adhd vaiko autisTI

[PolluxTroy]

Onko täällä muita saman persoonallisuushäiriön omaavia ihmisiä, jotka hetken keskittyvät yhteen asiaan täydellä sydämellä, sulkien kaiken muun ympäriltään, ja korkeintaan viikon sisällä kiinnostus siirtyy jälleen seuraavaan aiheeseen?

[Ifigeneia]

ADHD ja autismi ovat neuropoikkeavuuksia, eivät persoonallisuushäiriöitä. Muutaman ADHD:lta vaikuttavan tapauksen tunnen, ja siinä on hätää kärsimässä kun yrittää pysyä kärryillä keskustelussa heidän kanssaan. Itse olen kohta 20 v epäillyt olevani autistispiirteinen (aiemmin Asperger-nimikkeellä tunnettu) tapaus. On ollut kaikenlaisia ongelmia elämässä jotka selittyvät sillä näppärästi. Siinä missä ADHD:n mielenkiinto heittelehtii asiasta toiseen, "assi" on enempi etanalaatua ja hänellä saattaa mielenkiinto säilyä hyvinkin pitkään yksiin ja samoihin asioihin. Jotka eivät sitten oikein joka iikkaa kiinnosta, ja sen vuoksi noita mielenkiinnonkohteita on tavattu nimitellä "erikoisiksi".

Jaa, itseasiassa kai murhiin ja muihin rikoksiin suuntautuva mielenkiinto voidaan sekin mieltää erikoiseksi...

[pieninainen]

Ite adhd persoonana täällä.(Toki myös toinenkin "päävika" löytyy.)

Mielenkiinnot vaihtuu lennossa, eikä oikein kukaan pysy perässä mikä millonkin on "mun juttu". Ihme kyllä että minfo innostus ja mielenkiinto ei oo hälventynyt ollenkaan.
Oon miettinyt monesti mistä tää mielenkiinto ja pakkomielle tänne sivustolle johtuu.
Monikaan ystävistä eikä läheisistä ymmärrä tätä ollenkaan.

[Ifigeneia]

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00353

ADHD:n esiintyvyydeksi arvioidaan lapsilla ja nuorilla 4–7 % ja aikuisilla 2–3 %. Sitä todetaan useammin pojilla ja miehillä kuin tytöillä ja naisilla. Eroon voi kylläkin olla osasyynä se, että pojilla oireyhtymä ilmenee yleisemmin yliaktiivisuus- tai impulsiivisuusoireina, jotka ovat ulkoapäin herkemmin havaittavissa.

Koska neuropoikkeavuus ei ole parannettavissa, ihmetyttää että aikuisilla sitä havaitaan vähemmän. Vai johtuuko tämä siitä että kunnollista diagnosointia ei ole montaa vuosikymmentä ollut, jolloinka moni on ehtinyt aikuiseksi ilman että tietää olevansa ADHD, eikä viitsi tutkimuksiin iäkkäänä enää lähteä? Ja kunhan aikaa kuluu, prosentit tulevat olemaan yhtäsuuret?

[Still love]

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00353

ADHD:n esiintyvyydeksi arvioidaan lapsilla ja nuorilla 4–7 % ja aikuisilla 2–3 %. Sitä todetaan useammin pojilla ja miehillä kuin tytöillä ja naisilla. Eroon voi kylläkin olla osasyynä se, että pojilla oireyhtymä ilmenee yleisemmin yliaktiivisuus- tai impulsiivisuusoireina, jotka ovat ulkoapäin herkemmin havaittavissa.

Koska neuropoikkeavuus ei ole parannettavissa, ihmetyttää että aikuisilla sitä havaitaan vähemmän. Vai johtuuko tämä siitä että kunnollista diagnosointia ei ole montaa vuosikymmentä ollut, jolloinka moni on ehtinyt aikuiseksi ilman että tietää olevansa ADHD, eikä viitsi tutkimuksiin iäkkäänä enää lähteä? Ja kunhan aikaa kuluu, prosentit tulevat olemaan yhtäsuuret?

Usein tytöillä ADHD:n toteaminen viivästyy juurikin tuon takia, että useimmiten he ovat hiljaisia, syrjään vetäytyneitä eikä oireilu näy useinkaan esimerkiksi selkeänä impulssiivisuutena ulospäin. Eivät siis tyypillisesti aiheuta toistuvasti tilanteita vaikkapa koulussa, jotka häiritsevät muiden opiskelua luokassa että siihen täytyy puuttua. Oireilu ei siis nouse esille usein heillä ulkopuolisen huomattavaksi.
Yksi syy tälle on tiedon puute keskittymishäiriöstä esimerkiksi ala- ja yläasteen opettajilla. Koulutuksessaan ei näitä asioita käydä läpi. Myös yleinen tietous, mitä kaikkea oireilu keskittymishäiriöisellä on, ja miten se arjessa esiintyy, on olematonta ja usein vääränlaista.

Yksi syy on, että 80-luvulla keskittymishäiriötä ei tunnettu vielä ollenkaan ja sitä potevat (osa näistä saaneet aikuisiällä diagnoosin) leimattiin häiriköiksi, hankaliksi, ja pistettiin tarkkisluokalle.

Kun ikää tulee, oireilu muuttaa muotoaan eikä näy enää niin selkeästi. Valtaosalla (muistelen että vähintään noin 60%) se ei enää haittaa arkielämää häiritsevästi.
Ihminen oppii myös ylikompensoimaan, vaikkapa tulemaan ajoissa (etuajassa) paikalle sovittuun tapaamiseen, ja/tai peittelemään oireilua monin eri tavoin, esimerkiksi huolimattomuudesta jatkuvasti kuullut voi alkaa tekemään ko.asian ylitarkasti tämän takia.
Toisaalta osa voi oppia arjen aikatauluttamista tai keksiä keinoja (esim. tehdä toiminnot osissa) ajan saatossa, ja oireilu ei enää häiritse eloa.
Yleensä impulssiivisuus vähenee iän myötä automaattisesti, myös sosiaalisia taitoja opitaan jne.
Levoton oppii keinoja pysyä paikallaan esim. luokassa jotkut istuvat käsiensä päällä eivätkä haahuile enää kesken tunnin amiksessa jne.
Adhd -tutkimuksia ei julkisella tehdä vain diagnoosin vuoksi, eli jos se ei haittaa häiritsevästi arkea. Tämä on myös syy, miksi 80-luvun aikuisista osalla jää diagnosoimatta. Lisäksi jonot pitkät, ja itse tutkimukset ovat hyvin pitkäkestoiset - joillekin tämä on ollut syy, ettei ole siihen jsksaneet lähteä.

PolluxTroyn esille nostama esimerkki on aivan tyypillistä käyttäytymistä ihmisellä, kenellä keskittymishäiriö. Osalla mielenkiinto voi pysyä viikon verran, sitten turhauttaa ja lopahtaa. Tuollainen voi kuitenkin johtua varsin monesta muusta syystä, muutama mainitakseni: esimerkiksi stressi, traumatausta, maanis-depressiivisyys.
Oleellista tuossa esimerkissä on, onko näin ollut lapsuudesta saakka, ja onko muita keskittymishäiriön oireita esiintynyt jatkuvasti lapsuudesta alkaen. Jos ei ole, ei ole kyse ainakaan ADHD:sta, jossa esimerkiksi toimintojen loppuun saattamisen vaikeus ym. on ollut olemassa penskasta asti.
Autismista, kuten joku esille nostikin perusteineen, ei ainakaan ole tuossa kyse.

Adhd -tutkimuksissa vaikkapa maanis-depressiivisyys (testillä) poissuljetaan aina.
Traumaoireita ja keskittymishäiriön oireita ei pysty diagnostiikkavaiheessa poissulkemaan/ erottamaan toisistaan, ovat niin samankaltaisia. Kuitenkin nämä pahentavat toisiaan, jos ihmisellä on nämä molemmat. Usein molemmat esiintyvätkin samanaikaisesti, osalla Adhd johtaa tilanteisiin, joka altistaa trauman syntymiselle. Tässä ainoaksi vaihtoehdoksi voi jäädä keskittymislääkkeen kokeilu, jonka vaikutus kertoo onko kyse keskittymishäiriöstä vai ei.

Käyttäjä pieninainen ihmetteli, mistä johtuu että Adhd - ihmisenä mielenkiinto säilyy kuitenkin pakkomielteen tavoin jatkuvasti minfo-sivustolle. Tämähän johtuu siitä, että Adhd -ihminen jaksaa keskittyä täysillä asiaan, joka häntä erityisesti kiinnostaa. Tyypillistä on, että silloin kaikki muu ympäriltä unohtuu, vaikkapa saattaa huomata että ei ole syönyt kuuteen tuntiin mitään, noin esimerkkinä.
Usein tällaisella ihmisellä on jokin juttu, johon mielenkiinto pysyy ja säilyy, ja niitä voi olla useitakin. Joku voi esimerkiksi innostua kitaransoitosta niin, että opettelee itse soittamaan kitaraa, myös korjaamaan kitarat tai vaikkapa tekemään niitä itse jne. ja on yleensä varsin taitava siinä, sekä satsaa siihen täysillä - koska se häntä kiinnostaa.

[VUSZATN9]

Ai adhd keskittyy viikon johonkin asiaan ? HUH HUH.

[1lpo]

Ai adhd keskittyy viikon johonkin asiaan ? HUH HUH.

Viisas ja hauska kysymys.
Eiköhän sinua lukuunottamatta kaikki muut tajunnut mitä tuolla "keskittyy" sanalla tuossa tekstissä tarkoitetaan. Esim minä sanoin juuri "kaikki" vaikka sinä et tajunnut ja aivan varmasti löytyy yksi toinenkin yhtä fiksu joka tuota kanssasi ihmettelee.

[Ghost hunting]

Autistit on ihan ok väkeä, ADHD tyypit ei taas välttämättä aina ole, riippuu siitä miten lääkitys toimii jos sitä on määrätty.

[Bird]

Vaikka ketju on kuihtunut kasaan, niin kun tästä nyt mulle vinkattiin, niin laitan ainakin nyt alkuun pari luotettavaa linkkiä ADHD:sta ja autismista, jos vaikka joku niitä vielä lukisi.

https://www.terveyskirjasto.fi/khp00071

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/neu ... oa-adhdsta

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00355 ... ?q=Autismi

Neurokirjon häiriöiden oireet muodostaa jatkumon ja niiden oireiden esiintyminen on yksilöllisempää kuin aiemmin on tiedetty. Tämä nyt on itsestäänselvyys, mutta sekä autismia että adhd:ta esiintyy myös lievänä ja tällöin niitä ei joka iikka edes todellakaan välttämättä huomaa - etenkään, jos ei tiedä edes mitä etsiä.

Se, mitä Pollux Troy tuossa alussa kuvaa on ylifokusointi sekä pitkäjänteisyyden puute. Pelkästään niistä ei voi vielä sanoa onko adhd tai autismi vai onko kumpaakaan. Ja tosiaan, kuten joku jo tarkensikin, niin kyse ei tosiaan ole persoonallisuuden häiriöistä, vaan neurokehityksellisistä häiriöistä.

[Schimanski]

Autistit on ihan ok väkeä, ADHD tyypit ei taas välttämättä aina ole, riippuu siitä miten lääkitys toimii jos sitä on määrätty.

ADHD tyyppejä on vankilat täynnä, mutta paljon on niitäkin jotka ovat menestyneet yhteiskunnassa todella hyvin. Autisti on riippuvaisempi muiden tuesta, mutta kyllä autistikin voi pärjätä ja elää hyvää elämää jos ympäristö sen sallii. Näissähän on toki myös eri asteita ja ilmenemismuotoja mikä vaikuttaa paljon tähän asiaan.

Neuropoikkeavuus voi olla myös todella iso vahvuus ihan siitä riippuen miten sitä oppii käsittelemään ja miten ympäristö asiaan suhtautuu.

Sähläävä, keskittymiskyvytön ja saamaton päiväuneksija – vaiko sittenkin kekseliäs, avoin, tarmokas ja heittäytymiskykyinen? Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli adhd on synnynnäinen neurobiologinen ominaisuus, jonka kolme ydinoiretta ovat tarkkaavaisuuden säätelyn ongelmat, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus.

Sanassa adhd kalskahtaa usein negatiivinen kaiku, mutta adhd-oireisilta löytyy usein myös liuta hienoja ominaisuuksia. Heillä on myös kyky nähdä ympäröivä maailma aivan eri tavoin kuin ”neuronormaalit” sen näkevät.

Moni adhd:n omaava kärsii siitä, ettei heidän aivokemiansa yksinkertaisesti taivu ympäristön vaatimuksiin, sillä arkemme on rakentunut hyvin järjestelmälliseksi, tehokkaaksi ja tuloskeskeiseksi. Hieman eri tavoin toimiville aivoille ei usein liikene tilaa.

Adhd:seen perehtynyt lastenpsykiatrian osastonylilääkäri Anita Puustjärvi on huomioinut, että oireilevilla on kuitenkin monia yhdistäviä vahvuuspiirteitä, jotka esiintyvät jo lapsuudessa. Monista niistä on hyötyä myöhemmin esimerkiksi työelämässä.

– On olemassa näyttöä siitä, että potilaat, joilla on ongelmia tarkkaavaisuuden säätelyssä, ovat usein mielenkiinnon kohteilleen omistautuvia ahertajia ja keskimääräistä luovempia. Laukkaavan ajatusmaailman ansiosta he pystyvät usein tekemään ympäristöstään sellaisia rutiineista irrallisia havaintoja, joita moni ei tulisi koskaan ajatelleeksi, Puustjärvi kertoo.

Toisaalta taas hyperaktiivisuuteen ja impulsiivisuuteen taipuvaiset potilaat voivat Puustjärven mukaan olla energisiä, sanavalmiita, joustavia ja rohkeita kokeilemaan uusia asioita.

Puustjärvi korostaa, että adhd:n oireista voi olla sekä etua että haittaa riippuen tilanteesta: kilpaurheilussa hyperaktiivisuus on hyödyllinen voimavara, kun taas pitkässä työkokouksessa ei niinkään.

https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art ... 39397.html

[Ifigeneia]

Näin autistispiirteisenä sanoisin että yksi eniten vituttavia seikkoja ns. normaalien kanssa on se heikäläisten saarnaaminen että ei saa mennä autismin taakse piiloon, ei saa vedota autistisuuteen, ei saa olla olevinaan muodikkaasti autisti, ei saa yrittää olla erikoisempi kuin muut... Kun sitten kuitenkin kun väkisinkin se autistisuus vaikuttaa kokoajan elämässä, ja sitten nämä normaalit tulevat pyörittelemään silmiään että miten kummassa tuo ja tuo on sinulle vaikeaa, miten et ymmärrä tuota, kaikkihan tuon tajuaa, olet huonosti kasvatettu ja blaa blaa blaa loputtomiin.

En yhtään ihmettele että jotkut neuropoikkeavat saavat normaalien ränkytyksestä ja ihmettelystä tarpeekseen, ja erakoituvat suosiolla. Kun ei millään tavalla saa edes selittää tuntemuksiaan (selittelyä!!!) eikä perustella kykenemättömyyksiään (autismin taakse piiloutumista!!!) eikä paljastaa outouksiaan (erikoisuuden tavoittelua!!!), niin ei voi todeta kuin että MITÄ VITTUA?!

Kukaan ei sano kuurolle, että älä nyt viitsi esittää erikoista ja spesiaalia, jätä nuo naurettavat huitomiset ja käyttäydy kuten kaikki muutkin. Onhan sinulla älliä, että kyllä sinä kykenet, kun vaan otat lusikan kauniiseen käteen.

Silloin kun poikkeavuus on korvien välissä (tai korvissa, kuten tuossa yllä), eikä näy millään tavalla ulospäin, niin sitä ei hyväksytä niin millään. Toisaalta autistispiirteisestä voi kyllä näkyäkin, jos hänen on vaikea pällistellä ihmisiä suoraan silmiin. Itselläni on sitä ajoitttain. Vihaan sitä kun katseet kohtaa. Ällöttävä tunne. Eikä sitä varsinkaan kykene kuvailemaan kellekään ihmiselle jolle katsekontakti on ihan MUST, ja suorastaan loukkaus "kun ei edes silmiin katso". On vaikea kuvailla miten se katseiden kohtaaminen on "liian vahva aistimus". Ja aistimusten liiallista vahvuuttahan autismi on väärällään muutenkin. Ja se erakoittaa, kun meinaa proppu palaa tuon tuostakin sosiaalisessa kanssakäymisessä.