Yksi kaikkien aikojen suurimmista huijareista, tsekkiläissyntyinen Victor Lustig (1890-1947), on tehnyt sen, mihin ei ole pystynyt kukaan muu hänen kollegoista:
Esiintymällä Eiffel-tornin ylläpidosta vastaavan posti- ja lennätinministeriön edustajana Lustigin onnistui vuonna 1925 myydä Eiffel-torni romukauppiaalle jopa kahteen kertaan.
Lustig puhui viittä kieltä ja joutui pidätetyksi 50 kertaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lustig aloitti uransa korttihuijarina valtamerilaivoilla ennen I Maailmansotaa. Sota lopetti ylellisyysristeilyt, mutta USA:n iloinen 20-luku kieltolakeineen ja ikuisesti nousevine pörssikursseineen houkutteli Lustigin uudelle mantereelle parastaan näyttämään.
Kerran huijari, aina huijari
1922 "kreivi" Victor Lustig ilmaantui Missouriin ostamaan pankin pakkolunastamaa maapalstaa, josta kukaan muu ei ollut kiinnostunut. Kreivi selitti menettäneensä asemansa Euroopassa sodan tuloksena, ja päättäneensä asettua Amerikkaan maanviljelijäksi. Hän tarjosi pankille farmista 22 000 dollaria obligaatioina, mikä sopi mainiosti. Kreivi pyysi lisäksi heitä vaihtamaan 10 000 dollarin arvosta obligaatioita käteiseksi, jolla maksettaisiin juoksevia menoja kunnes farmi alkaa tuottaa voittoa. Joutavasta maapalasta eroon päässeet pankkiirit eivät ilakoineet kauaa, kun he huomasivat kreivin vaihtaneen kirjekuoret. Kreivi oli häipynyt matkoihinsa sekä obligaatioiden että käteisen kanssa. Vielä parempaa oli tulossa. Yksityisetsivä jäljitti huijarin New York Cityyn, ja vangitsi hänet. Pitkällä junamatkalla takaisin Missouriin Lustig puhui, puhui, ja puhui. Lopulta hän sai vangitsijansa vakuuttuneiksi siitä, että skandaali tuhoaisi pankin. Ongelma saataisiin kuitenkin pois päiväjärjestyksestä sangen yksinkertaisella tavalla. Jos Lustigille korvattaisiin tuhat dollaria siitä haitasta, mitä hänen pidättämisestään aiheutui, hän menisi matkoihinsa eikä häntä enää nähtäisi Missourissa päinkään. Lustig palasi takaisin, yksin, tuhat dollaria rikkaampana.
Montrealissa asuessaan kreivi Lustig iski silmänsä vermontilaiseen pankkiiriin nimeltään Linus Merton. Lustig palkkasi pikkukonnan ryöstämään Mertonin lompakon, ja kun seuraavana päivänä Lustig koputti Mertonin ovelle lompakko mukanaan, hän oli hetkessä voittanut pankkiirin luottamuksen.
Tällä kertaa kreivi Lustig oli menettänyt koko omaisuutensa eurooppalaisessa vallankumouksessa. Hänen serkkunsa Emil kuului olevan töissä vedonlyöntitoimistossa, ja hänellä oli suora linja raviradoille. Emil sai näin tietoonsa lähtöjen voittajat minuutteja ennen kuin pikkuvälittäjät sulkivat kohteen omilla luukuillaan. Merton "pelasi" muutaman päivän ja voitti joka kerta. Sitten Emil ilmoitti äkisti, että hän aikoo erota toimestaan ja muuttaa, koska vaimo on sairastunut. Merton sijoitti kaiken viimeisen vetonsa varaan. Lustig käveli pois 30000 dollaria rikkaampana.
Lustig myy Eiffel-tornin romukauppiaalle
Toukokuussa 1925 Lustig matkusti Pariisiin. Hän lukaisi paikallisesta sanomalehdestä pikku-uutisen, jossa kerrottiin että 36-vuotias Eiffel-torni oli korjausten tarpeessa. Korjaus olisi niin kallis, että hallituksen kerrottiin pohtivan kannattaisiko mieluummin purkaa koko torni. Muutaman päivän päästä eräitä romumetallikauppiaita kutsuttiin liikeneuvotteluihin hotellisviittiin. Kauppiaat otti vastaan "Posti- ja lennätinhallituksen varajohtaja Mr. Lustig", joka kertoi tunnetut tosiasiat. Eiffel-torni oli pystytetty 1889 maailmannäyttelyyn, eikä sitä alun perin oltu tarkoitettu pysyväksi. Kuten herrat varmaan ovat lehdestä lukeneet, hallitus harkitsee vakavasti tornin purkamista. Mutta tämä on kiistelty asia, ja siksi keskustelumme ovat ehdottoman luottamuksellisia, ymmärtäväthän herrat toki.
Herrat toki ymmärsivät, ja neljän päivän päästä Lustig vastaanotti tarjoukset. Tarjouksiin Lustig ei kiinnittänyt huomiota. Hän oli jo päättänyt, että André Poisson oli oleva sopiva uhri. Lustig ilmaisi epäsuorasti Poissonille, että hänen tarjouksensa hyväksyttäneen, ja henkäisi sitten pitkähkön valituksen siitä, kuinka julkisessa virassa olevan virkamiehen oletetaan elävän ja pukeutuvan korkeatasoisesti ja moitteettomasti, samalla kun tulot eivät ole ollenkaan häävit. Poisson ymmärsi yskän ja otti takkinsa taskusta nipun seteleitä. Lustig vastaanotti lahjuksen ja hyväksyi ilomielin Poissonin ostotarjouksen. Lustig kumppaneineen matkusti heti Wieniin. Siellä he elivät loisteliaasti romukauppiaan lahjuksilla ja selasivat Pariisin lehtiä löytääkseen uutisia tapahtuneesta. Niitä ei ikinä ilmestynyt. Aivan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Lustig palasi Pariisiin ja myi Eiffelin tornin uudestaan, mutta tällä kertaa ostaja ilmoitti huijauksesta poliisille ja Lustig joutui pakenemaan Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen ostaja ei tehnyt rikosilmoitusta, koska ei halunnut että koko Ranska nauraisi hänelle. Eiffel-huijaksen jälkeen Lustig pakeni Yhdysvaltoihin jo melkein puolen miljoonan frangin verran rikkaampana.
Romanialainen laatikko
Lustig ei ollut keksinyt romanialaista laatikkoa, mutta hän teki siitä taiteenlajin. Newyorkilainen puuseppä valmisti hänelle sarjan sellaisia. Laatikko oli vanhan kameran kokoinen. Molemmissa päädyissä oli kapea lovi, ja toisella sivulla komeili rivi messinkisiä nuppeja ja säätimiä. Lustig esitteli laatikon liikemies Lollerille, ja sanoi sen olevan rahantekokone. Lustig syötti sisään tuhannen dollarin setelin toisesta päästä ja setelinkokoisen lumppupaperin palan toisesta päästä. Hän väänsi nupeista ja molemmat paperit katosivat koneen sisälle. Lustig selitti, että nyt seteli kostuu kemiallisessa aineessa (salainen resepti), ja kuuden tunnin kuluttua setelin kuva on kopioitunut toiselle paperille. Kuuden tunnin kuluttua Lustig ruuvasi nupeilla koneesta esiin kaksi tuhannen dollarin seteliä. Hän kehotti Lolleria viemään setelit pankkiin tarkastettaviksi. Pankissa kerrottiin, että molemmat setelit olivat aitoja. Totta kai ne olivat. Lustig oli käyttänyt paljon aikaa löytääkseen kaksi sellaista tuhannen dollarin seteliä, joiden sarjanumerot voitiin retusoida identtisiksi. Ennen näytöstään hän luonnollisesti oli tallettanut "kopion" laatikkoon toisesta nupistä vääntämällä.
Loller oli häikäistynyt. Kreivi oli vastahakoinen myymään laatikkoa, koska se oli "ainoa kappale", mutta 25 000 dollarin tarjous muutti hänen mielensä. Rahojen vaihdettua omistajaa Lustig tiesi, että hänellä oli kuusi tuntia aikaa häipyä paikalta. Hänen ei olisi tarvinnut kiirehtiä. Loller työskenteli laatikon kimpussa päiväkaupalla varmana siitä, että oli vain tehnyt virheen jossakin.
Myöhemmin Lustig joutui pidätetyksi Oklahomassa ties mistä syystä. Kunnon kreivi tietysti esitteli lainvalvojille ihmelaitteensa, jolla kopioitiin kemiallisesti rahaa niin, että sitä on mahdotonta erottaa aidosta. Sheriffi osti halukkaasti laitteen 10 000:a dollaria ja Lustigin vapautta vastaan. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Chicagossa Lustig huomasi tuijottavansa kyseisen sheriffin revolverin piippua. Uskomatonta mutta totta, jälleen kerran Lustig puhui itsensä vapaaksi selittämällä, että sheriffi oli vääntänyt nuppeja väärässä järjestyksessä.
Lustig kuitenkin palautti halukkaasti 10 000 dollaria, mistä seurasi, että sheriffi pidätettiin väärennettyjen 100 dollarin seteleiden levittämisestä ja tuomittiin liittovaltion vankilaan.
1934 Lustig viimein itsekin pidätettiin väärän rahan levittämisestä. Hänet sijoitettiin tutkintovankilaan, jota viranomaiset olivat erehtyneet pitämään idioottivarmana.
Heilläpä ei ollutkaan nyt vankinaan idioottia, vaan Victor Lustig. Lustig pani merkille, että kun vuodevaatteita vaihdettiin, siivoojat vain kysyivät montako lakanaa tarvittiin, ja kun likaiset lakanat palautettiin, niitä ei ikinä laskettu. Iltaisin sellitovereiden kuunnellessa radio-ohjelmaa Lustig repi ylimääräiset lakanat kuteiksi ja punoi köyden. Parin viikon kuluttua kun vangit lähtivät puoleltapäivin päivittäiselle ulkoilulle vankilan katolle, Lustig teeskenteli kipeää. Kun hän jäi yksin, hän meni pesutupaan ja katkoi ikkunan rautalangat. Sitten hän kinnitti köyden kolmannen kerroksen ikkunaan ja astui ikkunalaudalle. Hän näytteli pesevänsä ikkunoita. Äkkiä pesurätti piteni köydeksi ja Lustig hyppäsi alas. Kadulla hän otti jalat alleen ja hävisi vilinään.
Kuukautta myöhemmin kreivi pidätettiin uudestaan Pittsburghissa. Nyt hän joutui oikeuteen ja sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen, jota hän kärsi Alcatrazissa. Maaliskuussa 1947 hän sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli pian. Kuolintodistuksessa hänen ammatikseen mainittiin "myyntimies".
Lähteet:Jari Lehtisen blogi http://teknokekko.vuodatus.net/blog/6233 ja Dan Glimne Världens största svindlare-kirja
hyvät huijarit/petosmiehet on parhaita rikollisia.
Et voi olla tosissasi. Wincapita, Smart Profit Club, Global Pension Plan, Movenetworks, anyone?