Anon aktivoituminen innostanut Jarnoakin julistamaan vähän kaikenlaista.
Oioin vähän hänen kummallisia väitteitään.
VKK:n puoluesihteerin väitteet lainausmerkeissä lihavoituina.
Levisin vastaukset perässä

- VKK_Jarno_julistaa.jpg (86.37 KiB) Katsottu 614 kertaa
"Muistaako joku viimeisen parin vuoden ajalta jonkin skenaarion mikä median aloittamana, siis julkisuuteen tuomana ei olisi toteutunut? Sähkökatkot ei vielä, mutta niistä rummutus aloitettiin jo loppukesällä. Ne tapahtuu todennäköisesti kohta."
TL VASTAA JARNOLLE: Maailmassa on kyllä monenlaisia kuvitelmia ja skenaarioita mutta tulisiko sellaisetkin asiat, joita ei ole olemassa ja jotka eivät siksi tapahdu, jotenkin muistaa.
"Viime vuosien nuha aalto kun oli, media aloitti kaikista rajoitustoimista jo hyvissä ajoin "varoittamaan" kansaa, ensin spekulaatiolla ja mitä pitäisi tehdä, ja sen jälkeen se olikin hallituksen pöydällä ja kohta eduskunnassa."
TL VASTAA JARNOLLE: - Ei ole ollut mitään 'nuha aaltoa' vaan koronavirus, jonka vaaroista oli ihan fiksua ihmisiä varoittaa. Virus oli todellinen, ei mikään 'spekulaatio'. Väittämäsi siitä että 'nuha aalto oli hallituksen pöydällä ja kohta eduskunnassa on onnahteleva
"Media johtaa kaikkea päätöksentekoa. Median omistaa maailman suurimmat sijoitusyhtiöt mm. Blackrock ja Vanguard joiden käsissä on USA:n hallinto Mietikää miksi juuri Suomessa on Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, Googlen ja microsoftin datakeskukset jne.. "
TL VASTAA JARNOLLE: - Media ei johda päätöksentekoa, media seuraa päätöksentekoa ja uutisoi siitä kriittisesti ja paremmin kuin sinun ja kyrpäkallekavereittesi Posi-TV:n kaltainen propagandapasuuna. USA:n hallinto ei ole kenenkään käsissä eikä kenenkään tule uskoa salaliittoteoroitasi siirä että Googlen ja MS:n datakeskukset olisi rakennettu Suomeen soluttautumistarkoituksessa.
"Tällä uutisoinnilla on tarkoitus, se ei ole uutinen tiedoksi varautumisesta, sillä halutaan kertoa mitä on tapahtumassa ja vaikuttaa ihmisten mieleen."
TL VASTAA JARNOLLE: - Mitä uutisointia, Jarno, tarkoitat?
"Joka muuta väittää, voi katsella pandemia ajan uutisointia jolla haluttiin aiheuttaa pelkoa tyhjästä, pahimmilla mahdollisilla skenaarioilla jotka ei perustunut mihinkään, mutta kaikki rajoitustoimet tapahtui."
TL VASTAA JARNOLLE: - Kerroit äsken aika hyvin siitä, kuinka VKK levittää koko ajan kauhua ja pelkoa seuraajissaan. VKK:n järjenvastaiseen propagandaan kyllästynyt kansa kyllä kritisoi mieluummin VKK:n Turtiaisen ja Vähäkainun sekä monien muiden VKK:ta lähellä olevien tahojen "uutisointia jolla haluttiin aiheuttaa pelkoa tyhjästä, pahimmilla mahdollisilla skenaarioilla jotka ei perustunut mihinkään".
Miettikää sitäkin, miksi Usalla on kiire saada Suomi ja Ruotsi Natoon. Ja nyt sitä, miksi tässä uutisoidaan Suomen ja Ruotsin varautumisesta sotaan.
Sen jälkeen sitä miksi Suomi on ostanut aseita miljardilla kesän jälkeen Usasta.
TL VASTAA JARNOLLE: - Ei sitä tarvi miettiä kun itärajan takaina on sairas siviilejä Ukrainassa surmaava sotaisa diktatuuri joka aihettaa loputonta kärsimystä miljoonille siviileille.
Naton pääsihteeri viimeviikolla: Toimittaja Anne Lindmo kysyi Stoltenbergiltä, mitä tämä pelkää eniten tänä talvena. – Pelkään, että Ukrainassa käytävä sota karkaa käsistä ja laajenee suursodaksi Naton ja Venäjän välille, pääsihteeri vastasi.
TL VASTAA JARNOLLE: NATO ei ole sotaan syypää, kuten varmaankin tiedät. Syypää sotaan on Kreml ja Putinin Venäjä, joka haluaa maailmaan 1700-luvun Pietari Suuren aikaista Suur-Venäjää.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.