hän kaiken itse.

- Hänellä on "poikkeava" persoonallisuus, sillä hän halusi määritellä kaiken, mitä tapahtui. Kellarissa vankina oleet olivat täysin riippuvaisia hänestä. Hänellä täytyy olla vahva vallanhimo, Haller jatkaa.

Rikoksen myötä Fritzlistä tuli Hallerin sanojen mukaan itsevaltias, pitihän hän tytärtään seksiorjana keskellä kaupunkia. Tytär oli hänen omaisuuttaan, tarkentaa Haller.

VG:n haastattelusta kertoo Aftonbladet.
MTV3.fi kirjoitti:Itävallan insesti-isän ystävä avautui lehdelle
30.04.2008 18:37
Josef Fritzlin talo , kuva: EPA/HELMUT FOHRINGER

Paul H, 69-vuotias eläkeläinen Münchenistä, on kauhun lamauttama. Syytä onkin, sillä muutama päivä sitten paljastui, että Paulin hyvä ystävä Josef Fritzl oli pitänyt tytärtään liki neljännesvuosisadan vankina kellarissaan ja tehnyt tälle seitsemän lasta.

- Kun ajattelen asiaa, alan voida pahoin, Paul sanoo saksalaisen Bild-lehden haastattelussa keskiviikkona.

Paul ja Josef tapasivat itävaltalaisella leirintäalueella jo vuonna 1973. Vuosien mittaan miehet kyläilivät toistensa luona useasti. Josef asui Paulin luona käydessään Oktoberfest-olutjuhlilla ja Paul vieraili ainakin kolme kertaa Josefin luona Amstettenissä, viimeisen kerran vuonna 2005.

Paulin mukaan perheen kolme adoptoitua lasta - jotka itse asiassa olivat Josefin ja hänen tyttärensä lapsia - vaikuttivat pelkäävän ottoisäänsä. Paul myöntää huomanneensa, että lapsia oli ankarasti kielletty menemästä kellariin. Hän ei kuitenkaan yhdistänyt asiaa mihinkään.

Paul kuvailee haastattelussa Josefia taitavaksi ammattimieheksi, joka rakenteli ja korjaili kotonaan usein. Talo oli Paulin mukaan "huippukunnossa, muun muassa valkoista marmoria oli käytetty todella paljon".

Kaksikko teki yhdessä myös kaksi matkaa Thaimaahan, Pattayalle. Josefin vaimo ei ollut mukana matkoilla, sillä hänen piti jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Paulin mukaan Josef käyttäytyi matkoilla moitteettomasti.

- Hän meni aina aikaisin nukkumaan, eikä lähtenyt koskaan baariin. Kerran hän kyllä antoi nuoren tytön hieroa itseään ja piti siitä todella paljon, Paul muisteli.

Kalastuskerhon arvostettu jäsen

Paikallisen psykiatrisen sairaalan johtaja Berthold Kepplinger kertoi lehdistölle, että Fritzlin tytär, vaimo ja kaikki kuusi lasta tapasivat toisensa sunnuntaina.

- Oli hämmästyttävää kuinka luonnollisesti kaikki tapahtui: miten isoäiti ja äiti kohtasivat, Kepplinger sanoi yleisradioyhtiö BBC:n verkkosivuilla.

Kepplingerin mukaan tytär oli kertonut karmaisevista kokemuksistaan paljon, mutta yksityiskohtia ei tulla paljastamaan julkisuudessa.

BBC:n mukaan Fritzlin naapurit ovat edelleen täysin järkyttyneitä miehen salatusta elämästä. Naapurit kuvasivat miestä "mukavaksi ja avuliaaksi sekä todelliseksi lasten ystäväksi". Fritzl oli myös paikallisen kalastuskerhon arvostettu jäsen.

Kynttiläkulkue halki kaupungin

Amstettenin pikkukaupungissa sadat ihmiset ottivat keskiviikkona osaa kynttiläkulkueeseen, jolla haluttiin osoittaa solidaarisuutta vankina pidettyä tytärtä ja tämän lapsia kohtaan.

- Me haluamme osoittaa, ettei Amstetten ole mikään rikollisten kaupunki, perusteli kaupungin pormestari.

Itävallan liittokansleri Alfred Gusenbauer oli keskiviikkona huolissaan tapauksen vaikutuksesta maan imagoon.

- En voi hyväksyä sitä, että tästä tapauksesta käytetään termejä "Itävallan tapaus" tai "Amstettenin tapaus". Ei sellaisia ole. Tämä on yksittäinen tapaus, perusteli Gusenbauer.

Gusenbauerin mukaan Itävalta aikoo järjestää imagokampanjan maan tahriintuneen imagon kohentamiseksi.

- Yksi mies ei saa pitää koko maata panttivankinaan, Gusenbauer sanoi.

Josef Fritzl, 73, piti tytärtään 24 vuotta vankina talonsa alle rakentamissaan kellarihuoneissa. Vankeutensa aikana tytär synnytti isälleen seitsemän lasta, joista yksi kuoli heti synnytyksen jälkeen. Fritzl adoptoi kolme lapsista, mutta muut kolme viruivat kellarissa yhdessä äitinsä kanssa.

Tapaus paljastui kun vanhin kellarissa vankina olleista tytöistä joutui sairaalaan.
Maxwell Smart
Nikke Knatterton
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 4:05 pm

Viesti Kirjoittaja Maxwell Smart »

Onks täällä ollu jo puhetta siitä mitä sen muuratun seinän takaa löytyi? En jaksa laiskuuttani koko ketjua selata läpi.
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 666
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 10:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

^ Ei siellä tainnut mitään olla. Ei siitä ole ainakaan uutisoitu.

Olen tuon professorin kanssa samaa mieltä, ei Fritzliä voi mielisairaaksi sanoa, ainoastaan persoonallisuushäiriöiseksi. Nythän puolustus yrittääkin hommata äijälle hullun paperit että pääsisi vankilan sijasta hoitoon.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Muistelen, että muuratun seinän takaa löytyi "rojua", olisiko ollut jotain rakennusjätettä..
Kesäkuun alussa netistä löysin tiedon, että poliisin mukaan Fritzlillä ei ollut avustajaa. En ole tuollaiseen itse uskonut, hyvin vaikea mielestäni saada ketään pitämään suutaan kiinni 24 vuotta.

Howlerin lehtileikkeistä jälkimmäisen olen nähnyt, mutta ensimmäinen oli todella mielenkiintoinen ja luulen, että myös tosi Fritzlin persoonallisuuden osalta; ei psyykkisesti sairas olisi pystynyt tuollaiseen.
Vastaa Viestiin