Ihmejuomaa ruumiista - albiinoja metsästetään kuin eläimiä

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Ihmejuomaa ruumiista - albiinoja metsästetään kuin eläimiä

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Aamulehti:
Ei ole helppoa syntyä albiinona Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Albiinojen syrjintä on vakava ongelma alueella, mutta Tansaniassa syrjintä on viime aikoina kärjistynyt äärimmilleen.

BBC:n mukaan jopa 25 albiinoa on tapettu vuoden aikana. Albiinoja metsästetään kuin eläimiä ja heidän ruumiinosiaan käytetään noituudessa.

Viimeisin uhri oli noitatohtorin silvottavaksi joutunut seitsemän kuukauden ikäinen vauva. Uskomuksen mukaan albiinojen jaloista, hiuksista, käsistä ja verestä tehty juoma tekee ihmisestä rikkaan. Jotkut kalastajat ovat myös punoneet albiinojen hiuksia verkkoihinsa kalaonnea tuomaan. Jopa albiinojen hautoja kaivetaan ylös. Hautojen ryöstäjät varastavat ruumiinosia noitatohtoreille jopa kuolleilta.

Noituudella on vahva jalansija erityisesti maaseudulla. Monet albiinot ovatkin muuttaneet kaupunkeihin, jotta tuntisivat olonsa turvallisemmaksi.

Tansanian presidentti Jakaya Kikwete on huolestunut albiinojen tilanteesta ja määräsi poliisit selvittämään, missä albiinoja asuu ja suojelemaan näitä.

Tähän asti tapoista on vangittuna 173 noitatohtoria, ruumiinosien välittäjää ja ostajaa. Poliisi tutkii tapauksia, mutta syytteitä ei ole vielä nostettu.


Albiinoille oma edustaja

Osa albiinoista joutuu oman perheensäkin hylkäämäksi.

- Kun Amina syntyi, mieheni ja kaksi muuta lastani muuttivat pois, kertoo 9-vuotiaan albiinotytön äiti Ashura.

Perhe häpesi valkoista lasta ja pelkäsi hänen tuovan pahaa onnea. Ashura ei kuitenkaan aio jättää tytärtään

Maailmanlaajuisesti yksi 20 000:sta syntyy albiinoksi, mutta Tansaniassa albinismia tuntuu esiintyvän keskimääräistä enemmän. Tansanian albiinoyhdistyksen mukaan rekisteröityneitä albiinoita on 4 000, mutta yhdistys arvioi todellisen määrän olevan jopa 173 000.

Albiinot uskovat saavansa apua Tansanian ensimmäiseltä albiinokansanedustajalta. Presidentti nimesi Al-Shymaa Kway-Geerin parantamaan albiinojen asemaa. Ennen ihmiset jahtasivat ja nimittelivät Kway-Geeriäkin, mutta uuden tittelin myötä syrjintä on loppunut.

Tuohon en muuta osaa sanoa kuin HUH HUH! Mitähän kaikkea mahtaakaan tapahtua Afrikan syrjäisillä kolkilla joihin eivät toimittajat edes eksymällä löydä?

Tässä vielä linkki jossa kuva paikallisesta äidistä albiinolapsineen:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/97756.shtml
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Avatar
Zodiac
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Neekeröintiä parhaimmillaan.

Al-Jazeeran video kyseisestä ilmiöstä.
http://www.youtube.com/watch?v=qKDwIiPw94I
voihell1234
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2008 10:29 am

Viesti Kirjoittaja voihell1234 »

BBC kirjoitti:'We want your legs'

The last adult albino to be murdered - just a few weeks ago - was Nyerere Rutahiro.

A man builds Nyerere Rutahiro's grave
Nyerere Rutahiro's body was laid to rest in a cement-sealed grave

He was eating dinner outside in his modest rural compound, when a gang of four strangers burst in, and threatened to arrest him. As his wife Susannah looked on helplessly, the men began to hack at Nyerere's arms and legs with machetes.

"We want your legs," they shouted, "We want your legs," his wife recalls, still deeply traumatised by what she saw.

Nyerere was clearly being targeted for being albino - but in every other respect he was an accepted part of his community. A father of two in his 50s, farming cassava - just like everybody else.

His body was laid to rest in a cement-sealed grave to protect against grave robbers who often steal body parts of the dead to give to witchdoctors. A builder had been hired to do the job.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/7518049.stm
Judge Dredd
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm

Viesti Kirjoittaja Judge Dredd »

Afrikka on luonnonrikkauksiltaan oikea Kalevalan Sampo ja sen sijaan, että ottaisivat lapion kouraan, tyypit juovat taikajuomaa nopean vaurastumisen toivossa.
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.
raippa
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja raippa »

Bodycountti noussut nyt 26:teen.


Albiinomurhien aalto ravistelee Tansaniaa

Pipsa Palttala

HS

Tansaniassa albiinomies on joutunut taas väkivaltaisen rituaalimurhan uhriksi. Alle vuoden aikana maassa on murhattu jo 26 albiinoa. Pahiten henkirikokset ravistelevat luoteisosassa sijaitsevaa Mwanzan aluetta, BBC uutisoi.

Vainojen takana on uskomus, jonka mukaan albiinojen ruumiinosista, hiuksista ja verestä uutettu lääkejuoma tekee ihmisen rikkaaksi. Viimeisimpänä kuolleen albiinomiehen vaimo joutui samassa hyökkäyksessä pahoinpidellyksi, mutta ehti pakoon. Myös vaimo on albiino.

Tansaniassa on pidätetty maaliskuun jälkeen 173 noitatohtoria epäiltynä albiinojen murhista. Tansanian presidentti Jakaya Kikwete on yrittänyt taltuttaa vainoja tehoratsioilla, toistaiseksi tuloksitta.

BBC:lle salaa raportoinut toimittaja Vicky Ntetema sai selville, että lääkejuomaa ostavat Tansaniassa jopa paikalliset poliisit.

New York Timesin mukaan Tansanian viranomaiset ovat alkaneet laatia listoja albiinoista, jotta heidän voitaisiin suojella tehokkaammin. Albiinolapset saatetaan kouluun, ja maan parlamentissa aloitti taannoin ensimmäinen albiinokansanedustaja.

Virallisten tietojen mukaan Tansaniassa elää 4 000 albiinoa, mutta suurimmillaan lukumääräksi on arvioitu jopa 173 000. Maailmanlaajuisesti albinismia esiintyy joka 20 000 ihmisellä.

Albinismi on geneettinen ominaisuus, joka tarkoittaa väripigmentin puuttumista kokonaan tai osittain iholta, hiuksista ja silmistä.

Albiinojen maagisiin voimiin uskotaan muuallakin Afrikassa. Rituaalimurhista on kerrottu viime aikoina ainakin Keniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Tehokeinoista huolimatta albiinojen elämä Afrikassa ei muutu helpoksi. Polttava aurinko aiheuttaa useimmille ihosyövän aikuisikään mennessä.

-------------------------------------------------------------------------------------

Vähän ihmetyttää tuo usko albiinoveren rikastuttavasta vaikutuksesta. Albiinothan ovat monissa osissa Afrikkaa yhteiskunnan kuonan asemassa, vähän sama kuin mustalaiset Suomessa.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Natsitouhua yököttävimmillään! Varmasti on punaiseksi värjättyä pekkaeerikin kuvaa ja kolmisakaraista hakaristimukaelmaa seinällä!

Saattaa toki olla "ihkujen" sankarirobottien kuvia keräävä varhaisteiniyteen juuttunut juntti, joita myös ja varsinkin HESAsta löytyy pilvin pimein.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Poistettu tuplapostaus.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Nyt ei ihan sytytä miten Pekka-Eric liittyy tähän mitenkään, Luupää.

Juttusi alkavat olla jo sitä tasoa, ettei niitä viitsi enää hirveän pitkään katsella.

Kuitenkin, palatakseni aiheeseen. Afrikkalaisten albiinomurhaaminen toi kovasti mieleeni mutu-murhat Haitilta, zombien ja taikauskon luvatusta maasta. Haitilla on erilaisia pappeja, joista suurin osa palvelee hyvää ja oikeutta, mutta pimeyden poluille eksyneet papit sen sijaan ovat juuri näitä ihmisten teurastajia. Heidän keskuudessaan liittyy uskomus, jonka mukaan esimerkiksi lasten ruumiinosat ja sisäelimet ovat huomattavasti voimakkaampia parantamiseen tai sairauden aiheuttamiseen käytettäviä osia kuin esimerkiksi vanhemmalta ihmiseltä tai eläimeltä otettu ruumiinosa. Eläinten teurastamista Haitilla käyttävät kaikki papit, mutta nämä pimeydelle enemmän antautuneet ovat juuri niitä ihmisteurastajia sitten.

Haitilla nuo uskomukset istuvat syvässä, ihmiset eivät juurikaan puhu niistä ulkopuolisille, eivätkä suurinpiirtein niillekään, jotka asioista jotain tietävät. Jokaista sivu suunsa puhunutta tietää nopea kuolema, joka voidaan aiheuttaa eri tavoin; myrkyttämällä tai ihan puhtaasti vain ampumalla/veitsellä silpomalla. Jotkut papit tykkäävät kerätä tappamiensa uhrien kalloja muistoksi ja voitonmerkeiksi hyllyihinsä, toiset taas käyttävät erityistä myrkkyä uhriin, joka ei vain tapa tätä, vaan myös herättää henkiin muutaman päivän päästä kuolemasta. Tällä myrkyllä tapettu ihminen pitää kaivaa ylös haudastaan kahden viikon sisällä, muuten ruumis on siinä kunnossa, ettei sitä voida enää käyttää zombiemuodossa.

Katselin kerran erästä erittäin hyvin haitilaiseen historiaan ja kulttuuriin pureutunutta dokumenttia ja se meininki siellä oli kyllä melkoista. Öisin sodittiin, päivisin leikittiin parantajaa. Kukaan ei ollut turvassa, kuvausryhmäkin siepattiin niin, ettei paikalla loppujen lopuksi ollut enää kuin juontaja, jonka piti maksaa lunnaat sieppaajille saadakseen kuvausryhmänsä elossa takaisin. Länsimaalaisesta sivistyksestä ei näkynyt siellä piiruakaan.

Vaikka juttuni koskikin nyt Haitia eikä Afrikkaa, niin kuvittelisin uskomusten ja menon olevan molemmissa pitkälti samanlainen. Vaikka afrikkalaiset eivät varmastikaan ole ensimmäisenä luomassa jalattomia albiinozombeja, niin tavallaan tuo on kuitenkin ihan ymmärrettävää tuo niiden touhu. Kun uskomukset ja tavat on juurrutettu tarpeeksi syvälle, tekevät ihmiset juuri kuten he olettavat oikein olevan ja parantava voima voidaan nähdä melkein missä vain, mikä on sattuman kautta vaikuttanut johonkin aiempaan tapaukseen.

Tietenkin on mahdollista, että jotkut niistä poppakonsteista ihan oikeastikin toimivat, mutta kyseessä lienee enemmänkin puhdas sattuma siinäkin, kuin oikea tieto/usko siitä, että jos nyt läppäisee kipeän pään päälle albiinon aivot, niin kipu siirtyy omasta päästä niihin aivoihin, jonka jälkeen aivot voidaan syöttää kylän koirille, ja koirista voidaan taas myöhemmässä vaiheessa jauhaa mössöä auttamaan, ettei omasta lapsesta synny albiino myös. Koska se albiinotietokipu on kuitenkin siellä koiran sisällä jo, niin totta helvetissä se mössö vaikuttaa siihen, että maailmankaikkeus katsoo albiinon olevan kipeä ja paha asia, jolloin lapsesta syntyy ihan normaalin värinen. Tai no. Niin normaali kuin vain noissa oloissa voi. :wink:

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Vastaa Viestiin