Mika Moring (ent. Olander) - 8 vuoden tuomio useista seksuaalirikoksista ja epäily kahdesta taposta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Peni
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: La Joulu 17, 2022 2:49 am

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Peni »

Koomista että mornig on nyt minfolaisten mukaan kaikkien katoamisten tekijä ympäri suomen.On siinä kiirettä pitäny ja taitava kaveri ettei ole jääny kiinni mistään.Nytkään ei näyttö riitä kun vapautettiin jo toisesta mutta otettiin toisesta uudestaan kiinni.

kaveri tehny minfolaisten mukaan kymmeniä henkirikoksia,kadottanut ruumiit,joka ikisen niin ettei niitä löydetä,kaikki suomen kuuluisimpia katoamisia eikä ole jäänyt kiinni,saatika ollut niistä edes epäiltynä.Melkonen suoritus.Maailmanennätys.
Mies joka kadotti kaikki suomen kadonneet naiset 25 vuoden ajalta.Jokaikisen pysyvästi.Äärimmäsen taitava kaveri,varma työpaikka jossain ulkomailla mafian henkirikoksissa tulevaisuudessa ja tienaa satoja miljoonia kun kadottaa ihmisiä pysyvästi,vaikka kymmeniä.Ketään ei ikinä löydetä.

Räisänen,Nuutinen,Mäkinen ja kaikkien näiden takana vain yksi mies...On siinä Audi saanu lämää ku on kiirehtiny ympäri suomen paikasta toiseen kadottamaan naisia. Ja onnistunu välttämään poliisin vähänki epäilyksen näistä kaikista totaalisesti.Uskomatonta kun kelaa mikä tutkinta ja julkisuus niiden ympärillä on ollut.Mornig vaan painaa uutta ruumista kyytiin ja motaria kahtasataa,kiire jo toiselle paikkakunnalle ihan vaan joku tappamaan ja kadottamaan ja yks kuollu muija vielä takapenkillä dumpattavana menomatkalla varmaan jemmaan eikä kukaan hiffaa vaikka sama mies joka asialla.

Tämmösiä on nämä teidän jutut täällä. Vai vikaa teilläki päässä?
Somalit on neekereitten mustalaisia.
Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

dazu kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 4:30 am Mika Cristian Olander/Moring - aikajana

1971 - syntyi

1985-1990 - tunnettu ongelmatapauksena, tehnyt erilaisia omaisuusrikoksia ja tihutöitä, käyttänyt runsaasti päihteitä, ei naissuhteita

1990-2000 - jatkanut omaisuusrikosten tekemistä, erikoistunut autovarkauksiin, ollut joitain seurustelu -ja parisuhteita, joissa on ollut väkivaltainen

2000-2009 - suuri määrä lyhyitä naistuttavuuksia, joissa käyttänyt raakaa väkivaltaa naista kohtaan, osa uhreista on vasta tavattu, myös raiskauksia

2012-2019 - useita seurustelusuhteita ja parisuhteita, joista monissa on ollut väkivaltainen naista kohtaan

2019 - suhde Saara Arvan kanssa päättyy henkirikokseen

2020 - 2022 - saalistanut uusia uhreja systemaattisesti ja raiskannut väkivaltaisesti eri kanavien kautta kohtaamiaan naisia, pari lyhyttä tapailujuttua

2022 - lyhyt tuttavuus Katja Miinalaisen kanssa päättyy henkirikokseen, pian tämän jälkeen yrittänyt siepata naisen kadulta autonsa kyytiin

Arvioisin, että varhaisin Moringiin mahdollisesti liittyvä naisen katoaminen, tai selvittämätön henkirikos voisi olla Raisa Räisäsen katoaminen. Jotenkin en noita varhaisempia 90-luvun juttuja saa Moringiin yhdistettyä. Muutenkin Moring näyttäisi kehittyneen tämän tyyppiseksi saalistajaksi vasta tämän vuosituhannen puolella. Listaan tähän Moringiin jollain lailla sopivat tapaukset ja annan kullekin tapaukselle tähtiä asteikolla 1-5 sen mukaan, kuinka hyvin keissi Moringiin sopii. Näitä voidaan poissulkea Moringin linnareissujen perusteella.

1999, Raisa Maria Räisänen 16-vuotta, Tampere, kadonnut - *
2007, Saska Marleena Nuutinen 35-vuotta, Vantaa, kadonnut - ***
2008, Pauliina Maritta Virtanen 25-vuotta, Lahti, henkirikos - ***

Moring varmuudella vankilassa 2009 elokuulta 2010 loppuun. Juurikin tuona aikana on rypäs pimeitä juttuja.

2017, Riina Mäkinen 19-vuotta, Loviisa, kadonnut - **
2022, Sini Vuori 26-vuotta, Turku, kadonnut - ****

Nuutisen, Virtasen, Mäkisen ja Vuoren keissit osuvat niihin aikoihin, jolloin Moring on tiettävästi ollut aktiivisimmillaan ja aggressiivisimmillaan.
Niin että Suomessa liikkuu todennäköisesti vain yksi tyyppi naisia kadottamassa?
Ihan oikeesti, kaikki ei varmasti liity toisiinsa.
En edes jaksa perustella miksi, luulisi sen nyt olevan typerimmällekin selvää.
Muutenkin Dazu sun muka asiantuntevat analyysit on joka kerta helvetin yksinkertaisia ja kauttaaltaan rankasti sun harhojen värittämiä, vaikka sitä yrität vähän peitellä, surkuhupaisin tuloksin.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4674
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja dazu »

Peni kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 8:19 amRäisänen,Nuutinen,Mäkinen ja kaikkien näiden takana vain yksi mies...On siinä Audi saanu lämää ku on kiirehtiny ympäri suomen paikasta toiseen kadottamaan naisia. Ja onnistunu välttämään poliisin vähänki epäilyksen näistä kaikista totaalisesti.Uskomatonta kun kelaa mikä tutkinta ja julkisuus niiden ympärillä on ollut.Mornig vaan painaa uutta ruumista kyytiin ja motaria kahtasataa,kiire jo toiselle paikkakunnalle ihan vaan joku tappamaan ja kadottamaan ja yks kuollu muija vielä takapenkillä dumpattavana menomatkalla varmaan jemmaan eikä kukaan hiffaa vaikka sama mies joka asialla.

Tämmösiä on nämä teidän jutut täällä. Vai vikaa teilläki päässä?
UglyBetty kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 8:32 amNiin että Suomessa liikkuu todennäköisesti vain yksi tyyppi naisia kadottamassa?
Ihan oikeesti, kaikki ei varmasti liity toisiinsa.
Ette sitte viitsineet edes sitä viestiä lukea, mihin olette vastaamassa. Ihme pilleriraivot heti aamusta päällä. Juurihan tossa poissuljin kaikki muut tapaukset, kuin nuo viisi ja noistakin Raisalle pistin yhden tähden, eli pidän hyvin epätodennäköisenä, että Moring siihen liittyisi.

Tämä listaus tuli ihan siltä pohjalta, että poliisi esitti, että on mahdollista, että saman miehen jäljiltä löytyisi lisää raatoja.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

dazu kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:09 am

Luin.
Sun pisteytykset on edelleen tätä muka asiantuntevaa analyysia.
Täytynee tehdä tarvittavat toimenpiteet vihdoin, lyhenee ketjut huomattavasti kun karsii yksinkertaisimmat paskanjauhajat pois näkyvistä.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4674
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja dazu »

UglyBetty kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:21 amLuin.
Sun pisteytykset on edelleen tätä muka asiantuntevaa analyysia.
Täytynee tehdä tarvittavat toimenpiteet vihdoin, lyhenee ketjut huomattavasti kun karsii yksinkertaisimmat paskanjauhajat pois näkyvistä.
Jos luit viestin, niin miten ihmeessä näit, että olisin laittanut kaikki selvittämättömät saman tyypin piikkiin? Ihme juttu tuokin, jos se ei kelpaa, että pisteytän näitä sen perusteella, miten hyvin ne mielestäni sopivat, enkä antanut yhdellekään viittä tähteä. Eli päin vastoin, kuin väität, niin en pistänyt yhtään lisäkeissiä varmuudella Moringin tilille.

Palaan edelleen siihen poliisin kommenttiin, että lisää henkirikoksiakin voi Moringin jäljiltä löytyä. Eli sun täytyy nyt sitte vissiin lakata lukemasta niitä poliisin tiedotteitakin. Sitte voittekin taas arvuutella täällä, kuinka on otettu kuvia kuolleesta Katjasta ja julkaistu mediassa...

Moring on tuomittu vuonna 2007 X -ajaksi vankilaan, mutta tästä ei selviä mistä mihin hän on siellä ollut... näin en siis pysty sanomaan, oliko hän vankilassa Nuutisen ja Virtasen keissien aikaan...

Mielestäni Raisa on liian long shot, eikä sovi siihen, mitä Moringista tuolta ajalta tiedetään... Saskaan ja Pauliinaan mulla on toiset epäillyt. Riina tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Sini vois sopiakin.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1876
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Ainahan päihdeongelmaisten katoamisesta ei kovin laajalti huudella. Tästä on jo yli 10-vuotta aikaa, kun olin kahdenkeskisessä palaverissä erään vanhemman työkaverini kanssa. Hän pyyteli anteeksi väsymystään, kun ei ollut nukkunut. Sanoi hänen huumeita käyttävän skitsofreenikko tyttärensä kadonneen ja puhui jotain tämän narkkaripoikaystävästä. En viitsinyt asiasta tarkemmin udella, mutta ei tämä tytär oikein täsmännyt kehenkään julkisesti etsittyyn. Ehkä tytön pankkikorttia oli käytetty ja vaikutelmaksi jäi, että tämä ei olisi mitenkään pysyvästi kadonnut. Tämä esimerkki minusta kuitenkin viittaisi siihen, että tietynlaisia ihmisiä katoaa ainakin joksikin aikaa enemmänkin kuin mitä julkisesti etsitään.
Sorun
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 10:26 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Sorun »

Näkeehän tuon noista tilastoistakin, että isosta joukosta kysymys.

Jännä ettei Katja Miinalaisenkaan kerrotuista reissuista ole tullut lisätietoa.
Mutta onhan tutkinta vissiin vieläkin herkässä vaiheessa ja ehkä kuukausia vielä. Voi olla, että todistajia on käskettykin olla hiljaa.

Ehkä joku voi vielä jakaa Katjan kuvaa pohjoisen kontakteilleen vihj vihj.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4674
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja dazu »

vasikka kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:40 amTämä esimerkki minusta kuitenkin viittaisi siihen, että tietynlaisia ihmisiä katoaa ainakin joksikin aikaa enemmänkin kuin mitä julkisesti etsitään.
Jostain tilastosta katselin, että vuosilta 1945-2000 olis jäänyt neljä alle 18-vuotiasta tyttöä kateisiin, joista ei ole koskaan ilmoiteltu mediassa yhtään mitään. Eli kyllä tällaisia pimentoon jääviä tapauksia on jonkin verran. Poikia tais olla vielä enemmän, kuin tyttöjä. Sain myös haarukoitua, että laivakatoamisista ei ollut kyse.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 499
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Helluby »

Tuon tilaston haluaisin minäkin nähdä, ja vähän lisätietoja keitä nämä ovat olleet?
Kadonneista pojista sanottiin aina minun lapsuudessani, että "varmaan merille meni?"
Ja tosiaan tiedän, että niinkin käynyt. Naapurin tädin veli aikoinaan katosi. Oli 15 vuotias. Lähetti sitten korttia Argentiinasta parin vuoden päästä. Myöhemmin tuli muualtakin, kunnes lopulta tuli jonkin laivan kapteenilta tietoa, että veli oli Atlantilla myrskyssä huuhtoutunut reelingin yli.

Mutta Mika O/M palatakseni, en kaikkia kadonneita häneen liittäisi. Lähinnä pääkaupunkiseudulta kadenneisiin vain. Riina Mäkisen tapaus kyllä voisi vielä sopia mukaan. Hieman nyt mietin myös, että kuinka paljon henkiin jääneitä uhreja on? Ellei uskalla poliisiin heti ottaa yhteyttä (Moringin kosto), niin ehkä lehdistöön? Peitehenkilöllisyyden turvin? Sinällään kyllä kammottavaa, että näin lyhyen aikaa oli vangittuna :shock:
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.
JaskaTavoittaja
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2022 3:05 am

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja JaskaTavoittaja »

UglyBetty kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:21 am
dazu kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:09 am
Peni kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 8:19 amRäisänen,Nuutinen,Mäkinen ja kaikkien näiden takana vain yksi mies...On siinä Audi saanu lämää ku on kiirehtiny ympäri suomen paikasta toiseen kadottamaan naisia. Ja onnistunu välttämään poliisin vähänki epäilyksen näistä kaikista totaalisesti.Uskomatonta kun kelaa mikä tutkinta ja julkisuus niiden ympärillä on ollut.Mornig vaan painaa uutta ruumista kyytiin ja motaria kahtasataa,kiire jo toiselle paikkakunnalle ihan vaan joku tappamaan ja kadottamaan ja yks kuollu muija vielä takapenkillä dumpattavana menomatkalla varmaan jemmaan eikä kukaan hiffaa vaikka sama mies joka asialla.

Tämmösiä on nämä teidän jutut täällä. Vai vikaa teilläki päässä?
UglyBetty kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 8:32 amNiin että Suomessa liikkuu todennäköisesti vain yksi tyyppi naisia kadottamassa?
Ihan oikeesti, kaikki ei varmasti liity toisiinsa.
Ette sitte viitsineet edes sitä viestiä lukea, mihin olette vastaamassa. Ihme pilleriraivot heti aamusta päällä. Juurihan tossa poissuljin kaikki muut tapaukset, kuin nuo viisi ja noistakin Raisalle pistin yhden tähden, eli pidän hyvin epätodennäköisenä, että Moring siihen liittyisi.

Tämä listaus tuli ihan siltä pohjalta, että poliisi esitti, että on mahdollista, että saman miehen jäljiltä löytyisi lisää raatoja.
Luin.
Sun pisteytykset on edelleen tätä muka asiantuntevaa analyysia.
Täytynee tehdä tarvittavat toimenpiteet vihdoin, lyhenee ketjut huomattavasti kun karsii yksinkertaisimmat paskanjauhajat pois näkyvistä.
Aikamoista harmistumista. Tuskin alkuperäinen kirjoittaja nyt ihan noin asiaa tarkoitti. Mutta koska kyseessä on paikka, missä spekuloidaan asioilla, voisi olettaa että tiettyä spekulointia tällainen case aiheuttaa.

Varsinkin, jos poliisi on myös sitä mieltä, että ei ole poissuljettu, etteikö surmattuja uhreja voisi olla muitakin. Näinollen tapetille noussee äkkiä sellaisia nimiä, jotka ovat olleet kovasti julkisuudessa ja joiden sosioekonomisessa asemassa on samankaltaisuutta tapauksessa oletetusti surmattujen osalta.
Puhelinkortti
Jane Marple
Viestit: 1062
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 3:09 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Eikös se olisi kovin virkistävää että löytyisi ehta sarjamurhaaja Suomenkin kamaralta? Tämänkin palstan hikinaamat saattaisivat nousta jopa pystyyn yksiöidensä vuoteista. :D
lukutoukka
Christopher Lorenzo
Viestit: 1611
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja lukutoukka »

Voi hyvänen aika! Olen nyt katsellut näitä kuvia Moringista. Epäilen, että hän ei ole Moring eikä Olander, vaan kyseessä on eräs Taavi, joka asui tuossa naapuritalossa vielä 10 vuotta sitten. Pistää nyt ihmettelemään, mitä Olanderille on tapahtunut :?:
JaskaTavoittaja
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2022 3:05 am

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja JaskaTavoittaja »

lukutoukka kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 9:37 pm Voi hyvänen aika! Olen nyt katsellut näitä kuvia Moringista. Epäilen, että hän ei ole Moring eikä Olander, vaan kyseessä on eräs Taavi, joka asui tuossa naapuritalossa vielä 10 vuotta sitten. Pistää nyt ihmettelemään, mitä Olanderille on tapahtunut :?:
Tällaiset ilmoitukset, jos on vakavasti otettava, kannattanee tehdä ihan puhelimitse omalla nimellä Helsingin poliisilaitokselle, eikä murhainfoon.
B€st
Olivia Benson
Viestit: 722
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2020 9:58 am

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja B€st »

Täällä puhutaan uuden nimen ottamisesta. Vankilassahan mies voisi muuttaa sukunimensä muotoon Muurinki. Ihan vaikka pelkästään kylmä rinki -ohjelman muistoa kunnioittaen. On kyllä harvinaisen rikollinen nimi ukolla. Mika etunimikin on jotenkin kylmä tai lyhennetty. Toki Vantaan lähiöissä 60-luvulla ollut hyvinkin yleinen.
qsym
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ke Marras 13, 2019 1:17 pm

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta

Viesti Kirjoittaja qsym »

B€st kirjoitti: Ke Joulu 21, 2022 12:31 am Täällä puhutaan uuden nimen ottamisesta. Vankilassahan mies voisi muuttaa sukunimensä muotoon Muurinki. Ihan vaikka pelkästään kylmä rinki -ohjelman muistoa kunnioittaen. On kyllä harvinaisen rikollinen nimi ukolla. Mika etunimikin on jotenkin kylmä tai lyhennetty. Toki Vantaan lähiöissä 60-luvulla ollut hyvinkin yleinen.
Ihan normaali nimi on kyllä ukolla
Vastaa Viestiin