Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Birmakissa

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Birmakissa »

Ja jos aiempia juttuja vielä pohtii, niin ymmärtääkseni ollut pitkässä parisuhteessa ennen uhrin kanssa solmittua avioliittoa, ei sieltä ole lehdet muuta kaivaneet kuin tuon eroriidan. Sellaisiahan ne usein ovat. Sopu kuitenkin löytynyt, ehkä uhrin neuvoilla ja tuella ja epäilty nähnyt paremmin lapsen etua.

Aiemmin lehteen haastateltu Alko-case ajan (?) tunteneita ja sen jälkeenkin yhteyttä pitäneitä. Kertoneet, että epäilty avoimesti kertonut alkon ja päihteiden käytöstään. Ehkäpä viittaavat lääkkeiden käyttöön, ehkäpä tuo ala on rankempi joillekin jo opiskeluvaiheessakin, kaikkeenhan tottuu. En varmaan itse pystyisi ruumiita availemaan. Mutta ehkä ammatissa joutuu punnitsemaan jatkuvasti omaa onnistumistaan ja sitä, että kaikkia ei voi auttaa. Voi joutua näkemään potilaiden kunnon ja mielen huononemista, itsemurhia potilaiden tekeminä. Ehkä tuo Alko-case tapahtunut lääkkeissä sekin. Silloin voi tapahtua kaikenlaista outoa ja todellisuus hämärtyy. Mutta tuo lääkkeiden käyttö on varmasti yleisempää kuin haluamme huomata tuolla alalla.

Mereenajo. On uutisoitu, että alkoholilla ei vaikutusta asiaan. Ehkäpä ei otettu verikokeita, joista mahdollinen lääkkeiden käyttö olisi havaittu. Kolmiolääkkeillä ei saisi ajella autolla. On voinut tarttua rattiin ja näin käynyt. Voin kuvitella, että uhrin, vaimon kanssa sellaiset välit, että vaimolle asiasta kertonut, mutta ei ole ottanut asiaa esille poliisille. Tapahtunut mikä tapahtunut ja kaikki hengissä. Tuohon tehty tutkimus varmasti jotain vastaa, mitä emme tiedä ja ei tarvitsisi epäillä.

En tiedä, erikoinen tapaus, olen yrittänyt katsella asioita monista kulmista. Välillä suunnitelmallisuus nostaa päätään, miksi, itselle sen takia mikä tuo etsintöjen aloituskuvio ollut ja valehdellut teon jälkeen ystäville ja poliisille. Aikaisemmat törttöilyt/tapahtumat voivat omaan mielikuvaan myös vaikuttaa. Toivoisin kuitenkin, että ei olisi mikään elokuvatrilleri tämä ihan uhriakin ja läheisiä ja lapsia ajatellen. Tragedia, mitä ei olisi pitänyt olleenkaan tapahtua. Mutta toivon, että omaiset saavat vastauksensa kysymyksiinsä, ainakin suuremmilta osin.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5383
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

^Kolmiolääkkeet eivät varsinaisesti kiellä autolla ajoa. Aika yleinen luulo, että näin olisi.

Pitää vain itse pystyä arvioimaan ajokuntonsa, jos noita troppeja syö.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Avatar
da-n7007
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 119
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2022 5:51 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja da-n7007 »

Hyviä pohdintoja.
Itsekin pyörittelen tapahtumaa, joku tässä ei natsaa. Jos kylmästi kuolema olisi ollut suunnitelmissa, kesäaika sen toteutukseen olisi ollut 100% parempi kuin joulukuu. Teko olisi ollut helpompi lavastaa vaikka huvilaolosuhteissa. Hukkuminen (hukuttaminen) ja sekin helposti selitettävissä kamalaksi onnettomuudeksi. Tai metsälenkki ja kohtalokas kaatuminen, putoaminen jyrkänteeltä tai mitä vain sellaista, jossa voi olla kaksi ihmistä yhtäaikaa, mutta vain toinen menehtyy.

Auton kanssa töpeksin viimeksi itsekin kun sain yllättäen itselle tuntemattoman ajoon. Pakki oli tosi ranskis, ja vain vaihdetangosta nostamalla (kaulus) se menee päälle. Noh, tumpelona veivasin aikani ja läheltä piti etten törmännyt aitaan :roll: Että jotta hankalia voivat olla vieraat vehkeet.
- Miä en purematta niele.
Criminal Minds
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2015 2:56 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Criminal Minds »

Tuosta nopeasta reagoinnista tuli mieleen vuosaaren tappo. Siinä äiti ja sisko epäili heti ettei kaikki ole kunnossa, kun molempien fb profiilien kansikuvat oli vaihdettu heidän hääkuvaksi yöllä. Nainenhan oli aikonut erota ja mies oli ollut kovin mustasukkainen, kontrolloiva ja väkivaltainen. Muistaakseni myös molempien työpaikoilla tiedettiin ongelmista.

Varmasti V oli jotain miehestään lähipiirilleen kertonut kun olivat heti etsimässä. (Toisaalta, ei ollut töissäkään ollut. Sieltä varmaan koitettiin tavoitella koko perjantain ajan ja varmasti pitivät ihmeellisenä sitä, ettei hän ollut ilmoittanut olevansa pois töistä).

V oli saattaut epäillä miehen motiiveja heidän liittoaan kohtaan, ynnätä autocasen ja oli lähipiirin kanssa tästä jutellut, kenties suunnitellut eroa. Oli sitten ilmoittanut yöllä Roopelle että lusikat menee jakoon, senkin sika.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5383
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Criminal Minds kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 7:27 pm Tuosta nopeasta reagoinnista tuli mieleen vuosaaren tappo. Siinä äiti ja sisko epäili heti ettei kaikki ole kunnossa, kun molempien fb profiilien kansikuvat oli vaihdettu heidän hääkuvaksi yöllä. Nainenhan oli aikonut erota ja mies oli ollut kovin mustasukkainen, kontrolloiva ja väkivaltainen. Muistaakseni myös molempien työpaikoilla tiedettiin ongelmista.

Varmasti V oli jotain miehestään lähipiirilleen kertonut kun olivat heti etsimässä. (Toisaalta, ei ollut töissäkään ollut. Sieltä varmaan koitettiin tavoitella koko perjantain ajan ja varmasti pitivät ihmeellisenä sitä, ettei hän ollut ilmoittanut olevansa pois töistä).

V oli saattaut epäillä miehen motiiveja heidän liittoaan kohtaan, ynnätä autocasen ja oli lähipiirin kanssa tästä jutellut, kenties suunnitellut eroa. Oli sitten ilmoittanut yöllä Roopelle että lusikat menee jakoon, senkin sika.
Tuon Vuosaaren jutun olinkin unohtanut!


Totta joo, läheiset voivat huomata jonkin olevan pielessä hyvinkin pienistä merkeistä.

Alan ammattilainen, eli ystävämme Roope ei ottanut tätä huomioon.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Birmakissa

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Birmakissa »

Ehkä tuo poliisikin asian on ilmaissut. Erikoinen tapaus.

Tämä saattaa olla case, mikä lähimmilleen voi ratketa todennäköisimpään suuntaan vain parhaimmillaan poislukemalla yksi kerrallaan mahdollisuuksia ja jäljelle jäävä on todennäköisin.

Aiemmin on ehdotettu asiallisesti myös epäillyn mielentilan tutkimista. Ehkä se on varteenotettavaa, jos poliisikaan ei lähelle varmuutta pääse. Voi jonkin asian ratkaista tai poissulkea.

Loppujen lopuksi vähän on tietoa ja persoona erikoinen epäillyllä. Itse en näillä tiedoilla kuitenkaan haluaisi diagnooseja leimata, en tunne asiaa, alaa tarpeeksi. Ja itselle ei riitä perusteeksi, että eihän tuo normaalin henkilön toiminnalta vaikuta. Enkä ole halunnut valita kovin jyrkkää kanta ollen sokea muille vaihtoehdoille. Omakohtaiset kokemuksetkaan ei saisi vaikuttaa objektiivisuuteen. Siksi kai varovainen ja tylsäkin faktapohdinta.
Birmakissa

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Birmakissa »

Criminal Minds kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 7:27 pm Tuosta nopeasta reagoinnista tuli mieleen vuosaaren tappo. Siinä äiti ja sisko epäili heti ettei kaikki ole kunnossa, kun molempien fb profiilien kansikuvat oli vaihdettu heidän hääkuvaksi yöllä. Nainenhan oli aikonut erota ja mies oli ollut kovin mustasukkainen, kontrolloiva ja väkivaltainen. Muistaakseni myös molempien työpaikoilla tiedettiin ongelmista.

Varmasti V oli jotain miehestään lähipiirilleen kertonut kun olivat heti etsimässä. (Toisaalta, ei ollut töissäkään ollut. Sieltä varmaan koitettiin tavoitella koko perjantain ajan ja varmasti pitivät ihmeellisenä sitä, ettei hän ollut ilmoittanut olevansa pois töistä).

V oli saattaut epäillä miehen motiiveja heidän liittoaan kohtaan, ynnätä autocasen ja oli lähipiirin kanssa tästä jutellut, kenties suunnitellut eroa. Oli sitten ilmoittanut yöllä Roopelle että lusikat menee jakoon, senkin sika.
Tässä ketjun tapauksessa HBL on uutisoinut, että uhrkn TA on vahvistanut, että uhrin ei pitänytkään olla töissä pe.

Poliisi on kertonut myös, että parilla ei ollut tiettävästi merkittäviä riitoja eivätkä aikeissa erota. Joten motiiveista ne pudonneet käsittääkseni pois ja motiivi kokonaisvaltainen. Jututtanut myös HBLn mukaan lähipiiriä jo ennen epäiltyä.

Ja tuo pe etsintä on kerrottu olevan kadonneen etsintää. HBL kertoo myös pe iltana poliisin käyneen tekoasunnossa, eikä tuolloin ole ollut ystäviä palkalla. Sekin puoltaa sitä näkemystä, että ystävät eivät epäilleet aviomiestä, koska vinkkipuhelu tuli la naapurilta. Jos olisin itse huolissaan oleva läheinen, olisin kyllä jäänyt uhrin kodin huudeille parkkiin seurailemaan, jos poliisi ei olisi ottanut epäilyksiä todesta aviomiestä kohtaan. Näyttäytyy, että ystävät epäilivät kodin ulkopuolista tahoa.

Tuo Vuosaari oli järkky. Tekijä tappoi teon jälkeen itsensä. Uhri oli välillä silmä mustana, lähipiiri tiesi, mutta eivät saaneet uhria pois turvaan ajoissa. Tekoa todisti 3-v poika.
Birmakissa

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Birmakissa »

da-n7007 kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 7:25 pm
Auton kanssa töpeksin viimeksi itsekin kun sain yllättäen itselle tuntemattoman ajoon. Pakki oli tosi ranskis, ja vain vaihdetangosta nostamalla (kaulus) se menee päälle. Noh, tumpelona veivasin aikani ja läheltä piti etten törmännyt aitaan :roll: Että jotta hankalia voivat olla vieraat vehkeet.
Itse miellän, että kaikki eivät (i) tunne tai ja (ii) ajattele samalla tavalla kuin itse, mutta naisena on yleensä sisäsyntyistä toimia erityisellä huolellisuudella ja vastuullisuudella perillisten ollessa kyydissä.

Vaikka ei niin tuttu ajopeli, voi uuden auton ottaa yksinään käyttöön ns adhoc, ja tutkailla ohjekirjaa, kun ilmenee eteen auton ominaisuuksien osalta kysymysmerkkejä. Mutta, kun on vastuulla kallis lasti, mietitään hitaasti, mitä vaihdetta (peruutus tai pakki tai vapaa) laitetaan silmään. Automaatissa on oikea kaasu ja samalla jalalla vasemmalla leveämpi poljin jarru. Automaatti hiipii hiljaa eteenpäin kun nostaa jalkaa jarrulta, ei tarvita kaasua ollenkaan.

Veikkaan, että jokin mömmö tuossa tilanteessa päällä epäillyllä. Muuten en ymmärrä vahingoksi.
Raimi
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 9:19 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Raimi »

Ajauduin tässä mietiskelemään sitä, että jos epäillyn oli tarkoitus lavastaa uhrin omaehtoinen katoaminen, itsari tai mitä vaan, hänen on täytynyt jollain tasolla PUKEA uhria kuoleman jälkeen. Oletuksena siis, että uhri on tekohetkellä ollut alasti, yöpuvussa tai vaikka sisävaatteissa, talviaikaan ei liene uskottavaa jos ruumis löytyy näin pukeutuneena jostain automatkan päästä. Kiinnostavaa siis kuulla, mitä Tikkanen on selittänyt siitä mihin ja miksi oli ruumista viemässä, ja miten tämä tarina sopii yhteen siihen, miten ruumis oli puettu.
Avatar
Miss Holmes #1
Vic Mackey
Viestit: 1950
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 3:23 am

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

^ erittäin hyvä pointti.
Sattui onnettomuus sisällä ja rouva toppavaatteissa🤔

Varmasti tuohon pukeutumiseen on tutkinta kiinnittänyt huomiota (toivottavasti), mutta täällä ei kyllä kukaan ole tuota vielä tuonut esiin.
(Ainakaan minun silmiin ei ole osunut)

Tosin voi väittää, että tuli juuri koiralenkiltä/ lenkiltä, mutta läheiset varmasti osaa kertoa eron lande- ja kaupunkivaatetuksessa. Koska se takuulla on.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Birmakissa

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Birmakissa »

Jos ollut tällainen vastaus täällä jo, on mennyt ohi.

Mitäpä jos epäilty on kertonut olleen vahinko ja kertonut alkaneen peitellä tekoaan ja tehnyt uhrin kuoleman jälkeen lisää lavastusoireita ja kertonut valehdelleensa, koska ei ole halunnut jäädä kiinni ja ollut aikomus hävittää uhri ja jäänyt kiinni. Ja kertonut tämän, jota näyttökin tukisi.

Millä rikosnimikkeellä tällainen voisi mennä?
Raimi
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 9:19 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Raimi »

Birmakissa kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 11:02 pm
Millä rikosnimikkeellä tällainen voisi mennä?
Eikös Milla Arosen tapauksessa ollut tavallaan vastaava kulku: "vahingossa tappoi", hävitti ruumiin jota ei koskaan edes löytynyt. Lopulta hovissa tuomittiin murhasta, koska motiivi ja tekoa edeltävät ja sen jälkeiset toimet todisti suunnitelmallisuudesta.
Juridianom
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Pe Joulu 23, 2022 3:48 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Juridianom »

Raimi kirjoitti: Ma Helmi 13, 2023 12:31 am
Birmakissa kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 11:02 pm
Millä rikosnimikkeellä tällainen voisi mennä?
Eikös Milla Arosen tapauksessa ollut tavallaan vastaava kulku: "vahingossa tappoi", hävitti ruumiin jota ei koskaan edes löytynyt. Lopulta hovissa tuomittiin murhasta, koska motiivi ja tekoa edeltävät ja sen jälkeiset toimet todisti suunnitelmallisuudesta.
Mikäli siis kuolemaan johtanut teko ei tahallinen vaan kuolemantuottamus, teon jälkeinen hautaamattoman ruumiin käsittely pahennusta herättävällä tavalla on rikoslain tarkoittama hautarauhan rikkominen.
Inter caecos regnat strabus
Raimi
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 9:19 pm

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Raimi »

Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Helmi 12, 2023 10:16 pm
Varmasti tuohon pukeutumiseen on tutkinta kiinnittänyt huomiota (toivottavasti), mutta täällä ei kyllä kukaan ole tuota vielä tuonut esiin.
Toivottavasti on tutkinta tajunnut tarttua!

Luulen, että tuo rysän päältä kiinni jääminen on sekoittanut valmistellun kertomuksen ja siksi ei ole pystynyt kertomaan yhtenäistä tapahtumien kulkua poliisille. Eikös joku kertonut jonkun läheisen nähneen kadonneen talvikengätkin eteisessä perjantaina. Sitten jos ne samat kengät onkin lauantaina ruumiin jalassa se voi herättää vähän ihmetystä.
Avatar
Miss Holmes #1
Vic Mackey
Viestit: 1950
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 3:23 am

Re: Henkirikos Helsingin Ullanlinnassa - psykiatri vangittiin epäiltynä vaimonsa taposta

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Ehkä juuri tuollaisista ristiriitaisuuksista on kysymys syytetyn tarinoissa.
Jokuhan puhui kengistä ihan alku metreillä.

On keksinyt niin huonon tarinan Auroorassa hätäpäissään, että reikiä on kuin tupperwaren siivilässä.

Uskon edelleen, että luotti kuvittelemansa arvovaltansa ja hymynsä avulla selviävänsä vaikka uteliaista naapureista.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Vastaa Viestiin