Pikkutyttö hukkui pihalampeen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1001
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Oittaan leirintäalueen uimarannalla Espoon Bodominjärvellä viime viikon torstaina veden varaan joutuneen 14-vuotiaan tytön tila on edelleen kriittinen mutta vakaa.

- Mitään viitteitä ei ole, että hänen vointinsa olisi menossa huonompaan suuntaan, mutta mitään läpimurtoakaan hänen tilassaan ei ole tapahtunut, Espoon poliisin rikoskomisario Juha Tompuri kertoo.

14-vuotias tyttö löydettiin elottomana vedestä viime viikon torstaina. Hän oli ollut uimassa 12-vuotiaan pikkusiskonsa kanssa keskipäivän aikoihin noin 20 metrin päässä rannasta, kun sisarukset olivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä painuneet pinnan alle.

Pinnan alla yli tunnin

Vaikka ranta oli täynnä ihmisiä huomattiin katoaminen vasta, kun kaksi poikaa ihmetteli naama veteen päin kellunutta tyttöä.

Vanhempaa sisarusta ehdittin elvyttää noin 20 minuuttia, kun kävi ilmi, että vedessä oli myös toinen tyttö. Kun nuorempi tyttö lopulta löydettiin, oli hän ehtinyt olla poliisin arvion mukaan pinnan alla jo yli tunnin.

Molemmat tytöt toimitettiin jatkohoitoon sairaalaan. 12-vuotias menehtyi torstai-iltapäivällä sairaalassa. 14-vuotias on edelleen kriittisessä tilassa.
http://www.iltalehti.fi/etusivuextra/20 ... 4_ee.shtml

Toivottavasti tuo tyttö toipuisi ennalleen, vaikka ei tuo kovin lupaavalta näytä.
R&K
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 95
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 11:03 am

Viesti Kirjoittaja R&K »

valitettavasti...
Toinenkin Espoon Oittaalla heinäkuun alussa tapahtuneen hukkumisonnettomuuden uhreista on kuollut. 14-vuotias tyttö menehtyi sairaalassa tiistaina.
tulikukka
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 1:44 pm
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja tulikukka »

Kamala uutinen. Voi vain kuvitella vanhempien tuskaa. Toisaalta, kuten aiemmin kirjoitin, jos vanhempi tytär oli liian kauan veden alla ja elvytettiin, hän olisi kai saattanut jäädä "vihannekseksi". Ehkäpä luonto armahti kuitenkin...

Mietin tuossa miehelleni, jokohan nuorempi tytär ehdittiin haudata ja nyt meni isosisko vai saavatko tytöt yhteisen muistojuhlan viimeiselle matkalleen.
Eipä näihin tahdo sanoja löytyä. Vanhemmille toivon jaksamista.
elämä on mysteeri
kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1001
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

tulikukka kirjoitti:Kamala uutinen. Voi vain kuvitella vanhempien tuskaa. Toisaalta, kuten aiemmin kirjoitin, jos vanhempi tytär oli liian kauan veden alla ja elvytettiin, hän olisi kai saattanut jäädä "vihannekseksi". Ehkäpä luonto armahti kuitenkin...

Mietin tuossa miehelleni, jokohan nuorempi tytär ehdittiin haudata ja nyt meni isosisko vai saavatko tytöt yhteisen muistojuhlan viimeiselle matkalleen.
Eipä näihin tahdo sanoja löytyä. Vanhemmille toivon jaksamista.
Ei varmaankaan ole vielä haudattu toista tyttöä. Tapauksestahan on alle kaksi viikkoa ja luultavasti ovat halunneet odottaa toisen tyttären tilaa, hänhän oli kuitenkin koko ajan vakavasti loukkaantunut. Uskoisin siis, että tytöt haudataan yhdessä.
Nemesia
Neuvoja-Jack
Viestit: 574
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 5:54 pm

Re: Pikkutyttö hukkui pihalampeen

Viesti Kirjoittaja Nemesia »

Tuli itku noita Tiinaleenan muistosivuja lukiessa. Niin kamalan väärin, että viaton lapsi kuolee noin kauhealla tavalla :cry:
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: Pikkutyttö hukkui pihalampeen

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Aikuisilla uimataitoisilla hukkuneilla on voinut olla ihan yksinkertaisesti suonenvetoa, joka tarpeeksi syvässä vedessä tekee uimisen mahdottomaksi. Eli sen kummempaa sairaskohtausta ei tarvi olla. Itsekin tällaisen suonenvetikohtauksen meressä kokeneena voi sanoa, että se lamauttaa.

Tiina-Leenan muistosivut on tullut luettua pari kertaa, aina silloin kun tuntuu että itsellä on mennyt liian leppoisasti liian pitkään... ainakin pikkuisen äiti on ottanut kaiken irti tapahtuneesta. Luulen että muut perheen jäsenet eivät ehkä olisi olleet aivan näin pitkälleviedyn julkisuuden kannalla.

Mielenkiintoinen ajatusmaailma tuolla äidillä. Hän vaikuttaa olevan kristitty, mutta perää kuitenkin niitä muutamaa hetkeä, jotka olisivat riittäneet Tiina-Leenan pelastamiseksi. Kristityt kuitenkin yleensä uskovat, että elämä kestää minuutilleen niin kauan kuin sen on määrä kestää, ei yhtään enempää eikä vähempää. Näin ajatellen Tiina-Leenankaan elämä ei päättynyt liian varhain, eikä kenenkään lapsena/nuorena kuolleen elämä, vaan se olisi juuri sellaisena täydellinen elämä, jonka piste tuli silloin kun se tuli. Pitää tutustua vielä tarkemmin noihin muistosivuihin juuri tämä äidin uskonnonfilosofia mielessä.
Nothing is quite what it seems
Vastaa Viestiin