Yhdysvaltoja säikäyttäneiden pernaruttokirjeiden lähettäjä saattoi olla bioaseisiin perehtynyt huippututkija, kertoi Los Angeles Times perjantaina.
Amerikkalaiset olivat kauhun vallassa, kun vaarallista valkoista jauhoa sisältäneitä kirjeitä putkahteli ilmoille pian syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen. Viisi kirjeitä käsitellyttä ihmistä kuoli.
Kirjeiden lähettäjäksi epäilty 62-vuotias amerikkalainen tutkija teki tiettävästi itsemurhan torstaina. Liittovaltion poliisi FBI oli kuulustellut hänen lähipiiriään viime aikoina, ja uutiskanava CNN:n mukaan oikeusministeriö harkitsi syytetoimia tutkijaa vastaan.
Viranomaiset eivät ole vahvistaneet viestimien tietoja rikosepäilystä tai epäillyn kuolinsyystä.
Epäilty mikrobiologi osallistui itse pernaruttokirjeiden tutkintaan FBI:n apuna. Hän oli perehtynyt pernaruttoon työssään bioaseiden torjunnan tutkijana armeijan USAMRIID-laboratoriossa Fort Detrickissä Marylandissa.
Toistakin USAMRIID-laboratorion tutkijaa on epäilty myrkkykirjeiden tehtailusta. Oikeusministeriö joutui maksamaan tutkijalle miljoonakorvaukset, kun epäilyille ei löytynyt vahvistusta.
Postitettiinko pernaruttokirjeet USA:n bioaselaboratiosta?
-
voihell1234
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 114
- Liittynyt: Pe Maalis 28, 2008 10:29 am
Postitettiinko pernaruttokirjeet USA:n bioaselaboratiosta?
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1564581
Vanhaa tietoa. Ihme että media vasta nyt on kiinnostunut asiasta. Koko 911 on USA:n junailemat Mainilan laukaukset. Perustelut löytyy vaikka mun blogista jos joku uskaltaa lukea.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Kyllähän nuo (911 ja tämä kyseinen tapaus) ovat ihan selkeästi USA:n sisäisiä asioita, koska ne ovat blogissasi todistettu. Eli puhdasta faktaa.markja kirjoitti:Vanhaa tietoa. Ihme että media vasta nyt on kiinnostunut asiasta. Koko 911 on USA:n junailemat Mainilan laukaukset. Perustelut löytyy vaikka mun blogista jos joku uskaltaa lukea.
A man's got to do what a man's got to do.
*poistettu lautamiestekstiä*tm
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Tuo koko 911-vyyhti on aika iso asia pohdittavaksi ja et kyllä millään pysty todistamaan sen olevan jenkkien sisäinen asia, vaikka sulla olis mitä linkkejä minne vaan.markja kirjoitti:*******.
Sitten kun sun kirjoitukset edes vähän alkaa hipaisemaan totuutta, niitä ehkä joku jaksaa lukeakin tosimielessä (nyt lähinnä päivän piristykseksi).
A man's got to do what a man's got to do.
Torjuntareaktio.Kokki kirjoitti:Tuo koko 911-vyyhti on aika iso asia pohdittavaksi ja et kyllä millään pysty todistamaan sen olevan jenkkien sisäinen asia, vaikka sulla olis mitä linkkejä minne vaan.
Miten voit mitään tuollaista sanoa, kun et ole edes vilkaissut, puhumattakaan että olisit ymmärtänyt, mitä minä asiasta kirjoitan ja mitkä lähteeni ovat?
Missä ja mitä olen valehdellut? Todistustaakka on sinulla.Sitten kun sun kirjoitukset edes vähän alkaa hipaisemaan totuutta, niitä ehkä joku jaksaa lukeakin tosimielessä (nyt lähinnä päivän piristykseksi).
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Ei, vaan oikein. Musta ei muutu valkoiseksi vaikka niin väitätkin.Kokki kirjoitti:No ihan ensimmäiseksi olet Markus-setä kertonut meidän miesten olevan tasa-arvottomassa tilassa, kun meidän pitää käydä se armeija. Väärin.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
-
turakainen
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 276
- Liittynyt: Su Heinä 20, 2008 11:48 am
Herra todistustaakka iski jälleen. jospa sinä todistaisit nyt niin että me uskotaanmarkja kirjoitti:Torjuntareaktio.Kokki kirjoitti:Tuo koko 911-vyyhti on aika iso asia pohdittavaksi ja et kyllä millään pysty todistamaan sen olevan jenkkien sisäinen asia, vaikka sulla olis mitä linkkejä minne vaan.
Miten voit mitään tuollaista sanoa, kun et ole edes vilkaissut, puhumattakaan että olisit ymmärtänyt, mitä minä asiasta kirjoitan ja mitkä lähteeni ovat?
Missä ja mitä olen valehdellut? Todistustaakka on sinulla.Sitten kun sun kirjoitukset edes vähän alkaa hipaisemaan totuutta, niitä ehkä joku jaksaa lukeakin tosimielessä (nyt lähinnä päivän piristykseksi).
Jospas_menisitte_siitä_lautamiehiin_todistelemaan_ja_käsiteltäisiin_tässä_vitjassa_ihan_vaan_noita_potturuttokirjeitä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1566617
Sähköposti paljasti pernaruttomiehen
06.08.2008 22:54
Tiedemies Bruce Ivinsin syyllisyys Yhdysvaltoja piinanneisiin pernaruttokirjeisiin näyttää olevan varmistumassa.
Tutkijat paljastivat eilen, että Ivins lähetti pernarutosta varoittaneen kirjeen sähköpostitse vain muutamaan päivää ennen tappavien kirjeiskujen alkamista vuonna 2001.
Armeijan palveluksessa työskennellyt Ivins kirjoitti sähköpostissaan, että hänen tietojensa mukaan Osama bin Ladenin terroristeilla on hallussaan pernaruttoa ja sariinia. Kirje oli kuitenkin mitä ilmeisimmin vain hämäysyritys, jolla hän pyrki kiinnittämään huomion pois itsestään.
Teko onnistuikin hyvin, sillä uutistoimisto AP:n mukaan FBI:n tutkijat alkoivat epäillä Ivinsiä toden teolla vasta 2007 ja tekivät tuolloin hänen luokseen kotietsinnän.
Tuolloin huomattiin myös, että Ivinsin lähettämän varoituskirjeen kielenkäyttö oli hyvin samanlaista kuin oli varsinaisissa pernaruttoa sisältäneissä kirjeissä.
Ivins teki itsemurhan viime viikolla, kun tutkimukset olivat vihdoin edenneet siihen pisteeseen, että viranomaiset valmistelivat hänelle murhasyytettä.
Pernaruttokirjeet surmasivat viisi ja sairastuttivat 17 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja.
Ivinsin hallusta löytyi myös suuri pullollinen pernaruttobakteerin itiöitä, joiden havaittiin olevan identtisiä pernaruttoiskuissa käytettyjen itiöiden kanssa. Hän ei myöskään kyennyt selvittämään tutkijoille, miksi hän oli tehnyt laboratoriossaan niin pitkiä ylityöpäiviä vuoden 2001 pernaruttokirjekampanjan aikana.
Ivins tunnettiin kollegoidensa parissa hyvin erikoisena ja jopa pelottavana henkilönä. Hän oli muun muassa kertonut eräälle kollegalleen kärsivänsä vainoharhaisista ajatuksista ja sanonut pelkäävänsä, ettei pysty kontrolloimaan itseään.