Kylläpäs päivä alkoi iloisilla uutisilla. Mitä sopivin ajankohta myöskin Puten "iloisiin" pyöreisiinkin liittyen.
Osa Krimin sillasta romahtanut
Osa Krimille Venäjältä vievästä Kertšinsalmen sillasta on romahtanut, muun muassa Meduza uutisoi.
Sosiaalisessa mediassa leviävissä videoissa näkyy, kuinka junaraiteella oleva juna on ilmiliekeissä. Vieressä oleva autotien pätkä on romahtanut mereen.
Venäläisen rautatieyhtiön mukaan tulipalo sai alkunsa säiliöjunasta rautatiesillalla. Venäläisviranomaiset eivät ole raportoineet henkilövahingoista. Junan veturi ja osa vaunuista hinattiin Kertšiin. Ei ole tietoa, että onnettomuudella olisi yhteyttä Ukrainassa käytävään sotaan.
Yhteensä 19 kilometriä pitkä Krimin silta on Euroopan pisin. Vladimir Putin avasi sillan vuonna 2018. Silta maksoi 3,7 miljardia dollaria sen hetkisillä valuuttakursseilla. Venäjä miehitti Krimin niemimaan vuonna 2014 ja liitti sen Venäjään. Krimin silta on tärkeä Krimin huollon kannalta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/943 ... e6e241c31f
Kyllä minulle sekin selitys tietysti sopii että Venäjän vahingosta johtuen se tämäkin tapahtui. Pääasia että vaurioitui.

Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.